Kim Barryn paloittelusurma

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Nooruska
Michael Knight
Viestit: 4108
Liittynyt: La Maalis 13, 2010 2:57 pm

Kim Barryn paloittelusurma

Viesti Kirjoittaja Nooruska »

Australian Wollongongissa suurinpiirtein 80-luvun alku/puolivälissä tapahtui julma paloittelusurma, josta siihen aikaan kohistiin paljon. Metsästä löytyi nuoren naisen ruumis, ruumiista oli irroitettu pää ja sormet. Alastoman ruumiin "mukana" oli ainoastaan rintaliivit ja epämääräinen riepu, joka saattoi olla paita.

Koska elettiin 80-lukua poliisilla ei ollut minkäänlaisia laitteita tutkia DNA-jälkiä niin kuin tänä päivänä.
Eräs konstaapeli kokeili vainajan kämmenten jäljillä selvittää, oliko kyseinen naisen ruumis poliisin tiedostoissa. Tuohon aikaan oli iso aalto huumepiireissä tappaa kuriirit nimenomaan paloittelemalla ja poliisit uskoivat tämänkin tapauksen liittyvän huumeisiin. Poliisin haku ei tuottanut tulosta ja poliisi harvinaislaatuisesti päätti julkaista televisiossa vainajalla olleet vaatekappaleet.

Sattumalta Beverly ja tämän aviomies (en muista nimeä) avasivat television ja heille alkoi tulla vahva tunne, että ruumis, josta puhutaan on heidän tyttärensä. Vahvistuksen Beverly sai, kun huomasin rintaliiveissä olleen logon, joka oli samanlainen kuin heidän tyttärellään.
Pariskunta meni poliisin luo ja tunnisti torson heidän 19-vuotiaaksi tyttärekseen Kim Narelle Barryksi.

Juttu alkoi polkea paikallaan, kunnes kerran koiraansa ulkoiluttamassa ollut mies löysi metsästä pääkallon. Kallo vahvistettiin hammaskuvista Kim Barryn kalloksi.
Samoihin aikoihin kaupungista oli yllättäen teille tietämättömille kadonnut 24-vuotias Graham Potter. Hänen kihlattunsa oli jäänyt edelleen paikkakunnalle. Tälle hän kertoi syyksi, että jotain pahaa on tapahtunut ja kertoo kyllä myöhemmin. Silminnäkijähavaintojen avulla saatiin selville, että Graham ja Kim olivat tavanneet (he olivat ennestään puolituttuja) discossa tuona kohtalokkaana perjantaiyönä.
Poliisi etsintäkuulutti Potterin ja tutki tämän asunnon. Asunto oli yllättäen täysin tyhjä ja kaikki tavarat poissa. Poliisi erikoistutkijoineen selvitti, että asuntoon oli jäänyt veri- ja saippuatahroja. Poliisit myös vierailivat Grahamin vanhempien luona mihin poika oli tavaroitaan ennen katoamistaan tuonut. Sieltä poliisi takavarikoi mm. ison lihasahan. Asunnosta löytynyt veri vahvistui olevan samaa harvinaista veriryhmää kuin Kimin oli ollut.
Poliisiaseman taakse ilmestyi Potterin tyttöystävän auto, jossa oli verinen t-paita. Tälläkin kertaa veri täsmäsi Barryn veriryhmään.
Pian metsästä löytyi muovipussi, jossa olivat Kimin sormet ja loput vaatteet.

Potter ilmestyi kuvioihin ja hänet pidätettiin. Kuulusteluissa hän kielsi kaiken. Väitti, että discossa Kim oli kertonut häntä seurattavan.Potter väitti Kimin sekaantuneen huumeisiin.(tutkinnoissa vahvistettiin myöhemmin, että Kim ei koskaan liittynyt mitenkään huumeisiin. Oli kunnollinen ja kiltti tyttö) Kim oli Grahamin mukaan anellut, että voisi tulla yöksi tämän luo, koska hänen vanhempansa eivät olleet kotona ja hän pelkäsi varjostajiaan. Graham ja Kim menivät taksilla yhdessä Potterin asunnolle. Siellä Grahamin mukaan juttu oli normaalisti jatkunut ja keskeytynyt yllättäen oven koputukseen. Ovella oli hänen kertomansa mukaan ollut kaksi miestä, jotka olivat tunkeutuneet asuntoon ja vaatineet saada jutella Kimin kanssa. Potter oli tässä vaiheessa poistunut yläkertaan miesten käskystä. Hän oli sanojensa mukaan huomannut tasanteelta, kuinka toinen miehistä oli iskenyt Kimin tajuttomaksi kaulimella. Miehet olivat kuulemma huomanneet ylhäällä olleen Potterin ja vannottaneet tätä pitämään suunsa kiinni. Miehet olivat käskeneet Potterin palata discoon ja esittää kuin mitään ei olisikaan. Potter oli totellut. Sieltä hän oli veljensä kanssa palannut asunnolle ja kumpikin oli mennyt nukkumaan. Aamulla veli oli poistunut ja ovelle oli taas koputettu ja miehet olivat tulleet takaisin. Grahamin sanojen mukaan miehet pakottivat hänet katsomaan ruumiin palottelua (jonka miehet olivat vieneet yläkerrassa olleeseen tyhjään huoneeseen, olohuoneen veritahra oli peitetty matolla). Miehet olivat uhanneet, että jos Potter ei hävittäisi ruumiinosia tämä saisi syytteen murhasta. Graham oli sanojensa mukaan peloissaan totellut. Tämän jälkeen hävinnyt kaupungista peloissaan. Hän ei kertonut tarinaansa kuulusteluissa muuta kuin kerran asianajajalleen. Muuten hän kieltäytyi vastaamasta kysymyksiin. Oikeudessa tämä tarina kuultiin sitten uudestaan. Poliisi pyysi Grahamia tunnistamaan miehet ja tekemään heistä luonnokset. Potterin selitykset olivat kuitenkin todella ristiriitaisia ja epäjohdonmukaisia. Esimerkiksi hän vaihteli useasti näiden kahden "miehen" silmien kuvausta.

Oikeudessa Graham Gene Potter todettiin syylliseksi Kim Barryn murhaan. Motiivia ei koskaan saatu selville. Poliisi epäili, että pari oli asunnolla joutunut erimielisyyksiin seksin harrastamisesta. Heidän mukaansa Potter olisi halunnut harrastaa seksiä Barryn kanssa, mutta tieto, että Potterilla oli kihlattu oli estänyt Barryä. Tästä suivaantuneena Potter olisi lyönyt Kimiä joko kaulimella tai isolla jakoavaimella. Ja palannut discoon. Palattuaan Kim oli yhä ollut hengissä. Potter oli lyönyt Kimiä useamman kerran uudestaan ja mennyt paniikkiin, kun tyttö ei niin vain kuollutkaan. Lopulta hän oli kuristanut tämän hengiltä. Ruumiinavauksessa ei näkynyt merkkejäkään raiskauksesta, että he eivät koskaan itse aktiin päässeet. Tämän jälkeen Potter paloitteli ruumiin ja vei osat metsään.

Potter meni vankilassa naimisiin kihlattunsa kanssa, joka uskomatonta kyllä seisoi miehensä rinnalla uskoen tämän syyttömyyttä koko tapauksen ajan. Potterin omaiset ja tuore vaimo anoivat valituslupaa korkeimpaan oikeuteen, mutta hakemus hylättiin. Jossakin vaiheessa masentunut Potter karkasi lyhyeksi aikaa toisen vangin kanssa ja sai tästä hyvästä 3 kk lisää pituutta tuomioonsa.
Lopulta Potter vapautettiin vuonna 1996 15-vuoden istumisen jälkeen.

Potter on myöhemmällä iällä sekaantunut erinäisiin rikoksiin.

Kuva Nykyään aikalailla tämän näköinen mies.
Jumalauta kakarat me ollaan televisiossa!