Apua koiran käytöksen tulkintaan tarvittais

Täällä on ollut niin paljon asiantuntevia koiraihmisiä, että ehkä täältä löytyis apuja mullekin. Meillä siis kleinspitz 1,5v ja leikkaamaton poika. Jostain syystä (???) ei ole koskaan tykännyt kyläilemisestä vaan käyttäytyy levottomasti ja ahdistuneesti eli läähättää, juoksee koko ajan ovelle, raapii ulos, raapii sisään jos päästää ulos, hyppii, pomppii, ravaa. Eli selkeästi haluaa pois. Aivan sama onko kyseisessä kyläpaikassa muita koiria ollut aiemmin, käytös on aina samanlaista. Tänään jouduin kuitenkin ottamaan sen mukaan töihin (töihin saa ottaa koiran mukaan) ja toki se vouhkasi niinkuin ennenkin. Pikkasen rauhottui n. tunnin jälkeen mutta kuitenkin vähän väliä kävi ovella. Tämä siis vähän ihmetyttää, mistä moinen?
Toinen isompi ihmetyksen aihe kuitenkin oli se, että koira pissasi 8 tunnin aikana sisälle isoja lammikoita vähän sinne sun tänne. Normaalisti on täysin sisäsiisti tietenkin eikä muissa kyläpaikoissa tuollaista tee. Töissä on ollut kyllä toinen uros (leikattu kyllä) käymässä sekä urospentu. Luulisi silti meidän koiran nostavan koipea tai lirauttavan eikä lorottavan kauheita kusilammikoita pitkin lattioita. Käytiin lenkillä kerran ja kerran pääsi käymään ulkona ja kyse ei vaan voi olla hädästä sinänsä koska eihän se meilläkään yksin ollessaan kuseskele. Mistä sillä edes riitti sitä pissaa? Miksiköhän se tuolleen käyttäytyi?

En koe sitä huomionhakuna koska sitä niinkun olis tarjolla aikalailla rajattomasti. Silittäjiä löytyisi mutta ei dogi malta olla paikallaan vaan läähättää ja haluaa pois. Ei auta yhtään jos rauhoittelen tai rapsutan tai joku muu tekee niin koska koiralla selkeästi on vain yksi päämäärä ja se on lähteminen. Kotona on tietenkin ihan normaali joskin aina jotain halutessaan (lähinnä 99% pihalle) käyttäytyy juuri tuolleen (pomppii takajaloilla, hyppii etutassuilla syliin, läähättää). Valitettavasti mieheni aina reagoi tuohon käytökseen päästämällä sen ulos joten sinänsä siis en ihmettele, että dogin mielestä sillä samalla käytöksellä pääsee pois kylästäkin. Ei mua siis se käytös sinänsä ihmetytä vaan se miksi sillä on niin hirveä hätä päästä pois? Ihan niinkun hengenhätä olis. Onko sillä vaan sellainen luonne, että se ei viihdy?? Mikään ujo se ei ole vaan ihan normaalikäytöksinen ja reipas. Kotona tunkee koko ajan rapsutettavaksi ja jos on vieraita niin sitä saa raaputella vaikka koko illan. Menee sitten lepäilemään kun käsketään eli ei häiritse tai "varasta showta" kun on vieraita.
Koirat ovat tapaeläimiä oikein huippuunsa vietynä. Uusi ympäristö ahdistaa koiraa. Kuseskelu on yleinen hermostumisen merkki, varsinkin kun koirasi on oikeastaan vielä pentu kun on alle 2 v. Uusissa paikoissa uroskoira myös merkkailee, mutta sehän on eri asia kuin tuollainen lammikoiden teko.
Kuten sanot, niin koirasi ilmeisesti uskoo pääsevänsä hillumalla nopeammin takaisin kotiin. Ihminen antaa tiedostamatta merkkejä koiralle esim. katsomalla sitä usein ja näyttämällä huolestuneelta tai ärtyneeltä. Näitä merkkejä koira seuraa, ja tulkitsee ilmeisesti nyt siten, että ne ovat alkusoittoa oven avaukselle, kunhan hän vain jaksaa sitkeästi yrittää.
Joillekin roduille syötetään pentuna C-vitamiinia, mikä voi aiheuttaa kuseskelua sisälle, mutta tietääkseni kleinspitz ei kuulu niihin(?). Uskoisin, että parhaan tuloksen saat ajan mittaan kiinnittämällä koiran käytökseen niin vähän huomiota kuin mahdollista.

Every ship must sail a world.
Koirasi kuormittuu tilanteesta. Mitä vähemmän kiinnität huomiotasi koiraan, sitä rauhallisempi sen pitäisi olla. Joku rajattu tila voisi rauhoittaa, kyläpaikassa hankala kyllä järjestää. Miksi yleensäkin kuljetat koiraa mukana, jos se siitä stressaa? Tuon ikäisen koiran luulisi jo olevan tottunut "matkusteluun" jos on tottuakseen.
Tuolta voi esim. saada myös jonkun asteista tietoa:
http://www.atfreeforum.com/kaapiot/inde ... um=kaapiot

Kukaan ei ole hyödytön. Aina voi olla huonona esimerkkinä.
*Pygmi*
*Pygmi*
Onko koiraa viety pentuna (ihan pienenä) vieraisille? Pennullehan pitäisi opettaa ja käydä viemässä mahdollisimman moniin paikkoihin, mennä monenlaisilla ajoneuvoilla ja tutustua moniin ihmisiin. Näin on paljon helpompaa sitten myöhemmin mennä esim. kylään.
Kosminen, yleensä matkusteluun totutaan kyllä tuohon 2v mennessä jos sitä on tehty. Jos ei niin on ihan hyvinkin odotettavissa tällainen reaktio.
Samaa mieltä ABCn kanssa.

Nanika ga tooku matteiru to
Aivan niin. Ennen kuin koira on sukukypsä eli periaatteessa aikuinen (todellisuudessahan useimmat koirat "aikuistuvat" vasta paljon myöhemmin, nimim. 2,5-vuotiaan vauvan äiti), koira pitäisi saattaa mahdollisimman erilaisiin tilanteisiin, joissa koiran emännän/isännän pitäisi pysyä mahdollisimman rauhallisena. Olen huomannut, että pienemmät koirat vaativat jostain syystä enemmän harjoitusta kuin isommat, jotka ovat usein ns. luonnonlahjakkuuksia. Liittyneeköhän sitten siihen, että isot koirat ovat usein luonteeltaan yleisesti pieniä rauhallisempia?Clyde kirjoitti:Onko koiraa viety pentuna (ihan pienenä) vieraisille? Pennullehan pitäisi opettaa ja käydä viemässä mahdollisimman moniin paikkoihin, mennä monenlaisilla ajoneuvoilla ja tutustua moniin ihmisiin.
Tuo lammikoidenteko viittaa kyllä selkeästi panikoimiseen, kuten palstalaiset yllä ovat todenneetkin. Omakin urokseni teki pienempänä sitä, että oikein tiukan paikan tullen pissasi narttutyylillä ympäriinsä.
Kaikenkaikkiaan olisi minusta hyvä muistaa se, että koira ei osaa itse suhtautua mitenkään uusiin tilanteisiin, jolloin se omaksuu oikean suhtautumistavan suoraan omistajaltaan. Jos omistaja hätäilee koiransa pärjäämisestä, koira hätäilee. Uusissa tilanteissa koiralle ei kannata osoittaa tavallista enemmän huomiota, vaan ignoroida se mahdollisimman täydellisesti. Eri asia on sitten se, jos koira edellisestä huolimatta on kuitenkin selkeästi todella peloissaan (esim. uikuttaa nurkassa), silloin ainakin itse veisin koiran kotiin.
edit: Lisäys vielä:
Koiran kouluttaminen ei koskaan ole mielestäni myöhäistä, se "vanha koira ei opi uusia temppuja"-huttu on täyttää kukkua. Vaikkakin, toki 13-vuotiaalla koiralla voi olla lievähköjä motivaatio-ongelmia opetella hakemaan palloa
Hmm.. Piti oikeen ruveta miettimään onko sitä viety kylään. Se oli meidän kanssa tuttujen mökillä pentuna pari yötä mutta silloin ei käyttäytynyt noin. Muutaman kerran on ollut myös naapurissa mukana mutta sanotaan nyt viimeisen puolen vuoden aikana on kyläily ollut aika mahdotonta. Ei kyllä ole paljoa kyläillyt, ehkä 3-4 kertaa vuodessa. Joskus on anoppilassa mukana mutta ei sitä viitsi ottaa tuon ovella ravaamisen ja läähättämisen takia enää. Eilen oli pakko ottaa.
En kiinnitänyt siihen eilenkään huomiota (joskus olen yrittänyt rauhoitella mutta se vain lisää vauhkoomista) mutta ei se sen menoa haitannut. Tottuiskohan se jos sitä ottais mukaan useasti vai pitäiskö antaa sen olla koska selkeästi se ei tykkää yhtään kyläilystä? Vieraita ihmisiä se ei pelkää eivätkä ne ole se ongelma (menee reippaasti tutustumaan kaikkiin) vaan joku muu. Ikinä en ole tuollaista koiraa nähnyt vaikka kennelissä olen 18 vuotta asunut!

Kiitos hyvistä neuvoista! Se ei vaikuttanut pelkäävän, ravasi hulluna ympyrää ovelta toiselle lähinnä. Tai kävi mummojen iloksi nylkyttämässä sohvatyynyjäjoey kirjoitti:Aivan niin. Ennen kuin koira on sukukypsä eli periaatteessa aikuinen (todellisuudessahan useimmat koirat "aikuistuvat" vasta paljon myöhemmin, nimim. 2,5-vuotiaan vauvan äiti), koira pitäisi saattaa mahdollisimman erilaisiin tilanteisiin, joissa koiran emännän/isännän pitäisi pysyä mahdollisimman rauhallisena. Olen huomannut, että pienemmät koirat vaativat jostain syystä enemmän harjoitusta kuin isommat, jotka ovat usein ns. luonnonlahjakkuuksia. Liittyneeköhän sitten siihen, että isot koirat ovat usein luonteeltaan yleisesti pieniä rauhallisempia?Clyde kirjoitti:Onko koiraa viety pentuna (ihan pienenä) vieraisille? Pennullehan pitäisi opettaa ja käydä viemässä mahdollisimman moniin paikkoihin, mennä monenlaisilla ajoneuvoilla ja tutustua moniin ihmisiin.
Tuo lammikoidenteko viittaa kyllä selkeästi panikoimiseen, kuten palstalaiset yllä ovat todenneetkin. Omakin urokseni teki pienempänä sitä, että oikein tiukan paikan tullen pissasi narttutyylillä ympäriinsä.
Kaikenkaikkiaan olisi minusta hyvä muistaa se, että koira ei osaa itse suhtautua mitenkään uusiin tilanteisiin, jolloin se omaksuu oikean suhtautumistavan suoraan omistajaltaan. Jos omistaja hätäilee koiransa pärjäämisestä, koira hätäilee. Uusissa tilanteissa koiralle ei kannata osoittaa tavallista enemmän huomiota, vaan ignoroida se mahdollisimman täydellisesti. Eri asia on sitten se, jos koira edellisestä huolimatta on kuitenkin selkeästi todella peloissaan (esim. uikuttaa nurkassa), silloin ainakin itse veisin koiran kotiin.
edit: Lisäys vielä:
Koiran kouluttaminen ei koskaan ole mielestäni myöhäistä, se "vanha koira ei opi uusia temppuja"-huttu on täyttää kukkua. Vaikkakin, toki 13-vuotiaalla koiralla voi olla lievähköjä motivaatio-ongelmia opetella hakemaan palloaVoisit, ketsku, tulevaisuudessa yrittää esimerkiksi tuota edellä mainittua keinoa: rajaa pennulle oma, turvallinen tila. Itse otan kyläilyreissuille aina mukaan koiran omia tavaroita - vakkaripyyhkeen, pari lempilelua ja oman matkajuomakupin. Ajan mittaan koira on tottunut siihen, että kun tietyt tavarat pakataan mukaan ja puretaan kylässä huoneen nurkkaan, kyse on väliaikaisesta majottumisesta, josta pääsee lopulta kotiin.
Hahaa! Tämä olikin tärkeä tietoketsku kirjoitti:Jouduin pari kertaa laittamaan sen vessaan (isoon) koska se oli niin villi ja siellä vessassa ollessaan se ei kyllä raapinut eikä uikuttanut kuten yleensä.
Uskotko, että vieraita paikkoja hysteerisesti pelkäävä koirasi todella rauhottuisi ihan vaan pelkästä vessaansulkemisen ilosta? Vai voisiko kyse olla siitä, että et sulkenut itseäsi samaan vessaan
-
MissHolmes
- Ben Matlock
- Viestit: 8826
- Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
- Paikkakunta: Etelä-Suomi
Oikeassa olette taas.
Koira tarkkailee isäntäväen reaktioita haukkamaisesti ja toimii täsmälleen mallin mukaan.
Tästä hyvä esimerkki uudelta vuodelta:
koiramme on kaikki edelliset uudet vuodet ollut vauhkona raketeille. (hiipimistä matalana, totaalikieltäytymistä ulkoilusta ennen aamu kahta, vinkumista läähätystä, sinkoilua ja poukkoilua)
Nyt päätimme ottaa uudet konstit avuksi ja lähdimme jo hyvissä ajoin paukkeen vasta alkaessa lenkille.
Matka taittui mutkattomasti, koska minäkin keskityin 100% ja pystyin niin ITSE olemaan rauhallisena, kunnes....
...sain tekstiviestin ja aloin vastata siihen. samassa takaani lähti raketti vinkuen ja pomppasin puoli metriä sivulle ja ylös, laimeasti kirahtaen.
Jonka seurauksena koira aloitti taas vauhkoamisen.
Jatkoimme lenkkiä vielä yli puolituntia, mutta eläin ei suostunut edes pissimään.
Ja ei kun kotiin rauhottumaan.
Muutaman minua (=rakettipelkoista) rauhoittaneen viinilasin jälkeen raahasimme väkipakolla koiran uudestaan ulos ja lähdimme määrätietoisesti uudelle lenkille. Minä jätin puhelimen kotiin ja keskityin olemaan ''normaali''.
Kolmen vartin lenkin jälkeen koira katseli innoisaan raketteja joita ''sille'' ammuimme. Täysin ilman pelkoa ja panikkia.
Täysin käsittämätöntä, koska itse olen yrittänyt rakettikammostani eroon 30 vuotta

Nuotio & Äreät Tiput
Se pelkää ja jännittää ja jos itse ihmettelet ja pelkäät ja jännität, koira pelkää ja jännittää kaksinverroin. Oma rauhallinen käytös ja eläinlääkäriltä vaikkapa rauhoittavaa koiralle pariksi kerraksi, jotta koira oppii olemaan jännittämättä. Vieras ympäristö ei ole aina helppo koiralle.
Kotisivu: http://www.markusjansson.net
Blogi: http://markusjansson.blogspot.com
PGP: 6E9E375EC50A27FDB9DA1672A78C27BF735ADADA
PGP2: 9966C10DDC7F0DEDEC480A75FE952445F24D55DD

Mä voisin suositella myös DAP-pantaa. Sitä on olemassa suihkeena, haihduttimena ja pantana mikä olisi tuossa tilanteessa varmasti kaikista kätevin.
Kaverilla on myös paukkuarka koira ja tuo DAP-panta tehosi hyvin uv-aattona. Meillä oli käytössä haihdutin kun muutettiin tänne eikä koira ollut vielä tottunut täällä olemaan (piti meteliä, riehui, repi tavaroita rikki, pissaili ja kakkaili sisälle) ja DAP auttoi siihen jo muutamassa päivässä.
Varmasti yrittämisen arvoinen.

MotiivitOn
- Rico Tubbs
- Viestit: 1271
- Liittynyt: Ti Syys 02, 2008 8:10 am
^DAPista on kanssa täällä kokemuksia, ei omakohtaisia, mutta lähipiiristä johon avuksi toimitin DAP-haihduttimen. Koira ilmeisesti piti kovasti feromonista, koska kiskoi laitteen irti seinästä (tökätään siis töpseliin) ja rouskutti sen tuhannen palasiksi...
ilmeisesti se kuitenkin toimi ainakin johtaessaan elukan ajatukset muualle. Olen kuullut kyllä joidenkin saaneen normaaliinkin tapaan apua laitteesta ja varsinkin kuulemma nuorien (alle 3v) koirien kohdalla toimiva.
Ja muuten yhdynkin edellisiin puhujiin.
Jos koiralle on opetettu rauhoittumista kotioloissa, niin yksi vaihtoehto vierailuun totuttamisessa voisi olla koiran huomion kiinnittävä tekeminen. Mieluusti ei kovasti aktivoiva enemmin päähän käyvä (=ajattelutyötä vaativa) leikki, joka tehdään ensin kotipihassa. Leikki voi siis olla mikä tahansa ja jos koirasi saadaan motivoitua ruokanappuloilla, näiden kanssa käytettäviä mainioita puisia älyleluja on saatavilla eläinkaupoista.
Sitten leikkiin keskitytään kauempana kotoa pikkuhiljaa siirtyen tuttavien pihaan. Ja tuttavien kodin kautta siirtyen vieraaseen ympäristöön. Tähän vaaditaan siis useita päiviä, mieluiten viikkoja ja on huolehdittava siitä, että koira jaksaa keskittyä leikkiin, ellei jaksa on vaihdettava leikkiä. Leikkituokioiden lopuksi on hyvä suorittaa hetken rauhoittuminen, jos mahdollista. Leikkiä ei enää kodin sisäpuolella leikitä.
Tavoitteena on, että koira ehdollistuu jo siihen, kun otat leikkiin viittavat tarvikkeet mukaan "että nyt seuraa taas kivaa". Lopputuloksena pitäisi olla se, että leikki voidaan leikkiä kylässä, eikä koirasi edes kiinnitä huomiota vieraaseen ympäristöön leikin viedessä huomion.
Tämä taktiikka vaatii suuret määrät vaivaa ja aikaa, mutta siitähän koiranohjaamisessa on juuri kysymys, että koiralle annetaan aikaa ja vaivaa. Yhdessä tehtävä leikki voi jopa parantaa koira-ohjaaja suhdettanne, jolloin koira kokee olonsa myös turvallisemmaksi vieraassa ympäristössä kanssasi.
Sinun on kuitenkin päätettävä taktiikka etukäteen, koska jos yrität helpompaa reittiä, eli rauhoittumista ja tietynlaista välinpitämättömyyttä koiran suhteen (on muuten luultavasti mahdotonta, koska odotat koko ajan että mihin se taas kusee etc. ja koira kyllä vaistoaa jännityksesi) niin keskenkaiken taktiikan vaihtaminen johtaa katastrofiin, koska koira pyrkii juurikin kiinnittämään huomiosi häneen.
Muista myös että koira kokee lähes kaiken huomion positiivisena ja oma epävakautesi (esim. kovat hermostuneet käskyt) vain saa koirankin epävakaammaksi. Tästä olikin puhetta aiemmissa viesteissä.
Onnea matkaan, työ tekijäänsä kiittää. Yhteinen opettelu on loppujen lopuksi antoisaa vaikka saattaa aluksi turhauttaa.

"Remember, the faint-hearted never fucked a pig!" -Brigadier Graeme Lamb (DSF)-
-
Loka
- Alibin Kestotilaaja
- Viestit: 5206
- Liittynyt: Ti Kesä 12, 2007 10:28 pm
- Paikkakunta: On The Edge
Koiraa voi rauhoittaa myös sulkeminen pieneen tilaan. Minun yksi koira oli aikoinaan sitä sorttia että piti laittaa sisällä häkkiin öiksi koska ravasi yöt pitkin asuntoa. Häkkiinsä rauhoittui aina ja myöhemmässä vaiheessa nukkui siellä ovi auki myös päivisin. Siihen en osaa sanoa, tulisiko häkin päällä olla peite vai ei, meillä oli peite eli ei nähnyt edes mitään mielestään stressaavaa. Joillekin tämä "eristäminen" ilman näköetäisyyksiä voi taas olla pahastakin -kai.