Top5 parhaimmat albumit koskaan.

[R.aven]

Eli juu, jollain muulla palstalla oli samanmoinen kysely ja kiinnostaisi kyllä tietää mitkä ovat käyttäjien mielestä viisi parhainta albumia koskaan.. Perustelut myös kiitos.



1. Arcturus - La Masquerade Infernale

-Tämä levy kolahti heti, uskomattoman taidokasta soittoa, tyylinsä ehdotonta parhaimmistoa, mieletön levy, paranee joka kuuntelukerralla.

2. Ulver - Perdition City

-Edelleenkin tyylinsä parhaimmistoa, tätä kuunnellessa, etenkin öisin tulee aika pelokkaat fiilikset, toimii. Garm on äijä.

3. Summoning - Stronghold

-Synkkää, eeppistä ja erittäin tunnelmallista. Itävallan toivo maailmalle.

4. Primordial - To the Nameless Dead

- Tästä ei enää levy parane, uskomattoman hienot lyriikat joissa on todellakin vielä asiaakin, upea tunnelma ja päälle vielä upean miessolistin Nemtheangan laulu, niin ihanan tuskaista <3

5. Katatonia - Viva Emptiness

- Epätoivoista, kylmää, masentavaa.. En osaa perustella, hyvä levy yksinkertaisesti.

[Kirsi]

Ei paremmuusjärjestystä:

Dingo: Nimeni on ja Via Finlandia (sorry 2 mutten osaa valita)
Klamydia: Heppi Keippi- ep
CMX: Vainajala
Apulanta: Heinola 10
Maija Vilkkumaa: Ei



Nää nyt on vain osuuksiensa summana vuosien varrella eniten meikäläiseen tärähtäneitä, näin äkkiä ajatellen. Onhan noita muitakin...

[EuroJR]

Toto - Seventh One

Toton 7th One tuli puskista. Edellisen levyn (Fahrenheit) jättihitti "I'll be over you" soi yhä radiossa kun pläjähti uusi levy markkinoille. Päävokalistina hääri yhä Joseph Williams, joka pian levyn ilmestymisen jälkeen sai kenkää. Syynä päihdeongelmat. Tämä levy on alan ehdotonta huippua. Studiomuusikon taidoilla tehty yltiömelodinen kokoelma toinen toistaan muistettavimpia raitoja on jäänyt musiikkihistoriaan yhtenä lajinsa suurista. Vähänpä minäkään tuolloin tiesin. Tämän jälkeen oli musiikillinen alamäki selviö niin Totolle, AOR:lle kuin koko popmusiikillekin.

Biisilista kommentteineen:

Pamela - jo klassikoksi tullut aloituskappale. Hieman jazzahtava tausta, yksi pophistorian tarttuvimmista kertosäkeistä. Aikaa kestävä ikivihreä täydellinen biisi 10/10

You Got Me - alussa täytebiisiltä kuulostava. Kuitenkin saumaa yhteen hyvin kaksi herkempää biisiä. Kasarisoundit jyräävät vastustamattomalla tavalla. Täydellistä ammattitaitoa. 8/10

Anna - Lukatherin herkkä balladi Annalle. Jälleen uusi aikaa kestävä melodia jossa ei ole tippaakaan väkisinväännetyn leimaa. Nykyään harvinaista törmätä tällaisiin kappaleisiin enää. 10/10

Stop loving you - Euroopan hitti tästä albumista. Nopeatempoisempi balladi, väliosassa saamme kuunnella Jon Andersonin falsettia. Biisi on malliesimerkki hyvin tehdystä AOR-hitistä. Klassikko 10/10

Mushanga - Hieman pidempi ja etnistäkin vaikutelmaa sisältävä raita. Jää kuitenkin vastustamattomasti takaraivoon soimaan. Soolot vaikuttavia, eivät kuitenkaan kokonaisuutta rasittavia. 9/10

Stay away - rockhenkisempi kappale (ärsyttää Kallion persaukisia rokkiveikkoja, hyvä niin). Muutaman kuuntelukerran jälkeen huomaa pieniä jippoja, rytminvaihteluineen, jotka tekevät tästäkin kappaleesta muuta kun pelkän kakun kuorrutuksen. Joseph Williams loistaa laulutaidoillaan. 8/10

Straight from the heart - jälleen Williamsin näytöstä. Puhaltimet (lieneekö Chicagon vaikutusta?) tuovat jännän lisän kliiniseen poljentaan. 8/10

Only the children - monen lempiraitoja albumilta. Kertosäe jää helposti soimaan tajuntaan, kuten niin monissa tämän lätyn biiseissä. Mielestäni tämän biisin vahvuudet ovat kuitenkin a-, ja b-osassa. 8/10

Thousand years - unohdettu helmi balladien joukossa. Mille tahansa alan bändille mahdoton saavutus ja itsestäänselvä ensimmäiseksi singleksi. Tässä mestarilevyssä hukkuu helmien sekaan. 10/10

These chains - täysin samat sanat kuin edelliseen biisiin laitoin. 10/10

Home of the brave - yleisösuosikki. Hieman naiivit sanat, kappale kuitenkin mahtipontisen hieno ja kaunis. Lopun huipennus parantaa. 9/10

Kokonaisarvosana 9 plus / 10. Mestariteos.
Suoraan sanottuna olen kateellinen ihmisille jotka pitävät tämänkaltaisesta musiikista, mutta eivät ole vielä keksineet tätä levyä/Toton nelikkoa (IV, Isolation, Fahrenheit ja 7th One). Mikä elämys heitä vielä odottaakaan.

Joseph Williamsin sooloura on ollut jälkeenpäin aika lailla surkuhupaisa. Hän loisti tällä levyllä tapaan joka hakee vertaansa.





Mr Mister - Welcome to the real world



Mr. Misterin läpimurtolevyltä kaikki tunnistavat pari alati Härmänkin soittolistoilla pyörivää ikivihreätä, mutta kun koko platta on tasaisen varmaa hittimateriaalia loistavin tuon ajan soundein höystettynä, on tämäkin tuotos ikuistettava levyarvosteluihin.

Bändi koostui studiomuusikoista, joiden voitiin odottaakin läpäisevän jossain muodossa ennemmin tai myöhemmin. Juuri ennen tätä menestyslevyä, laulaja Pagea kosiskeltiin paikkaamaan Fredriksenin jättämää aukkoa erääseen Toto -nimiseen poppooseen. Hän kuitenkin kieltäytyi ja panosti omaan yhtyeehensä. Tämä näytti kannattavan, ainakin tämän levyn osalta. Edellinen sekä seuraava albumi ovatkin sitten enemmän tai vähemmän huonosti myyneitä keräilyharvinaisuuksia.

"Welcome to the Real World" on eräänlainen jenkkien vastine tuohon aikaan jyränneelle brittipopille. Äänimaailmassa on selvästi havaittavissa tuon ajan saarivaltion vaikutteet (mm. Go West), mutta yhdistettynä ns. West Coastin AoR-tyyliin. Lopputuloksena radioystävällistä erittäin melodista poppia, mutta ei niin pliisua kuin esim. Chicago (joka teki yhden täydellisimmistä aikuisrock-levyistä koskaan - 17 - mutta siitä myöhemmin...).

Tämä on yksi niistä albumeista, joissa tekee mieli laulaa mukana melkein joka biisissä. Laulajan työ on kertakaikkiaan mahtavaa läpi koko albumin. Jos etsit melodioita, hanki tämä albumi. Laita lujalle ja ihmettele, missä ovat tällaiset kappaleet olleet viimeisen parinkymmenen vuoden ajan....

Tässä albumin raidat pala palalta nopeasti arvioiden:

Black/White - Keskitempoinen kappale tekee heti selväksi äänimaailman. Omalaatuinen kertosäe tarttuu herkästi kuuulijan korvaan. 9/10

Uniform Of Youth - Hieman "raskaampi" pop-pala. Taustalla jämäkkä poljento ja syntikat 80-luvun parhaimmalla tavalla esillä. Jopa pientä hard rockin tapailua. Kitarasoolo mitä mainioin. Mahtipontisuus kattaa loppuun asti 10/10

Don´t Slow Down - Intro yksi mieleenpainuvimmista. Erikoinen melankolinen sävelkuvio, "totomainen", etten sanoisi. Kauniin riipaiseva. 10/10

Run To Her- Ennen skippasin tämän balladin. Vahingossa se kuitenkin jäi pyörimään kiusakseni. A-ha:n tyylinen nätti slovari, johon ei oikeastaan voi mitenkään kyllästyä. Kaihoisa kappale, joka kasvaa. Nykyään lempikappaleeni tältä levyltä. 10/10

Into My Own Hands- Uusromanttisuudesta vaikutteita saanut kappale, jonka kohtaloksi oli myös joutua alkuun skipatuksi. Nykyään voin vain pyöritellä päätäni hämmästyksestä, että tämän tasoisen kappale ei tuolloin "kelvannut". Hyvä soolo ja upeat stemmat. Loppua parantaa päälle isketty kitarateema. 9/10

Is It Love - 3. singlehitti Usassa. Taisi bändi tosiaan saada kolme ykköshittiä jenkkien top-10 -listalle tästä albumista!!! Meillä härmässä tämä ei päässyt paikallisradioiden "oldies-hittilevypaketteihin", kuten kaksi seuraavaa. Kaikkien aikojen kasarisoolot!Tuttu tunnari elokuvasta "Kyttäyskeikka". 10/10

Kyrie - Kaikki tietävät tämän hitin. Puhkisoitettu klassikko. 80-luvun diggarin ainoa vaihtoehto on kuitenkin antaa täydet pisteet 10/10

Broken Wings - KTs. edellisen biisin arvostelu. 10/10

Tangent Tears - Keskitempoinen melankolinen kappale, joka muutaman kuuntelukerran jälkeen saa lähes hypnoottisen otteen kuulijastaan. Suihkulaulajan aatelia! Näennäisen "kaupallisen paskan" (kuten persaukiset skebansoittajat voisivat tätä kuvata) alla hienoakin hienompaa studiotyöskentelyä ja virheetöntä yhteistyötä. 10/10

Welcome To The Real World - Mikä kertakaikkisen upea kappale päättämään tämä upea albumi. Nerokas syntikkakomppi toimii kitaran kanssa yhteen kuin nyrkki silmään. Laulaja jopa ylittää aikaisemmat suorituksensa tässä kappaleessa. Mikä ääni, mikä tulkinta falsetteineen päivineen. Surumielisissä ja kaihoisissa tunnelmissa mennään jälleen, mutta siellä täällä tirskahtelevat nuo elementit, jotka tekivät 80-luvun musiikista niin mahtavaa. Lopun kasvava junttaus on kuin viittaus siihen, että ympyrä sulkeutuu kohti albumin alkuraitoja. Replay kannattaa tämän albumin kanssa jättää päälle. 10/10

Kokonaisarvosana 10/10. Ehdoton välttämättömyys jokaiselle kasaripopin ystävälle. Levy kuuluu mielestäni siihen yhden käden sormella laskettaviin alan "täydellisiin onnistujiin". Jos siis aikakauden pop/AoR kiinnostaa, kokeile. Et kadu.

Minulla ei ole tarkoitus hehkuttaa täällä omia suosikkilevyjäni pikkuteinin tavoin, mutta tiettyjen albumien kanssa ei muuta vaihtoehtoa kertakaikkiaan ole. Olen AoR:n ja kasarin harrastaja ja tämä levy edustaa minulle onnistumisen huippua. Mielelläni olisin laajentanut tuota pisteskaalaani, mutta kun tämän hämmästyttävän levyn kanssa ei voi muuta kuin antaa arvosanoja 9 tai 10. Muistan kun eräs "muusikkoystäväni" tätä minulle aikanaan suositteli ja olin aivan äimän käkenä, kuinka tuo kaveri tällaisesta "kaupallisesta paskasta" oli innostunut. Aikaa minulla on tämän levyn löytämisestä n. 20 vuotta, mutta yhä kolahtavat kovaa nämä kappaleet. Surullisena vain ihmettelen, mihin tämänkaltainen melodinen poppi katosi 90-luvun taitteessa. Tämän jälkeen olen saanut käsiini vain toinen toistaan surkuhupaisempia yritelmiä tai väkisin väännettyjä albumeita, joissa ei ole edes katteeksi sitä yhtäkään hyvää raitaa.



Nämä oli helppo kopsata aikaisemmin kirjoittamistani arvosteluista. Loppuun lyhyemmin:

Midnight Oil - Diesel and Dust

Ei yhtään huonoa biisiä. Jokainen biisi hittikamaa. Laulajan omalaatuinen ääni unohtuu pian ja alkaa tuntua kuuluvan saumattomasti yhteen tähän albumiin.





Marillion - Script for a jester's tear

Levy joka aloitti kokonaan uuden musiikin gentren. Neo-progen. Synkkääkin synkempi albumi, mutta toinen toistaan kauniimpia kappaleita. Albumi ei päästä kuulijaansa helpolla sanoituksiltaan, eikä musiikin "helppoudellakaan". Kuuntelua kestävä albumi, joka saa kuulijansa toiseen maailmaan. Tästä on tehty aivan mahtava live-taltiointi, jonka nyt saa nimellä Recital of the script. Siinä koko albumi esitetään liveä tavalla, joka saa minut haluamaan etsimään aikakonetta, jotta pääsisin tuonne mukaan yleisöön.


Viidennen levyn suhteen pitää vielä pohtia...

[kelmikontio]

Tässäpä tulee eikä ole missään järjästyksessä.

Iron Maiden- Piece of mind

Täydellinen heavy levy. Legendaarinen kokoonpano ensikertaa yhdessä. Nico rummuissa tekee järkyttävän hienoa työtä ja Bruce löytänyt tyylinsä laulaa. Ei yhtään huonoa biisiä. Plussana vielä hieno kansi. Kolme seuraavaa lättyä yhtä kovia, mutta tästä se lähti

Megadeth- Rust in Piece

Maailman paras Thrash levy, ehdottomasti. Mustaine ja Friedman törkeen kovassa iskussa kepeissä ja levyltä löytyy mm. sellaiset helmet kuin Holy Wars ja ehkä maailman hienoin biisi Tornado of souls. Myöskin seuraavat kolme levyä parhautta, sitten vähän hiljaisempaa, mutta jälleen palattu huipulle levyllä United Abominations.

Pantera- Vulgar Display of Power

Tässä kunnon turpaanmättölevy. Erittäin vihaista mättöä ja yksi maailman parhaista kitaristeista Dimebag Darrel (R.I.P) joka ammuttiin keikalla kuoliaaksi fanin toimesta joka oli pettynyt Panteran hajoamiseen. Useita sai surmansa. En tiedä onko täällä juttua kyseisetä tapauksesta. Levykkä on vielä aivan sikahyvät soundit.

Mötley Crue- Doctor Feelgood

Kaikki mötikän vanhat levyt on asiaa, mutta tämä on oikeastaan ainoa joka on kokonaisuutena rautaa ei täytebiisejä. Kannattaa tutustua kirjaan Törkytehdas.

Count Raven- High on Infinity

Kunnollista perinteikästä Doomia ala Black Sabbath. Tykkään vaan jotenkin helvetisti tästä levystä vaikka ei varmaan ole mikään alansa kulmakivi. Laulaja kuulostaa välillä järjettömän paljon Ozzyltä.

[gravedigger]

Metallica - Master of Puppets

Ja kaikki aiemmin kuunneltu hevi jäi tän levyn varjoon. Hieno levy joka ei sisällä ainuttakaan täytebiisiä. Bändin paras levy mun mielestä, tätä kuuntelemalla on helppo trippailla nuoruuteen...And Justice For allin ohella.


Sepultura - Beneath The Remains

Helevatin hieno piäkallo kannessa ja sisältö vei brassimätön mekkaan. Ilmestyessään ilkeen kuulosta musaa, toimi nuoreen hippiäiseen aivovaurion tavoin.


Nirvana - Nevermind

Kolahti aika kovaa, laulajan rappiokarisma yhdistettynä tarttuviin rallatteluihin sai pukeutumaan flanellipaitaan ja käyttämään päihteitä humalahakuisasti.

Red Hot Chili Peppers - Blood Sugar Sex Magik

Bändillä oli jo muutamia osumia ennen tätä, mutta kipaleet: Suck My Kiss, Give It Away ja Under The Bridge samalla lätyllä on parhautta.


Kotiteollisuus - Tomusta Ja Tuhkasta

Eka kotimainen joka toimi tässä genressä uskottavasti äidinkielellä, lätty sisältää hurmokselliset biisit: Virret Soi ja Jos Sanon.

[Meike R.]

1. Pantera - The Great Southern Trendkill
2. Pantera - Far Beyond Driven
3. Death - Symbolic
4. The Doors - L.A. Woman
5. Down - II - A Bustle In Your Hedgerow

Tollaset ois mun top5 äkkiä sanottuna... On niin paljon hyviä bändejä, hyviä levyjä, mutta eiköhän nämä viisi ole kaikista parhaimmat.

Kirjoitin aikoinaan tuosta the great southern trendkillistä äidinkielen otsikkoaineen, ja taisi lähteä E:nä matkaan... Sivuhuomautuksena..

[Meike R.]

5. Katatonia - Viva Emptiness

- Epätoivoista, kylmää, masentavaa.. En osaa perustella, hyvä levy yksinkertaisesti.

Mahtava lista sulla, mutta tarvii kyllä itsekin vielä oikein sivuhuomauttaa, että tämä Katatonian levy on kyllä sitä parhaimmistoa. Kaunis kokonaisuus, ja samalla surullinen. OMERTA!

[Meike R.]

Megadeth- Rust in Piece

Maailman paras Thrash levy, ehdottomasti. Mustaine ja Friedman törkeen kovassa iskussa kepeissä ja levyltä löytyy mm. sellaiset helmet kuin Holy Wars ja ehkä maailman hienoin biisi Tornado of souls. Myöskin seuraavat kolme levyä parhautta, sitten vähän hiljaisempaa, mutta jälleen palattu huipulle levyllä United Abominations.

Muista levyistä en niin välitä, mutta tämä on kyllä ylivoimaisesti paras Megadeth. Toki ne kaksi tästä seuraavaakin on, mutta jotenki RIP on aina iskenyt eniten. Loistava kokonaisuus. Harmi että hyvä bändi on mennyt pilalle... (Mun mielestä).

Pantera- Vulgar Display of Power

Tässä kunnon turpaanmättölevy. Erittäin vihaista mättöä ja yksi maailman parhaista kitaristeista Dimebag Darrel (R.I.P) joka ammuttiin keikalla kuoliaaksi fanin toimesta joka oli pettynyt Panteran hajoamiseen. Useita sai surmansa. En tiedä onko täällä juttua kyseisetä tapauksesta. Levykkä on vielä aivan sikahyvät soundit.

Pantera on paras. Ylivoimainen. Ja Philip Anselmolla on maailman suurin henkinen muna. Kitaristina itsekin arvostan Dimen erittäin korkealle.

[esmes-]

tjaa, taitaa tulla vähän erilainen lista ku edellisillä..

1) depeche mode - ultra
2) marilyn manson antichrist superstar
3 johnny cash -american iv, when man comes around
4) amelie-leffan soundtrack, en muista säveltäjän nimeä..
5) tool - aenima

[R.aven]

5. Katatonia - Viva Emptiness

- Epätoivoista, kylmää, masentavaa.. En osaa perustella, hyvä levy yksinkertaisesti.

Mahtava lista sulla, mutta tarvii kyllä itsekin vielä oikein sivuhuomauttaa, että tämä Katatonian levy on kyllä sitä parhaimmistoa. Kaunis kokonaisuus, ja samalla surullinen. OMERTA!

Kyllä, Omerta <3

[kelmikontio]

Megadeth- Rust in Piece

Maailman paras Thrash levy, ehdottomasti. Mustaine ja Friedman törkeen kovassa iskussa kepeissä ja levyltä löytyy mm. sellaiset helmet kuin Holy Wars ja ehkä maailman hienoin biisi Tornado of souls. Myöskin seuraavat kolme levyä parhautta, sitten vähän hiljaisempaa, mutta jälleen palattu huipulle levyllä United Abominations.

Muista levyistä en niin välitä, mutta tämä on kyllä ylivoimaisesti paras Megadeth. Toki ne kaksi tästä seuraavaakin on, mutta jotenki RIP on aina iskenyt eniten. Loistava kokonaisuus. Harmi että hyvä bändi on mennyt pilalle... (Mun mielestä).

Pantera- Vulgar Display of Power

Tässä kunnon turpaanmättölevy. Erittäin vihaista mättöä ja yksi maailman parhaista kitaristeista Dimebag Darrel (R.I.P) joka ammuttiin keikalla kuoliaaksi fanin toimesta joka oli pettynyt Panteran hajoamiseen. Useita sai surmansa. En tiedä onko täällä juttua kyseisetä tapauksesta. Levykkä on vielä aivan sikahyvät soundit.

Pantera on paras. Ylivoimainen. Ja Philip Anselmolla on maailman suurin henkinen muna. Kitaristina itsekin arvostan Dimen erittäin korkealle.

Eipä oo menny pilalle Megadethi lainkaan United abominations on helvetin tiukka lätty eikä System Has Failed jää hirvittävän kauas taakse. Ylipäänsä noi vanhat thrash pumput on vääntäny hyviä levyjä tässä lähiaikoina esim Testamentin Formation of Damnation on viimevuoden paras levy ylipäätään, eikä toi uus Metallica mikään huono ole harmi vaan ettei oo päässy samaan vauhtiin Testamentin,Megadethin ja kreatorin kanssa.

[Meike R.]

Eipä oo menny pilalle Megadethi lainkaan United abominations on helvetin tiukka lätty eikä System Has Failed jää hirvittävän kauas taakse. Ylipäänsä noi vanhat thrash pumput on vääntäny hyviä levyjä tässä lähiaikoina esim Testamentin Formation of Damnation on viimevuoden paras levy ylipäätään, eikä toi uus Metallica mikään huono ole harmi vaan ettei oo päässy samaan vauhtiin Testamentin,Megadethin ja kreatorin kanssa.

Testament kyllä potkii perseelle ja lujaa!

[kelmikontio]

Megadeth- Rust in Piece

Maailman paras Thrash levy, ehdottomasti. Mustaine ja Friedman törkeen kovassa iskussa kepeissä ja levyltä löytyy mm. sellaiset helmet kuin Holy Wars ja ehkä maailman hienoin biisi Tornado of souls. Myöskin seuraavat kolme levyä parhautta, sitten vähän hiljaisempaa, mutta jälleen palattu huipulle levyllä United Abominations.

Muista levyistä en niin välitä, mutta tämä on kyllä ylivoimaisesti paras Megadeth. Toki ne kaksi tästä seuraavaakin on, mutta jotenki RIP on aina iskenyt eniten. Loistava kokonaisuus. Harmi että hyvä bändi on mennyt pilalle... (Mun mielestä).

On tullu tota United Abominationia kuunneltua aika paljon viimeaikoina ja olen tullut siihen tulokseen, että ilman törkeen huonoa a Tout le mondin uusversiota olisi levy yhtä hyvä kuin Rust in peace. Nämä on nimenomaan ne megadethin levyt mitkä toimivat kokonaisuuksina ilman heikkoja hetkiä. Muilla Megan levyllä on tukku helvetillisen hyviä biisejä, mutta myös tukku täytepaskaa.

[Meike R.]

Megadeth tuntuu jakavan paljon mielipiteitä.. Varmasti uusilla levyillä on juttuja, mitkä toimii. Jotenki vaan tuntuu että ideat on vanhan kierrättämistä ja sinänsä tuo RIP-vertaus tuntuukin oikealta.

Rankataas tähän top5 Megadeth-lätyt:

Rust in peace
Countdown to extinction
Youthanasia
Peace sells... but who's buying?
Cryptic Writings

Parhaat biisit saman tien Megadethilta (top5)

Ashes In Your Mouth
Holy Wars... Punishment due
Hangar 18
Trust
This Was My Life

Mitkä olis sun listasi?

[Kataja]

Välttämättä mitään ikuista top 5:sta ei pysty tuottamaan, mutta kenties listan, jota ei tarvi päivittäin hävetä, kyllä.

1. Pearl Jam - Vitalogy: bändin ensimmäinen ns. "huono levy" grunge-suosion jälkeen. Angstisia ja mollivoittoisia biisejä ilman sooloja, mutta juuri sitä räkäistä ja tylyä perusmeininkiä mitä murha.infokin edustaa, eli tarinoita väliinputoajista, joista ei kehtaa pomolle tai paremmalle puoliskolle hiiskua;
kruununa oodi Cobainille: http://www.youtube.com/watch?v=FtcZq7ic4sc

2. The Who - Who's Next: Keith Moon, John Entwistle, Pete Townshend ja Roger Daltrey = maailman kovin kokoonpano. Led Zeppelin, Beatles yms. ovat päässeet lähelle kovien kokoonpanojen joukossa, mutta The Who oli aikansa Metallica ja Sex Pistols yhdessä (soittotaidolla varustettuna toki), eikä Keith Moonin sekä John Entwistlen rytmiryhmää ole pystytty ylittämään sen koommin. Won't Get Fooled Again; http://www.youtube.com/watch?v=oUbGLVvfB7Y

3. Neil Young - Weld: mies, jolta voisi poimia useita levyjä mihin tahansa top5:seen, joten soveliasta on valita levy jossa Neil yhdessä Crazy Horsen kanssa räväyttää yhteisen taipaleensa helmiä ilmoille gibsonin ulvonnan saattelemana. Kirveellä veistetty metsuri Kanadasta ilman lauluääntä ja näppäriä sormia paitsi soittaa niin myös laulaa suohon kenet tahansa "wannabe-rokkarin". Ei ihme, että Kurt Cobain valitsi Neilin "läksiäisikseen". Hey Hey My My http://www.youtube.com/watch?v=wb1p3YUZDHU

4. Soundgarden - Superunknown: levy, jonka voi pistää soimaan niin autossa kuin ennen itsemurhaakin. Cornellin vokaalit ja muun jengin jämäkkä soitanta toimii niin juhlassa kuin aallonpohjallakin. Levy, jossa ei ole heikkoa hetkeä. Fell On Black Days http://www.youtube.com/watch?v=So0OwM_84qE

5. Kingston Wall - II: Petri Walli "Why so soon?". Yksi harvoista Suomi-bändeistä, jonka kehtaa ylpeydellä esitellä kelle tahansa ulkomaalaiselle. Hävettää, että aikanaan en tajunnut KW:n hienoutta ja koskaan en alkuperäiskokoonpanoa livenä nähnyt, mutta jälkikäteen olen yrittänyt hyvittää nuoruuden tyhmyyteni levittämällä Walli, Kuoppamäki sekä Jylllin ilosanomaa yli valtion rajojen. Shine On Me http://www.youtube.com/watch?v=TtBcWl-O5b4

Ja kunniamaininta Megadeth - Countdown To Extinctionille; pelastit minut kristinuskolta, opetit kuinka englantia lausutaan ja skebaa vingutetaan...
http://www.youtube.com/watch?v=5NyKQhhT3nw