MURHA.INFO

PPK 2001

Kymmenen koston vuotta
Esa Uusi-Kakkuri, rikoskomisario, KRP, Vaasa

Viha, kauna ja katkeruus saattavat joskus muodostua ihmiselle vuosikausia kestäneeksi pakkomielteeksi. Pahimmillaan tämä voi muuttua toiminnaksi, joka vaarantaa paitsi vihan ja katkeruuden kohteen, myös ulkopuolisten hengen ja turvallisuuden. Pietarsaari on keskisuuri suomalainen teollisuuskaupunki Pohjanlahden rannalla. Elantonsa kaupungin asukkaat hankkivat nykyisin lähinnä selluloosa- ja paperiteollisuudesta sekä metalliteollisuudesta. Aikaisemmin merkittävä työnantaja oli myös tupakkateollisuus; lieneekö siinä sitten syy siihen, että asiantuntijapiireissä Pietarsaarta on pidetty hieman syttymisherkkänä kaupunkina. Vuosien kuluessa poliisi on joutunut kaupungissa selvittämään keskimääräistä enemmän erilaisia murhapolttoja, tuhotöitä ynnä muita varsin poikkeuksellisiakin rikoksia, joihin olennaisina osina ovat kuuluneet niin tuli kuin räjähteet

Ensimmäinen näytös: Tulipalo teollisuushallissa
Lokakuun loppupuolella eräänä maanantaiyönä vuonna 1990 Pietarsaaren pelastuslaitos sai palohälytyksen läheiselle teollisuusalueelle. Ohikulkija oli nähnyt liekkejä K E Enlundin tukkuliikkeen varastossa ja oli tehnyt hälytyksen. Palo ei ehtinyt aiheuttaa kovinkaan suuria vahinkoja. Paikallispoliisin suorittamassa palonsyyn tutkinnassa sen sijaan ilmeni varsin mielenkiintoisia piirteitä. Heti voitiin todeta, että palo oli tahallaan sytytetty. Teollisuushallin seinään oli porattu halkaisijaltaan 22 millimetrin suuruinen reikä. Reiän kautta seinän läpi oli ujutettu letkunpätkä, jota pitkin oli onnistuttu valuttamaan bensiiniä ja sytytysnestettä hallin lattialle. Sisään valutettua ainetta oli yritetty sytyttää tuleen, mutta hallissa vallinneet olosuhteet eivät olleet otolliset tulen syttymiselle. Jäljistä päätellen tekijä oli joutunut poistumaan kiireesti, sillä häneltä oli jäänyt paikalle sytytysnestepullon lisäksi polttoainekannu, jolla bensiini oli tuotu paikalle. Vakavasta tilanteesta selvittiin varsin vähäisin vahingoin.

Uhkauskirje
Murhapoltto sai rikoksena aivan uuden ulottuvuuden, kun toimitusjohtaja Enlund sai seuraavana päivänä postinsa mukana erittäin uhkaavan sävyisen ja epämiellyttävän kirjeen. Kirje oli jätetty noin 100 kilometrin päässä tapahtumakohteesta olevan pienen kunnan syrjäisen taajaman postilaatikkoon. Kirjeessä solvattiin toimitusjohtajaa ja hänen perhettään. Siinä esitettiin myös uhkavaatimus: mikäli toimitusjohtaja ei välittömästi ryhtyisi liiketoimiensa alasajoon, häneen itseensä ja hänen lähiomaisiinsa uhattiin kohdistaa laadultaan mitä karkeinta henkeen ja terveyteen kohdistuvaa väkivaltaa sekä hänen liikkeeseensä sabotaasitoimia. Toimitusjohtaja ja hänen perheensä ovat ruotsinkielisiä. Suomen kielellä kirjoitetussa kirjeessä annettiin ymmärtää, että muiden toimitusjohtajan liike- ja toimintatapoihin liittyvien syiden lisäksi kielelliset syyt ja ruotsinkielisiä vastaan suuntautuva antipatia olisivat lisäsyitä toimitusjohtajaan kohdistuville uhkauksille ja toteutuneelle teolle. Kirje sisälsi paljon yksityiskohtaista tietoa varsin suppeasta toimialasta, jolla Enlundin perhe harjoitti liiketoimintaansa. Tämän perusteella voitiin jo alkuvaiheessa epäillä, että teon ja uhkauksen takana on joku samalla toimialalla työskentelevä henkilö tai henkilöitä. Oikeastaan kaikki alalla toimivat kauppiaat tunsivat toisensa, ja Pietarsaaren pienestä koosta huolimatta kaupunkiin oli keskittänyt toimintansa moni tämän alan tukku- myyjä. Paikallispoliisi tutki ensivaiheessa asiaa itsenäisesti. Enlundit toimivat avoimesti ja tulivat julkisuuteen kertoen muun muassa alueen lehdille, minkälaisten uhkausten kohteena he ovat. Vaikka asiassa työskenneltiin intensiivisesti, tutkinnassa ei tapahtunut läpimurtoa.

Teollisuushallissa palaa taas
Tammikuun puolivälissä vuonna 1991 tekijä iski uudestaan. Nyt samaisen Enlundin käytössä olevan teollisuushallin ikkunan läpi oli heitetty palamaan sytytetty muovinen polttoainekanisteri. Varsinainen tulipalo ei nytkään muodostunut kovin voimakkaaksi, mutta palaessaan sulanut muovinen polttoainekanisteri aiheutti sisätiloihin erittäin sankan savun- ja noenmuodostuksen. Koko Enlundien hallissa ollut tavaravarasto nokeutui myyntikelvottomaksi, ja tällä kerralla vahingot olivat yhteisarvoltaan useita miljoonia markkoja. Sanomat takin oli selvä, että tutkittavana oli taas murhapoltto, mutta liittyisikö tähänkin tapaukseen uhkauskirje? Uhkauskirje tuli seuraavan päivän postin mukana K E Enlundin kotiosoitteeseen. Se oli postileiman mukaan postitettu noin 30 kilometrin päässä olevasta Kokkolan kaupungista samana päivänä, kun tuli teki tuhojaan Pietarsaaressa. Kirje viestitti edelleenkin samoja edellisessä kirjeessä esille tulleita asioita ja sisälsi uudelleen vaatimuksen, että Enlundin perheineen tuli luopua kaikista liiketoimistaan tiettyyn ajankohtaan mennessä. Myös samat toimitusjohtajan ja hänen läheistensä henkeen ja terveyteen kohdistuneet uhkaukset olivat kirjeen pontimena. Kolmannen kirjeen sai Enlundin nuorempi poika Sören, joka työskenteli isänsä kanssa tukkuliikkeen johdossa. Tämä Söreninkin saama uhkauskirje noudatti sävyltään ja kieliasultaan samaa kaavaa kuin aikaisemmatkin kirjeet. Sisällön ja uhkausten vaikutus tuntui tietysti vielä konkreettisemmalta, sillä ne suuntautuivat Sören Enlundin lisäksi hänen perheeseensä, vaimoon ja pieneen tyttäreen. Jälkimmäisen palon jälkeen asian tutkintavastuu siirrettiin Keskusrikospoliisille, joka yhdessä paikallispoliisin kanssa ryhtyi hoitamaan tutkintatoimia. Asian tutkijat joutuivat perehtymään varsin syvällisesti toimialaan, jolla K E Enlundin tukkuliike toimi. Kuten jo aikaisemmin mainittiin, Pietarsaaren seudulla oli useita alan maahantuojia ja tukkukauppiaita ja paikkakunta muodosti tietyllä tavalla ompelutarvikekaupan keskittymän Suomessa. Tosin muuallakin maassa oli alan yrittäjiä, mutta merkittävistä alan kauppiaista oikeastaan lähes puolet toimi Pietarsaaren seudulla. 1990-luvun alussa tapahtui monenlaisia taloudellisia mullistuksia, jotka jättivät jälkensä myös ompelutarvikealaan. Kilpailu oli kiristynyt ja osalla tukkukauppiaista oli taloudellisia ongelmia. K E Enlund oli kuitenkin onnistunut keskimääräistä paremmin markkinointiponnisteluissaan ja yhtiön asema markkinoilla oli vakaa. Yrittäjän oman arvion mukaan menestys perustui lähinnä onnistuneeseen ostotoimintaan eli ennakkotilauksissa oli vainuttu tulevat muotisuuntaukset oikein. Myyntipuolella taas asiakaskunta oli vakiintunut vuosien kuluessa. Enlundeihin kohdistuneiden rajujen uhkausten mahdolliset taustavaikuttimet pyrittiin selvittämään hyvin perusteellisilla, yksityiskohtaisilla ja avoimilla keskusteluilla. Sen paremmin toimitusjohtajan kuin hänen perheensäkään entisyydestä ei kuitenkaan tuntunut löytyvän mitään syytä tai selitystä sille, miksi juuri heitä uhattiin niinkin karkeasti kuin kirjeissä tehtiin. Johtaja Enlund kertoi omasta entisyydestään ja tulostaan toimialalle. K E Enlund oli ollut ensin vieraan palveluksessa myyntimiehenä. Suurimmalla osalla alan merkittävimmistä kilpailijoista oli samanlainen urakehitys kuin hänelläkin. Hän oli ensin perustanut oman edustusliikkeen, ja sen toiminta oli kasvanut siinä määrin, että Enlundin liikkeestä oli tullut yksi alan merkittävistä tukkuliikkeistä Suomessa. Vaikka kilpailu alalla oli aina ollut kovaa, silti alan myyntimiehet kauppamatkoillaan tapasivat usein toisiaan asiakkaiden luona, yöpyivät samoissa hotelleissa ja tankkasivat autonsa samoilla huolto asemilla. K E Enlundin mukaan liiketoimien yhteydessä ei kenenkään kanssa ollut syntynyt koskaan mitään sovittamatonta ristiriitaa. Yleensä kilpailijoita tavattaessa alan kuulumisista ja vallitsevista trendeistä keskusteltiin positiivisessa hengessä. Tutkintaan liittyvissä keskustelussa sivuttiin myös Etelä-Suomessa toimintaansa harjoittavaa kilpailijaa, Sven-Olof Oleniusta. Enlundit olivat tulleet liikeyhteyksien myötä Oleniuksien kanssa oikeastaan perheystäviksi. Enlund oli aikaisemmin ollut myös merkittävä asiakas Oleniuksille ja tämän yhtiölle. Liikemiesten välistä läheistä suhdetta kuvaa sekin, että Olenius oli pitänyt tapanaan aina aika ajoin liikematkojensa yhteydessä yöpyä Enlundien luona Pietarsaaressa. Kilpailijaansa Enlund kuvaili termeillä menestyvä ja määrätietoinen. K E Enlundin laajentaessa oman liikkeensä toimin taa liikesuhteet Oleniukseen vähenivät. Enlund ryhtyi itse tuomaan maahan eräitä ompelutarvikkeita, joita Oleniuksilta valmisti tehtaassaan. Tämän johdosta liikemiesten välit olivat myös jonkin verran viilentyneet, olihan aikaisemmasta asiakkaasta nyt tullut kilpaileva yrittäjä. Kuitenkin Enlund kertoi aina silloin tällöin tavanneensa Oleniuksen messuilla tai erilaisten alan myyntitapahtumien yhteydessä ja tuolloin oli yleensä vaihdettu alan kuulumisia. Sekä Enlund että Olenius olivat aloittaneet liike miesuransa samalla tavalla. Molempien perheet olivat myös voimallisesti mukana yritystoiminnassa niin, että K E Enlundin nuorempi poika Sören Enlund oli isänsä mukana yhtiössä ja ottaisi lähivuosina veto vastuun liikkeenhoidosta. Myös Oleniuksen lapset olivat alalla, joten perheyritysten jatkuvuus vaikutti turvatulta. Vaikka molempien yrittäjien lähtökohdat olivat olleet varsin tavanomaiset, he olivat onnistuneet myös taloudellisesti varsin hyvin liiketoimissaan. Tosin Sven-Olof Oleniuksen teollisuushalli oli 1980-luvun puolivälissä tuhoutunut tulipalossa hänen ollessaan ulkomailla, mutta yritystoiminta oli jatkunut palosta huolimatta ja palaneen tilalle oli rakennettu uusi nykyaikainen teollisuushalli.

Sytytysnestepullo ja polttoainekanisteri johtolankoina
Puurtamisen lisäksi tuloksekkaassa poliisityössä tarvitaan aina hitunen onnea, jotta päästäisiin haluttuun lopputulokseen. Parhaassa tapauksessa ja onnen ollessa myötä tässäkin tapauksessa olisi saattanut käydä näin. Ensimmäiselle palopaikalle oli tekijältä jäänyt muun muassa sytytysnestettä sisältänyt muovipullo. Tässä muovipullossa oli hintalappu, joka paljasti pullon ostetun eräältä Pohjois-Suomen suosituimmalta huoltoasemalta hieman Kemin pohjoispuolelta. Tästäkään hintalappusesta ei kuitenkaan tullut avainta juttuun selviämiselle. Sanomattakin oli selvää, että kyseinen huoltoasema Kemin pohjoispuolella on paikka, jossa kaikki ompelualan kauppamatkustajat pysähtyvät ollessaan menossa pohjoiseen tai tulossa sieltä pois. Toisessa palossa teollisuushallin ikkunan läpi heitetty muovinen polttoainekanisteri puolestaan ei palanutkaan kokonaisuudessaan. Kanisterin sarjanumeron perusteella pystyttiin selvittämään sen valmistuserä. Valmistuserä oli poikkeuksellisen pieni ja juuri tämän värisiä kanistereita oli valmistettu ainoastaan kaksituhatta kappaletta. Poliisi ryhtyi kanisterijahtiin. Kanisterijahdin arveltiin johtavan tavoiteltuun tulokseen, koska myös kanisteriin oli unohtunut käsin kirjoitettu hinnoittelulappu. Tosin siitä ei käynyt ilmi huoltoasema tai kauppaliike, missä hinnoittelumerkintä oli tehty. Tarkastustyön tuloksena kanisterille jäi jäljelle kaksi mahdollista myyntipaikkaa. Toinen oli huolto asema Kuusamossa ja toinen huoltoasema Kempeleessä lähellä Oulua. Vastapäätä Kempeleen huoltoasemaa sijaitsee Motelli Pohjan Kievari, jota alalla toimivat kauppaedustajat ovat perinteisesti käyttäneet majoituspaikkanaan. Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että tämä samainen kempeleläinen huoltoasema oli myös kokenut kovia ja tuhoutunut murhapolton seurauksena, mutta rakennettu sittemmin uudelleen.
Kirjeet
Uhkauskirjeet saatettiin tietysti kaikkien ajateltavissa olevien laboratorioteknisten tutkimusten alaiseksi. Kirjeistä ei kuitenkaan löytynyt mitään tekijää yksilöivää raskauttavaa todistetta. Kirjeet oli kirjoitettu uudehkolla kirjoituskoneella. Kirjasintyypistä voitiin päätellä, että kysymyksessä oli 1990-luvun alussa jo varsin yleisesti käytössä ollut erillisellä kirjasinkiekolla varustettu kone. Tekstistä näkyi myös heti, että teksti oli kirjoitettu uudehkolla kiekolla, jossa ei ollut kulumisesta johtuvia erityispiirteitä. Sähkötoimisessa kiekkokirjoituskoneessa myös eri kirjasimiin kohdistuva iskuvoima pysyy vakiona, joten kirjasimet eivät olleet aiheuttaneet käytettyyn kirjoituspa periin myöskään mitään lävistyksiä. Kirjeiden tekstit olivat epävirallisesti analysoitavina myös eräällä kokeneella psykologilla ja psykiatristen sairauksien erikoislääkärillä. Näiden arviota kirjoittajasta haluttiin lähinnä siksi, että pystyttäisiin muodostamaan tekstien laatijasta ja murhapolttojen tekijästä jonkinlainen luonnekuva, jota voitaisiin käyttää tutkintaa ohjaavana tekijänä hyväksi. Vaikka kirjeistä huokui viha ruotsin kieltäjä ruotsinkielisiä kohtaan, oli eräiden kielellisten yksityiskohtien ja virheellisyyksien perusteella varsin yksin kertaista päätyä arvioon, että tekeytymällä suomenkieliseksi kirjoittaja yritti ainoastaan hämätä kirjeen vastaanottajaa. Kirje oli kirjoitettu me-muotoon, jolla pyrittiin muodostamaan kuva siitä, että uhkaajia ja toimijoita olisi useampia. Kirjeessä viitattiin useasti myös samalla toimialalla toimiviin muihin yrittäjiin. Näistä oli käytetty joko yleisesti tiedossa olevia lempinimiä, tai sitten heille uhkauskirjeissä annetut lisänimet oli muodostettu niin, että alalla toimivilla ei ollut pienintäkään epävarmuutta tunnistaa, ketä kirjeen kirjoittaja tarkoitti. Uhkauskirjeet kirjoittaneella henkilöllä on ollut myös varsin hyviä tietoja useiden alalla vaikuttavien kilpailijoiden taustoista ja perheistä, sillä kirjeeseen oli harkitusti sisällytetty sellaisia tarkistettavissa olevia yksityiskohtia, jotka olivat omiaan johtamaan tutkimuksia väärille jäljille. Molempien asiantuntijoiden kirjetekstien perusteella tekemät luonneanalyysit kirjoittajasta olivat samansuuntaisia. Arvion mukaan kirjoittaja kärsii jostakin luonnehäiriöstä, mutta ei ole mielisairas. Hän ei arvion mukaan myöskään kykene käsittelemään tunteitaan ja purkamaan niitä oikealla tavalla. Vaikka muutamaan kirjoitustekstin arviointiin perustuva arvio ei tietenkään voi olla kovin tarkka ja syvällinen, mieleen jäi psykiatrin tekemä arvio ja ennuste: ”tekijä paljastaa vielä itsensä.” Selvitetyt rikokset opettavat aina myös poliisia. Rikosten ratkaisemisessa niin sanottu käänteinen ajattelun soveltaminen auttaa monesti lopputulokseen pääsemistä. Käänteisellä ajattelulla tarkoitetaan sitä, että sen lisäksi että suoritetaan pohdintaa ja ajattelutyötä sen suhteen, miltä jokin asia näyttää ja mitä se on, pitäisi aina myös pyrkiä vastakohtaispää- telmien tekoon: miltä jokin asia ei näytä ja mitä se ei ole. Jälkikäteen arvioituna Sven-Olof Olenius olisi ilman muuta tullut esille jo aikaisemmin potentiaalisena mahdollisuutena, mikäli tutkinnan aikana olisi työskentelymuotona käytetty vastakohtaispäättelyä. Hän oli nimittäin ainut kiistatta alalla erittäin hyvin tunnettu henkilö. Lisäksi hän tunsi alaa ja kilpailijoita riittävän hyvin ja yksityiskohtaisesti voidakseen kirjoittaa uhkauskirjeissä olleita yksityiskohtaisiakin tietoja. Lisäksi vastakohtaispäättelyn kautta olisi ilman muuta herännyt kysymys, miksi Sven-Olof Olenius, ei henkilönä eikä lempinimen kautta, esiinny uhkauskirjeissä, vaikka useimmat muut merkittävät alan vaikuttajat on niissä mainittu.

Toista näytöstä odoteltaessa
Kaikki suuret draamat ovat moninäytöksisiä. Vaikka Pietarsaaren murhapolttojen aineisto pölyttyi hyllyssä aktiivitutkinnan päättämisen jälkeen, selvittämättömät rikokset jäävät asialleen omistautuneiden tutkijoiden mieleen. Tästä osoituksena on, että kun Pietarsaaresta marraskuussa 1999, yhdeksän vuoden kuluttua, tuli ilmoitus kaupungin keskustassa sattuneesta räjähdyksestä, asian tutkinnassa mukana olleen rikoskomisarion alitajunnasta nousi mieleen kaupungissa oleva Enlundien yhtiön osoite. Todennäköisesti myöskään Enlundit eivät olleet kuluneen lähes kymmenen vuoden aikana pystyneet kokonaan unohtamaan murhapolttoihin liittyvien uhkauskirjeiden raakaa sisältöä. Toisessa näytöksessä selviää yksityiskohtainen tapausten kulku marraskuun 1999 räjähdyksen osalta. Itse kunkin lukijan pääteltäväksi jää, miten ensimmäinen ja toinen näytös liittyvät toisiinsa ja kuinka pitkälle meneviä johtopäätöksiä tapausten osalta voidaan tehdä. Elämä ja monet sen mukana tuomat kokemukset ovat opettaneet skeptisille poliisimiehille, että inhimilliset tunteet ja heikkoudet eivät välttämättä noudata logiikkaa - tämäkin totuus pitää vain ymmärtää.

PPK 2001

Toinen näytös - Pietarsaaren pamaus
Tapani Tikkala, rikosylikonstaapeli, Vaasa.

Pietarsaarelaiset havahtuivat kaupungin keskustassa vilkkaalla liikekadulla tapahtuneeseen räjähdykseen maanantaina, 22. marraskuuta 1999 kello 14.16. Isokatu muuttui hetkessä sirpaleiden ja rikkoutuneiden autojen sekamelskaksi, jota reunustivat rakennusten rikkoutuneet ikkunarivistöt. Tieto tapahtuneesta levisi nopeasti tiedotusvälineiden kautta ja melko pian oli myös tiedossa, että runsaiden aineellisten vahinkojen lisäksi ainakin yksi henkilö oli kuollut räjähdyksen yhteydessä.

Poliisin tehtävänä on lisävahinkojen estämisen lisäksi selvittää tapahtumien kulku. Räjähdyksen selvittäminen kuuluu vaikeimpiin tutkintatehtäviin, koska voimakas räjähdys tuhoaa räjähdyspaikan läheltä lähes kaiken mahdollisen, aiheuttaa runsaasti lisätuhoa laajalla alueella ja sinkoaa tutkittavaa materiaalia satojen metrien päähän. Poliisin resursseja ei ole mitoitettu näin laajaan paikkatutkintaan. Suuren alueen lisäksi paineita aiheuttavat vaihtelevat sääolosuhteet ja liike-elämän tarve päästä nopeasti jatkamaan kaupankäyntiä. Julkinen sana seuraa poliisin jokaista askelta ja vaatii joka käänteessä vastausta kysymykseen, mitä on tapahtunut. Kun otetaan vielä huomioon poliisin suppeat henkilöstö varat ja käytettävissä olevat niukat toimintamäärärahat, ei tehtävästä ole helppo selviytyä.

Alkutoimenpiteet
Tapahtumapaikalle lähetettiin heti kaikki irrotettavissa olevat Pietarsaaren kihlakunnan poliisimiehet. Isokadulle päästyä todettiin, että räjähdys oli tapahtunut Isokatu 16:n kohdalla, ilmeisesti jalkakäytävällä. Alkuvaiheessa oli epäselvää, montako ihmistä oli kuollut, sillä ihmiskehon osia oli levinnyt kadulle. Melko pian varmistui, että uhreja oli vain yksi. Ainakin yksi henkilö oli loukkaantunut, liike- ja asuinhuoneistojen ikkunoita oli rikkoutunut ja useita autoja oli vaurioitunut. Tapahtumapaikka eristettiin ja vaara-alueella olevien ihmisten evakuointi aloitettiin välittömästi. Paikalle hälytettiin pommiasiantuntijoita ja teknisiä tutkijoita. Poliisille ei ollut tullut ennen räjähdystä mitään uhkausta tai varoitusta. Koska oli mahdollista, että alueella saattaisi olla vielä räjähteitä, täytyi alue tutkia tarkasti ennen varsinaisen paikkatutkinnan aloittamista. Poliisin henkilökunnasta osa on perehdytetty räjähteiden käyttöön, käsittelyyn ja hävittämiseen niin sanotuilla Tepo-kursseilla. Paikalle kutsuttiin tällaisen koulutuksen saaneita poliisimiehiä, ja he tutkivat alueen läpikotaisin ennen varsinaisen paikkatutkinnan aloittamista. Mitään viitteitä muista pommeista ei löytynyt. Teknisestä tutkinnasta vastaava rikosylikonstaapeli vilkuili huolestuneena taivaalle, joka vetäytyi hiljalleen pilveen ja ensimmäiset lumihiutaleet leijailivat alas. Jos lähivuorokausien aikana sataisi lunta, hidastaisi se suunnattomasti paikkatutkintaa. Paikkatutkinta tulisi olemaan ilman lumisadettakin riittävän vaikeaa, sillä vähäisellä tutkijamäärällä laajan alueen perinpohjainen läpikäyminen ja näytteiden järjestäminen tulisi vaatimaan äärimmäisiä ponnisteluja niin henkisesti kuin fyysisestikin, sillä suurin osa tutkimuksista oli tehtävä kontallaan Räjähdysaineasiantuntijoiden todettua, ettei alueella ollut enää räjähteitä pääsi paikkatutkinta käyn tiin. Alue valokuvattiin ja videoitiin. Räjähdyspaikka määriteltiin ja suoritettiin vainajan tutkinta. Isokatu jaettiin neliömetrin ruutuihin, joilta tutkimusaineistoa alettiin kerätä talteen.
Räjähdyskohta
Räjähdyskohdan todettiin olevan jalkakäytävällä Isokatu 18:n kohdalla, lähes kerrostalon sisääntulo- syvennyksen luona. Rakennuksessa oli kadunpuolella kiinteistötoimisto Versum, jonka näyteikkuna oli rikkoutunut ja taustaverho oli syttynyt palamaan. Paineaalto oli riepotellut toimiston kalustusta ja sirpaleet vaurioittaneet sisustusta. Näyteikkunan yläpuolella ollut markiisi oli lentänyt kadulle. Näyteikkunan ja sisääntulosyvennyksen välisessä seinämässä oli runsaasti noki- ja sirpalejälkiä. Seinän rappaus oli irronnut osittain alustastaan. Isokatu 18:ssa ole vasta rakennuksesta rikkoutui ikkunoita aina katutason liikehuoneista ullakkokerrokseen saakka. Jalkakäytävä ja lähialue kadulla oli lähes kauttaaltaan lasinsirpaleiden peitossa. Ympäristössä oli runsaasti repaleisia ja pirstoutuneita eri kokoa ja väriä olevia muovinkappaleita sekä vaaleita ja tummia metallinkappaleita. Jalkakäytävältä löytyi myös avaimen osia. Välittömästi räjähdyskohdan vieressä oli pysäköitynä kolme autoa. Ensimmäisenä olleen Peugeotin perään oli törmännyt Volvo-henkilöauto ja sen pe rään vielä Mercedes-Benz-pakettiauto. Volvon oikeanpuoleinen kylki oli kauttaaltaan lommoilla ja siinä oli runsaasti nokea, veriroiskeita ja kudosjäänteitä. Jalkakäytävän puoleiset ikkunat ja takaikkuna olivat rikki, tuulilasi oli säröillä ja auton keulapelti ja peräluukku olivat auki. Jäljistä päätellen auto oli liikkunut eteenpäin noin kaksi metriä. Mercedes-Benz -pakettiauton jalkakäytävän puoleisen eturenkaan vieressä oli ihmisen vasemman jalan jalkaterä ilman kenkää, lakki ja tumma päällys takki. Pakettiauton jalkakäytävän puoleinen etuovi, etulokasuoja ja keulapelti olivat painuneet sisään päin ja lommoutuneet. Niissä näkyi myös nokea ja veriroiskeita. Etulokasuojassa, keulapellissä ja puskurissa oli useita sirpaleiden aiheuttamia reikiä. Sirpaleet olivat rikkoneet moottoritilasta johtoja, joka oli aiheuttanut oikosulun ja startin kytkeytymisen. Auton startatessa vaihde päällä se oli liikkunut jäljistä päätellen kolme metriä. Auton tavaratilan jalka käytävän puoleinen sivuovi oli auki. Oven vieressä oli kuljetuskärryt ja lääketuotteita sisältäviä kuljetus- laatikolta. Osa lääkepakkauksista oli lentänyt auton alle. Peugeotin jalkakäytävän puoleisessa kyljessä ja peräosassa oli painumaa, ovien koristelistat olivat irronneet ja takaoven sivulasi ja takalasi olivat rikkoutuneet. Auton päällä ja peräosassa oli noki- ja veri roiskeita.
Vainaja
Vainajan ruumiinosia ja jäänteitä oli lentänyt eri puolille katua ja useiden rakennusten katoille aina 60–70 metrin päähän räjähdyspaikasta. Pääosa mieheksi tunnistetusta ruumiista oli lentänyt räjähdyksen vaikutuksesta kadun varteen pysäköityjen Peugeotin, Volvon ja Mercedes-Benzin yli ja törmännyt pudotessaan kadulla ajaneen Ford Mondeon oikeaan takapyörään ja jäänyt sen jälkeen keskelle ajorataa. Lähikiinteistön katolta löytyneen vasemman polven nokikasautumasta ja uhrin muista vammoista voitiin päätellä, että räjähdysjäänteet olivat tulleet uhrin oikealta puolelta. Siitä ja uhrin jäänteiden lentosuunnasta voitiin päätellä, että uhri oli ollut räjähdyksen sattuessa kasvot eteläsuuntaan, Kanavapuistikolle päin. Räjähdys oli tapahtunut jalkakäytävällä uhrin ja Isokatu 18:n rakennuksen välissä. Kuka uhri oli? Oliko hän täysin sivullinen vai oliko hänellä osuutta räjähdykseen? Kysymyksiin saatiin melko nopeasti vastaus, kun Mercedes-Benzin eturenkaan vierestä löytynyttä tummaa päällys takkia alettiin tutkia Pietarsaaren poliisilaitoksella. Takin taskusta löytyi nimittäin 1936 syntyneen Sven-Olof Oleniuksen passi.

Uhkauskirje
Sven-Olof Olenius oli Etelä-Suomessa asuva liikemies, joka johti noin 40 vuotta sitten perustamaansa ompelutarvikealan perheyritystä. Kun hänen perheeseensä otettiin yhteyttä, selvisi, että Sven-Olof oli lähtenyt marraskuun 12. päivä Keski-Eurooppaan työ- ja messumatkalle, eikä hänen olisi pitänyt olla Suomessa. Sven-Olof oli soittanut vaimolleen viimeksi räjähdyspäivänä, marraskuun 22. päivä lounasaikaan ja kertonut olevansa Itävallassa. Kuitenkin passin, ruumiin sormessa olleen kihlasormuksen, ruumiinavauksen löydösten sekä uhrista otetun valokuvan perusteella suoritetun tunnistuksen jälkeen varmistui, että kyseessä oli todella Sven-Olof Olenius. Passin ohella takin taskusta löytyi muitakin papereita sekä Pietarsaaren poliisilaitokselle osoitettu kirjekuori. Kirjekuori sisälsi pienemmän kirjekuoren, joka oli osoitettu ”paskiainen k e Enlund”. Kirjekuoressa oli kirjoituskoneella kirjoitettu uhkaus, josta osa kuului seuraavasti: "Paskiainen, hurri, valkeapää sekä inhottavin myyntimies, jonka olen tuntenut. Varoitus ja vaatimus on annettu jo vuosia sitten mutta liiketoimintasi koska raha on sinulle tärkeämpi kuin perheonni, jatkuu samalla kun meikäläinen joutuu elämään sosiaaliturvin suurin osa ajasta.” Kirjeen loppupuolella luki: ”Nyt tiedät mitä tapahtuu -joten toimi. Olen sinusta ehkä 15–18 vuotta nuorempi, pidän kyllä sinut kuumana niin kauan kun elät. Sinut säästetään mutta poikasi Sören tai joku hänen perheestänsä tapetaan varmasti, tai kaikki yhdessä. Halussani on yli 65 kiloa dynamiittia ja muita räjähdysaineita, siitä pommista tulee melkoinen pommi. Venetsialainen yö, tai kuinka ruukaatte sanoa. Vaimosi on myös vaarassa. Muista ettei poliisi, valvontakamera tai henkivartija voi teitä suojella koska olen yksinäinen nyt niin voin iskeä, vaikka jouluyönäkin tai joku muu odottamaton hetki. Tuliko selväksi??? Ikuisesti sinun M...u (kutsuma nimi).” L-E Enlundilla oli ollut Pietarsaaressa ompelutarvikkeita myyvä liike ja myöhemmin hän oli laajentanut maahantuontiin ja tukkukauppaan. Räjähdyksen sattuessa hän oli jo siirtynyt eläkkeelle ja liiketoimintaa jatkoi hänen poikansa Sören. L-E oli saanut jo kymmenen vuotta aikaisemmin vastaavan sävyisiä uhkauskirjeitä ja hänen liikekiinteistönsä oli yritetty polttaa kahdesti. Toisella kerralla liikkeen varastolle aiheutui huomattavat savu- ja nokivahingot. Poliisi ei kyennyt aikanaan selvittämään uhkaajan ja tuhopolttajan henkilöllisyyttä. Nyt räjähdys tapahtui vain 60 metriä ennen Sören Enlundin Isokadulla sijaitsevaa nykyistä liikettä. Mitä ilmeisimmin Sven-Olof Olenius oli ollut matkalla Enlundin liikkeeseen tai ainakin sen lähettyville. Uhkaus-kirjeen lisäksi tätä tuki tekninen tutkinta, jonka mukaan Oleniuksen kävelysuunta oli ollut ennen räjähdystä Enlundin liikkeen suuntaan.

Tekninen rikostutkinta
Tutkittava alue oli laaja, Isokatu väliltä Kanavapuistikko-Perämiehenkatu ja Perämiehenkatu väliltä Visasbacken-Alholminkatu. Lisäksi tutkittiin kaikki alueella vaurioituneet ajoneuvot ja rakennukset. Tekninen tutkinta sai vahvistusta lähialueelta ja tutkinta edistyikin nopeasti sään pysyessä poutaisena. Eristys voitiin purkaa kahden vuorokauden kuluttua, keskipäivällä 24. marraskuuta. Tämän jälkeen jatkui näyt teiden analysointi ja lajittelu sisätiloissa. Satojen näytteiden joukosta seulottiin vähitellen materiaali, josta voitiin päätellä tapahtumien kulku pääpiirteittäin. Mitä ilmeisemmin Oleniuksella oli ollut räjähdys- hetkellä oikeassa kädessään musta attasea/matka laukku, jossa oli alumiiniset metallivahvikkeet ja kolminumeroinen numerolukko. Laukun sisällä oli ollut Jerry-kanisterin tyyppinen peltikanisteri, jonka täyttöaukon korkin osia ja metallikappaleita löytyi eri puolilta räjähdyspaikkaa, kauimmaiset jopa 90 metrin päästä. Kun näytepurkkeja avattiin sisätiloissa, niistä tuli voimakasta palavan nesteen tuoksua. Rikosteknisen laboratorion lausunnon mukaan osassa näytteissä olikin jäänteitä palaviksi nesteiksi luokiteltavien etanolin, isopropanolin, moottoribensiinin ja mineraalitärpättityyppisen hiilivetyseoksen jäänteistä. Näytteissä todettiin jäänteitä myös dynamiittityyppisestä räjähdysaineesta sekä aikatulilangasta.
Oleniuksen vasemmassa kädessä oli ollut muovikassi, joka oli sisältänyt ainakin puolen litran A Hardy Fine Cognac -muovipuollon. Vasemmassa kädessä olivat olleet myös hattu ja päällystakki. Isokatu 18:n kerrostalon portaikon ylätasanteelta löytyi grillisytytin, jonka varsiosassa oli mustaa pikimäistä ainetta. Rikosteknisen laboratorion lausunnon mukaan sytyttimestä tavattiin kiinni sulaneena tulilangan pääainesosat. Räjähdyspaikalta löytyi myös avaimen osia. Tutkimuksissa selvisi, että avain kuului Kokkolan rautatieaseman säilytyskaappiin no: 5.
Kokkolan rautatieasema
Kokkolan rautatieaseman säilytyskaappi tarkastettiin marraskuun 25. päivä. Koska oli epäiltävissä kaapissa olevan räjähdysaineita, tyhjennettiin asemarakennus asiakkaista ja henkilökunnasta ennen kaapin avaamista ja rautatieaseman ohi kulkeva liikenne pysäytettiin. Kaapissa oli matkalaukku ja muovikassi ja ne sisälsivät Sven-Olof Oleniukselle kuuluvaa omaisuutta. Niissä ei ollut mitään räjähdysaineisiin viittaavaa. Tutkinnan kannalta parasta oli kuitenkin rautatieaseman valvontakameran nauha, jolle oli tallentunut Sven-Olof Oleniuksen asiointi säilytyskaapilla no:5 heti pohjoisesta marraskuun 22. päivä kello 11.36 saapuneen junan jälkeen, takin ja hatun vaihto huppariin ja uusi asiointi kaapilla tuntia myöhemmin kello 12.40, jolloin vaatteet oli taas vaihdettu hatuksi ja päällystakiksi.

Lähes täydellinen rikos
Tampereella Poliisin kurssikeskuksen kriminaalitaktiikan oppitunnilla opetettiin 1970-luvun puolivälissä rikostutkintaa. Opetuksen mukaan tutkittavana oleva asia oli selvä, kun sai vastauksen seitsemään kysymykseen: mitä, missä, milloin, kuka, miten, millä, miksi? Tämän tutkinnan alkuvaiheessa vain tapahtumapaikka ja ajankohta olivat selvillä. Kaikki muut kysymykset odottivat vastauksia. Lukuisien puhuttelujen, kuulustelujen, tarkistuksien, tarkan ja pitkäjänteisen teknisen paikkatutkinnan, Rikosteknisen laboratorion kehittyneiden menetelmien ja oikealla hetkellä mukaan tulleen onnen avulla tapahtumien kulku selvisi vähitellen. Samalla selvisi, että ilman ilmeistä asiantuntemattomuutta räjähdysaineiden kanssa Sven-Olof Olenius oli mitä luultavammin tekemässä täydellistä rikosta eli rikosta, josta ei olisi jäänyt koskaan kiinni. Taktisessa tutkinnassa nimittäin ilmeni, että Olenius oli valmistellut rikoksen äärimmäisen huolellisesti ja järjestänyt itselleen pitävän alibin tapahtuma-ajalle tuhansien kilometrien päähän Itävaltaan. Sven-Olof Olenius oli lähtenyt jokavuotiselle yhdistetylle työ- ja lomamatkalle Keski-Eurooppaan marraskuun 22. päivä mukanaan BMW-henkilöauto.
Matka suuntautui rahtilaivalla Lübeckiin Saksaan, sieltä edelleen Belgiaan, Sveitsiin ja lopulta Itävaltaan. Hän oli soitellut matkan aikana kotiin muutamia kertoja ja viimeisen kerran noin kahta tuntia ennen räjähdystä, jolloin hän oli kertonut olevansa Itävallassa. Siellä hän ei ollut kuitenkaan ollut enää muutamaan päivään.

Hän oli saapunut nimittäin Itävallan Tirolin maakunnassa sijaitsevaan St. Johaniin 17. päivä marraskuuta ja majoittunut siellä majataloon. Vietettyään majatalossa yhden yön hän oli jättänyt sinne matkatavaransa ja autonsa sekä kertonut lähtevänsä marraskuun 18. päivä noin viikon pituiselle matkalle.
Uusi matka oli suuntautunut rautateitse Münchenistä Hampuriin, edelleen Tukholmaan ja lopulta Haaparantaan, minne hän oli saapunut sunnuntaina, marraskuun 21. päivä.
Suomen puolelle Olenius oli saapunut samana päivänä ja majoittunut motelli Pohjan Kievariin Kempeleeseen, Oulun eteläpuolelle kello 16:n aikoihin. Motellissa hän oli esiintynyt väärällä nimellä. Hän oli lähtenyt motellista taksilla seuraavana aamuna 22. marraskuuta kello 08.00 ja ajanut Ouluun, missä oli noussut kello 09.30 etelän suuntaan lähteneeseen junaan ostettuaan lipunmyynnistä ennen sitä edestakaisen junalipun Kokkolaan.

Juna oli saapunut Kokkolaan kello 11.36 ja kello 11.37 hänet nähtiin ensimmäisen kerran rautatieaseman valvontakameran kuvissa. Kokkolan rautatie asemalla Olenius oli jättänyt molemmat matkalaukkunsa sekä hatun ja päällystakin säilytyskaappiin ja pukenut ylleen hupullisen puseron. Tämän jälkeen hän oli kävellyt radan toisella puolella olevaan Prisman tavarataloon, mistä oli ostanut uudet talvikengät ja soittanut vaimolleen kertoen olevansa Itävallassa. Lisäksi hän oli käynyt samassa tavaratalossa sijaitsevassa alkoholiliikkeessä ja ostanut muun muassa pullollisen A Hardy -konjakkia. Kello 12.40 Olenius nähtiin toisen kerran Kokkolan rautatieaseman valvontakameran kuvissa, jolloin hän oli jo vaihtanut ylleen hatun ja päällystakin. Hän oli vaihtanut rauta tieasemalla juuri ostamansa talvikengät jalkaansa ja jättänyt käytössään olleet kävelykengät säilytyskaappiin. Seuraavaksi Olenius oli mennyt muutaman sadan metrin päässä sijaitsevalle Kokkolan linja-auto asemalle ja noussut matkalaukkuineen kello 12.50 lähteneeseen pikavuoroon. Linja-auton kuljettaja oli nostanut Oleniuksen laukun linja-auton tavaratilaan.

Linja-auto oli saapunut Pietarsaareen kello 13.40. Pietarsaaressa Olenius oli riisunut jossakin matkan aikana käyttämänsä hatun ja päällystakin ja oli pukeutuneena hupulliseen puseroon. Olenius oli nähty Isokadulla ennen räjähdystä. Hän oli ollut silloin kävelemässä ison laukun kanssa Kanavapuistikolta Kirkkokadun suuntaan, eli pois päin Enlundin liikkeestä. Isokatu 18:n rappukäytävän ylätasanteelta löytynyt grillisytytin ei kuulunut kenellekään talon asukkaalle. Sytyttimestä löytyi myös sulaneena aikatulilangan pääainesosat. Todistaja- ja asianomistajakuulusteluissa kenelläkään ei ollut havaintoa Oleniuksesta juuri ennen räjähdystä. Ilmeisesti hän oli ollut sytyttämässä tulilangan grillisytyttimellä rappukäytävässä.
Liittyikö hänestä aikaisemmin Isokadulla tehty havainto kohteen tarkkailuun vai oliko pommin ensimmäinen laukaisuyritys epäonnistunut?
Se ei tutkinnassa selvinnyt, sillä hänen oikeassa kädessään laukussa ollut pommi räjähti kello 14.16, heti hänen astuttuaan rappukäytävästä Isokadulle. Oleniuksella oli ollut tarkoitus palata samaa reittiä Itävaltaan. Hän oli tehnyt linja-auton aikatauluun merkinnän Pietarsaari kello 16.10 ja Kokkola 17.00, mistä hänellä oli ollut tarkoitus matkustaa junalla Ouluun.

Kotietsintä
Oleniuksen asunnolla ja yrityksessä suoritettiin kotietsintä. Kotietsinnän yhteydessä ei tavattu mitään räjähdysaineisiin viittaavaa. Sen sijaan sieltä löytyi kirjepaperia, jonka värisävy ja pintarakenne vastasivat uhkauskirjeen vastaavia ominaisuuksia ja kirjoituskone, jonka kiekon kirjasimet olivat kooltaan ja tyypiltään samanlaisia kuin uhkauskirjeessä. Kotietsinnässä löytyi myös kirjoituskoneen värinauhoja, jotka sisälsivät Oleniuksen taskussa olleen ja aikaisempien uhkauskirjeiden tekstiä muistuttavia tekstejä.

Tutkinnan päätös
Tutkinnanjohtaja teki toukokuun 31. päivänä 2000 päätöksen esitutkinnan lopettamisesta, koska ketään ei voitu asettaa syytteeseen. Räjähdys aiheutti vahinkoa yli seitsemällekymmenelle asianomistajalle satojen tuhansien markkojen edestä. Oli suorastaan ihmeellistä, että pommia kuljettaneen Oleniuksen lisäksi kukaan ulkopuolinen ei menehtynyt ja ainoastaan yksi henkilö loukkaantui räjähdyksessä. Mitkä olisi vatkaan olleet seuraukset, jos räjähdys olisi tapahtunut jo junassa tai linja-autossa? Onneksi näin ei tapahtunut, vaikka riski onkin ollut suuri. Kaikesta päätellen pommi räjähti ennen aikojaan, Oleniuksen taitamattomuudesta johtuen. Ellei näin olisi käynyt, Sören Enlund saisi odottaa kauhulla seuraavan uhkauskirjeen saapumista.

Jälkinäytös
Porvoon käräjäoikeus on 5.11.2003 tuominnut ns. pommittaja Sven-Olof Oleniuksen kuolinpesän maksamaan vajaat 260 000 euroa vahingonkorvauksia kilpailijaa K E Enlundia vastaan Pietarsaaressa vuonna 1991 tehdystä tuhopoltosta. Oikeus katsoi Oleniuksen syyllistyneen myös tuhopolton yritykseen vuonna 1990.
Kuolinpesän ei kuitenkaan tarvitse maksaa koko 718 000 euron vakuutussummaa. Olenius kuoli vuonna 1999 Pietarsaaressa, kun hän oli matkalla pommin kanssa Enlundin luo.

Karl Sven-Olof Olenius
s. 18.5.1936
k. 22.11.1999

Pietarsaaren pommimies hymyilee jonkinlaisen vetoketjujen käsittelykoneen äärellä keväällä 1999. Sen jälkeen hymy hyytyi.
Kuva on julkaistu Borgåbladetissa 7.5.1999 ja Alibissa 1/2000.

´
Yle Areenassa on kuultavissa tästä tapahtumasarjasta 4-osainen ruotsinkielinen podi. Linkit tässä:

J1: Knapphandlarens hämnd: En explosion i Jakobstad

J2: Knapphandlarens hämnd: Mordbränder och hot

J3: Knapphandlarens hämnd: En resa genom Europa och deep throat på polisen

J4: Knapphandlarens hämnd: Staden repar sig

Jos haluaa kuunnella jaksot yhtenä pötkönä niin podi siirtyy ensimmäisestä jaksosta automaattisesti aina seuraavaan jaksoon hamaan päätösosaan asti. Eli ei tarvitse klikkailla joka jaksoa erikseen.