https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012180685.htmlLapsi kiidätettiin päivystyksestä Lastensairaalaan – poliisi löysi isän, 35, puhelimelta poikkeukselliset haut
Lapsella todettiin muun muassa aivoverenvuotoa ja kallonmurtuma. Isä myönsi jumpanneensa vauvaa liian ”ronskisti”.
Vantaalaisvanhemmat toivat noin kuukauden ikäisen poikansa päivystykseen helmikuun alussa. Isä kertoi myöhemmin oikeudessa, että päivystyksessä alkoi nopeasti ”kauhea kuhina” ja hoitohenkilökunta lähetti lapsen ambulanssilla Lastensairaalaan Helsinkiin.
Kun isä, 35, poistui sairaalatutkimusten aikana hakemaan ruokaa itselleen ja lapsen äidille, nurkan takana odottanut poliisi pysäytti hänet.
Poliisi pyysi isän puhelimen ja hänet vietiin poliisivankilaan.
Tutkimuksissa pikkuvauvalta oli paljastunut muun muassa aivoverenvuoto, kallonmurtuma, kahden kylkiluun murtuma ja keuhkoverenvuotoa. Isän epäiltiin aiheuttaneen vammat.
Poliisi löysi hänen puhelimeltaan muun muassa verkkohaut ”4vk vauvanpää on litteä toiselta puolelta” ja ”vauvalla mustelma lastensuojelu” sekä käynnin Käypä hoito -sivuston ”Lapsen pahoinpitely ja sen aiheuttamat toimenpiteet” -sivulla.
Syyttäjän mukaan isä oli aiheuttanut lapsen vammat lyömällä tämän pään hoitopöytään ja painelemalla jalkoja voimakkaasti lapsen vatsaa vasten.
Tämän jälkeen hän ei syyttäjien mukaan useaan päivään kertonut teoistaan kenellekään.
Isä kiisti aiheuttaneensa mitään vammoja tahallaan. Hän kuitenkin myönsi vauvan pään osuneen hoitopöytään hänen hoitaessaan lastaan ja pumpanneensa tämän jalkoja vatsaa vasten osana jumppaa, jonka oli tarkoitus auttaa ummetukseen.
Isä sanoi lähteneensä keskellä yötä vaihtamaan vauvan vaippoja. Kertomansa mukaan hän oli pitänyt lasta sylissään ja samalla kääntynyt nappaamaan vessan valoja ohjaavan kaukosäätimeen käteensä. Tässä yhteydessä lapsen pää oli isän mukaan osunut vahingossa hoitopöytään.
Hän kertoi myös tarttuneensa vauvaa kahdella kädellä kyljistä kiinni, koska oli pelästynyt tilannetta.
Isä kiisti vauvalla olleen tapahtuneen jälkeen muita oireita kuin itkuisuutta, minkä vuoksi lasta ei lähdetty viemään lääkäriin.
Isä myönsi esitutkinnassa, että oli luultavasti jumpannut vauvaa liian ronskisti painamalla tämän jalkoja rintaa vasten. Tämä saattoi hänen mukaansa aiheuttaa kylkiluiden murtumat.
Tuomioistuin totesi lapsen vakavien vammojen johtuneen isän huolimattomasta toiminnasta, mutta piti niitä vahinkoina.
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus hylkäsi syyttäjän vaatimuksen törkeästä pahoinpitelystä ja tuomitsi isän toissijaisesti vaaditun törkeän vammantuottamuksenkin sijaan vain vammantuottamuksesta.
Käräjäoikeus tuomitsi isän 80 päiväsakkoon. Hänen tuloillaan maksettavaa kertyi 4 080 euroa.

-
Nile Jarvis

80 päiväsakkoa vain. Mitä vittua? Poliisi, tai tuomarin kaveri.
Re: Lapsella todettiin muun muassa aivoverenvuotoa ja kallonmurtuma. Isä myönsi jumpanneensa vauvaa liian ”ronskisti”.
Olin kyllä aivan varma, että kyseessä on joku elämänkallu, mutta kyllähän kaveri on tienannut 3350e/kk nettona joten ei mikään ihan matalimman tuloluokan tapaus. Liekkö jonkinasteinen päihdeongelma kyseessä ja päihtyneenä huutavaan lapseen palanut hihat. Toivottavasti ei mitään pahempia oireita jää lapselle ja isä menee hoitamaan ongelmansa kuntoon.Nile Jarvis kirjoitti: Su Elo 16, 2026 6:50 pm 80 päiväsakkoa vain. Mitä vittua? Poliisi, tai tuomarin kaveri.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012180685.htmlLapsi kiidätettiin päivystyksestä Lastensairaalaan – poliisi löysi isän, 35, puhelimelta poikkeukselliset haut
Lapsella todettiin muun muassa aivoverenvuotoa ja kallonmurtuma. Isä myönsi jumpanneensa vauvaa liian ”ronskisti”.
Vantaalaisvanhemmat toivat noin kuukauden ikäisen poikansa päivystykseen helmikuun alussa. Isä kertoi myöhemmin oikeudessa, että päivystyksessä alkoi nopeasti ”kauhea kuhina” ja hoitohenkilökunta lähetti lapsen ambulanssilla Lastensairaalaan Helsinkiin.
Kun isä, 35, poistui sairaalatutkimusten aikana hakemaan ruokaa itselleen ja lapsen äidille, nurkan takana odottanut poliisi pysäytti hänet.
Poliisi pyysi isän puhelimen ja hänet vietiin poliisivankilaan.
Tutkimuksissa pikkuvauvalta oli paljastunut muun muassa aivoverenvuoto, kallonmurtuma, kahden kylkiluun murtuma ja keuhkoverenvuotoa. Isän epäiltiin aiheuttaneen vammat.
Poliisi löysi hänen puhelimeltaan muun muassa verkkohaut ”4vk vauvanpää on litteä toiselta puolelta” ja ”vauvalla mustelma lastensuojelu” sekä käynnin Käypä hoito -sivuston ”Lapsen pahoinpitely ja sen aiheuttamat toimenpiteet” -sivulla.
Syyttäjän mukaan isä oli aiheuttanut lapsen vammat lyömällä tämän pään hoitopöytään ja painelemalla jalkoja voimakkaasti lapsen vatsaa vasten.
Tämän jälkeen hän ei syyttäjien mukaan useaan päivään kertonut teoistaan kenellekään.
Isä kiisti aiheuttaneensa mitään vammoja tahallaan. Hän kuitenkin myönsi vauvan pään osuneen hoitopöytään hänen hoitaessaan lastaan ja pumpanneensa tämän jalkoja vatsaa vasten osana jumppaa, jonka oli tarkoitus auttaa ummetukseen.
Isä sanoi lähteneensä keskellä yötä vaihtamaan vauvan vaippoja. Kertomansa mukaan hän oli pitänyt lasta sylissään ja samalla kääntynyt nappaamaan vessan valoja ohjaavan kaukosäätimeen käteensä. Tässä yhteydessä lapsen pää oli isän mukaan osunut vahingossa hoitopöytään.
Hän kertoi myös tarttuneensa vauvaa kahdella kädellä kyljistä kiinni, koska oli pelästynyt tilannetta.
Isä kiisti vauvalla olleen tapahtuneen jälkeen muita oireita kuin itkuisuutta, minkä vuoksi lasta ei lähdetty viemään lääkäriin.
Isä myönsi esitutkinnassa, että oli luultavasti jumpannut vauvaa liian ronskisti painamalla tämän jalkoja rintaa vasten. Tämä saattoi hänen mukaansa aiheuttaa kylkiluiden murtumat.
Tuomioistuin totesi lapsen vakavien vammojen johtuneen isän huolimattomasta toiminnasta, mutta piti niitä vahinkoina.
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus hylkäsi syyttäjän vaatimuksen törkeästä pahoinpitelystä ja tuomitsi isän toissijaisesti vaaditun törkeän vammantuottamuksenkin sijaan vain vammantuottamuksesta.
Käräjäoikeus tuomitsi isän 80 päiväsakkoon. Hänen tuloillaan maksettavaa kertyi 4 080 euroa.
Re: Lapsella todettiin muun muassa aivoverenvuotoa ja kallonmurtuma. Isä myönsi jumpanneensa vauvaa liian ”ronskisti”.
HYi hyi hyi hyi koko otsikko hyi
oksennus ...toivon hyvin kivuliasta kuolemaa tuli lle (en pysty edes perehtymään tarkemmin) ja toivon voimia läheisille ja sairaala henkilökunnalle,poliiseille ja tutkijoille syyttäjälle, tuomareille ja kaikille viranomaisille ketkä ovat mitenkään olleet asian kanssa tekemisisssä...en pysty edes lukea tuota juttua loppuun ilman että oksennan..nämä lapsi jutut voisi ehkä jotenkin laittaa vaikka eri otsikon alle?????!
Kirjoittaja McCall » "On kyllä loistava ketju. Upeaa seurata asiantuntijoiden argumentointia." 
JesseHames » "Olen siis parikymppinen, syrjäytynyt huumeidenkäyttäjä, joka on vieläpä älykkyydeltään simpanssin tasoa."

PutsiKostari
- Poliisikoira Rex
- Viestit: 260
- Liittynyt: Ke Elo 12, 2026 9:48 am
Re: Lapsella todettiin muun muassa aivoverenvuotoa ja kallonmurtuma. Isä myönsi jumpanneensa vauvaa liian ”ronskisti”.
No onhan tämä selkeästi jostain paremmista piireistä. Vai monellako teistä on vessassa kauko-ohjaimella toimiva valaistus?Isä sanoi lähteneensä keskellä yötä vaihtamaan vauvan vaippoja. Kertomansa mukaan hän oli pitänyt lasta sylissään ja samalla kääntynyt nappaamaan vessan valoja ohjaavan kaukosäätimeen käteensä. Tässä yhteydessä lapsen pää oli isän mukaan osunut vahingossa hoitopöytään.
Poliisi toimi 110%:n oikein sääntökirjan mukaan kiilatessaan hurjaa vauhtia pakoon yrittäneen moottoripyörällä liikkuneen mopojonnen. Kaikki muu on vääristelyä, poliisivihaa, tai mopojonnejen ulinaa. 
-
PutsiKostari
- Poliisikoira Rex
- Viestit: 260
- Liittynyt: Ke Elo 12, 2026 9:48 am
Re: Lapsella todettiin muun muassa aivoverenvuotoa ja kallonmurtuma. Isä myönsi jumpanneensa vauvaa liian ”ronskisti”.
ei oo pakko lukeaNeroKatti kirjoitti: Ma Elo 17, 2026 4:52 am HYi hyi hyi hyi koko otsikko hyioksennus ...toivon hyvin kivuliasta kuolemaa tuli lle (en pysty edes perehtymään tarkemmin) ja toivon voimia läheisille ja sairaala henkilökunnalle,poliiseille ja tutkijoille syyttäjälle, tuomareille ja kaikille viranomaisille ketkä ovat mitenkään olleet asian kanssa tekemisisssä...en pysty edes lukea tuota juttua loppuun ilman että oksennan..nämä lapsi jutut voisi ehkä jotenkin laittaa vaikka eri otsikon alle?????!
Poliisi toimi 110%:n oikein sääntökirjan mukaan kiilatessaan hurjaa vauhtia pakoon yrittäneen moottoripyörällä liikkuneen mopojonnen. Kaikki muu on vääristelyä, poliisivihaa, tai mopojonnejen ulinaa. 
Re: Lapsella todettiin muun muassa aivoverenvuotoa ja kallonmurtuma. Isä myönsi jumpanneensa vauvaa liian ”ronskisti”.
Päihtyneenä huutavaan lapseen palanut hihat? On kyllä nuorena kehittänyt päihdeongelman itselleenNipe kirjoitti: Ma Elo 17, 2026 12:43 am
Olin kyllä aivan varma, että kyseessä on joku elämänkallu, mutta kyllähän kaveri on tienannut 3350e/kk nettona joten ei mikään ihan matalimman tuloluokan tapaus. Liekkö jonkinasteinen päihdeongelma kyseessä ja päihtyneenä huutavaan lapseen palanut hihat. Toivottavasti ei mitään pahempia oireita jää lapselle ja isä menee hoitamaan ongelmansa kuntoon.
On tainnut olla kyseessä kunnon satusetä kun saanut puhuttua mustan valkoiseksi. Tuollaisia vammoja kukaan vahingossa aiheuta.
-
PutsiKostari
- Poliisikoira Rex
- Viestit: 260
- Liittynyt: Ke Elo 12, 2026 9:48 am
Re: Lapsella todettiin muun muassa aivoverenvuotoa ja kallonmurtuma. Isä myönsi jumpanneensa vauvaa liian ”ronskisti”.
Kyllähän 35 alkaa olla jo keski-ikäinenMcPanty kirjoitti: Ma Elo 17, 2026 9:33 amPäihtyneenä huutavaan lapseen palanut hihat? On kyllä nuorena kehittänyt päihdeongelman itselleenNipe kirjoitti: Ma Elo 17, 2026 12:43 am
Olin kyllä aivan varma, että kyseessä on joku elämänkallu, mutta kyllähän kaveri on tienannut 3350e/kk nettona joten ei mikään ihan matalimman tuloluokan tapaus. Liekkö jonkinasteinen päihdeongelma kyseessä ja päihtyneenä huutavaan lapseen palanut hihat. Toivottavasti ei mitään pahempia oireita jää lapselle ja isä menee hoitamaan ongelmansa kuntoon.![]()
On tainnut olla kyseessä kunnon satusetä kun saanut puhuttua mustan valkoiseksi. Tuollaisia vammoja kukaan vahingossa aiheuta.
Poliisi toimi 110%:n oikein sääntökirjan mukaan kiilatessaan hurjaa vauhtia pakoon yrittäneen moottoripyörällä liikkuneen mopojonnen. Kaikki muu on vääristelyä, poliisivihaa, tai mopojonnejen ulinaa. 
Re: Lapsella todettiin muun muassa aivoverenvuotoa ja kallonmurtuma. Isä myönsi jumpanneensa vauvaa liian ”ronskisti”.
Ei se päihtyneenä huutava lapsi keski-ikäinen ole.PutsiKostari kirjoitti: Ma Elo 17, 2026 9:43 amKyllähän 35 alkaa olla jo keski-ikäinenMcPanty kirjoitti: Ma Elo 17, 2026 9:33 amPäihtyneenä huutavaan lapseen palanut hihat? On kyllä nuorena kehittänyt päihdeongelman itselleenNipe kirjoitti: Ma Elo 17, 2026 12:43 am
Olin kyllä aivan varma, että kyseessä on joku elämänkallu, mutta kyllähän kaveri on tienannut 3350e/kk nettona joten ei mikään ihan matalimman tuloluokan tapaus. Liekkö jonkinasteinen päihdeongelma kyseessä ja päihtyneenä huutavaan lapseen palanut hihat. Toivottavasti ei mitään pahempia oireita jää lapselle ja isä menee hoitamaan ongelmansa kuntoon.![]()
On tainnut olla kyseessä kunnon satusetä kun saanut puhuttua mustan valkoiseksi. Tuollaisia vammoja kukaan vahingossa aiheuta.
Re: Lapsella todettiin muun muassa aivoverenvuotoa ja kallonmurtuma. Isä myönsi jumpanneensa vauvaa liian ”ronskisti”.
On vain ajan kysymys koska se ihmisen irvikuva saa lapsen hengiltä. Todennäköisesti joku "minä tiedän kaiken paremmin kuin muut" -narskuttelija. Tai psykopaatti, täysin kylmä ihminen.
Tekikö Lilleri-Lalleri itsemurhan, vai tapettiinko hänet?
-
PutsiKostari
- Poliisikoira Rex
- Viestit: 260
- Liittynyt: Ke Elo 12, 2026 9:48 am
Re: Lapsella todettiin muun muassa aivoverenvuotoa ja kallonmurtuma. Isä myönsi jumpanneensa vauvaa liian ”ronskisti”.
Kukaan ei ole väittänyt, että huutava lapsi olisi päihtynyt.McPanty kirjoitti: Ma Elo 17, 2026 9:46 amEi se päihtyneenä huutava lapsi keski-ikäinen ole.PutsiKostari kirjoitti: Ma Elo 17, 2026 9:43 amKyllähän 35 alkaa olla jo keski-ikäinenMcPanty kirjoitti: Ma Elo 17, 2026 9:33 am
Päihtyneenä huutavaan lapseen palanut hihat? On kyllä nuorena kehittänyt päihdeongelman itselleen![]()
On tainnut olla kyseessä kunnon satusetä kun saanut puhuttua mustan valkoiseksi. Tuollaisia vammoja kukaan vahingossa aiheuta.
Poliisi toimi 110%:n oikein sääntökirjan mukaan kiilatessaan hurjaa vauhtia pakoon yrittäneen moottoripyörällä liikkuneen mopojonnen. Kaikki muu on vääristelyä, poliisivihaa, tai mopojonnejen ulinaa. 
Re: Lapsella todettiin muun muassa aivoverenvuotoa ja kallonmurtuma. Isä myönsi jumpanneensa vauvaa liian ”ronskisti”.
Uskomatonta että ei anneta painoarvoa noille googletteluille. Että ihan vahinko sitten niin.
Re: Lapsella todettiin muun muassa aivoverenvuotoa ja kallonmurtuma. Isä myönsi jumpanneensa vauvaa liian ”ronskisti”.
Ei väittänytkään, mutta niin se teksti antoi ymmärtää. Olisit ollut hereillä/paikalla koulussa niin ymmärtäisitPutsiKostari kirjoitti: Ma Elo 17, 2026 9:48 amKukaan ei ole väittänyt, että huutava lapsi olisi päihtynyt.
-
PutsiKostari
- Poliisikoira Rex
- Viestit: 260
- Liittynyt: Ke Elo 12, 2026 9:48 am
Re: Lapsella todettiin muun muassa aivoverenvuotoa ja kallonmurtuma. Isä myönsi jumpanneensa vauvaa liian ”ronskisti”.
Kaiken tekstin voi halutessaan ymmärtää väärin. Siitähän tässäkin on osaltaan kysymys vänkäämisessäsi.McPanty kirjoitti: Ma Elo 17, 2026 9:51 amEi väittänytkään, mutta niin se teksti antoi ymmärtää. Olisit ollut hereillä/paikalla koulussa niin ymmärtäisitPutsiKostari kirjoitti: Ma Elo 17, 2026 9:48 amKukaan ei ole väittänyt, että huutava lapsi olisi päihtynyt.![]()
Poliisi toimi 110%:n oikein sääntökirjan mukaan kiilatessaan hurjaa vauhtia pakoon yrittäneen moottoripyörällä liikkuneen mopojonnen. Kaikki muu on vääristelyä, poliisivihaa, tai mopojonnejen ulinaa. 
Re: Lapsella todettiin muun muassa aivoverenvuotoa ja kallonmurtuma. Isä myönsi jumpanneensa vauvaa liian ”ronskisti”.
Jokin teksti on helppo "ymmärtää väärin" jos sen kirjoittaa väärin. Sinähän tässä vänkäät vaikka et edes ollut tuon kyseisen tekstin kirjoittaja. Rauhoitupas nyt ja mene vaikka takaisin nukkumaan. Tästä tulee kohta bannia molemmillePutsiKostari kirjoitti: Ma Elo 17, 2026 9:55 amKaiken tekstin voi halutessaan ymmärtää väärin. Siitähän tässäkin on osaltaan kysymys vänkäämisessäsi.McPanty kirjoitti: Ma Elo 17, 2026 9:51 amEi väittänytkään, mutta niin se teksti antoi ymmärtää. Olisit ollut hereillä/paikalla koulussa niin ymmärtäisitPutsiKostari kirjoitti: Ma Elo 17, 2026 9:48 am
Kukaan ei ole väittänyt, että huutava lapsi olisi päihtynyt.![]()