Mies salametsästi suden Ilomantsissa: Ehdollista ja metsästyskortti pois 4 vuodeksi

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Oikeus ennen kaikkea
Sherlock John Holmes
Viestit: 8387
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Mies salametsästi suden Ilomantsissa: Ehdollista ja metsästyskortti pois 4 vuodeksi

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan, jossa useamman henkilön epäiltiin osallistuneen suden salakaatoon vuosien 2020–2021 vaihteessa Ilomantsissa.
Poliisi kertoo, että se on saanut esitutkinnassa selville, kuka suden ampui. Henkilö on myöntänyt teon kuulusteluissa.
Hänen lisäkseen jutussa on myös muita epäiltyjä, joista osa on kiistänyt syyllistyneensä metsästysrikokseen ja väittänyt olleensa tapahtumapaikalla muista syistä.

Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Petri Tirronen kertoo MTV Uutisille, että tapaus siirtyy syyttäjälle syyteharkintaan törkeänä metsästysrikoksena kaikkien epäiltyjen osalta.
Jos syyte nostetaan, metsämiehiä uhkaa vankeusrangaistus. Törkeästä metsästysrikoksesta tuomitaan vähintään neljä kuukautta vankeutta. Kovin mahdollinen rangaistus olisi neljä vuotta.

Yhtenä vaikuttimena on voinut olla joidenkin rajaseudun metsämiesten susiviha.
– Kun koiran laittaa metsään, riski on, että susi koiran tappaa ja syö. Sitä kautta voi kohdistua vihaa metsämiesten osalta.
– Tietystihän se on yhdenlaista arvailua, että mikä se lopullinen motiivi on ollut, mutta yleisesti susiviha ja juuri metsästyskoirien menettäminen on se syy hyvin pitkälle ollut.

Juttuun liittyy kuitenkin myös "erikoinen sivujuonne", kuten tutkinnanjohtaja Tirronen asian muotoilee.
Yksi suden salametsästykseen osallistuneista miehistä oli Tirrosen mukaan kertonut poliisille kuulusteluissa, että häntä oli kiristetty salametsästyksen takia.
Kiristäjää siis epäillään kiristyksestä. Kyseisellä rikosnimikkeellä voi saada käräjiltä sakkoja tai enintään kaksi vuotta vankeutta. Jos siis syyte nostetaan.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/por ... #gs.83i993

Otsikko päivitetty
-NILS-
Gentile
Alibin satunnaislukija
Viestit: 56
Liittynyt: Ma Huhti 11, 2022 8:02 am

Re: Porukka salametsästi suden Ilomantsissa: Epäiltyjä uhkaa nyt vankila

Viesti Kirjoittaja Gentile »

Taas näkyy huolella kaksinaismoralismi sinipukuisten vapaamuurareiden toiminnassa jos kehäkolmosen sisäpuolelle eksyy karhuja tai susia on vapaamuurariauto niiden perässä kovat piipussa ja jos tilaisuus tulee lyijyä tarjotaan. Tuolla itärajan pinnassa on niitä susia ylipaljon toimittelija ei muista mainita sitäkään että jos koira pidetään juoksunarussa pihalla niin aamulla jäljellä on vain panta. Koko suojelu on täällä kituniemessä aivan vituillaan tilannetta tulisi korjata siirroilla kehäkolmosen sisäpuolelle. Helsingissä suunnitellaan hanhientorjuntaan järjettömän hintaisia(oiva keino hapsia veronmaksajien rahoja on ostaa ylihintaisia valoja) laasereita kun koko ongelma hoituisi muutamalla susilaumalla.
5. sanaa
Blackened
Sofia Karppi
Viestit: 412
Liittynyt: Su Tammi 19, 2020 4:48 pm

Re: Porukka salametsästi suden Ilomantsissa: Epäiltyjä uhkaa nyt vankila

Viesti Kirjoittaja Blackened »

Linnaan petoeläimen ampumisesta? Samalla maahanmuuttajaraiskaajat saavat ehdollista ja mitä lie ymmärrystä. 20e sakko olis max tuomio hukkareissusta.
nevusneither
Scooby-Doo
Viestit: 20
Liittynyt: Ke Elo 21, 2019 4:13 pm

Re: Porukka salametsästi suden Ilomantsissa: Epäiltyjä uhkaa nyt vankila

Viesti Kirjoittaja nevusneither »

Hyvä, linnaan vaan kaikki nämä paskahousut jotka ampuvat susia. Ja kovat tuomiot päälle!
MissMaapl
Frank Drebin
Viestit: 396
Liittynyt: Pe Helmi 25, 2022 1:32 pm

Re: Porukka salametsästi suden Ilomantsissa: Epäiltyjä uhkaa nyt vankila

Viesti Kirjoittaja MissMaapl »

nevusneither kirjoitti: To Elo 04, 2022 3:44 pm Hyvä, linnaan vaan kaikki nämä paskahousut jotka ampuvat susia. Ja kovat tuomiot päälle!
Isot sakot valtion kassaan ja tappokorvausten maksaminen suoraan luonnonsuojelutahoille, metsästysaseiden takavarikointi ja luvat pois vuosiksi ellei koko loppuiäksi. Vankilaan ei tarvi joutua, mutta metsästysharrastusten ja rahan menetys susien suojeluun, siinä ehkä opetusta, joka menee perille.
MrAhab
Poliisikoira Rex
Viestit: 276
Liittynyt: Ti Syys 01, 2020 10:13 am

Re: Porukka salametsästi suden Ilomantsissa: Epäiltyjä uhkaa nyt vankila

Viesti Kirjoittaja MrAhab »

Tapausta sivusta seuranneena on erikoista, kuinka poliisilla on loputtomat resurssit tällaiseen tapaukseen, vaikka kyse on varsin epäilyttävästä ilmiannosta, eikä kuollutta eläintäkään ole ikinä löytynyt.

Ovat teletietojen perusteella hakeneet kuulusteltavaksi jokaisen, joka alueella on liikkunut ja omistaa aseen tai metsästyskortin.

Kotietsintöjä on myös suoritettu kymmeniin eri asuntoihin ja mukaan on lähteneet, niin läppärit, tabletit, kuin vanhat petojen taljatkin (siis muutkin lajit, kuin susi).

Onhan se nyt selvää, kun metsästäjästä puhutaan tällaisilla paikkakunnilla, niin tarpeeksi tiheällä kammalla kun kammataan talo, että jostain löytyy vaikkapa patruuna, joka ei ole lukitussa asekaapissa.

Onko tämä sitten yhteiskunnallisesti järkevää resurssien käyttöä, koska tästäkin valtavasta joukosta kuitenkin vain yksi on sen eläimen ampunut ja nyt sen tunnustanut.

Ottamatta kantaa, onko suden kaataminen omalla luvalla oikein vai väärin, niin se ei mielestäni ainakaan ole, ettei esimerkiksi törkeään pahoinpitelyyn, omaisuusrikoksista puhumattakaan uhrata edes viittä prosenttia tähän keissiin käytetyistä voimavaroista.
annaanamanjaana
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 11
Liittynyt: La Heinä 31, 2021 2:27 pm

Re: Porukka salametsästi suden Ilomantsissa: Epäiltyjä uhkaa nyt vankila

Viesti Kirjoittaja annaanamanjaana »

MissMaapl kirjoitti: To Elo 04, 2022 5:32 pm
nevusneither kirjoitti: To Elo 04, 2022 3:44 pm Hyvä, linnaan vaan kaikki nämä paskahousut jotka ampuvat susia. Ja kovat tuomiot päälle!
Isot sakot valtion kassaan ja tappokorvausten maksaminen suoraan luonnonsuojelutahoille, metsästysaseiden takavarikointi ja luvat pois vuosiksi ellei koko loppuiäksi. Vankilaan ei tarvi joutua, mutta metsästysharrastusten ja rahan menetys susien suojeluun, siinä ehkä opetusta, joka menee perille.
Tuo on loistava rangaistus noille paskoille, lisäisin siihen vielä ajoneuvojen pakollinen menetys valtiolle joka kerta.
Avatar
Fire
Rico Tubbs
Viestit: 1210
Liittynyt: Ti Maalis 19, 2019 10:20 pm

Re: Porukka salametsästi suden Ilomantsissa: Epäiltyjä uhkaa nyt vankila

Viesti Kirjoittaja Fire »

Blackened kirjoitti: To Elo 04, 2022 8:37 am Linnaan petoeläimen ampumisesta? Samalla maahanmuuttajaraiskaajat saavat ehdollista ja mitä lie ymmärrystä. 20e sakko olis max tuomio hukkareissusta.
Ei ehkä kannata hikeentyä mtv:n klikkiotsikosta. Itse jutussa puhutaan vasta syyteharkinnasta ja mahdollisesta vankeusrangaistuksesta - eli suomeksi ehdollisesta vankeudesta.
JanitaSlim
Jessica Fletcher
Viestit: 3359
Liittynyt: Pe Syys 18, 2020 5:51 pm

Re: Porukka salametsästi suden Ilomantsissa: Epäiltyjä uhkaa nyt vankila

Viesti Kirjoittaja JanitaSlim »

annaanamanjaana kirjoitti: Pe Elo 05, 2022 1:52 am
MissMaapl kirjoitti: To Elo 04, 2022 5:32 pm
nevusneither kirjoitti: To Elo 04, 2022 3:44 pm Hyvä, linnaan vaan kaikki nämä paskahousut jotka ampuvat susia. Ja kovat tuomiot päälle!
Isot sakot valtion kassaan ja tappokorvausten maksaminen suoraan luonnonsuojelutahoille, metsästysaseiden takavarikointi ja luvat pois vuosiksi ellei koko loppuiäksi. Vankilaan ei tarvi joutua, mutta metsästysharrastusten ja rahan menetys susien suojeluun, siinä ehkä opetusta, joka menee perille.
Tuo on loistava rangaistus noille paskoille, lisäisin siihen vielä ajoneuvojen pakollinen menetys valtiolle joka kerta.
Niin olisi. Sudet ovat rauhoitettuja eläimiä. Tarviiko niiden lappalaisten viedä susien alueelle koiransa? Pöljiähän ne on.
Papa Legba
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1320
Liittynyt: Ke Elo 22, 2018 8:43 pm

Re: Porukka salametsästi suden Ilomantsissa: Epäiltyjä uhkaa nyt vankila

Viesti Kirjoittaja Papa Legba »

Ilomantsin mulkuille tuntuva rangaistus. Samanlaista sukurutsaista porukkaa löytyy Kainuusta ja Sonkajärveltä.
ed_gein
Neuvoja-Jack
Viestit: 503
Liittynyt: Ma Touko 30, 2011 2:19 pm

Re: Porukka salametsästi suden Ilomantsissa: Epäiltyjä uhkaa nyt vankila

Viesti Kirjoittaja ed_gein »

JanitaSlim kirjoitti: Pe Elo 05, 2022 3:53 am
annaanamanjaana kirjoitti: Pe Elo 05, 2022 1:52 am
MissMaapl kirjoitti: To Elo 04, 2022 5:32 pm

Isot sakot valtion kassaan ja tappokorvausten maksaminen suoraan luonnonsuojelutahoille, metsästysaseiden takavarikointi ja luvat pois vuosiksi ellei koko loppuiäksi. Vankilaan ei tarvi joutua, mutta metsästysharrastusten ja rahan menetys susien suojeluun, siinä ehkä opetusta, joka menee perille.
Tuo on loistava rangaistus noille paskoille, lisäisin siihen vielä ajoneuvojen pakollinen menetys valtiolle joka kerta.
Niin olisi. Sudet ovat rauhoitettuja eläimiä. Tarviiko niiden lappalaisten viedä susien alueelle koiransa? Pöljiähän ne on.
On aivan sama ovatko rauhoitettuja vaiko ei, susi on joka tapauksessa vahinkoeläin joka kuuluu erämaahan, ei asutuille seuduille. Sudet tulisi poistaa aivan kaikkialta.
Nyt ihmisen joutuminen suden saaliiksi on vain ajan kysymys.
ed_gein
Neuvoja-Jack
Viestit: 503
Liittynyt: Ma Touko 30, 2011 2:19 pm

Re: Porukka salametsästi suden Ilomantsissa: Epäiltyjä uhkaa nyt vankila

Viesti Kirjoittaja ed_gein »

nevusneither kirjoitti: To Elo 04, 2022 3:44 pm Hyvä, linnaan vaan kaikki nämä paskahousut jotka ampuvat susia. Ja kovat tuomiot päälle!
Jaa. Sitten mamuraiskaajille kuukausi ehdollista vai?
Norman Bates
Alibin satunnaislukija
Viestit: 60
Liittynyt: Ke Marras 25, 2020 10:53 pm

Re: Porukka salametsästi suden Ilomantsissa: Epäiltyjä uhkaa nyt vankila

Viesti Kirjoittaja Norman Bates »

Papa Legba kirjoitti: Pe Elo 05, 2022 8:24 am Ilomantsin mulkuille tuntuva rangaistus. Samanlaista sukurutsaista porukkaa löytyy Kainuusta ja Sonkajärveltä.
Hyvin sanottu😂
"Selvinpäin symppis ja humalassa huippujätkä"
inka
Jane Marple
Viestit: 1044
Liittynyt: To Maalis 10, 2011 5:54 pm
Paikkakunta: Santa Catarina

Re: Porukka salametsästi suden Ilomantsissa: Epäiltyjä uhkaa nyt vankila

Viesti Kirjoittaja inka »

ed_gein kirjoitti: Pe Elo 05, 2022 8:37 am On aivan sama ovatko rauhoitettuja vaiko ei, susi on joka tapauksessa vahinkoeläin joka kuuluu erämaahan, ei asutuille seuduille. Sudet tulisi poistaa aivan kaikkialta.
Nyt ihmisen joutuminen suden saaliiksi on vain ajan kysymys.
Itse ihmiset on ängenneet villieläimien asuinalueille vähän joka suunnasta. Rakennetaan ja vähän vielä rakennetaan, niin että ei enään jää villieläimille elintilaa. Ja sillä ei ole vitunkaan väliä mikä on sinulle aivan sama, susi on siltikin rauhoitettu eläin ja siitä on olemassa mustaa valkoisella Suomen Laki-kirjassa. Sinun logiikan mukaan minä voin vaikka suolistaa sinut jos eksyt minun pihapiiriin, aivan sama mitä laki sanoo. Voi tsiisus teitä itsekkäitä pentuja :roll:
Pää kiinni painajainen -Klamydia-
jaskakos
Nikke Knakkertton
Viestit: 197
Liittynyt: To Marras 02, 2017 2:45 pm

Re: Porukka salametsästi suden Ilomantsissa: Epäiltyjä uhkaa nyt vankila

Viesti Kirjoittaja jaskakos »

On aivan sama ovatko rauhoitettuja vaiko ei, susi on joka tapauksessa vahinkoeläin joka kuuluu erämaahan, ei asutuille seuduille. Sudet tulisi poistaa aivan kaikkialta.
Nyt ihmisen joutuminen suden saaliiksi on vain ajan kysymys.
Siihen Ilomantsin S-marketin eteenkö nämä sen suden ampuivat? Kun katsot karttaa kys. alueelta, varmaankin huomaat että koko alue on tätä yhtä taajamaa lukuunottamatta pelkkää erämaata :roll:
Vastaa Viestiin