Alakoululainen uhkasi opettajaa neulalla

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.
Avatar
Tarkastaja Levisi
James Bond (David Niven)
Viestit: 11492
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Koulun henkilökuntaa väkivallailla uhkaillut lapsi uhkasi opettajaa neulalla Loimaalla

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/dff7 ... ae4e91a69c

Alakouluikäinen lapsi uhitteli neulalla koulussa
Poliisin mukaan koululaiset eivät olleet vaarassa.



Lounais-Suomen poliisilaitos kertoo, että alakouluikäinen lapsi uhitteli keskiviikkona Loimaan keskuskoululla neula kädessään.

Asia kävi ilmi aiemmin sovitun poliisivierailun yhteydessä.

– Tapaamisen aikana kävi ilmi, että alakouluikäisen oppilaan ja ohjaajan välillä oli sattunut hetkeä aiemmin välikohtaus, jossa oppilas on pitänyt kädessään pientä nuppineulan kokoista neulaa ja ollut uhitteleva ohjaajaa kohtaan, poliisin tiedotteessa kerrotaan.

Poliisin mukaan tilanteessa ei ollut muita oppilaita ja siitä ei aiheutunut vakavaa vaaraa.

– Konstaapeli puhutti oppilaan välittömästi, ja asian selvitystä jatketaan poliisin ja muiden viranomaisten kesken, tiedotteessa sanotaan.

Poliisin mukaan myöhemmin on tehty myös sähköinen rikosilmoitus aiemmin tällä viikolla tapahtuneesta uhkaavasta käytöksestä. Ilmoituksen mukaan sama oppilas on muun muassa uhkaillut koulun henkilökuntaa väkivallalla.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Jaska.Jokunen
Armas Tammelin
Viestit: 81
Liittynyt: Ke Elo 06, 2025 5:56 pm

Alakoululainen uhkasi opettajaa neulalla

Viesti Kirjoittaja Jaska.Jokunen »

Sama oppilas oli käyttäytynyt henkilökuntaa kohtaan uhkaavasti jo aiemmin.

Alakoululainen käyttäytyi uhkaavasti henkilökuntaa kohtaan Loimaan Keskuskoululla keskiviikkona.

Oppilas uhkasi ohjaajaa neulalla ja uhitteli tälle. Poliisille tehtiin myöhemmin rikosilmoitus, jonka mukaan sama oppilas oli uhannut koulun henkilökuntaa väkivallalla aiemmin samalla viikolla.

Välikohtaus aiheutti huolta paikallisissa, sillä koululla nähtiin poliisi tapahtuma-aikaan. Poliisin mukaan ennalta estävän toiminnan konstaapeli oli ollut koululla etukäteen sovitussa tapaamisessa. Poliisia ei siis hälytetty koululle erikseen tilanteen vuoksi, vaan välikohtaus oli tullut poliisin tietoon vierailun yhteydessä.

Poliisin mukaan välikohtauksessa käytetty neula oli ollut nuppineulan kokoinen. Tilanteessa ei ollut muita oppilaita, eikä siitä aiheutunut vakavaa vaaraa.

Konstaapeli puhutti oppilaan välittömästi, ja asian selvitystä jatketaan poliisin ja muiden viranomaisten kesken.

https://www.is.fi/turun-seutu/art-2000011471843.html

Tästä tulevaisuuden toivosta saamme vielä varmaan lukea myöhemminkin rikosuutisia.
Matti Ja Maija
Adrian Monk
Viestit: 2860
Liittynyt: Pe Helmi 25, 2022 10:32 am

Re: Alakoululainen uhkasi opettajaa neulalla

Viesti Kirjoittaja Matti Ja Maija »

Myöhemmin sitten puukolla siitä vähän eteenpäin niin huumeruiskulla. Viimeiseksi sitten ampuma-aseella kaikki nurin.
Slava Ukraini! <3

JanitaSlima nauraa joka paikkaan. :D

Bänniä hänelle.
Avatar
Kumisilmä
Rico Tubbs
Viestit: 1245
Liittynyt: La Touko 31, 2025 8:39 am
Viesti:

Re: Alakoululainen uhkasi opettajaa neulalla

Viesti Kirjoittaja Kumisilmä »

mä vedin yläasteella historian tunnilla hakaneulan munan läpi opettaja rupes itkee muilla oli hauskaa,samaa opettajaa itketin ottamalla marskin kuvan seinältä ku opettaja kysy mitä teen ni sanoin et vien lahtarin roskikseen miksiköhän mut potkittiin koulusta pois oon sitä ihmetellyt aina :D toi muna juttu oli ihan kesy esinahka ei juuri kipuile näyttää toki pahemmalta ku on vanha punk klassikko mm unicefin tino teki sen lavalla aina.
Antifa Free Palestina
oh my
Hetty Wainthropp
Viestit: 496
Liittynyt: Ma Joulu 11, 2023 7:19 am

Re: Alakoululainen uhkasi opettajaa neulalla

Viesti Kirjoittaja oh my »

KUMISILMÄ
Miten sun elämä on koulun jälkeen mennyt.?
Mulle tulis tuollaisesta neulalla uhkailevasta ipanasta mieleen, että nappaan neulan ja pistän kersaa pari kertaa sillä:)
jukkatm
Hetty Wainthropp
Viestit: 450
Liittynyt: Pe Loka 05, 2018 9:28 am

Re: Alakoululainen uhkasi opettajaa neulalla

Viesti Kirjoittaja jukkatm »

Kumisilmä kirjoitti: To Syys 04, 2025 4:31 pm mä vedin yläasteella historian tunnilla hakaneulan munan läpi opettaja rupes itkee muilla oli hauskaa,samaa opettajaa itketin ottamalla marskin kuvan seinältä ku opettaja kysy mitä teen ni sanoin et vien lahtarin roskikseen miksiköhän mut potkittiin koulusta pois oon sitä ihmetellyt aina :D toi muna juttu oli ihan kesy esinahka ei juuri kipuile näyttää toki pahemmalta ku on vanha punk klassikko mm unicefin tino teki sen lavalla aina.
Sulla on siis semmonen "parempi" vasemmistolainen kotikasvatus. Ihanaa...

Ihan vaan tiedoksi, Mannerheim ei ollut lahtari, vaan itsenäisen valkoisen Suomen puolustaja.
-
Poistettu runsaasti OT:tä.
Minfolainen Kumisilmä ottaa nyt viikon minfolevon, ja tutustuu sinä aikana palstan sääntöihin.

Säännöt löytyvät täältä:
https://murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?t=273
Arjalainen 88
Hetty Wainthropp
Viestit: 490
Liittynyt: Ma Touko 12, 2025 2:38 am

Re: Alakoululainen uhkasi opettajaa neulalla

Viesti Kirjoittaja Arjalainen 88 »

Kumisilmä kirjoitti: To Syys 04, 2025 4:31 pm mä vedin yläasteella historian tunnilla hakaneulan munan läpi opettaja rupes itkee muilla oli hauskaa,samaa opettajaa itketin ottamalla marskin kuvan seinältä ku opettaja kysy mitä teen ni sanoin et vien lahtarin roskikseen miksiköhän mut potkittiin koulusta pois oon sitä ihmetellyt aina :D toi muna juttu oli ihan kesy esinahka ei juuri kipuile näyttää toki pahemmalta ku on vanha punk klassikko mm unicefin tino teki sen lavalla aina.
Kiitän sinua Mannerheimin kuvan kiikuttamisesta roskiin vaikka en luultavasti muissa asioissa ole samaa mieltä kanssasi.

Jo nimestä voi päätellä, että lahtari Mannerheim oli maahanmuuttajataustaisten. Hyi.
RL11/6
Watson itse
Viestit: 5615
Liittynyt: Pe Elo 07, 2020 9:53 am

Re: Alakoululainen uhkasi opettajaa neulalla

Viesti Kirjoittaja RL11/6 »

*Poistettu OT*tm
Itsenäisen Suomen Kansallisen Taistelujoukon Rintaman kunniajäsen jo vuodesta 1997. Tarkemmin alkukesästä, kun Captain Jack soi listahittinä radioaalloilla ja maailmassa oli vielä kaikki hyvin.
jukkatm
Hetty Wainthropp
Viestit: 450
Liittynyt: Pe Loka 05, 2018 9:28 am

Re: Alakoululainen uhkasi opettajaa neulalla

Viesti Kirjoittaja jukkatm »

*pltmtxtvp*tm
-
Poistettu runsaasti OT:tä.
Minfolainen Kumisilmä ottaa nyt viikon minfolevon, ja tutustuu sinä aikana palstan sääntöihin.

Säännöt löytyvät täältä:
https://murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?t=273
RL11/6
Watson itse
Viestit: 5615
Liittynyt: Pe Elo 07, 2020 9:53 am

Re: Alakoululainen uhkasi opettajaa neulalla

Viesti Kirjoittaja RL11/6 »

*pltmtxtvp*tm
Itsenäisen Suomen Kansallisen Taistelujoukon Rintaman kunniajäsen jo vuodesta 1997. Tarkemmin alkukesästä, kun Captain Jack soi listahittinä radioaalloilla ja maailmassa oli vielä kaikki hyvin.
Kalapaliikki
Roger Murtaugh
Viestit: 879
Liittynyt: La Joulu 12, 2020 7:05 pm

Re: Alakoululainen uhkasi opettajaa neulalla

Viesti Kirjoittaja Kalapaliikki »

Kumisilmä kirjoitti: To Syys 04, 2025 4:31 pm mä vedin yläasteella historian tunnilla hakaneulan munan läpi opettaja rupes itkee muilla oli hauskaa,samaa opettajaa itketin ottamalla marskin kuvan seinältä ku opettaja kysy mitä teen ni sanoin et vien lahtarin roskikseen miksiköhän mut potkittiin koulusta pois oon sitä ihmetellyt aina :D toi muna juttu oli ihan kesy esinahka ei juuri kipuile näyttää toki pahemmalta ku on vanha punk klassikko mm unicefin tino teki sen lavalla aina.
Potkitaan koulusta pois ja poliisit hakkaavat aamuin/illoin. Pitäisiköhän joskus pysähtyä miettimään omaa toimintaansa eikä ehkä aina syyttää muita. Ainiin, ideologia :D
Kalapaliikki
Roger Murtaugh
Viestit: 879
Liittynyt: La Joulu 12, 2020 7:05 pm

Re: Alakoululainen uhkasi opettajaa neulalla

Viesti Kirjoittaja Kalapaliikki »

Saunan taakse vaan. Muut pystyvät elämään oikein hyvin ilman tällaistakin neroa.
Avatar
Kumisilmä
Rico Tubbs
Viestit: 1245
Liittynyt: La Touko 31, 2025 8:39 am
Viesti:

Re: Alakoululainen uhkasi opettajaa neulalla

Viesti Kirjoittaja Kumisilmä »

Kalapaliikki kirjoitti: To Syys 04, 2025 7:42 pm
Kumisilmä kirjoitti: To Syys 04, 2025 4:31 pm mä vedin yläasteella historian tunnilla hakaneulan munan läpi opettaja rupes itkee muilla oli hauskaa,samaa opettajaa itketin ottamalla marskin kuvan seinältä ku opettaja kysy mitä teen ni sanoin et vien lahtarin roskikseen miksiköhän mut potkittiin koulusta pois oon sitä ihmetellyt aina :D toi muna juttu oli ihan kesy esinahka ei juuri kipuile näyttää toki pahemmalta ku on vanha punk klassikko mm unicefin tino teki sen lavalla aina.
Potkitaan koulusta pois ja poliisit hakkaavat aamuin/illoin. Pitäisiköhän joskus pysähtyä miettimään omaa toimintaansa eikä ehkä aina syyttää muita. Ainiin, ideologia :D
etkö sä nää et mä nauran itselleni totta vitussa mussa on useimmiten syytä. :roll:
mut ei aina koska mikään ei oikeuta poliisia hakkaamaan asiakasta vaan omaksi iloksi varsinkin jos asiakas ei tee vastarintaa.
Antifa Free Palestina
Avatar
Kumisilmä
Rico Tubbs
Viestit: 1245
Liittynyt: La Touko 31, 2025 8:39 am
Viesti:

Re: Alakoululainen uhkasi opettajaa neulalla

Viesti Kirjoittaja Kumisilmä »

*pltmtxtvp*tm
Antifa Free Palestina
jukkatm
Hetty Wainthropp
Viestit: 450
Liittynyt: Pe Loka 05, 2018 9:28 am

Re: Alakoululainen uhkasi opettajaa neulalla

Viesti Kirjoittaja jukkatm »

*pltmtxtvp*tm
-
Poistettu runsaasti OT:tä.
Minfolainen Kumisilmä ottaa nyt viikon minfolevon, ja tutustuu sinä aikana palstan sääntöihin.

Säännöt löytyvät täältä:
https://murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?t=273
Vastaa Viestiin