Auto ajoi hautaus­toimiston ikkunasta läpi Orivedellä, 6.6.26

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.
Avatar
Eräs1
Axel Foley
Viestit: 2072
Liittynyt: La Tammi 01, 2022 5:36 pm

Auto ajoi hautaus­toimiston ikkunasta läpi Orivedellä, 6.6.26

Viesti Kirjoittaja Eräs1 »

Henkilöauto ajoi vahingossa hautaustoimisto-kukkakaupan näyteikkunasta sisään Orivedellä lauantaina. Vahingoittuneita olivat etenkin amppelit ja istutettavat kesäkukat.

– Voin sanoa, että oli kuin elokuvissa. Vanhempi henkilö päräytti autolla sisään ja peruutti vielä säikähdyksissään pois sieltä, kertoo Hautaustoimisto ja Kukkakauppa Lundin omistaja Timo Virtanen.

Virtasen mukaan kyseessä oli ”vain sattumus”.

Ilta-Sanomien lukijan kuvassa näkyy valkoinen henkilöauto, jonka konepelti on pahasti mutrulla.

Kaupan edessä oli parkkiruutu, johon kuski oletettavasti yritti pysäköidä. Parkkialueen ja kaupan välillä kulki jalkakäytävä, jossa ei tapahtumahetkellä ollut ihmisiä.

Virtasen mukaan henkilöauto tuli liiketilaan kahden ikkunaruudun keskeltä. Näyteikkunan edessä oli iso pöytä, joka oli somistettu suurella määrällä kukkia, ruukuilla ja muulla somistetavaralla. Pöytä ”lensi pari metriä” taakse päin.

Tapahtumahetkellä kaupassa oli vain myyjä. Hänelle ei Virtasen mukaan käynyt kuinkaan. Virtanen itse oli viemässä kirkolle hautajaiskukkia.

– Onneksi myyjä oli tiskin takana, ettei saanut lasia päällensä eikä kukkia niskaansa. Hän oli kuin haavan lehti, kun tulin paikalle.

Tapahtuneen jälkeen paikalle saapui pelastuslaitos ja poliisi, ja viranomaiset veivät henkilöauton kuskin, Virtanen kertoo.

Virtasen mukaan noin puolet liiketilasta kärsi onnettomuudesta. Vahinkojen suuruus selvinnee vasta ensi viikolla.

– Eihän lasinsirpaleisia kukkia voi kenellekään antaa. Mittavat vahingothan sillä lailla tulee, hän sanoo.

– Ei tässä ihan kauheita ole tapahtunut. Ainakaan kukaan ei kuollut, Virtanen murjaisee.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012061820.html
Avatar
McCall
Michael Knight
Viestit: 4054
Liittynyt: Ma Kesä 25, 2007 9:35 pm

Re: Auto ajoi hautaus­toimiston ikkunasta läpi Orivedellä, 6.6.26

Viesti Kirjoittaja McCall »

Taas kurkistelija Orivedellä.

Ghost hunting
Sherlock Holmes
Viestit: 7340
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Auto ajoi hautaus­toimiston ikkunasta läpi Orivedellä, 6.6.26

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Aika paljo kutosia ajankohdassa 66(2)6, jännä yhteensattuma! :shock:
Vastaa Viestiin