Usean henkilön kahakka johti epäiltyyn tapon yritykseen Tampereella 6.9.2025

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17456
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Usean henkilön kahakka johti epäiltyyn tapon yritykseen Tampereella 6.9.2025

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Usean henkilön välinen yhteenotto kärjistyi tapon yritykseen lauantaina, 6. syyskuuta puoli kahdentoista aikaan yöllä Keskustorilla Laikun lavan läheisyydessä Tampereella
Sisä-Suomen poliisin rikoskomisario Jari Luoto kertoo, että yksi henkilö on saanut vammoja, joita epäillään teräaseella tehdyiksi. Henkilö kuljetettiin sairaalahoitoon. Luoto ei kommentoi tarkemmin uhrin vammoja.

Pirkanmaan käräjäoikeus vangitsi keskiviikkona 10. syyskuuta vuonna 2006 syntyneen miehen epäiltynä todennäköisin syin törkeästä pahoinpitelystä ja tapon yrityksestä.
Luodon mukaan osallisia on tämän hetkisten tietojen mukaan alle kymmenen. ”Useita henkilöitä on epäiltynä rikoksesta ja asianomistajana.”
Muita henkilöitä epäillään perusmuotoisesta pahoinpitelystä.
Luoto sanoo, että tutkinta on alkutekijöissään, eikä hän siksi kommentoi tapahtumien kulkua tai tekoon johtaneita syitä.

Syytteen nostamisen määräpäivä on 2. joulukuuta.

https://www.aamulehti.fi/rikos/art-2000011495702.html
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17456
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Usean henkilön kahakka johti epäiltyyn tapon yritykseen Tampereella 6.9.2025

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

PK 25/386
Nieminen, Jonne Aarno Tapani (s. 14.11.2006) määrättiin vangittavaksi todennäköisin syin epäiltynä törkeästä pahoinpitelystä ja tapon yrityksestä 6.9.2025 Tampereella.
Tutkinnanjohtajana toimii rikoskomisario Ona Autere Sisä-Suomen poliisilaitoksesta ja syytteen nostamisen määräpäivä on 2.12.2025.
Vastaa Viestiin