Madeleinen tapaus ( ketju 2)

Ulkomailla kadoksissa olevat henkilöt
MissHolmes
Ben Matlock
Viestit: 8826
Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Viesti Kirjoittaja MissHolmes »

Hämmästyn aina yhtä suuresti, kun huomaan tällaisen tilanteen: miten sujuvasti esim. tästä asiasta itse kirjoittaneet hyppäävät koko asian yli, eivätkä edes tajua sen merkitystä, vaan jatkavat vain saman, vanhan levyn jauhamista ilman, että aivoissa tapahtuisi mitään - edes pienenpienen polttimon syttymistä! (Tässäkin on ollut kolmisen kuukautta aikaa laittaa näitä aivonystyröitä järjestykseen.)
????????

En tiedä missä on vika, mutta me olemme tuolloin keskustelleet McCann papereiden käsittelystä Eurojustissa.

Tässä McCann -tapauksessa kyse on siitä, että oletettu rikos eli tytön katoaminen on tapahtunut Portugalissa ja epäillyt (pariskunta McCann) sekä todistajat (Tapas7) ovat toisessa maassa eli Britaniassa.

Tuolla toisella kohdalla
- jos asiaan liittyy järjestäytynyt rikollisuus."

ei siis ole mitään tekemistä TÄMÄN asian kanssa. Se on vain YKSINKERATISESTI suomennos säännöstä millaisissa tapauksissa EuroJustia käytetään. Tuo suomennos ei liity mitenkään McCann tapaukseen vaan on suomen oikeusministeriön sivuilta.

Aika vaikeaa varmaan ymmärtää, mutta ei tähän ole sotkeutunut suomen oikeusministeriö, joka vaivihkaan koittaa vihjailla suurelle yleisölle, että kyseessä on Madeleine-casessä järjestäytynyt rikollisuus. :?
Nuotio & Äreät Tiput
Sirpa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11958
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Viesti Kirjoittaja Sirpa »

Mielenkiintoista nähdä aikooko tähän Madeleine-caseen sotkeutua Iltalehti tai vaikkapa Ilta-Sanomat tekemällä edellä linkittämästäni uutisesta suomennoksen. :wink:

Miss Holmes kirjoitti:

"ei siis ole mitään tekemistä TÄMÄN asian kanssa. Se on vain YKSINKERATISESTI suomennos säännöstä millaisissa tapauksissa EuroJustia käytetään."

Heh, voikohan tämä olla enää edes "naisen logiikkaa"? :D

(Tuohon keskusteluasiaan on olemassa myös suomalainen sananlasku: luulo ei ole tiedon väärti.)

Mielenkiintoista nähdä, että miten tällä kertaa kiemurtelet ylitse tuon linkittämäni uutisen - pidä se myös mielessäsi, kun selittelet tuota edellä mainitsemaasi keskustelua!

(Mielessä on hyvä pitää edelleen myös Ribeiron sanat, pidätetyt poliisit ja lehtien anteeksipyynnöt sekä maksamat korvaukset, kuten myös mystiset lauseet vanhempien syyttömyydestä.)
Alethes doksa meta logu
X-tine
Jack Bauer
Viestit: 951
Liittynyt: Pe Syys 28, 2007 2:30 pm
Paikkakunta: Länsi-S

Ketkä poliisit on pidätetty?

Viesti Kirjoittaja X-tine »

Yritin selvittää, keitä poliiseja nyt sitten on pidätetty Madeleine-jutussa, mutta en ole löytänyt.
Sirpa kirjoitti: <<< (Mielessä on hyvä pitää edelleen myös Ribeiron sanat, pidätetyt poliisit ja lehtien anteeksipyynnöt sekä maksamat korvaukset, kuten myös mystiset lauseet vanhempien syyttömyydestä.)
Noita Ribeiron sanojakin olet väännellyt. Olen jo kahdesti laittanut tänne koko haastattelun, mutta valitettavasti on pakko kääntää englantilaista käännöstä.
Siis vastaapa Sirpa: keitä poliiseja on muka pidätetty Madeleine-jutussa?
Kun puhuu totta, ei tarvitse muistaa niin paljon.
Sirpa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11958
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Viesti Kirjoittaja Sirpa »

Olin tuolloin tammikuussa erittäin kyyninen uskomaan, että tämä asia todella selvitetään ja tapahtumat tuodaan päivänvaloon - oletin, että tämä asia vain lakaistaan ns. maton alle.

Olen mielissäni voidessani huomata, että näin ei mitä todennäköisemmin ole tapahtunut vaan Portugalin poliisista löytyy selkärankaa - ehkä pienen painostuksen jälkeen, mutta kuitenkin.

Toinen mielenkiintoinen asia on se, että tämä totuus on annosteltava nyt ihmisille "pieninä erinä" kuten muinoin tsunamionnettomuudessa kuolleiden suomalaisten määrä suomalaisille.

PS En ryhdy teidän kanssanne siivilöimään hyttystä - sen työn voitte tehdä keskenänne.
Alethes doksa meta logu
MissHolmes
Ben Matlock
Viestit: 8826
Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Viesti Kirjoittaja MissHolmes »

Sirpa, sinulla taitaa olla nyt puurot ja vellit todella sekaisin?

Tuo minun aikoinaan liittämä suomennos Eurojustian toimintaperiaatteista rikostapauksissa, on yleinen selvennys suomen kansalaisille oikeusministeriön sivuilla siitä, millaisissa tapauksissa ko. putiikkia tarvitaan.

Sillä liittämälläni tekstillä ei todellakaan ole mitään tekemistä Madeleine -casen kanssa.

Vai mennäänkö nyt sinun logiikalla taas nii, että jos kyseessä olisi esim. järjestäytynyt rikollisuus ruotsissa, täytyisi sen olla levinnyt myös suomeen, koska eurojustia koskevassa artiklassa on maininta siitä, että 'MAAN RAJOJEN ULKOPUOLELLE'.

Mitä kummaa siinä uutisessa on?
Näetkö siinä jotain erityisen merkittävää????
Vai oletko kenties luullut linkittäväsi muutakin kuin olet linkittänyt viime yönä????
Vai ollaanko nyt vihdoin jouduttu niin syvälle, että kyseessä on ne mainostamasi linkit, joita löytyy vain pääkopastasi????

On selkeää, että jokaisen maan laissa on säädetty määräaika sille kuinka kauan rikostapaukseen liittyviä asiakirjoja voidaan pitää salassa nostamatta syytettä tai purkamatta tapausta.

Ei tuossa ole mitään uutta. Tuon samaisen aikataulun piti umpeutua Robert Muratin kohdalla tammikuussa 08, koska hänet on asetettu epäillyksi jo kesäkuussa, mutta mitään ei tapahtunut. (MCCannit syyskuussa)
Nuotio & Äreät Tiput
Sirpa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11958
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Viesti Kirjoittaja Sirpa »

"Tuo minun aikoinaan liittämä suomennos Eurojustian toimintaperiaatteista rikostapauksissa, on yleinen selvennys suomen kansalaisille oikeusministeriön sivuilla siitä, millaisissa tapauksissa ko. putiikkia tarvitaan."

Ruotsalaisille se on ruotsin kielellä, tanskalaisille tanskan kielellä, portugalilaisille portugalin kielellä, norjalaisille norjan kielellä jne. Aivan.

Mutta EU on yhteinen.

(Uskomatonta!)


Miss Holmes kirjoitti:

"On selkeää, että jokaisen maan laissa on säädetty määräaika sille kuinka kauan rikostapaukseen liittyviä asiakirjoja voidaan pitää salassa nostamatta syytettä tai purkamatta tapausta."

Mielenkiintoinen havainto: McCannien paperit tulevat julkisiksi, mutta Muratin papereistako ei tule? Miten "lain mukaan" Murat, joka asetettiin jo arquidokseksi puolta vuotta ennen McCannejä ei ole vielä saanut papereitaan julkisiksi....hm...., mutta McCannien tulevat, koska laki mielestäsi niin määrää.
Alethes doksa meta logu
MissHolmes
Ben Matlock
Viestit: 8826
Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Viesti Kirjoittaja MissHolmes »

Oletko jo nähnyt McCannien paperit? Ovatko he jo nähneet ne???

Eivät. Ja jos vanhat merkit pitävät paikansa (lue jutut Muratista Tammikuulta), eivät tule näkemäänkään.
Nuo ovat noita 'uutisointeja', kun ei muutakaan ole.

Murat asetettiin epäillyksi 3 kk ennen McCannejä.
3 kk.

Jos luet jotain, koita myös sisäistää lukemaasi...

Kesäkuusta syyskuuhun on 3 kk ja tammikuusta huhtikuuhun on 3 kk.

Mitä sinä Sirpa ajat takaa tuolla Eurojustian toiminnan käännöksellä????

Vaikka se olisi kiinaksi tuo artikla, se ei tarkoita sitä, että McCann tapauksessa olisi kyse järjestäytyneestä rikollisesta. Se tarkoittaa Sirpa hyvä vain sitä, että silloin kun kyse on maan rajojen yli yltävästä rikostutkinnasta TAI järjestäytyneestä rikollisuudesta, auttaa Eurojustia maan viranomaisia.
Toki kyse voi olla molemmistakin, mutta noita kahta asiaa ei ole tuossa yhdistetty, vaan päin vastoin erottettu.
Voin linkittää sinulle uudestaan sen sivun.
Nuotio & Äreät Tiput
Sirpa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11958
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Viesti Kirjoittaja Sirpa »

Mielenkiintoista, laitapa tulemaan niin saadaan kaikki katsoa se vielä kerran.

Suomennapa samalla tuo Sky Newsin tai Daily Mailin uutinen tähän sanasta sanaan, kun hallitset tuon englannin kielen minua paremmin, niin saadaan siitäkin tähän vertailu kohtaa, kun ajattelemme asiaa.
Viimeksi muokannut Sirpa, Ke Huhti 02, 2008 1:33 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Alethes doksa meta logu
MissHolmes
Ben Matlock
Viestit: 8826
Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Viesti Kirjoittaja MissHolmes »

Tässä Sirpa sinulle lisätietoa Eurojustista:

Ainakin lehtitietojen mukaan eurojustia on käytetty alla olevaan tarkoitukseen McCann -tapauksessa.



Eurojustin puoleen voi kääntyä, kun rikostutkinta ulottuu kahden tai useamman EU:n jäsenmaan alueelle. Eurojustin jäsenet voivat välittömästi neuvotella keskenään ja antaa oikeusasioita koskevaa neuvontaa, apua ja opastusta eri jäsenmaille, joissa kussakin on omat oikeusjärjestelmänsä. He voivat myös keskustella suoraan jäsenmaiden viranomaisten kanssa, minkä ansiosta avunanto- tai tiedustelupyyntöihin saadaan vastaus nopeasti. Eurojust voi pyytää jäsenmaata käynnistämään rikoksen tutkinnan tai syytteeseen asettamisen. Se voi myös neuvotella jäsenmaiden kanssa siitä, missä asiaan liittyvässä maassa syytteeseen asettaminen on parasta käynnistää.

http://www.liverpooldailypost.co.uk/liv ... -20352691/

Portugal is seeking the assistance of a Europe-wide body in securing the help of the authorities in Britain.

The Portuguese public prosecutor contacted Eurojust - the European Union’s judicial co-operation agency - at the start of January.

Eurojust spokesman Joannes Thuy said today: “I can confirm that Eurojust was asked to be the go-between for the Portuguese and the UK authorities.

Alla olevasta linkistä voit lukea lisää:

http://ec.europa.eu/finland/news/press/101/10886_fi.htm

VVV tuossa se sirpa on koko ajan ollut!!!! ^^
Viimeksi muokannut MissHolmes, Ke Huhti 02, 2008 3:38 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Nuotio & Äreät Tiput
Sirpa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11958
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Viesti Kirjoittaja Sirpa »

Saatko korjattua tuota linkkiä, kun sivu leviää taas pahasti, ja pyysin tuossa edellä jos ystävällisesti suomentaisit tuon lehtiartikkelin/artikkelit, jotka edellä laitoin, jotta voimme miettiä asiaa.

Oliko sinulla linkkiä tuohon kopioimaasi Eurojustin suomenkieliseen tekstiin?
Alethes doksa meta logu
Timppa
Sabrina Duncan
Viestit: 358
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 11:43 am

Viesti Kirjoittaja Timppa »

Niin ja siellä Eurojustin sivuilla Official Documents-kohdassa ovat tarkemmat säännökset aivan suomeksikin. Niistä saa kyllä sen kuvan, että ei sitä toimintaa rikostyypin mukaaan ole käytännössä kauhean tarkkaan edes rajattu, vaikka tuo lehdistötiedote niin kertookin. Tosin kansainvälinen huumekauppa lienee kuitenkin se pääkohde.

http://eurojust.europa.eu/official.htm
* Älä ruoki trollia! *
cicero
Michael Knight
Viestit: 4160
Liittynyt: Pe Syys 07, 2007 2:40 pm
Paikkakunta: ulkomaat

Viesti Kirjoittaja cicero »

eurojust käsittelee asioita silloin kun poliisi tarvitsee virka-apua kahden maan välilllä. Pääasiallisesti kyseessä on huumeet mutta myös kaikki muu mikä vaatii oikeudellisia toimia.
"jos on pakko tehdä jotain epäsuosittua sen voi saman tien tehdä täydestä sydämestä"
Sirpa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11958
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Viesti Kirjoittaja Sirpa »

Jään nyt odottamaan tuota suomennosta noihin lehtiartikkeleihin, jotta päästään asiallisesti tutustumaan onko vai eikö tuolla Eurojustilla merkitystä tämän kanssa - ehkä cicero sen suomentaa meille?

Otetaan vaikkapa tämä lause, kun siinä näkyvät niin selvästi sanat: terrorismi ja järjestäytynyt rikollisuus.

"The Portuguese lawyer said this period could only be extended in major inquiries, such as those involving terrorism and organised crime."
Alethes doksa meta logu
cicero
Michael Knight
Viestit: 4160
Liittynyt: Pe Syys 07, 2007 2:40 pm
Paikkakunta: ulkomaat

Viesti Kirjoittaja cicero »

en viitsi edes kommentoida sirpa enää sinun kirjoituksiisi. Niissä ei ole mitään järkevää ja täällä on ollut myös tilastoja esim. siitä kuinka pahasti korruptoitunut portugalin poliisi on ja se jo selvitettiin että siellä ei juurikaan tuota korruptiota esiinny...
"jos on pakko tehdä jotain epäsuosittua sen voi saman tien tehdä täydestä sydämestä"
Sirpa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11958
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Viesti Kirjoittaja Sirpa »

Mielenkiintoinen näkemys kaiken tapahtuneen jälkeen - täytyy tässä vielä todeta. :D

Laitan tähän vielä ciceron tekstin edelliseltä sivulta, kun se on niin hauska:

"...niin joillekin tämäkin viestiktju on enemmän hlökohtaista keskustelua kuin aiheeseen syventymistä...."
Alethes doksa meta logu
Lukittu