Helsingissä on siionistinatseja vastustava hävikkiruokarinki - ruokaa vaan maksua vastaan
- Tarkastaja Levisi
- James Bond (David Niven)
- Viestit: 11479
- Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm
Helsingissä on siionistinatseja vastustava hävikkiruokarinki - ruokaa vaan maksua vastaan
Ruoka ja ruuan puute herättävät tunteita - jopa raivoa - näin jouluna.
Köyhyystutkijat ovat ladanneet läppää Hurstin joulujuhlasta, kun kaikki halukkaat eivät mahtuneet juhlapöytään.
Samaan aikaan Itä-Helsingissä toimii hävikkiruokarinki Aurinkoinen hymy, jota syytetään ahneudesta, koska maksullinen.
Ihmiset ovat kuitenkin uteliaita siitä, mihin hävikkiruokaringin jäsenmaksut käytetään.
Kyseessä on yleishyödyllinen yhdistys, voittoa ei pidä tavoitella.
Lähtökohtaisesti ilmaisia aterioita ei ole.
Aurinkoinen Hymy Ry:n pomosta ja toiminnasta juttua alla vanhassa Sydänliiton jutussa.
En oikein jaksa myöskään uskoa että pomo olisi on maksanut "satoja tuhansia euroja yhdistyksen kuluja omasta pussistaan".
Erikoista myös se, että yhdistyksen kotisivulla todennäköisimmin tämä Seppo Paakkinen heittelee kommentteja, jossa näkee siionistinatsien "nostavan päätään" Suomessa. Tämähän on puhdasta antisemitismiä eli juutalaisvastaisuutta.
AHH: - Sionistinatsit nostaa päätään maailmalla ja valitettavasti myös Suomessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f3ad ... 0a1d7498a8
Hävikkiruokarinki herättää raivoa somessa – Vetäjä vastaa: ”Mulle on ihan sama, mitä ihmiset ajattelee”
Aurinkoinen Hymy ry:n toiminnanjohtaja sanoo, että on maksanut yhdistyksen kustannuksia omasta taskustaan satojen tuhansien eurojen edestä.
Facebookissa on käyty viime päivinä vilkasta keskustelua hävikkielintarvikkeita jakavan yhdistyksen Aurinkoinen Hymy ry:n toiminnasta.
Itä-Helsingin puskaradiossa mielipiteitä on jakanut muun muassa se, että hävikkiruoka jaetaan ensisijaisesti yhdistyksen jäsenille. Ruokajakoja järjestetään neljästi viikossa Puotilassa.
Yhdistyksen jäseneksi päästäkseen henkilön tulee maksaa vuotuinen jäsenmaksu eli 20 euroa. Tämän lisäksi maksettavaksi tulee kuukausittainen 15 euron polttoainemaksu joka kuukausi, kun ruokajakoon osallistuu.
Hävikkiruokaa jaettaessa jäsenet saavat ruokaa ensin. Vasta sen jälkeen on niiden ihmisten vuoro, jotka eivät ole maksaneet mitään. Lopuksi jäsenet saavat vielä ottaa lisää ruokaa.
Yksi Facebook-käyttäjä kuitenkin väittää, että hänelle ja monelle muulle, jotka eivät ole yhdistyksen jäseniä, ilmoitettiin ruokajaon yhteydessä suoraan, että mitään ei tipu ilmaiseksi.
Iltalehden tavoittama Aurinkoinen Hymy ry:n toiminnanjohtajae Seppo Paakkinen ei ole tietoinen yhdistykseensä kohdistuneesta kritiikistä.
Häntä ei myöskään asia kiinnosta.
– Mulle on ihan sama, mitä ihmiset ajattelee, Paakkinen kuittaa.
Moni kyseenalaistaa kommenteissa, mihin jäsenmaksuista tulleet rahat käytetään. Osa puolestaan kummastelee, että hävikkiruoan jakamisesta peritään rahaa.
https://sydan.fi/artikkeli/suurisydaminen-mies/

– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Re: Helsingissä on siionistinatseja vastustava hävikkiruokarinki - ruokaa vaan maksua vastaan
Ei ole olemassa ilmaisia lounaita ne sanoo. Jos hävikkiruokaa saadakseen pitää maksaa joku tuollainen summa, niin mikä siinä sitten on niin vaikeaa. Oma hommansa se on kuitenkin noilla kerätä ja jakaa nuo hävikkiruuat eteenpäin.
Liittyy jäseneksi tai on ilman, jos ilmaiseksi pitää saada, niin kipittelee vain johonkin toiseen jonoon seisomaan, kuitenkin jäseneksi liittymällä näyttäisi kuitenkin olevan kaiketi mahdollista saada muutakin kuin kaurahiutalepussi ja makaroonia.

Taumatawhakatangihangakoauauotamateaturipukakapikimaungahoronukupokaiwhenuakitanatahu
40.346°S 176.5402°E
40.346°S 176.5402°E
-
vanhellsing
Re: Helsingissä on siionistinatseja vastustava hävikkiruokarinki - ruokaa vaan maksua vastaan
Piti mennä Hurstin joulujuhlaan mutta kun eilen katselin uutisia niin jossain Turun köyhien joulujuhlassa vittu meni joku YLE kuvailemaan ja haastattelemaan sinne köyhiä. Stubbikin siellä virnuili. Vähän sama kun itsenäisyyspäivän linnan juhlat missä kuvataan ja tavallinen työläinen pääsee näkemään televisiosta millaista on rikkaitten juhlissa ja arvostella pukeutumista, mikä sinänsä ok, mutta että pitää mennä tuonne köyhien juhliinkiin kuvailemaan ja tavikset pääsevät pällistelemään minkä näköisiä köyhiä siellä on, ihan kuin joskus mentiin johonkin friiikkisirkukseen katselemaan neekereitä tai korkeasaareen punapersepaviaaneja. Ei sitten huvittanut mennä, mielummin syön vähän kevyemin sitten kotona, on mulla ruisleipää ja voita ja muutama olut vielä.
- Tenderloin
- Remington Steele
- Viestit: 249
- Liittynyt: Ma Touko 03, 2021 1:43 pm
Re: Helsingissä on siionistinatseja vastustava hävikkiruokarinki - ruokaa vaan maksua vastaan
Kuulin luotettavana pitämältäni taholta että vasemmistoaktivistit ovat pääkaupunkiseudulla jo viikkoja värvänneet ja agitoineet "köyhiä" saapumaan Hurstin joulujuhlaan jotta ruoka loppuisi kesken, motiivina hallituksen mustamaalaus. Kysymyksessä on siis tavallaan poliittiseen mielenosoitustarkoitukseen kaapattu tapahtuma. Järjestäjätaho on varmasti toiminut hyvässä uskossa eikä välttämättä ole ollut edes tietoinen tästä lavastetusta valeköyhien invaasiosta.
-
vanhellsing
Re: Helsingissä on siionistinatseja vastustava hävikkiruokarinki - ruokaa vaan maksua vastaan
Tuokin on perseestä ja uskon että tottakin. Varmaan moni köyhä haluaisi vaan rauhassa käydä syömässä ja ehkä jonkun ruokakassin saada ilman että on mitään mediahuomiota tai varsinkaan tuollaisia poliittisia juttuja, varmaan sitten osa näki nälkää noitten vassareittenkin takia. Aika perseestä. Hurstin porukoille pisteet, hyvää työtä tekevät.Tenderloin kirjoitti: Ke Joulu 24, 2025 9:20 pm Kuulin luotettavana pitämältäni taholta että vasemmistoaktivistit ovat pääkaupunkiseudulla jo viikkoja värvänneet ja agitoineet "köyhiä" saapumaan Hurstin joulujuhlaan jotta ruoka loppuisi kesken, motiivina hallituksen mustamaalaus. Kysymyksessä on siis tavallaan poliittiseen mielenosoitustarkoitukseen kaapattu tapahtuma. Järjestäjätaho on varmasti toiminut hyvässä uskossa eikä välttämättä ole ollut edes tietoinen tästä lavastetusta valeköyhien invaasiosta.
-
Jack the Ripper
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3227
- Liittynyt: To Heinä 19, 2007 2:31 am
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Helsingissä on siionistinatseja vastustava hävikkiruokarinki - ruokaa vaan maksua vastaan
Vasemmistoaktivistien salamyhkäinen agitaatio selittäisi sen että Hurstit olivat aivan ällikällä lyötyjä väkimäärästä joulujuhlassa.
"Olen pessimisti. Tiedän kaiken turhaksi, mutta todennäköisesti olen taas tässäkin väärässä"
-
Luciano Viskos
Re: Helsingissä on siionistinatseja vastustava hävikkiruokarinki - ruokaa vaan maksua vastaan
Stobido kähetti lämpimät terveiset ukrainasta, kiitos rahoista, ikävää tosin siellä teillä kun joudutte viettämään Joulunne ruoka-avun varassa.vanhellsing kirjoitti: Ke Joulu 24, 2025 9:12 pm Piti mennä Hurstin joulujuhlaan mutta kun eilen katselin uutisia niin jossain Turun köyhien joulujuhlassa vittu meni joku YLE kuvailemaan ja haastattelemaan sinne köyhiä. Stubbikin siellä virnuili. Vähän sama kun itsenäisyyspäivän linnan juhlat missä kuvataan ja tavallinen työläinen pääsee näkemään televisiosta millaista on rikkaitten juhlissa ja arvostella pukeutumista, mikä sinänsä ok, mutta että pitää mennä tuonne köyhien juhliinkiin kuvailemaan ja tavikset pääsevät pällistelemään minkä näköisiä köyhiä siellä on, ihan kuin joskus mentiin johonkin friiikkisirkukseen katselemaan neekereitä tai korkeasaareen punapersepaviaaneja. Ei sitten huvittanut mennä, mielummin syön vähän kevyemin sitten kotona, on mulla ruisleipää ja voita ja muutama olut vielä.
Re: Helsingissä on siionistinatseja vastustava hävikkiruokarinki - ruokaa vaan maksua vastaan
Onhan se syytä katsoa, mistä on kyse, jos hävikkiruokaa saadakseen täytyy liittyä jäseneksi yhtään mihinkään, etenkin kun vetäjä kertoilee tarinoita jostain sadoista tuhansista, joita on pannut omia rahojaan hommaan.Tarkastaja Levisi kirjoitti: Ke Joulu 24, 2025 8:14 pm
Hävikkiruokarinki herättää raivoa somessa – Vetäjä vastaa: ”Mulle on ihan sama, mitä ihmiset ajattelee”
Aurinkoinen Hymy ry:n toiminnanjohtaja sanoo, että on maksanut yhdistyksen kustannuksia omasta taskustaan satojen tuhansien eurojen edestä.
https://sydan.fi/artikkeli/suurisydaminen-mies/
-
Nassesetä75
- Armas Tammelin
- Viestit: 72
- Liittynyt: To Helmi 24, 2022 12:09 pm
Re: Helsingissä on siionistinatseja vastustava hävikkiruokarinki - ruokaa vaan maksua vastaan
Esitäs nyt sitten ns. oma näkemyksesi asiasta jos edes omaat oman mielipiteen öyhötykseltäsi.
Vassareiden touhut eivät juurikaan enää yllätä mihin kaikkeen oma agenda ajaa ihmisen tekemään jotta voidaan taas tekopyhänä ihmetellä asioita.
Re: Helsingissä on siionistinatseja vastustava hävikkiruokarinki - ruokaa vaan maksua vastaan
No älä muuta sano, kun tosiasiassa ihan viimeisen kuukauden aikanakin köyhyys ja työttömyys on vähentynyt aivan räjähdysmäisesti, suoranainen työvoimapula onNassesetä75 kirjoitti: Ke Joulu 24, 2025 10:08 pmEsitäs nyt sitten ns. oma näkemyksesi asiasta jos edes omaat oman mielipiteen öyhötykseltäsi.
Vassareiden touhut eivät juurikaan enää yllätä mihin kaikkeen oma agenda ajaa ihmisen tekemään jotta voidaan taas tekopyhänä ihmetellä asioita.
Neuvostoliitto
1922-2022
Re: Helsingissä on siionistinatseja vastustava hävikkiruokarinki - ruokaa vaan maksua vastaan
Miksi jäsenet suhtautuvat niin kielteisesti ihmisiin, jotka eivät ole jäseniä, sillä eihän kaikilla ole edellytyksiä...
– Varmaan siksi, että he kuvittelevat saavansa itse enemmän ruokaa. Ja sitten se, että he ovat maksaneet tästä ja toiset tulevat vaan ilmaiseksi hakemaan. Nimenomaan suomenkieliset jäsenet suhtautuvat kielteisesti, ei niinkään maahanmuuttajataustaiset.
Lue myös
Re: Helsingissä on siionistinatseja vastustava hävikkiruokarinki - ruokaa vaan maksua vastaan
On kyllä naurettava juttu. Ja ette usko että kukaan muu oisi kuullut tämmöisesti agitoinnista? Ehkä siellä on sanottu kannattajille jossain että menkää ruokajonoon? Vai että että agitoi köyhiä... arviopa ihan ensiksi kuka suostuisi agitoitavaksi, eikä soittasi iltsariin heti kun yritetään agitoida. Muutenkin niin järjetön juttu että oksat pois. Kunnon denialismia. Kyllä niitä köyhiä nälkäisiä riittää ihan agitoimattakin.Tenderloin kirjoitti: Ke Joulu 24, 2025 9:20 pm Kuulin luotettavana pitämältäni taholta että vasemmistoaktivistit ovat pääkaupunkiseudulla jo viikkoja värvänneet ja agitoineet "köyhiä" saapumaan Hurstin joulujuhlaan jotta ruoka loppuisi kesken, motiivina hallituksen mustamaalaus. Kysymyksessä on siis tavallaan poliittiseen mielenosoitustarkoitukseen kaapattu tapahtuma. Järjestäjätaho on varmasti toiminut hyvässä uskossa eikä välttämättä ole ollut edes tietoinen tästä lavastetusta valeköyhien invaasiosta.
Homie I'm the one with the shotgun in the closet
Next to the glad bags full of chronic
Next to the glad bags full of chronic
Re: Helsingissä on siionistinatseja vastustava hävikkiruokarinki - ruokaa vaan maksua vastaan
En ole ikinä kuullut että hävikkiruoasta jonossa joutuu maksamaan. Onko tämä joku pääkaupunkiseudun oma juttu?
Pelkästään tuo bensaraha jo haisee..
Pelkästään tuo bensaraha jo haisee..
-
holmesin haamu
- Sherlock John Holmes
- Viestit: 8195
- Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm
Re: Helsingissä on siionistinatseja vastustava hävikkiruokarinki - ruokaa vaan maksua vastaan
Nykyinen hallitus on leikannut sen verran paljon ja kaikki leikkaukset on pyritty kohdistamaan huonosti toimeentuleviin Kokoomuksen Petteri Orpon ja varsinkin Perussuomalaisten Riikka Purran johdolla, että tämä on luonut merkittävästi enemmän köyhyyttä Suomeen, mutta heikentänyt samoin työllisyyttä.
Nykyinen hallitus palvelee paljolti suuren rahan etua ja tämän takia on pyritty vähentämään ja tuhoamaan kaikenlaista osa-aikatyön kannattavuutta, että se pakottaisi ihmiset kokoaikatyöhön.
Tämä on johtanut sitten siihen, että ei ole monilla rahaa edes peruselintarvikkeisiin ja ruokaan. Varsinkin jos on mitä tahansa lääke- ja muita ylimääräisiä kuluja, niin rahat helposti loppuvat kokonaan.
Samaan aikaan ahneus on saanut vallan ja aivan samalla tavalla kuin Purran ja Orpon omia palkkoja nostettiin yhdessä kaikkien muiden kansanedustajien kanssa n. 500-1000€/kk (leikkaukset kun eivät koske suurituloisia, vaan heille nykyinen hallitus on antanut miljardeilla verohelpotuksia), niin hintoja nostetaan laajasti suunnilleen kaikkialla muuallakin. Pahiten tämä hintojen nousu näkyy vuokrissa, jotka voivat pahentaa entisestään tilannetta monilla.
Yleisesti tälläinen yhden tahon vääränlainen toiminta ei kerro mitään ruoka-avun merkityksestä monille.
Käytännössä monille ruoka-apu voi olla harvoja keinoja, joilla saada ruokaa ja pakolliset laskut jollain tavalla hoidettua.
Ikävä puoli tuossa on vain siinä, että yksi taho helposti pilaa turhaan niiden muiden asiallisen tahojen mainetta.
Tietysti monet saattavat toimia ilman mitään palkkaa näissä jutuissa. Eikä se oikein pidemmän päälle toimi sellainenkaan. Taloudellisesti tuosta ei ole siis liiemmin hyötyä. Ruoka taas pilaantuu usein joka tapauksessa, jota näissä jaetaan.