Helsingin Sanomat 29.5.2026 / https://www.hs.fi/suomi/art-2000012041833.html
Taloyhtiön ovella liukastunut nainen voitti riidan: Saa yli kahden miljoonan euron korvaukset
- Liukastunut nainen voitti korkeimmassa oikeudessa kiistan mittavista korvauksista. Hän saa yli kaksi miljoonaa euroa korvauksia.
- Nainen menetti työkykynsä liukastuttuaan opiskelija-asunnon pihalla Jyväskylän Letkutiellä vuonna 2013.
Liukastumisen vuoksi työkykynsä menettänyt nainen voitti perjantaina korkeimmassa oikeudessa (KKO) vuosia jatkuneen oikeuskiistan mittavista korvauksista.
- Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö haki korkeimmassa oikeudessa aiemman tuomion kumoamista, mutta oikeus hylkäsi vaatimuksen.
Hän saa menettämänsä työuran vuoksi yhteensä yli kahden miljoonan euron korvaukset tulevien vuosikymmenien aikana.
Laskentatoimea opiskellut nainen asui turman aikaan maaliskuussa 2013 Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiön (Koas) opiskelija-asunnossa Jyväskylän Letkutiellä.
Tuolloin 23-vuotias nainen liukastui talvijuoksukengillä lenkille lähtiessään ulko-oven edessä kohdalla pihalla. Hän löi takaraivonsa jäiseen maahan ja loukkaantui vakavasti. Ensimmäisenä diagnoosina oli aivotärähdys, mutta vuosien varrella tilanne paheni.
Naisen ura laskentatoimen ekonomina ei päässyt koskaan alkuun. Nainen pinnisteli itsensä kandidaatiksi tapaturman jälkeen, mutta lopputulemana tapaturmasta oli täysi työkyvyttömyys.
Nainen vei jutun oikeuteen, koska katsoi, ettei kiinteistönomistaja ollut huolehtinut piha-alueen turvallisuudesta ja liukkaudentorjunnasta tavalla, johon sillä on kiinteistönomistajana ollut lakiin perustuva velvollisuus.
Tuomioistuimet päätyivät asiassa naisen näkemyksen kannalle.
Vaasan hovioikeuden aiemman tuomion perusteella naiselle maksettavaksi määrätyt korvaukset nousevat pitkälti yli kahden miljoonan euron. Oikeus katsoi hänen menettäneen kokonaan työkykynsä ja siten loppuelämän toimeentulonsa.
Menetetyt ansiot laskettiin kauppatieteiden maisterin ansiotason mukaan, koska nainen olisi valmistunut oikeuden mukaan ilman turmaa maisteriksi.
Opiskelija-asuntosäätiö vaati korkeimmassa oikeudessa, että naisen säätiötä koskevat vaatimukset on katsottava vanhentuneiksi ja hovioikeuden tuomio siksi kumottava.
Korkein oikeus hylkäsi säätiön vaatimuksen. Siten naiselle aiemmin määrätyt korvaukset jäävät voimaan.
Pohjola Vakuutus joutuu maksamaan korvauksia ensimmäiseen miljoonaan euroon asti ja opiskelija-asuntosäätiö sen ylittävältä määrin. Vakuutusyhtiön osalta korvaukset olivat jo lainvoimaisia ennen korkeimman oikeuden ratkaisua.
Naiselle maksettavaksi määrätyistä korvauksista isoin potti koostuu vuosina 2026–2054 maksettavasta ansionmenetyksestä, joka on yli 5 000 euroa kuussa. Pelkästään siitä kertyy lähes kaksi miljoonaa euroa.
Vuosilta 2021–2026 kuukausikorvaus on noin 4 200 euroa kuussa. Summat ovat työeläkeindeksiin sidottuja.
Näitä aiemmilta vuosilta ansionmenetyskorvauksia kertyy niistäkin lähemmäs 180 000 euroa. Lisäksi nainen saa tilapäisestä ja pysyvästä haitasta noin 20 000 euron korvauksen.
KKO
Tuomiolauselma
Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Ari Kantor, Pekka Pulkkinen, Pasi Pölönen, Kaarlo Hakamies ja Heli Melander. Esittelijä Paula Klami-Wetterstein.