Raiskaustuomioista!
-
John Doe
- Christopher Lorenzo
- Viestit: 1591
- Liittynyt: Su Helmi 22, 2009 3:28 pm
- Paikkakunta: Desert Island
Raiskaustuomioista!
Nelonen: Väkivaltaisiakin raiskauksia tuomitaan lievinä
Sunnuntai 21.6.2009 klo 16.14
Syyttäjät ja tuomioistuimet pitävät jopa selviin vammoihin johtaneita raiskauksia lievinä, kertoo Nelonen.
Nelosen selvityksen mukaan uhrien kokema väkivaltakaan ei ole riittänyt vakuuttamaan syyttäjiä ja tuomioistuimia siitä, että kyseessä oli raiskaus. (KARI PEKONEN)
Annetaanko seksuaalirikoksista oikeudenmukaisia tuomioita?
Nelosen uutisten selvityksen mukaan myös tekoja, joissa naista on pidetty vankina tai joissa hänen kotiinsa on tunkeuduttu väkivalloin, on pidetty sukupuoliyhteyteen pakottamisena eli niin sanottuna lievänä raiskauksena.
Sukupuoliyhteyteen pakottaminen lisättiin lakiin kymmenisen vuotta sitten. Silloin lain uudistamisen tarkoituksena oli korostaa ihmisen seksuaalista itsemääräysoikeutta ja tehdä sen lievätkin loukkaukset rangaistaviksi. Lakia uudistettaessa katsottiin, että lievään tekoon ei liity lainkaan väkivaltaa. Silloinkin pitäisi ottaa huomioon muut tekoon liittyvät olosuhteet.
Lakiuudistus herätti paljon keskustelua, koska sen pelättiin johtavan yhä useamman raiskauksen tulkitsemista lieväksi. Nelosen uutisten selvitys osoittaa, että näin on päässyt ainakin jossain määrin myös käymään. Nelonen viittaa esimerkiksi tapaukseen, jossa mies pakotti naisen sukupuoliyhteyteen ravintolan wc:ssä hakkaamalla tämän päätä seinään. Syyttäjä kuitenkin vaati rangaistusta pakottamisesta sukupuoliyhteyteen, koska käytetty väkivalta oli lievää.
Nelosen uutiset pyysi selvitystä varten kaikkien käräjäoikeuksien päättyneet seksuaalirikosjutut lokakuun 2007 ja syyskuun 2008 välisestä ajalta. Juttuja oli yhteensä 611 ja niissä oli 671 syytettyä.
Niiden ratkaisuista kävi ilmi, että lopullinen tuomionimike oli usein pakottaminen sukupuoliyhteyteen. Sukupuoliyhteyteen pakottamisen rangaistusasteikko on lievempi kuin raiskauksen.
IL
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009062 ... 2_uu.shtml Ompa ollu outoa tulkintaa kerrakseen noissa tuomioissa.

Kuka,mikä ja missä olen...tiedätkö sinä?
Re: Raiskaustuomioista!
edit: Poistettu väärinkäsitykseen perustuvaa hapatusta
edit:
Tässä vielä muistin virkistykseksi raiskauksen ja sukupuoliyhteyteen pakottamisen määritelmät.
Sinänsä hieno huomata, että tuota termiä "lievä raiskaus" viljellään taas...
edit:
Tässä vielä muistin virkistykseksi raiskauksen ja sukupuoliyhteyteen pakottamisen määritelmät.
En oikein ymmärrä, kuinka väkivaltaa voidaan porrastaa noin. Toki läpsäisystä täytyy tuomita toisin kuin teräaseella tökkimisestä, mutta minusta näissä tapauksissa väkivallan käyttö tai sillä uhkaaminen tulisi aina tuomita törkeänä raiskauksena. Siis esim. niin, että raiskaussyyte napsahtaisi raiskauksesta, jossa uhria on pidetty aloillaan, mutta häneen ei muutoin ole kohdistettu väkivaltaa. Törkeä vastaava puolestaan silloin, kun uhria on raiskaamisen lisäksi satutettu erikseen hakkaamalla tai muilla tavoin.Raiskaus
Joka pakottaa toisen sukupuoliyhteyteen käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai uhkaamalla käyttää sellaista väkivaltaa, on tuomittava raiskauksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.
Raiskauksesta tuomitaan myös se, joka saatettuaan toisen tiedottomaksi taikka pelkotilaan tai muuhun sellaiseen tilaan, jossa hän on kykenemätön puolustamaan itseään, käyttämällä puolustuskyvyttömyyttä hyväkseen on sukupuoliyhteydessä hänen kanssaan.
Yritys on rangaistava.
3 §
Pakottaminen sukupuoliyhteyteen
Jos raiskaus, huomioon ottaen väkivallan tai uhkauksen vähäisyys taikka muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen lieventävien asianhaarojen vallitessa tehty, rikoksentekijä on tuomittava pakottamisesta sukupuoliyhteyteen vankeuteen enintään kolmeksi vuodeksi.
Pakottamisesta sukupuoliyhteyteen tuomitaan myös se, joka muulla kuin 1 §:n 1 momentissa mainitulla uhkauksella pakottaa toisen sukupuoliyhteyteen.
Yritys on rangaistava.
Sinänsä hieno huomata, että tuota termiä "lievä raiskaus" viljellään taas...
Viimeksi muokannut joey, Su Kesä 21, 2009 5:33 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
John Doe
- Christopher Lorenzo
- Viestit: 1591
- Liittynyt: Su Helmi 22, 2009 3:28 pm
- Paikkakunta: Desert Island
Re: Raiskaustuomioista!
Joo joo,törkeä onkin asia erikseen,mutta kun tuossa vessajutussa ei tuomittu edes "tavallisesta" raiskauksesta,vaan sukupuoliyhteyteen pakottamisesta ja tällöin Rangaistusasteikko on "normaalia" lievempi. 
Kuka,mikä ja missä olen...tiedätkö sinä?
Re: Raiskaustuomioista!
Joo sori, luin tuon aloitusviestin aluksi silmät ristissäJohn Doe kirjoitti:Joo joo,törkeä onkin asia erikseen,mutta kun tuossa vessajutussa ei tuomittu edes "tavallisesta" raiskauksesta,vaan sukupuoliyhteyteen pakottamisesta ja tällöin Rangaistusasteikko on "normaalia" lievempi.
Re: Raiskaustuomioista!
Mikähän tässäkin vaikutti lievään tuomioon? Se, että näyttöä kymmenen vuotta sitten tapahtuneesta teosta on varmaan vaikea löytää eli sana sanaa vastaan luultavasti ollaan?
Itä-Suomen hovioikeus: Lapsen raiskaus oli lievä teko
30.06.2009 11:32, päivitetty 30.06. 13:29
Itä-Suomen hovioikeus lievensi tuntuvasti alaikäisen raiskauksesta tuomitun 55-vuotiaan suonenjokelaisen miehen rangaistusta.
Kuopion käräjäoikeus oli tuominnut hänet kahden ja puolen vuoden vankeuteen raiskauksesta ja lapsen hyväksikäytöstä.
Hovioikeus katsoi oikeudenmukaiseksi rangaistukseksi vuosi ja 10 kuukautta vankeutta ehdollisena.
Hovioikeus perusteli ratkaisuaan sillä, että käytetty väkivalta oli verrattain lievää ja että uhri oli täyttänyt jo 15 vuotta.
Hovioikeus alensi myös uhrille määrätyn 8 000 euron kärsimyskorvauksen 5 000 euroon. Rikokset tapahtuivat kymmenen vuotta sitten.
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.
-
Scythe
Re: Raiskaustuomioista!
Juu. Kiitos!
Sana sanaa vastaan on tosiaan saattanut olla:
Sana sanaa vastaan on tosiaan saattanut olla:
Poliisimies myönsi olleensa yhden kerran yhdynnässä tytön kanssa, mutta kiisti pakottamisen. Hän väitti myös, että teko olisi tapahtunut vasta vuotta myöhemmin, jolloin kun tyttö oli täyttänyt 16 vuotta.
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.
Re: Raiskaustuomioista!
No kerran tai 100, jos tyttö on 15-16 ja poliisimies 45v.(siis kymmenenvuotta sitten) niin onhan tossa jotain sairasta. Ja taas hovissa tietenkin aleni tuomio, tätä en pysty ymmärtämään.
kohtalo sekoittaa kortit ja me vain pelaamme
-
Damien
- Alibin Kestotilaaja
- Viestit: 5194
- Liittynyt: Ti Marras 11, 2008 12:26 pm
- Paikkakunta: Karvatunturi aka käpykumpu
- Viesti:
Re: Raiskaustuomioista!
Vieläkö 15-vuotias lasketaan lapseksi?Marsalkka kirjoitti:Mikähän tässäkin vaikutti lievään tuomioon? Se, että näyttöä kymmenen vuotta sitten tapahtuneesta teosta on varmaan vaikea löytää eli sana sanaa vastaan luultavasti ollaan?
Itä-Suomen hovioikeus: Lapsen raiskaus oli lievä teko
Hovioikeus perusteli ratkaisuaan sillä, että käytetty väkivalta oli verrattain lievää ja että uhri oli täyttänyt jo 15 vuotta.
"Aika kulkee, kellot laukkaa. Monta raukkaa, hauta haukkaa.
Ennen iltaa, siis kulje siltaa mut varo murhamiesten kiltaa.
Varo liittymästä heihin jotka usko eivät enää mihinkään."
Ennen iltaa, siis kulje siltaa mut varo murhamiesten kiltaa.
Varo liittymästä heihin jotka usko eivät enää mihinkään."
Re: Raiskaustuomioista!
Kyllä 15vuotias on lapsi. Tosin tänä päivänä moni 15v. juo, polttaa tupakkaa ym. mut jos mies on 45-55v. Ja haluaa maata 14-15v nuoren kanssa on minusta outoa ja sairasta. Minun nuorin 12v. on ihan lapsi vielä, enkä oiken usko et parivuotta siihen tekee siitä mitenkään naista. Sama oli isosiskolla. Poikanikaan ei ollut tytöistä kovin innoissaan kun vasta 15v. ja nyt 19v. seurustelee "vakavasti" 
kohtalo sekoittaa kortit ja me vain pelaamme
-
Damien
- Alibin Kestotilaaja
- Viestit: 5194
- Liittynyt: Ti Marras 11, 2008 12:26 pm
- Paikkakunta: Karvatunturi aka käpykumpu
- Viesti:
Re: Raiskaustuomioista!
Ei muuten ole.v-a-45 kirjoitti:Kyllä 15vuotias on lapsi.
Otan osaa.Mitä lääkäri sanoi, jälkeenjäänyt vai muuten hidas?v-a-45 kirjoitti:Minun nuorin 12v. on ihan lapsi vielä, enkä oiken usko et parivuotta siihen tekee siitä mitenkään naista. Sama oli isosiskolla.
"Aika kulkee, kellot laukkaa. Monta raukkaa, hauta haukkaa.
Ennen iltaa, siis kulje siltaa mut varo murhamiesten kiltaa.
Varo liittymästä heihin jotka usko eivät enää mihinkään."
Ennen iltaa, siis kulje siltaa mut varo murhamiesten kiltaa.
Varo liittymästä heihin jotka usko eivät enää mihinkään."
- Juliet Jones
- Axel Foley
- Viestit: 2475
- Liittynyt: La Elo 23, 2008 10:40 pm
- Paikkakunta: Little Stempington
Re: Raiskaustuomioista!
Oletpa loukkaava, Damien. Miksi?Damien kirjoitti:Ei muuten ole.v-a-45 kirjoitti:Kyllä 15vuotias on lapsi.Otan osaa.Mitä lääkäri sanoi, jälkeenjäänyt vai muuten hidas?v-a-45 kirjoitti:Minun nuorin 12v. on ihan lapsi vielä, enkä oiken usko et parivuotta siihen tekee siitä mitenkään naista. Sama oli isosiskolla.
Re: Raiskaustuomioista!
^Nyt meni ohi, miten niin jälkeen jäänyt tai hidas? Meinaatko, että kaikki 15v, tytöt ovat valmiita naisia ja haluavat sänkyyn, vai mitä ajat takaa? Ok ei ehkä lapsi, mutta nuori kuitenkin.
kohtalo sekoittaa kortit ja me vain pelaamme
-
Damien
- Alibin Kestotilaaja
- Viestit: 5194
- Liittynyt: Ti Marras 11, 2008 12:26 pm
- Paikkakunta: Karvatunturi aka käpykumpu
- Viesti:
Re: Raiskaustuomioista!
Tuo nyt ei ollut mitään henkilökohtaista.Juliet Jones kirjoitti:Oletpa loukkaava, Damien. Miksi?
15-vuotias tosin on kyllä nuori eikä mikään lapsi, saati pitäisi olla enää lapsen tasolla.
"Aika kulkee, kellot laukkaa. Monta raukkaa, hauta haukkaa.
Ennen iltaa, siis kulje siltaa mut varo murhamiesten kiltaa.
Varo liittymästä heihin jotka usko eivät enää mihinkään."
Ennen iltaa, siis kulje siltaa mut varo murhamiesten kiltaa.
Varo liittymästä heihin jotka usko eivät enää mihinkään."
- Juliet Jones
- Axel Foley
- Viestit: 2475
- Liittynyt: La Elo 23, 2008 10:40 pm
- Paikkakunta: Little Stempington
Re: Raiskaustuomioista!
Kovin henkilökohtaiselta vaikutti, otetaanpa uusiksi. Sinähän kohdistit tuon vastauksesi v-a-45:n kommenttiin hänen omasta 12- vuotiaasta lapsestaan.Damien kirjoitti:Tuo nyt ei ollut mitään henkilökohtaista.Juliet Jones kirjoitti:Oletpa loukkaava, Damien. Miksi?
15-vuotias tosin on kyllä nuori eikä mikään lapsi, saati pitäisi olla enää lapsen tasolla.
v-a-45 kirjoitti:
Minun nuorin 12v. on ihan lapsi vielä, enkä oiken usko et parivuotta siihen tekee siitä mitenkään naista. Sama oli isosiskolla.
Damien kirjoitti:
Otan osaa.Mitä lääkäri sanoi, jälkeenjäänyt vai muuten hidas?