Elinkautisvangit Virossa

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Harriet Makepeace

Elinkautisvangit Virossa

Viesti Kirjoittaja Harriet Makepeace »

Elinkautisvangit Virossa

Olen listannut tänne Viron elinkautisvangit ja kerron samalla lyhyesti heidän tekemistä ’koiruuksista’.

Laitoin heidän nimet, syntymävuodet, missä ja milloin rikokset ovat tapahtuneet.
Toisin kun Suomessa, Virossa kaikki elinkautisvangit ovat miespuolisia, nimenkin perusteella huomaatte että suuri osa näistä venäläisiä. Valtaosa erittäin kylmäverisiä murhamiehiä, joille kuolemantuomio olisi ainoa oikea ratkaisu.. Jotkut ovat olleet oikeudessa erittäin ylimielisiä, haukkuneet tuomareita, uhrien omaisia tms Jotkut ovat oikeussalissa leikkineet ’machoa’, kuka on tullut paikalle kalsareissa, kuka taas ilman paitaa jne
Nämä henkilöt, jotka surmaavat työtehtävissä olevan poliisin, tuomitaan Virossa aina poikkeuksetta elinkautiseen vankeusrangaistukseen.
Suomessa ’elinkautinen’ kestää yleensä 12 – 15 vuotta, Virossa elinkautinen saattaa kestää tuomitun kuoleman saakka. Laki säätää että oikeuden päätöksellä elinkautinen voi päästä ehdonalaiseen vapauteen, mikäli hän on kärsinyt tuomiotaan vähintään 30 vuotta. Yksikään Viron presidentti ei ole armahtanut elinkautiseen rangaistukseen tuomittua henkilöä.

Joidenkin osalta minulta tiedot uupuvat (laitoin nämä listan päähän), mutta täydennän tietoja ,jos ja kun pääsen niihin käsiksi.


1. Mihhail Talõšanov 1970 kaksoismurhaaja, surmasi 1990 Tallinnan lähistöllä taksinkuljettajan ja opiskelukaverin ampumalla

2. Romeo Kalda 1974 poliisimurhaaja, kaksoismurhaaja, surmasi poliisin ampuma-aseella, v 1996, joka yritti pidättää häntä asuntomurrosta epäiltynä, ja rikoskumppaninsa v 1994. Lisäksi useita tuomiota, asuntomurroista, varkauksista. On tehnyt toistakymmentä kantelua viranomaisille, on vaatinut esim Tallinnan vankilalta 10 000 kruunun korvausta hyvitykseksi huonosta kohtelusta. Hänet on siirretty vankilasta toiseen yhteensä viisi kertaa. Tämä herra teki kantelun myös Pärnun vankilan viranomaisista jotka eivät antaneet hänen käyttää internettiä. Hän viittasi kantelussaan vakavan ihmisoikeusloukkaukseen, jonka seurauksena hän sai Korkeiamman Oikeuden päätöksellä poikkeusluvan käyttää internettiä vankilassa. Myös kannettava tietokone järjestyi.

3. Andrei Tali o.s. Paal 1977 kaksoismurhaaja, 2 murhaa, ja yksi törkeä pahoinpitely jonka seurauksena uhri vammautui pysyvästi, v 2000 Kohtla-Järvellä (Itä-Virunmaa), lisäksi useita muita tuomiota: varkaudet, pahoinpitelyt tms Pahoinpiteli raa'asti vanginvartijan. Ensimmäisen kerran pääsi lusimaan 16-vuotiaana ja on varmaan istunut suuremman osan elämästään. Vuonna 2002 meni naimisiin vankilassa.

4. Rene Vainik 1976 murhasi raa’asti 70-vuotiaan naisen puukottamalla ja kirveellä lyömällä, tämän kotona, Vainik etsi rahaa, saaliksi sai kuitenkin vaan 2 pulloa viinaa ja askiaan tupakkaa

5. Stanislav Issajev 1967 surmannut useita ihmisiä, on tehnyt kymmeniä kanteluita viranomaisista, joissa vaatinut mm 70 000 kruunun korvausta valtiolta ’henkisistä kärsimyksistään’ vankilan tukalissa oloissa

6. Margus Rosenberg 1961 kolmoismurhaaja, seksuaalirikollinen, murhasi avovaimonsa, raiskasi ja surmasi tämän 8-vuotiaan tyttären, ja naispuolisen tutun – maatilan emännän, joka yritti estää häntä. Surmat tapahtuivat jouluaattona 1994, Viljandimaalla. Lopulta hän sytytti taloon, jossa rikokset tapahtuivat, tuleen. Murhaajan 8-v poika ja äiti olivat myös paikalla ja asuivat 3 päivän ajan talossa ruumiiden kanssa. 8-vuotias näki ainakin osittain verityöt, samoin murhaajan äiti.

7. Aleksandr Artamonov 1952 tappoi tuttava-pariskunnan Narvassa v 2001, todettu skitsofreenikoksi

8. Oleg Borissov 1974, sarjamurhaaja, surmasi 5 ihmistä, yksi tapon yritys 1990-luvulla Itä-Virunmaalla
9. Albert Solodov 1974, sarjamurhaaja, surmasi 5 ihmistä, yksi tapon yritys 1990-luvulla Itä-Virunmaalla
10. Andrian Ojala 1969, sarjamurhaaja surmasi viisi ihmistä, yksi tapon yritys 1990-luvulla Itä-Virunmaalla
(Kolme edellistä olivat rikoskumppaneita, kyseessä ryöstömurhat)

11. Kalle Mäesepp 1958 äidinraiskaaja, kolmoismurhaaja, murhasi ystävänsä ja tämän vaimonsa kirveellä Rakveressa melko pian vankilasta vapauduttuaan, jossa istui murhasta ja äitinsä raiskauksesta. Yhteensä lusinut ainakin 30 vuotta

12. Aleksandr Nikolajev 1965 kaksoismurhaaja, v. 1992 kuristi kuoliaaksi saksan kansalaisen Kallastella ja paikallisen miehen v 1992 Tallinnassa ja ryösti heidät,

13.Boriss Barmotin 1954 kolmoismurhaaja, murhasi eläkeläispariskunnan ja heidän 7 vuotiaan lapsenlapsen, 1990 luvun loppupuolella, Sillämäellä, Itä-Virunmaalla

14.Nikolai Mitjanin 1980 poliisimurhaaja, yksi murha, yksi tapon yritys, surmasi poliisin ampumalla ja ampui myös nuorta miestä joka vammautui pysyvästi, ottaen mukaan tämän lompakon. Tapahtui Tallinnassa 1996, on yrittänyt karata vankilasta siinä kuitenkaan onnistumatta

15.Rainar Roos 1972 kaksoismurhaaja, murhasi vuonna 1999 Harjunmaalla vaimonsa ja 2 vuotiaan poikansa. Vaimonsa surmasi puukottamalla ja poikaa löi vasaralla päähän. Motiivina mustasukkaisuus.

16.Vladimir Tenetov 1966 kolmoismurhaaja, surmasi raa’asti kolme nuorta naista,v 1992,, Tallinnassa, ’kirurgi’, hän on mm esiintynyt oikeudessa kalsareissa, sellitoverinsa pahoinpiteli hänet ruuvinmeisselillä henkihieveriin

17.Enn Tilga 1971 neloismurhaaja, murhasi raa’asti siskon perheen v 1999 Tartossa.Kaksi lasta ja aikuista. ’Pahassa krapulassa’ viilsi siskonsa kurkun auki, 1- vuotiaan surmasi kuudella ja 7- vuotiaan tytön 26 puukoniskulla, sillä sisko ei ollut antanut hänelle rahaa viinaan. Tappoi samalla myös sukulaismiehen ja uhkaili tappaa tämän 5-kuukauden ikäisen pojan.


18. Andrei Antonov 1972 surmasi v 1995 Itä-Virunmaalla 3 ihmistä, kaikki uhrit ammuttin ja heidän autot ryöstettiin, tekijä teki surmatyöt poliisiksi pukeutuneena

19. Eduard Mägi 1972 v 1994 kolmoismurhaaja, surmasi ja raiskasi naisen yhteensä kahden rikoskumppaninsa kanssa, surmasi vammaisen miehen ja poliisin Narvassa

20. Vladimir Nikitin 1968 kolmoismurhaaja, kahden rikoskumpaninsa kanssa surmasi kolmea ihmistä sangen omituisella tavalla, uhrit, 2 miestä ja yksi nainen haettiin heidän asunnostaan, pakotettiin autoon, kuljetettiin meren rannalle ja heitettiin kalliolta tai jyrkääneltä alas. v 1995 orulla, Itä-Virunmaalla. Varsinaista motiivia ei ollut,tekijät olivat pahasti päihtyneitä

21. Anatoli Nikolajev 1954 , neloismurhaaja, surmasi avovaimonsa ja heidän 3 tuttua Itä-Virunmaalla, Kohtla-Järvellä, v 1996. Kaikki uhrit ammuttiin.

22. Oleg Pjatnitski 1959 kylmäverinen murhaaja, istuu vuodesta jo 1983, yksi tapon yritys vankilassakin,pahoinpiteli sellitoverinsa lähes kuoliaaksi ruuvinmeisselillä

23. Vladimir Jarikov 1970 kaksoismurhaaja, murhasi kaksi rikoskumppania joiden kanssa tuli erimielisyyksiä ryöstösaaliin jakamisesta 2002

24. Vassili Savka 1968 kolmois- ja paloittelumurhaaja, murhasi vaimonsa, tämän pojan ja anoppinsa, paloitteli heidän ruumiit, v 2000 Tallinnassa, heidän ruumiinosia yritti huuhdella alas vessanpöntöstä, jonka seurauksena ison kerrostalon kaikki viemärit menivät tukkoon

25.Juri Ustimenko 1981 kylmäverinen sarja- ja ryöstömurhaaja, 5 murhaa ja 2 tapon yritystä, vuosina 2001-2002 Tallinnassa, Tartossa, Latviassa, ei ilmaissut mitään katumustaan teoistaan

26. Juri Nikiforov 1979 palkkamurhaaja

27. Kalle Vainu-Lang 1966 kolmoismurhaaja (kaksi murhaa ja yksi kuolemantuottamus), surmat tapahtuivat Tartossa vuosina 2001-2002, alkoholisoitunut tekijä pahoinpiteli kaksi ryyppykaveria ja yhden naapurin kuoliaaksi

28. Mihhail Ljovuškin 1955 sarjamurhaaja, lusinut yhteensä noin 30 vuotta, on esiintynyt paidattomana oikeudessa, 10 tuomiota eri rikoksista

29.Vassili Otškalenko 1965, lapsenraiskaaja ja -murhaaja

30. Aleksei Bušujev 1973

31. Vladimir Botško 1958

32.Arnold Jürisoo 1952


33. Sergei Kirjanov 1963

34. Sergei Krõlov 1955

35. Aleksandr Šmõgin 1980 kolmoismurhaaja, ryöstömurhaaja. v 1998 surmasi mieheshenkilön Pärnun junan vessassa ainakin neljän rikoskumppaninsa kanssa (uhrin avunhuutoja kuuli ainakin 15 junamatkustajaa, mutta kukaan ei vaivautunut tekemään yhtään mitään, edes konduktöörille ei ilmoitettu asiasta), tappoi kirveellä mieshenkilön Tallinnassa ja pahoinpiteli kuoliaaksi mieshenkilön Tallinnan Lasnamäella samana vuonna, myös useita muita tuomioita mm ryöstöt, pahoinpitelyt, varkaudet, jne

36. Juri Sulimov 1967


Lähde, EE helmikuu 2008, Internet, lehdet, oikeuden päätökset jms
Viimeksi muokannut Harriet Makepeace, To Heinä 03, 2008 9:50 pm. Yhteensä muokattu 4 kertaa.
Arlene
Christopher Lorenzo
Viestit: 1688
Liittynyt: Ke Joulu 12, 2007 8:30 pm
Paikkakunta: Pentonville

Viesti Kirjoittaja Arlene »

Onhan noita tuossa.. Jostain syystä pisti silmään tuo Vladimir Nikitin, vahvasti päihtynyt eikä mitään varsinaista motiivia tekoon. :shock:
Harriet Makepeace

Viesti Kirjoittaja Harriet Makepeace »

Arlene kirjoitti:Onhan noita tuossa.. Jostain syystä pisti silmään tuo Vladimir Nikitin, vahvasti päihtynyt eikä mitään varsinaista motiivia tekoon. :shock:
Eipä tainnut olla. Kaverit vaan 'pitivät hauskaa'

Hänen rikoskumppaninsa oli Issajev, joka on listalla nro 5.
Korkeimman oikeuden päätöksellä v 1989 molemmat tuomittiin kuolemaan, mutta tuomio muunnettiin myöhemmin elinkautiseksi vankeusrangaistukseksi.

http://trip.rk.ee/cgi-bin/thw?$%7BBASE% ... 8,_15,_164'
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17086
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Taas on HM saanut aikaiseksi kiinnostavaa luettavaa sivustolle. Virossa tehdään ja on kait "aina" tehty melkoisen paljon henkirikoksia asukaslukuun nähden. Sangen järkyttäviä tekojakin tapahtumien joukossa.

Venäläisten osuus on muissakin kuin henkirikoksissa ollut aina huomattava. Lisäksi he ovat aina käyttäytyneet ylimielisesti "alusmaidensa" kansalaisia kohtaan. Silti he ovat jatkuvasti ruikuttamassa kohtaloaan. Ehkä se johtuu siitä, etteivät olleet 20 vuotta sitten edes banaania nähneet.

Vastaava luettelo Suomessa elinkautiseen tuomituista olisi enemmän kuin toivottavaa.
Huru
Nikke Knakkertton
Viestit: 158
Liittynyt: La Tammi 05, 2008 1:10 am

Viesti Kirjoittaja Huru »

Olisi varmaan vastaava luettelo suomalaisista ihan poikaa...
Tuohon venäläisten suureen esiintymiseen löytynee selitys siinä kuin Suomessakin...työttömyys, viina, huumeet... ja kuvitelma siitä, että Äiti Venäjä kyllä puuttuu lapsostensa huonoon kohteluun vieraalla maalla. Molemmat maat on mulle tuttuja, joten ymmärrän ehkä hieman kumpaakin...
Huru
Nikke Knakkertton
Viestit: 158
Liittynyt: La Tammi 05, 2008 1:10 am

Viesti Kirjoittaja Huru »

Se, missä Viro nykyisin todella kunnostautuu, on perheväkivalta, senpä takia vissiin tänne tulee priittiä ja prööttiä ihan urakalla. :(
apollo
Christopher Lorenzo
Viestit: 1585
Liittynyt: La Heinä 14, 2007 4:09 am

Re: Elinkautisvangit Virossa

Viesti Kirjoittaja apollo »

Harriet Makepeace kirjoitti:2. Romeo Kalda 1974 poliisimurhaaja, surmasi poliisin ampuma-aseella, v 1996, joka yritti pidättää häntä asuntomurrosta epäiltynä, on tehnyt toistakymmentä kantelua viranomaisille, on vaatinut esim Tallinnan vankilalta 10 000 kruunun korvausta hyvitykseksi huonosta kohtelusta. Hänet on siirretty vankilasta toiseen yhteensä viisi kertaa. Tämä herra teki kantelun myös Pärnun vankilan viranomaisista jotka eivät antaneet hänen käyttää internettiä. Hän viittasi kantelussaan vakavan ihmisoikeusloukkaukseen, jonka seurauksena hän sai Korkeiamman Oikeuden päätöksellä poikkeusluvan käyttää internettiä vankilassa. Myös kannettava tietokone järjestyi.
Hyvä lista. Onkohan toi kannettava tietokone ja internetyhteys urbaanilegendaa? Aika vaikelta tuntuu uskoa todeksi. Hänhän voisi pitää yhteyttä ulkomaailmaan ja hoidella esim. bisneksiään aika näppärästi ulkopuolella. No rahalla saa ja hevosella päässee - vankilassakin. Mutta en kyllä usko tätä todeksi. Muuten kaikki vangit joukolla vaatimaan nettiyhteyttä itselleen.
Huru
Nikke Knakkertton
Viestit: 158
Liittynyt: La Tammi 05, 2008 1:10 am

Viesti Kirjoittaja Huru »

Aika vaikea uskoa, että näin olisi käynyt. Viron vankilaolot ei ole niitä huippuja muutenkaan.
Harriet Makepeace

Viesti Kirjoittaja Harriet Makepeace »

Kyllä Romeo sai ensimmäisenä vankina oikeuden käyttää nettiä vankilassa. Tämä on faktaa. Joten saattaa lukea tätäkin palstaa. Hän on muutenkin ns erikoisasemassa, ehkä myös rahaa liittyy asiaan, mutta on ollut kuulemma 'hyvin yhteistyöhaluinen' vanki. Hän 'opiskelee' vankilassa lakitiedettä ja oikeuden mielestä netti on hänelle aivan välttämätön apuväline.

Eestin Päivälehti

http://www.epl.ee/?uudised=388134

Viroon on rakennettu uusia vankiloita, vanhoja on suljettu kun eivät vastanneet EUn vaatimuksiin, kaikissa selleissä on TV,suihku jne, vankiloissa on kirjastot, kuntosalit tms

Uusi Tarton vankila (HUOM kuvat artikkelin alaosassa) Hankeen rahoitti Pohjoismaiden Investointipankki.Vlmistui v 2002
http://et.wikipedia.org/wiki/Tartu_vangla

Uusi Virun vankila, valmistui 2008

http://et.wikipedia.org/wiki/Viru_Vangla
apollo
Christopher Lorenzo
Viestit: 1585
Liittynyt: La Heinä 14, 2007 4:09 am

Viesti Kirjoittaja apollo »

Harriet Makepeace kirjoitti:Kyllä Romeo sai ensimmäisenä vankina oikeuden käyttää nettiä vankilassa. Tämä on faktaa. Joten saattaa lukea tätäkin palstaa. Hän on muutenkin ns erikoisasemassa, ehkä myös rahaa liittyy asiaan, mutta on ollut kuulemma 'hyvin yhteistyöhaluinen' vanki. Hän 'opiskelee' vankilassa lakitiedettä ja oikeuden mielestä netti on hänelle aivan välttämätön apuväline.
Kiitti että kaivoit faktat pöytään. Näin voin tällä tiedolla brassailla jatkossa hyvällä omalla tunnolla 8)

Aika eriskummallinen tapaus, mutta jos opiskelee niin onhan netistä hyötyä. Varmaan jotenkin valvotaan netin käyttöä. Onpahan hepulla ainakin aikaa vielä lakia opiskella, noin 20-vuotta.

Hyvä vaan että Viron vankilat paranee ja pääsevät niistä neivostoaikasista parakeista eroon. Yhdessä sellissä saattoi olla kymmeniäkin miehiä.
Kalessin
Adrian Monk
Viestit: 2942
Liittynyt: Ke Touko 30, 2007 3:26 pm
Paikkakunta: Maameri, läntiset rajavedet

Viesti Kirjoittaja Kalessin »

noita oli ihan hämmästyttävän paljon näitä äiti-venäjän lapsia. onhan toki venäläisten osuus virossa suuri, mutta jotenkin se vaan silti yllätti.
"Ei ne karhutkaan koko aikaa riehu, ne vetää välillä puolukoita". -Kummeli, Kultakuume-
Avatar
maija turjukka
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4942
Liittynyt: Ke Heinä 25, 2007 8:58 pm

Viesti Kirjoittaja maija turjukka »

Doctor Lecter kirjoitti:
Vastaava luettelo Suomessa elinkautiseen tuomituista olisi enemmän kuin toivottavaa.
Joo-o, siinäpä sitä olisikin hyvälle tilastonikkarille työsarkaa.... Rikosseuraamusviraston jokavuotisen raportin (valmistuu kesällä) mukaan Suomessa oli 1.5.2007 elinkautisvankeja 138 :shock: Edellisen vuoden luku oli 128 ja sitä edellisen 107
Kyseinen tieto löytyy linkittämäni raportin sivulta 17 (ja edellisten vuosien luvut vastaavista aiempien vuosien julkaisuista)

http://www.rikosseuraamus.fi/uploads/7n ... iyk3py.pdf
-Suru on hinta, jonka maksamme rakkaudesta.-
albaanisissi
Frank Drebin
Viestit: 382
Liittynyt: Ma Syys 10, 2007 8:59 pm

Viesti Kirjoittaja albaanisissi »

11. Kalle Mäesepp 1958 äidinraiskaaja, kolmoismurhaaja, murhasi ystävänsä ja tämän vaimonsa kirveellä Rakveressa melko pian vankilasta vapauduttuaan, jossa istui murhasta ja äitinsä raiskauksesta. Yhteensä lusinut ainakin 30 vuotta


niin minkälainen ihminen raiskaa oman äitinsä
:shock: pitää olla totaalisen sekasin päästään että tohon pystyy tai edes saa mieleensä
This one time, i shot a guy to his adams aple just to see how long it takes to him to die. I was with other guy and we had 15 dollar bet on it, i lost. It tooked a few minutes, he drowned in hes own blood actually.
-richard kuklinski-
Howler
Axel Foley
Viestit: 2291
Liittynyt: Ti Syys 04, 2007 10:42 am

Viesti Kirjoittaja Howler »

albaanisissi kirjoitti:niin minkälainen ihminen raiskaa oman äitinsä
:shock: pitää olla totaalisen sekasin päästään että tohon pystyy tai edes saa mieleensä
Samalla voisi pohtia, millainen ihminen raiskaa vaikkapa oman lapsensa tai vaikka eläimen? Millainen ihminen kaivaa ruumiita haudoista ja harrastaa nekrofiliaa? Millainen ihminen silpoo uhrinsa mitä raaimmilla tavoilla ja millainen ihminen lähettää uhrinsa jäänteitä omaisille kiusaavan viestin kera?

Vastaus: Sellainen ihminen, jota ei pysty ymmärtämään kuin toinen samaa harrastava.

Itse aiheeseen, kovin mielenkiintoinen topic. Ainoa, mikä minua jäi pohdituttamaan, että miksi elinkautisvangit on vain miehiä?
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17086
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Howler kirjoitti:Samalla voisi pohtia, millainen ihminen raiskaa vaikkapa oman lapsensa tai vaikka eläimen? Millainen ihminen kaivaa ruumiita haudoista ja harrastaa nekrofiliaa? Millainen ihminen silpoo uhrinsa mitä raaimmilla tavoilla ja millainen ihminen lähettää uhrinsa jäänteitä omaisille kiusaavan viestin kera?
Kuten suuresti arvostamani nimimerkki Loka ja hieno ihminen sen takana ammoin kirjoitti jonkin muun tapahtuman yhteydessä: "on se jännä tuo ihmisen mieli. Edes jääkylmää vauvaa naidessa ei tule mieleen hakea apua".

Osa näistä elinkautishörhöistä ovat mielestäni silkkaa pahuuttaan tehneet nuo henkirikokset, osa on ehkä "vain ajautunut tilanteeseen" esim. heikon taloudellisen tilanteen ja sitä seuranneen talouden vakauttamisyrityksen jälkeen.

Neuvostoaikana luotu uusi ihminen; neuvostoihminen, näkyy tilastoissa. Kapitalismi on verrattavissa leijonalaumaan, mutta kommunismi shakaalilaumaan. Toki tässä nyt näkyy sekin, että rangaistuksilla ei välttämättä ole vaikutusta rikollisuuden määrään... Mutta jos ja kun elinkautinen on sitä mitä sen pitää ollakin, niin ainakin nämä perin juurin kelvottomat henkilöt ovat poissa kiusaamasta kunnon ihmisiä - ja muitakin.

EDIT: Howler tuossa yllä tuumaili naisten puuttumista elinkautisvankien joukosta. Kuten toisesta Viron jutusta ilmenee, niin lapsensa surmannut äiti sai vain 8 vuotta vankeutta. Mies olisi todennäköisesti saanut elinkautisen. Siinä kait se yksi syy on.
Vastaa Viestiin