https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/011d ... a4a4bde680Se oli vain rajua seksiä, sanoo karusta rikoksesta syytetty nainen
Naista syytetään tapon yrityksestä ja törkeästä pahoinpitelystä, miestä pahoinpitelystä.
Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa käsiteltiin tällä viikolla tapausta, jossa kiistellään, oliko rajuissa ruumiinvammoissa kyse tapon yrityksestä vai BDSM-seksistä.
Syytteisiin johtanut tilanne tapahtui naantalilaisen avioparin kodissa helmikuussa 2023. Asunnosta soitettiin iltapäivän aikana kolmesti hätäkeskukseen rajujen ruumiinvammojen vuoksi.
Päihtynyt nainen oli iskenyt aviomiestään ylävartaloon puukolla ainakin kahdesti. Osapuolilla ja syyttäjällä on kuitenkin erilaisia näkemyksiä teon luonteesta ja tapahtumien etenemisestä.
Syyttäjän mukaan nainen oli yrittänyt tappaa aviomiehensä puukottamalla tätä neljästi. Hän oli ensin iskenyt istumassa ollutta miestään kahdesti puukolla oikeaan olkavarteen. Kun mies oli kääntynyt selin, nainen oli puukottanut tätä vielä kahdesti oikean lapaluun alueelle, syyttäjä kuvailee.
Naisen mukaan puukoniskut olivat tulosta epäonnistuneesta arpitatuoinnista. Hän kertoo, että mies yritti kaivertaa nimikirjaimia ihoonsa ja kun tämä ei onnistunut, hän pyysi apua vaimoltaan.
Kun tatuointia ei saatu aikaan, projektista luovuttiin naisen mukaan yhteisellä päätöksellä.
Myös naisen selitys parin muille ruumiinvammoille on varsin erilainen kuin syyttäjällä. Hänen mukaansa pari oli harrastanut kyseisenä päivänä BDSM-seksiä, josta ulkoiset jäljet aiheutuivat.
Aviopari kiistää syytteet
Syyttäjä vaatii naiselle ainakin neljän vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta tapon yrityksestä ja törkeästä pahoinpitelystä. Myös miestä syytetään vaimonsa pahoinpitelystä. Tästä syyttäjä vaatii sakkorangaistusta.
Syyttäjän mukaan naisen oli pitänyt tekohetkellä ymmärtää, että hänen toimintansa voi aiheuttaa miehen kuoleman.
Syyttäjä katsoo, että mies taas oli potkinut vaimoaan ylävartaloon, lyönyt ja raapinut tätä sekä puristanut häntä käsivarsista.
Mies on kertonut lyöneensä vaimoaan nyrkillä polveen tilanteessa, jossa vaimo oli potkinut häntä, mutta kiistää syyllistyneensä pahoinpitelyyn. Nainen on tunnustanut lyöneensä miestä puukolla kerran olkapäähän ja kerran selkään, mutta kiistää syyllistyneensä pahoinpitelyyn tai tapon yritykseen.
Kummallakaan osapuolella ei ole vaateita toisiaan vastaan.
Tapauksesta ensin uutisoineen Turun Sanomien mukaan asiassa annetaan tuomio toukokuun puolivälissä.
Se oli vain rajua seksiä
-
Puheenjohtaja
- Olivia Benson
- Viestit: 709
- Liittynyt: Ma Syys 22, 2025 7:00 pm
Se oli vain rajua seksiä
Nämäkin varmaan mensan jäseniä.
Re: Se oli vain rajua seksiä
Kyllä se on tuo suomalainen mies naiselle vaarallinen. Ennemmin karhun kanssa kannattaa harrastaa seksiä
-
MustaNaamion
- Poliisikoira Rex
- Viestit: 279
- Liittynyt: Ma Maalis 09, 2026 6:02 pm
Re: Se oli vain rajua seksiä
Eiköhän oikeus usko, koska eihän nainen voi olla rikollinen, syyllistyä rikokseen, tai olla epärehellinen. Tai, jos ei usko niin pistetään 30pv haravanvarteen ja 20ps:ää
-
H.B.Erry-69
- Jack Taylor
- Viestit: 15
- Liittynyt: Su Tammi 25, 2026 4:30 pm
Re: Se oli vain rajua seksiä
Hahaa, jos puukolla lyödään ihon sisälle, niin taitaa olla BDSM+ touhua. Voi tolla pariskunnalla tuntua kerhobileissä meno vähän laimeelta...
FAKTA - Ystävä vai vihollinen...
-
viivahattu
- Watson itse
- Viestit: 5794
- Liittynyt: Ti Touko 02, 2023 10:10 am
Re: Se oli vain rajua seksiä
Kallurakkaus on niin ihanan kiihkeää. Miettikää nyt, millaista sovintoseksiä nämä yhteiskunnan tukipilarit keskenään harrastavat, kun riidatkin ovat tuollaisia ja kummallakaan ei ole vaateita. Siinä on vakka kantensa valinnut eikä niitä toivottavasti enää toisistaan eroteta.