Epäily: Hervannan asumispäivystysyksikössä väkivaltatilanne tiistai-iltana
Lähetetty: Ke Joulu 04, 2024 5:11 pm
Tampereella Hervannassa epäillään tapahtuneen tiistai-iltana väkivaltatilanne
Aamulehden saamien tietojen mukaan kyse on ollut puukotuksesta Hervannan Väkipyöränkadulla sijaitsevassa asumispäivystyksen yksikössä. ”Kyllä siellä jotakin on tapahtunut”, kertoo rikoskomisario Jani Ortamala Sisä-Suomen poliisista keskiviikkoaamuna.
Onko kyse ollut puukotuksesta?
”Vielä ei pysty sanomaan onko tilanteessa lyöty vai yritetty lyödä”, Ortamala vastaa. Rikoskomisarion mukaan sekä epäillyn tekijän että uhrin henkilöllisyydet ovat tiedossa. Epäilty tekijä on tavoitettu ja kiinni otettu, mutta asianomistajaa ei ole tavoitettu.
”Asianomistajan henkilöllisyys on tiedossa, mutta tässä vaiheessa ei ole tiedossa onko teko jäänyt yrityksen asteelle tai onko aiheutunut jotain vammoja”, Ortamala sanoo.
Onko asumispäivystyksessä turvallista?
Asumispäivystys on asunnottomille suunnattu palvelu, johon voi hakeutua ympäri vuorokauden. Yksikössä on aamu- ja iltapala, lounas ja päivällinen sekä pyykinpesumahdollisuus. Palveluihin saa tulla päihtyneenä.
Aamulehti yritti tavoitella keskiviikkona asumispäivystyksen yksikön osastonjohtaja Sirpa Kuistia Pirkanmaan hyvinvointialueelta (Pirha), joka suostui vastaamaan yksikön turvallisuustilannetta koskevaan kysymykseen vain sähköpostitse. Hän kiisti tekstiviestitse, että yksikössä olisi ollut tiistaina ”mitään erityistä tilannetta”.
Miten kuvailisitte asumispäivystyksen turvallisuustilannetta?
”Tampereen asumispäivystyksessä turvallisuuteen on aina kiinnitetty erityistä huomiota. Asiakkaiden keskinäiset ristiriidat voivat toisinaan kärjistyä, vaikka kuinka pyrimme ennakoimaan tilanteita. Asunnoton henkilö, joka ei käyttäydy häiritsevästi muita asiakkaita kohtaan, voi kuitenkin oleskella turvallisesti asumispäivystyksessä”, Kuisti kirjoittaa.
Päihteiden käytön lisääntymisestä on uutisoitu lähiaikoina paljon: näkyykö päihdetilanteessa tapahtunut kasvu asumispäivystyksessä, jonne saa saapua päihtyneenä?
”Päihteiden käytön ja varsinkin huumausaineiden käytön kasvu näkyy. Samoin näkyy alfa-PVP:n käytön lisääntyminen ja sen vaikutukset asiakkaiden käytökseen, myös aggressiivisuuteen. Olemme huomioineet palvelussa myös sen, että huumausaineiden käytön kasvun myötä asiakkaiksemme tulee entistä nuorempia asunnottomia henkilöitä.”
https://www.aamulehti.fi/rikos/art-2000010878508.html