Florida teloittaa ennätystahtia kuolemaantuomittuja. Viimeistä kauttaan istuva kuvernööri on valinnut tiukan linjan.
Yhdysvalloissa Floridan osavaltio teloitti tiistaina jo kolmannentoista vangin kuluvan vuoden aikana. Teloituksesta uutisoivat muun muassa uutistoimisto AP ja CBS News.
61-vuotias William Frances Silvia teloitettiin osavaltion vankilassa tappavalla ruiskeella.
Hänet oli tuomittu vaimonsa Patricia Silvian vuonna 2006 tehdystä murhasta.
Pariskunta oli paria kuukautta aiemmin muuttanut erilleen, ja vaimo Patricia eli äitinsä asunnossa Orlandon seudulla.
William Silvia meni anoppinsa kotiin tekemään vaimonsa kanssa sovintoa. Kun sopua ei syntynyt, Silvia haki autostaan haulikon ja ampui molempia naisia.
Vaimo kuoli saamiinsa vammoihin, mutta anoppi Betty Woodard selvisi veriteosta elossa. Murhan aikaan vaimo sekä tämän äiti olivat laittamassa ruokaa.
Peruuttamaton teko ja rangaistus
Patricia Silvian sisar Pamela Wyatt muistutti, että miehen teot eivät koskeneet vain murhattua siskoa, vaan veriteko muutti kaikkien läheisten elämän.
– Mikään tänään tapahtuva ei voi muuttaa meiltä vietyjä yhteisiä vuosia. Teloitus ei tuo Patriciaa takaisin lastensa luo, tai lastenlasten, joista hän haaveili.
– Tänään meillä on kuitenkin tilaisuus muistaa, että hänen elämänsä oli tätä hirveää tekoa suurempi, sisar sanoi teloituspäivänä.
Myös uhrin edelleen elossa ollut äiti Betty Woodard todisti sisällä vankilassa tyttärensä murhaajan kuolemaa.
Kuvernööri kiihdyttää tahtia
Yhdysvalloissa kuolemantuomio jakaa voimakkaasti mielipiteitä.
Yhteensä 23 osavaltiota on poistanut sen kokonaan. Osa osavaltiosta ei puolestaan käytännössä teloita jo tuomittuja vankeja, vaikka kuolemantuomio on laissa vielä olemassa.
Tyypillisesti tuomitut viruvat selleissään jopa vuosikymmeniä ennen teloituksia, ja osa ehtii odotusaikana kuolla.
Osassa Yhdysvaltoja kuolemantuomio elää suoranaista renessanssia. Etenkin maan eteläosissa, muun muassa republikaanien hallitsemissa Teksasissa ja Floridassa vankeja teloitetaan rivakkaa tahtia.
Varsinkin Floridan osavaltio on saanut ennätyksellisen teloitustahtinsa vuoksi runsaasti huomiota.
Yhdysvalloissa teloitettiin viime vuonna 47 vankia, joista Florida teloitti 19. Seuraavina listalla olivat Alabama, Etelä-Carolina ja Teksas kukin viidellä teloituksella.
Viime vuonna Florida teloitti enemmän vankeja kuin kertaakaan aiemmin, jos tarkastellaan ajanjaksoa, joka alkoi vuonna 1976, kun kuolemanrangaistus palasi käyttöön.
Osavaltion kova teloitustahti on seurausta republikaanikuvernööri Ron DeSantisin ottamasta tiukasta linjasta vakavimpia rikoksia kohtaan.
Viimeistä kauttaan istuva kuvernööri on aiemmin kuvannut linjaansa tyhjentää kuolemansellejä ennätystahtia lausahduksella: "Justice delayed is justice denied" – vapaasti suomennettuna "viivyttely estää oikeutta toteutumasta".
Heinäkuussa Florida teloitti saman päivän aikana peräti kaksi vankia: 80-vuotiaan Anthony Occhiconen ja 68-vuotiaan James Aren Duckettin.
Teloitetuista iäkkäämpi oli tuomittu entisen tyttöystävänsä vanhempien surmaamisesta vuonna 1986. Duckett puolestaan teloitettiin 11-vuotiaan tytön tappamisesta vuonna 1987.
Tällä hetkellä Floridassa on yli 250 kuolemaantuomittua vankia, joita ei ole vielä teloitettu.
Viimeisinä sanoinaan William Frances Silvia totesi: "Olen pahoillani kaikesta tästä, se oli onnettomuus. Tarkoitukseni ei ollut koskaan satuttaa häntä."
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hau ... ia/9379974
Haulikkomurhaaja kohtasi loppunsa – Florida tappaa vankeja nyt ennätystahtia, 2025 - 2026
Re: Haulikkomurhaaja kohtasi loppunsa – Florida tappaa vankeja nyt ennätystahtia, 2025 - 2026
Meanwhile in Connecticut:
Kahdeksan kertaa teloitukselta säästynyt Francis Smith on kuollut
Yhdysvaltain pisimpään tuomiotaan suorittanut vanki Francis Clifford Smith on kuollut 101-vuotiaana, kertoo BBC. Smith tuomittiin vuonna 1950 murhasta kuolemaan, mutta teloitus lykkääntyi kahdeksan kertaa.
----
Koko artikkeli: https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/60d ... 60ba9f6cc0
----
Yhdysvaltain pitkäaikaisin vanki kuoli 101-vuotiaana
Yhdysvaltain vanhin vanki Francis Clifford Smith on kuollut 101-vuotiaana, kertoo muun muassa Britannian yleisradio BBC. Häntä pidetään myös maan pitkäaikaisimpana vankina, sillä hän ehti suorittaa elinkautista vankeustuomiotaan yli 70 vuotta.
Smith tuomittiin murhasta 25-vuotiaana vuonna 1950.
Smithin vankeusaika oli tapahtumarikas, BBC kertoo. Smithille muun muassa tarjottiin hänen viimeinen ateriansa kahdeksan kertaa, mutta hän vältti teloituksen joka kerta.
Smith oli vapaalla jalalla kolmesti: joskus luvalla, joskus ilman. Vuonna 1967 hän pakeni vankilasta, mutta jäi kiinni 12 päivää myöhemmin. Vuonna 1974 hänet päästettiin jouluaatoksi kotiin.
Vuonna 1975 Smith pääsi ehdonalaiseen. Vapaus jäi lyhyeen, sillä hänet pidätettiin noin kymmenen kuukauden jälkeen pikkurikoksesta ja aseen hallussapidosta, BBC kertoo.
Vuonna 2020 Smith pääsi valvottuun ehdonalaiseen ja muutti hoivakotiin, joka ottaa vastaan oikeusjärjestelmän piirissä olevia ihmisiä. Hän kuoli nukkuessaan kesäkuussa.
----
Koko artikkeli: https://www.hs.fi/maailma/art-2000012216368.html

"It is great to be a blonde. With low expectations it's very easy to surprise people."
Pamela Anderson
Pamela Anderson