Flixbus operoi Suomessa tosiaankin ulkomaalaisten kuskien avulla. Kuskin käytös on ollut törkeää. Toivottavasti mahdollisimman moni alkaa tämän tapauksen jälkeen boikotoida firmaa. Merkitty lähtöaika on bussivuoroilla on aina - kuten junillakin - "lähtöaika aikaisintaan". Aika laajalla skaalalla englanninkieltä tuskin edes auttavasti osannut kuski tässä töpeksinyt.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/066a ... 3cb7830701
Flixbus-kuski seisoi tupakalla, kun Mia saapui matkalippunsa kanssa – Sitten alkoi tapahtua kummia
Flixbusin viestinnän mukaan kuljettajan toiminta ei ollut hyväksyttävää. Yhtiö ei kuitenkaan kertonut tarkemmin, miksi kuljettaja toimi niin kuin toimi.
Mia kertoo olleensa Lahden Matkakeskuksessa paikalla hyvissä ajoin, oman arvionsa mukaan noin kello 21.35, jolloin linja-auton ilmoitettuun lähtöaikaan oli vielä 15 minuuttia aikaa. Linja-auto oli jo saapunut laiturille, ja kuljettaja oli noussut ulos polttamaan tupakan. Mia lähestyi kuljettajaa mutta ei päässyt edes tämän kohdalle saakka, kun kuski jo nosti katseensa ja sanoi Mialle vihaisen oloisena jotakin.
– En edes saanut kunnolla selvää, Mia sanoo, mutta kertoo erottaneensa sanan ”no”, eli ei.

Hämmentynyt Mia siirtyi sivummalle tarkastamaan, että oli nousemassa oikeaan autoon. Lippuaan etsiessään hän pani merkille, että linja-auto vaikutti hyvin täydeltä.
Lipussa ilmoitettu numero vastasi linja-auton tuulilasin yläpuolella olevia tietoja. Auto oli tosiaan matkalla kohti Rovaniemeä. Linja-autonkuljettaja kuitenkin palasi sisään, sulki auton ovet ja lähti. Kuski ei missään vaiheessa edes katsonut Mian lippua.
– Hän heristi minulle käsiä vielä sieltä, nosti kädet ilmaan ja oli tosi äkäisen oloinen, Mia sanoo.
– Olin koko ajan samalla mieheni kanssa puhelimessa ja sanoin hänelle vain, että nyt se bussi lähti eikä ottanut minua kyytiin.
Flixbusin sivuilla on mahdollista seurata oman linja-autovuoronsa etenemistä reaaliajassa. Kyseisen linjan kohdalle päivittyikin hetken kuluttua, että lähtöaika Lahdesta oli ollut kello 21.40.
Asemalla oli myös toinen matkustaja, jolta matka meni sivu suun, kun linja lähti liian aikaisin. Mia kertoo ihmetelleensä tilannetta yhdessä tämän kanssa.
Flixbus-kuski raivosi naisasiakkaalle Lahdessa eikä edes ottanut tätä kyytiin
- Tarkastaja Levisi
- James Bond (David Niven)
- Viestit: 11485
- Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Re: Flixbus-kuski raivosi naisasiakkaalle Lahdessa eikä edes ottanut tätä kyytiin
Joo mutta kyyti on halpaa.. Tän siitä saa kun käytetään polakkeja sun muita kuskeina.
-
JanitaSlim
- Ben Matlock
- Viestit: 8690
- Liittynyt: Pe Syys 18, 2020 5:51 pm
Re: Flixbus-kuski raivosi naisasiakkaalle Lahdessa eikä edes ottanut tätä kyytiin
Olisiko auto ollut täyteen myyty ja ei mahtunut enään.En edes saanut kunnolla selvää, Mia sanoo, mutta kertoo erottaneensa sanan ”no”, eli ei.
Hämmentynyt Mia siirtyi sivummalle tarkastamaan, että oli nousemassa oikeaan autoon. Lippuaan etsiessään hän pani merkille, että linja-auto vaikutti hyvin täydeltä.
”Suomen ongelma on se, että meillä on liikaa rasisteja”
Rasistinen äärioikeistolaisuus mädättää kansaamme vastakkainasettelulla.
Pieni merkityksetön vähemmistö, jonka kuolema korjaa muutamassa vuosikymmenessä.
Rasistinen äärioikeistolaisuus mädättää kansaamme vastakkainasettelulla.
Pieni merkityksetön vähemmistö, jonka kuolema korjaa muutamassa vuosikymmenessä.
Re: Flixbus-kuski raivosi naisasiakkaalle Lahdessa eikä edes ottanut tätä kyytiin
Luetko edes linkkejä ennen kommentointiasi?JanitaSlim kirjoitti: La Helmi 28, 2026 12:18 pmOlisiko auto ollut täyteen myyty ja ei mahtunut enään.En edes saanut kunnolla selvää, Mia sanoo, mutta kertoo erottaneensa sanan ”no”, eli ei.
Hämmentynyt Mia siirtyi sivummalle tarkastamaan, että oli nousemassa oikeaan autoon. Lippuaan etsiessään hän pani merkille, että linja-auto vaikutti hyvin täydeltä.
Näin Flixbus vastaa
Iltalehti ei saanut Flixbusilta tarkkaa vastausta siihen, miksi linja-autonkuljettaja menetteli tilanteessa Mian kuvaamalla tavalla.
Sähköpostivastauksessaan Flixbus kertoo käyneensä läpi tapahtuneen.
– Linja-auto lähti etuajassa aikataulusta Lahden pysäkiltä, matkustaja ilmoitti tapahtuneesta asiakaspalveluun ja on saanut jo korvauksen, viestinnästä kirjoitetaan.
Flixbus sanoo pahoittelevansa tapahtunutta.
– Pahoittelemme vilpittömästi kuljettajan käytöstä, joka ei ollut hyväksyttävää. Kuljettajalle on luvassa seurauksia, viestinnästä kirjoitetaan.
Iltalehti kysyi Flixbusilta, miksi kuljettaja ei päästänyt Miaa auton kyytiin, onko Flixbusin linja-autojen sallittua lähteä pysäkeiltä ilmoitettua ajankohtaa aiemmin ja mitä kaikkia kuluja yhtiö korvaa Mian tilanteen kaltaisissa tapauksissa. Näihin kysymyksiin Flixbusin viestinnästä ei kuitenkaan otettu kantaa.
----
Lähde: https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/066a ... 3cb7830701
"It is great to be a blonde. With low expectations it's very easy to surprise people."
Pamela Anderson
Pamela Anderson
Re: Flixbus-kuski raivosi naisasiakkaalle Lahdessa eikä edes ottanut tätä kyytiin
Sen verran korjattakoon että operoi suomessa myös suomalaisten kuljettajien toimesta, ainakin tuonne länsirannikon suuntaan.
Tosin suurin osa on näitä eri venäläisiä ja filippiinojakin
näkyy olevan

Neuvostoliitto
1922-2022
Re: Flixbus-kuski raivosi naisasiakkaalle Lahdessa eikä edes ottanut tätä kyytiin
Olisiko kuljettaja suuttunut tupakkatauon häiritsemisestä mutta ei se ole ollut mikään syy jättää matkustaja kyydistä. Eikä olisi ollut vaikeaa vilkaista lippu samalla kun tupakoi.
-
JanitaSlim
- Ben Matlock
- Viestit: 8690
- Liittynyt: Pe Syys 18, 2020 5:51 pm
Re: Flixbus-kuski raivosi naisasiakkaalle Lahdessa eikä edes ottanut tätä kyytiin
Flixbushan ei vastannut siihen millään tavalla mitä oletin tapahtuneen ja varmaankin tapahtuikin.aivoriihi kirjoitti: La Helmi 28, 2026 12:45 pmLuetko edes linkkejä ennen kommentointiasi?JanitaSlim kirjoitti: La Helmi 28, 2026 12:18 pmOlisiko auto ollut täyteen myyty ja ei mahtunut enään.En edes saanut kunnolla selvää, Mia sanoo, mutta kertoo erottaneensa sanan ”no”, eli ei.
Hämmentynyt Mia siirtyi sivummalle tarkastamaan, että oli nousemassa oikeaan autoon. Lippuaan etsiessään hän pani merkille, että linja-auto vaikutti hyvin täydeltä.
Näihin kysymyksiin Flixbusin viestinnästä ei kuitenkaan otettu kantaa.[/i]
Ymmärrätkö sinä lukemaasi?
”Suomen ongelma on se, että meillä on liikaa rasisteja”
Rasistinen äärioikeistolaisuus mädättää kansaamme vastakkainasettelulla.
Pieni merkityksetön vähemmistö, jonka kuolema korjaa muutamassa vuosikymmenessä.
Rasistinen äärioikeistolaisuus mädättää kansaamme vastakkainasettelulla.
Pieni merkityksetön vähemmistö, jonka kuolema korjaa muutamassa vuosikymmenessä.
- Tarkastaja Levisi
- James Bond (David Niven)
- Viestit: 11485
- Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm
Re: Flixbus-kuski raivosi naisasiakkaalle Lahdessa eikä edes ottanut tätä kyytiin
Muutamia lyhyitä pätkiä olen muistaakseni Tanskassa Flixbusilla matkustanut, mutta tämän jutun jälkeen en aio kyseisellä firmalla matkustaa. FlixBus on aika aggressiivisesti vallannut Euroopan markkinoita.
Saksassahan operoi myös FlixTrain joka tarjoaa lippuja kolmanneksella Deutsche Bahnin hinnoista.
Virolaisella Lux Expressillä olen reissannut muutamia kertoja nimenomaan Tallinnasta Varsovaan ja takaisin.
Luxilla ei koskaan ollut tällaisia ongelmia. Kontrolli oli tiukka eikä bussiin sisälle ollut mitään asiaa ilman lippua ja etenkin passia, mutta kuskit erittäin mukavia, ystävällisiä ja ennen kaikkea asiallisia.
Saksassahan operoi myös FlixTrain joka tarjoaa lippuja kolmanneksella Deutsche Bahnin hinnoista.
Virolaisella Lux Expressillä olen reissannut muutamia kertoja nimenomaan Tallinnasta Varsovaan ja takaisin.
Luxilla ei koskaan ollut tällaisia ongelmia. Kontrolli oli tiukka eikä bussiin sisälle ollut mitään asiaa ilman lippua ja etenkin passia, mutta kuskit erittäin mukavia, ystävällisiä ja ennen kaikkea asiallisia.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Re: Flixbus-kuski raivosi naisasiakkaalle Lahdessa eikä edes ottanut tätä kyytiin
Taas on Flixbus otsikoissa:
Bussikuski kohelsi liikenteessä – ”Aivan päätöntä menoa”
Bussiyhtiö pahoittelee tapausta.
Kiirastorstaina pääsiäisliikenteessä ollut Maria todisti useamman kerran hurjaa näkyä.
Tampereelta Poriin suunnannut Flixbusin linja-auto ajoi useita kilometrejä nokka aivan kiinni edellä ajaneen kuorma-auton perässä.
– Bussikuljettaja yritti ohittaa rekan aivan hulluissa kohdissa, kuten mutkissa, sulkuviivojen kohdalla tai ylämäessä, Maria kertoo.
Bussikuljettajan kaksi ensimmäistä ohitusyritystä päättyivät väistöliikkeisiin, kun autot ajoivat vastaan.
Kolmas ohitusyritys taltioitui Mouhijärven kohdalla Marian kuvaamalle videolle.
Monta kymmentä kilometriä Flixbusin matkaa seuranneen Marian mukaan jäi epäselväksi, pääsikö bussi lopulta ohittamaan kuorma-auton turvallisesti.
– Toivottavasti bussi ja asiakkaat pääsivät turvallisesti perille. Oli hurjaa seurata kuskin aivan päätöntä menoa.
Flixbus pahoittelee tapausta sähköpostitse IS:lle ja lisää suhtautuvansa siihen vakavasti.
– Matkustajiemme, kuljettajiemme ja kaikkien muiden tienkäyttäjien turvallisuus on meille aina ensisijaisen tärkeää, emmekä suvaitse minkäänlaisia turvallisuusmääräysten rikkomuksia.
Flixbus kertoo kaikkien sen kuljettajien käyvän läpi koulutuksen, joka vastaa yhtiön toiminta- ja palvelustandardeja.
----
Lähde: https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2 ... 26586.html