Kunniamurhat
Lähetetty: Ke Touko 22, 2024 11:21 pm
Olen miettinyt asiaa paljon ja myös sitä, mikä osio olisi oikea paikka tehdä avaus. Ylläpito siirtäköön, jos siltä tuntuu.
Murha.info alkaa olla jo omanlaisensa käsite, instituutio, jota (salaa) lukevat myös poliisit ja monet rikoksentekijät. Kyseessä on siis jonkinlainen sulatusuuni, kulttioksentelufoorumi, jossa kukaan ei myönnä käyvänsä mutta kaikki tuntevat konseptin.
Pohdinkin siis, olisiko meillä jonkinlaista vaikutusvaltaa vallalla olevan ajattelun haastamisessa. Ehkä liikaa toivottu, mutta yrittänyttä ei laiteta.
Kyse on kunniamurha -sanasta ja sen käytöstä yleiskielen sanana kuvaamaan tilannetta, jossa miesenemmistö ei hyväksy yksittäisen naisen huikentelevaa käytöstä. Lainsäädäntövalta, toimeenpanovalta sekä tuomiovalta ovat kaikki samojen miesten käsissä.
Kysyin aikanaan edesmenneltä Jarkko Sipilältä, mikä erottaa muslimimiesten toteuttaman kunniamurhan suomalaisesta mustasukkaisuusrikoksesta. Molemmissahan on kyse oletetun kunnian loukkaamisesta. Kantisten rikoksissa asia uutisoidaan kutenkin niin, että Pekka tappoi Sirpan, mutta periaate on sama: akka töppäsi ja ansaitsee opetuksen.
Sipilän vastaus oli erinomainen. Hän kertoi, että hänen ajattelussan raja menee siinä, että kunniamurhatapauksissa yhteisö tukee ratkaisua ja suojelee tekijää. Usein jopa osallistuu tekoon.
En kuitenkaan voi lakata ajattelemasta sitä, että termi "kunniamurha" syyllistää uhria ja antaa ymmärtää, että teko johtui kunniasta ja sen loukkaamisesta. Teko tehtiin kunnian vuoksi. Termi ei voisi olla kauempana totuudesta: Nämä murhat tehdään pikkusieluisuudesta, häpeän ja voimattomuuden tunteiden ajamina. Kukaan kunniallinen ihminen ei tapa toista.
Joten verrataanpa suomalaiseen termistöön, joka viittaa aina tekijään. On suomurhaajaa, kuristajaa, sarjamurhaajaa, murhapolttajaa jne. Kaikissa näissä termeissä keskiössä on tekijä. Joten jos puhumme kunniamurhaajasta, samalla logiikalla selitämme tekijän motiivia tai tekotapaa.
Jotta saisimme uhrien äänen esiin, ehdotankin nyt, että alamme jatkossa käyttää jotain sellaista termiä joka ei vihjaa siihen suuntaan, että uhri olisi syyllinen johonkin olemattoman kunnian loukkaamiseen.
Kielenpäällä on tällä hetkellä mm. luuserimurha, mustasukkaisuusmurha, kulttuurimurha, muslimimurha, sovinistimurha, mielenterveyssyistä toteutettu murha, narsistimurha, sosiopaattimurha, uskontomurha tai ihan rehellisesti ego-ongelmaisten, pienimunaisten pellejen kollektiivinen harha -murha.
Mitä mieltä?
Itseäni suututtaa joka kerta kun kuulen tämän kunniamurha-sanan. Se glorifioi tekoa, mikä puolestaan luo valheellista tunnetta siitä, että teko oli oikeutettu.
Minut on kasvatettu siten, että kunniallisuus on jotain aivan muuta kuin naisen kiduttaminen hengiltä suvun miesten toimesta.
Saatte toki olla eri mieltä, kunhan kerrotte perustelut.