Kyseessä oli monellakin tavalla iso sensaatio ja skandaali, ennen kaikkea tietysti siksi, että se ei selvinnyt vuosikymmeniin, mutta myös siksi, että kyseessä oli kumpikin tahoillaan naimisissa olleesta parista, joka meni jokivarteen pikku syrjähyppyä varten, mihin 1960-luvun alussa vielä suhtauduttiin ihan eri tavalla kuin tänä päivänä. Myös pariskunnan toiset puoliskot harrastivat vastaavia juttuja ja muutenkin tapaukseen liittyi voimakkaita moraaliarvojen törmäyksiä ja moraalista närkästystä; toisaalta vanha perinteinen ja uusi vasta markkinoille tulleen e-pillerin mahdollistama nuorten koulutettujen kaupunkilaisten eli nykykielellä juppien moraalikoodi.
Toinen painomusteen runsaasti kulutusta ja spekulointeja lisännyt tekijä oli se, että Bogle ja Chandlerin aviomies Geoffrey työskentelivät molemmat Australian valtiollisesessa tieteellis-teknisessä tutkimuskuksessa CSIRO:ssa (The Commonwealth Scientific and Industrial Research Organisation), ja erityisesti Bogle työskenteli uusimman radio- ja mikroaaltotutkimuksen ja mm. maserin eli "mikroaaltolaserin" parissa. Kun kyse oli vielä kylmän sodan kuumimmista (tai pitäisikö sanoa haaleimmista
Pariskunnasta ei löytynyt ulkoisen väkivallan merkkejä, mutta erityisesti nuo oksennus- ja uloste-eritykset johtivat ajatukset myrkytykseen ja ruumiista niitä pitkään ja hartaasti tutkittiinkin, joskin nykyajan näkökulmasta myös virheitä tehden ja joka tapauksessa lopulta tuloksetta.
Vettä virtasi niin Lane Cove -joessa kuin muuallakin peräti 43 vuotta ennen kuin dokumenttiohjaaja Peter Butt tarjosi vastauksen vuosikymmenten mysteeriin leffassaan Who Killed Dr Bogle and Mrs Chandler? joka siis nyt tuli tänne pohjan perukoillekin. Vastaus on hiukan yllättävä, mutta argumentaatio tuntuu varsin vankalta, ja vaikka ilmeisesti ihan lopulliset vahvistukset puuttuvat, niin parempaakaan selitystä ei ole löytynyt. Buttkin sai ansioistaan Australian korkeimman TV-alan palkinnon Logie Awardin ja ko. dokkarista tuli levitysyhtiö ABC:n (Australian Broadcasting Corporation) eli Australian Ylen kautta aikain katsotuin dokumenttilähetys.
No, kuka sitten oli muhinoivan pariskunnan murhaaja?
Ai niin, meinasi unohtua. Vinkiksi että syyllinen ei ole hovimestari!

