Entinen jengijohtaja Duane ”Keffe D” Davis tuomittiin tänään tiistaina 40 vuoden vankeusrangaistukseen rap-artisti Tupac Shakurin murhan järjestämisestä.
63-vuotias Davis todettiin syyskuun alussa syylliseksi rap-legendan murhaan, joka on ollut pitkään ratkaisematta. Tiistaina Davisille langetettiin tuomio.
Shakur oli vasta 25-vuotias, kun hänet murhattiin syyskuussa vuonna 1996 Las Vegasissa.
Davisia ei tuomittu Tupacin ampumisesta, vaan murhan järjestämisestä. Davisin tuomiosta huolimatta kysymys siitä, kuka painoi liipaisinta rap-artistin kuolemaan johtaneessa ampumavälikohtauksessa, on edelleen ratkaisematta.
Murhayönään Shakur oli Las Vegasissa musiikkimoguli Marion ”Suge” Knightin kyydissä. Cadillac-merkkinen auto pysähtyi heidän viereensä liikennevaloissa, ja räppäriä ammuttiin useita kertoja. Hän kuoli kuusi päivää myöhemmin sairaalassa.
Davis johti South Side Compton Crips -jengiä ja järjesti Shakurin murhan kostona hänen veljenpoikansa pahoinpitelystä kasinolla. Davis on ainoa, joka on vielä elossa Cadillacissa olleesta ryhmästä.
Lähteet: Reuters ja AFP.
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/ ... 4627abb206
Ex-jengijohtajalle 40 vuotta vankeutta Tupac Shakurin murhan järjestämisestä
Ex-jengijohtajalle 40 vuotta vankeutta Tupac Shakurin murhan järjestämisestä
Brutaalin rehellinen
-
olenoikeassa
- Harjunpää
- Viestit: 296
- Liittynyt: Ke Tammi 28, 2026 12:25 am
Re: Ex-jengijohtajalle 40 vuotta vankeutta Tupac Shakurin murhan järjestämisestä
Otsikoon olisi kohtuullista lisätä tieto, että on tapahtunut USAssa eikä Suomessa.
_________________________________________________________________________________
Viimeksi porttikiellon saaneet:
Tuulenvire – syy: Trollaus alkoi heti edellisen bannin päätyttyä. Tällä kertaa banni on lopullinen.
Porttikielto päättyy: Ei koskaan.
Viimeksi porttikiellon saaneet:
Tuulenvire – syy: Trollaus alkoi heti edellisen bannin päätyttyä. Tällä kertaa banni on lopullinen.
Porttikielto päättyy: Ei koskaan.
Re: Ex-jengijohtajalle 40 vuotta vankeutta Tupac Shakurin murhan järjestämisestä
Tupac Shakurin murha Suomessa?olenoikeassa kirjoitti: Ti Loka 13, 2026 10:57 pm Otsikoon olisi kohtuullista lisätä tieto, että on tapahtunut USAssa eikä Suomessa.
Brutaalin rehellinen
-
olenoikeassa
- Harjunpää
- Viestit: 296
- Liittynyt: Ke Tammi 28, 2026 12:25 am
Re: Ex-jengijohtajalle 40 vuotta vankeutta Tupac Shakurin murhan järjestämisestä
Niin, koska oletuksena kukaan ei voi tietää että joku random Tupac ei asu Suomessa.El Mencho kirjoitti: Ti Loka 13, 2026 10:59 pmTupac Shakurin murha Suomessa?olenoikeassa kirjoitti: Ti Loka 13, 2026 10:57 pm Otsikoon olisi kohtuullista lisätä tieto, että on tapahtunut USAssa eikä Suomessa.
_________________________________________________________________________________
Viimeksi porttikiellon saaneet:
Tuulenvire – syy: Trollaus alkoi heti edellisen bannin päätyttyä. Tällä kertaa banni on lopullinen.
Porttikielto päättyy: Ei koskaan.
Viimeksi porttikiellon saaneet:
Tuulenvire – syy: Trollaus alkoi heti edellisen bannin päätyttyä. Tällä kertaa banni on lopullinen.
Porttikielto päättyy: Ei koskaan.
Re: Ex-jengijohtajalle 40 vuotta vankeutta Tupac Shakurin murhan järjestämisestä
Random Tupac on melko tunnettu.olenoikeassa kirjoitti: Ti Loka 13, 2026 11:09 pmNiin, koska oletuksena kukaan ei voi tietää että joku random Tupac ei asu Suomessa.El Mencho kirjoitti: Ti Loka 13, 2026 10:59 pmTupac Shakurin murha Suomessa?olenoikeassa kirjoitti: Ti Loka 13, 2026 10:57 pm Otsikoon olisi kohtuullista lisätä tieto, että on tapahtunut USAssa eikä Suomessa.
Tupac Amaru Shakur (/ˈtuːpɑːk ʃəˈkʊər/ ⓘ TOO-pahk shə-KOOR; Spanish: Túpac; June 16, 1971 – September 13, 1996),[a] also known by his stage names 2Pac and Makaveli, was an American rapper and actor. He is regarded as one of the most influential musical artists of the 20th century and as a prominent political activist for Black America.[16][17] His record sales exceed 75 million worldwide.[18] Some of Shakur's music addressed social injustice, political issues, and the marginalization of African Americans,[19][20] but he was also synonymous with gangsta rap and violent lyrics.[21]
https://en.wikipedia.org/wiki/Tupac_Shakur
Brutaalin rehellinen
Re: Ex-jengijohtajalle 40 vuotta vankeutta Tupac Shakurin murhan järjestämisestä
Asuin USAssa kun Tupac Shakur murhattiin. Muistan kuinka jotkut työkavereistani olivat shokissa: "Tupac has been murdered!" Oma reaktioni oli: "Tupac who? Oh, that black gangsta rapper. What a loss!"
Jos ei ole kiinnostunut väkivaltaa ihannoivasta gangstaräppiskenestä, ei tämäntyyppiset lahjakkuudet oikein jätä merkkiä ihmisen sieluun.
"Some of Shakur's music addressed social injustice, political issues, and the marginalization of African Americans, but he was also synonymous with gangsta rap and violent lyrics."

"It is great to be a blonde. With low expectations it's very easy to surprise people."
Pamela Anderson
Pamela Anderson