Tulipalossa tuhoutuneesta autotallista löytyi vainaja Kuopiossa 26.8.

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17917
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Tulipalossa tuhoutuneesta autotallista löytyi vainaja Kuopiossa 26.8.

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Kuopion Pihkainmäellä paloi 26.8.2026 matkailuauto ja autotalli
Hätäkeskukseen ilmoitettiin tulipalosta klo 03.59, jolloin havaintojen mukaan tuli oli jo levinnyt koko autotalliin ja vieressä olleeseen matkailuautoon. Pelastuksen saapuessa palopaikalle todettiin päärakennuksen sisällä savua, mutta varsinaista tulta ei.

Autotalissa olleesta henkilöautosta löydettiin sammutuksen yhteydessä vainaja. Vainajan henkilöllisyyttä selvitetään. Tapahtumapaikalla suoritettujen alustavien tutkimusten perusteella palot on sytytetty todennäköisesti tarkoituksella. Päärakennuksesta tehtiin myös havaintoja siitä, että sitä oli yritetty sytyttää palamaan.

Poliisi tutkii paloa tuhotyönä ja kuolemansyyntutkintana.
Poliisi ei tiedota asiasta enempää tässä vaiheessa

https://poliisi.fi/-/tulipalossa-tuhout ... -kuopiossa
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17917
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Tulipalossa tuhoutuneesta autotallista löytyi vainaja Kuopiossa 26.8.

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Autotalli ja auto paloivat Kuopiossa – Ihminen kuoli
Poliisi epäilee, että tulipalo oli sytytetty tahallaan.

Ihminen kuoli varhain keskiviikkona tulipalossa Kuopion Pihkainmäessä.
Hätäkeskus sai ilmoituksen autotallin tulipalosta kello 3.59. Ilmoituksen mukaan tuli oli levinnyt myös tallin vieressä olleeseen matkailuautoon.
Pelastuslaitoksen saapuessa palopaikalle oli myös päärakennuksen sisällä savua, mutta ei varsinaista tulipaloa.
Autotallissa olleesta henkilöautosta löytyi sammutuksen yhteydessä vainaja. Poliisi selvittää kuolleen henkilöllisyyttä.

Poliisin alustavien tutkimusten mukaan palot on sytytetty todennäköisesti tarkoituksella. Myös päärakennus yritettiin poliisin mukaan sytyttää palamaan.
Poliisi tutkii tulipaloa tuhotyönä ja tekee asiassa kuolemansyyn tutkinnan. Poliisi ei tiedota asiasta enempää.

Pihkainmäki on kylä noin 25 kilometrin päässä Kuopion keskustasta länteen.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3c14 ... d93d131539
Avatar
Tarkastaja Levisi
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11900
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Tulipalossa tuhoutuneesta autotallista löytyi vainaja Kuopiossa 26.8.

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

https://yle.fi/a/74-20243038


Tulipalon tuhoamasta autotallista löytyi ruumis Kuopiossa – poliisi epäilee tuhotyöksi
Yksi henkilö kuoli, kun autotalli ja matkailuauto paloivat Kuopiossa Pihkainmäellä. Poliisi selvittää vainajan henkilölli­syyttä.


Autotallipalo.jpg
Autotallipalo.jpg (91.43 KiB) Katsottu 4371 kertaa

Kuopiossa yksi henkilö on kuollut autotallin tulipalossa Pihkainmäellä. Tulipalossa tuhoutui autotallin lisäksi myös viereinen matkailuauto.

Hätäkeskus sai ilmoituksen tulipalosta tiistaina aamuyöstä kello 3.59, jolloin tulipalo oli ehtinyt jo levitä koko autotalliin ja myös vieressä olleeseen matkailuautoon.

Kun pelastajat saapuivat palopaikalle, päärakennuksen sisällä oli savua mutta ei varsinaista tulta.

Sammutuksen yhteydessä autotallista löytyi henkilöauto ja sen sisästä vainaja.

Poliisi suoritti tapahtumapaikalla alustavia tutkimuksia, joiden perusteella palot on sytytetty todennäköisesti tarkoituksella. Myös päärakennusta oli yritetty sytyttää palamaan.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
LeChatNoir
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 101
Liittynyt: La Joulu 10, 2016 6:44 pm

Re: Tulipalossa tuhoutuneesta autotallista löytyi vainaja Kuopiossa 26.8.

Viesti Kirjoittaja LeChatNoir »

Tuolla olisi kuvia tapahtumapaikalta:
https://www.savonsanomat.fi/paikalliset/9740601

Poliisi epäilee tahalliseksi teoksi yöllistä tulipaloa, jossa kuoli yksi henkilö palon yhteydessä. Löytynyttä henkilöä epäillään palon sytyttäjäksi.
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17917
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Tulipalossa tuhoutuneesta autotallista löytyi vainaja Kuopiossa 26.8.

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Palaneesta autotallista löytyi vainaja Karttulassa –  Poliisi tutkii tulipaloa tahallisena tekona
Poliisi epäilee tahalliseksi teoksi yöllistä tulipaloa, jossa kuoli yksi henkilö palon yhteydessä.
Löytynyttä henkilöä epäillään palon sytyttäjäksi.

Pelastuslaitos sai hälytyksen Karttulaan Pihkainmäkeen keskiviikkona aamuyöllä ennen aamuneljää.
Paikalla tulessa oli omakotitalon pihapiirissä ollut autotalli, kaksi tallissa ollutta henkilöautoa ja autotallin vieressä ollut matkailuauto.
Poliisin mukaan myös paikalla oleva omakotitalo oli yritetty sytyttää tuleen, mutta se ei ollut jostain syystä onnistunut. Päärakennuksen sisällä oli savua, mutta ei liekkejä eikä enää varsinaista tulipaloa.
Pelastuslaitos sammutti palon, mutta autot ja autotalli olivat jo palaneet yön aikana.jpg
Pelastuslaitos sammutti palon, mutta autot ja autotalli olivat jo palaneet yön aikana.jpg (573.11 KiB) Katsottu 3209 kertaa
Asuinrakennus oli muuten tyhjillään eikä poliisin tietojen mukaan palon takia vaarassa ollut muita ihmisiä.
Erikseen tuleen sytytetty autotalli sen sijaan tuhoutui täysin.
Palopaikkaa tutkittaessa toisesta autotallin mukana palaneesta henkilöautosta löytyi vainaja.

Tässä vaiheessa poliisi ei tutki tapausta henkirikoksena, vaan ainoastaan tuhotyönä. Rikosnimike tarkoittaa sitä, ettei vainajan kuolemaan epäillä liittyvän ulkopuolista henkilöä.
Tulipalossa tuhoutui autotallin lisäksi kokonaan myös matkailuauto ja kaksi henkilöautoa, joten palosta aiheutui huomattavia taloudellisia vahinkoja.
Autotalli, kaksi henkilöautoa ja matkailuauto tuhoutuivat tulipalossa täysin.jpg
Autotalli, kaksi henkilöautoa ja matkailuauto tuhoutuivat tulipalossa täysin.jpg (439.44 KiB) Katsottu 3209 kertaa
Poliisi ei kommentoi sitä, miten omaisuutta oli sytytetty palamaan ja onko viranomaisilla tiedossa teolle toistaiseksi mitään motiivia. Tutkinnassa selvitetään myös, milloin palo oli sytytetty.
Tulipalon huomasi sivullinen vasta aamuyöllä, joten palo oli saanut levitä autotallissa sitä ennen ulkopuolisten huomaamatta.
Pelastuslaitos repi auki autotallin kattoa sammuttakseen palavat rauniot.jpg
Pelastuslaitos repi auki autotallin kattoa sammuttakseen palavat rauniot.jpg (649.47 KiB) Katsottu 3209 kertaa
https://www.savonsanomat.fi/paikalliset/9740601
BillyHill
Jane Marple
Viestit: 1052
Liittynyt: Su Maalis 12, 2023 10:37 pm

Re: Tulipalossa tuhoutuneesta autotallista löytyi vainaja Kuopiossa 26.8.

Viesti Kirjoittaja BillyHill »

"Tässä vaiheessa poliisi ei tutki tapausta henkirikoksena, vaan ainoastaan tuhotyönä. Rikosnimike tarkoittaa sitä, ettei vainajan kuolemaan epäillä liittyvän ulkopuolista henkilöä."

Wtf? Yksi kuolee luonnollisesti autoon joka tallissa, ja joku sattumalta sytyttää tallin tuleen ja yrittää sytyttää talonkin?
Jeebutnoubat
Poliisikoira Rex
Viestit: 259
Liittynyt: Su Heinä 19, 2020 9:40 pm

Re: Tulipalossa tuhoutuneesta autotallista löytyi vainaja Kuopiossa 26.8.

Viesti Kirjoittaja Jeebutnoubat »

BillyHill kirjoitti: Ke Elo 26, 2026 10:51 pm "Tässä vaiheessa poliisi ei tutki tapausta henkirikoksena, vaan ainoastaan tuhotyönä. Rikosnimike tarkoittaa sitä, ettei vainajan kuolemaan epäillä liittyvän ulkopuolista henkilöä."

Wtf? Yksi kuolee luonnollisesti autoon joka tallissa, ja joku sattumalta sytyttää tallin tuleen ja yrittää sytyttää talonkin?
Ei vaan yksi sytyttää talon ja tallin, ja hoitaa itsensä päiviltä.
BillyHill
Jane Marple
Viestit: 1052
Liittynyt: Su Maalis 12, 2023 10:37 pm

Re: Tulipalossa tuhoutuneesta autotallista löytyi vainaja Kuopiossa 26.8.

Viesti Kirjoittaja BillyHill »

Jeebutnoubat kirjoitti: Ke Elo 26, 2026 10:55 pm
BillyHill kirjoitti: Ke Elo 26, 2026 10:51 pm "Tässä vaiheessa poliisi ei tutki tapausta henkirikoksena, vaan ainoastaan tuhotyönä. Rikosnimike tarkoittaa sitä, ettei vainajan kuolemaan epäillä liittyvän ulkopuolista henkilöä."

Wtf? Yksi kuolee luonnollisesti autoon joka tallissa, ja joku sattumalta sytyttää tallin tuleen ja yrittää sytyttää talonkin?
Ei vaan yksi sytyttää talon ja tallin, ja hoitaa itsensä päiviltä.
Joo, mun moka, luin ilman aivoja ja kuvittelin toisen löytyneen henkilön.
kusiainen
Frank Drebin
Viestit: 385
Liittynyt: Ke Syys 27, 2017 6:58 pm

Re: Tulipalossa tuhoutuneesta autotallista löytyi vainaja Kuopiossa 26.8.

Viesti Kirjoittaja kusiainen »

Kukas tämä oli?
Henkinentutkija
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 13
Liittynyt: Ti Loka 24, 2023 12:50 pm

Re: Tulipalossa tuhoutuneesta autotallista löytyi vainaja Kuopiossa 26.8.

Viesti Kirjoittaja Henkinentutkija »

Ei taida olla tietoa kuka on kyseessä?
Vastaa Viestiin