Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.
Daddy Slam
Agentti Scully
Viestit: 669
Liittynyt: Pe Tammi 04, 2019 2:54 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Daddy Slam »

damfin kirjoitti: Ke Elo 12, 2020 4:18 pm ^ No kenenkähän nimiä siellä mielestäsi olisi pitänyt olla, sen yksityishenkilön nimikö joka oli kyseisenä päivänä vieraillut linnanmäellä ja saanut myöhemmin tietää olleensa todennäköisesti jo tuolloin viruksen kantaja, vaiko kenties lääkärin nimi joka tuolle potilaalle ja linnanmäelle oli tiedottanut asiasta? Linnanmäen toimitusjohtajan nimihän kyllä mainittiin.

Jos nyt itse luit niitä uutisia, niin tiedottamisessa asiallahan oli Linnanmäki joka oli saanut tiedon asiasta joko tältä korona-positiiviselta henkilöltä tai sitten häntä haastatelleelta taholta joka oli selvittänyt tämän positiivisen tuloksen saaneen henkilön liikkeitä, katsos kun se tartuntaketjujen jäljittäminen toimii juuri näin.
Linnanmäen huvipuistossa vieraili sunnuntaina 26. heinäkuuta noin kello 15-18 seurue, joka on altistanut muita Linnanmäen vieraita, kertoo Helsingin kaupunki.

Linnanmäki pyrkii olemaan yhteydessä niihin henkilöihin, jotka olivat varanneet kyseiselle päivälle lipun Linnanmäen varausjärjestelmän kautta.

LINNANMÄELLÄ kyseisenä aikana vierailleita kehotetaan tarkkailemaan vointiaan erityisen hyvin ja hakeutumaan testiin nopeasti, mikäli oireita ilmenee. Koronavirustartunnan oireita ovat esimerkiksi kuume, yskä, päänsärky, pahoinvointi, ripuli, lihaskipu, kurkkukipu, nuha, hengenahdistus, haju- tai makuaistin menetys.

Tarvittaessa asiakkaita neuvotaan ottamaan yhteyttä oman kunnan terveyspalveluihin.

– Terveellinen huvittelu Linnanmäellä on meille ensiarvoisen tärkeää. Pahoittelemme asiakkaillemme tapahtuneesta aiheutuvaa lisähuolta, Linnanmäen toimitusjohtaja Pia Adlivankin kertoo kaupungin tiedotteessa.
https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/2346353

On tämä tietoyhteiskunta ihan kamalaa kun Linnanmäki vakoilee omasta järjestelmästään lipun varanneiden henkilöiden henkilöllisyyden ja ottaa heihin yhteyttä varoittaakseen heitä mahdollisesta altistumisesta, hui kauheaa! :roll:
Myös lehtijutun ympäripyöreydet saivat epäilemään
Voi että, no onhan se sitten ihan varmasti fake-news jos kerta sinä ihan itse niin epäilit :mrgreen:
Niin ja sun mielestä sen on pakko olla totta ku Linnanmäki tiedotti? Kysymys, ootko ikinä ollu väärässä?

Kyllä mä jo ymmärrän ettei suhun uppoo ku valtamedian valheet ja puolustat niitä vaikka sulle olis rautalangasta väännetty asioiden oikea kulku. Sinutkin on niin moneen kertaan jauhotettu, servattu ja häpäisty, että itse ainakin vaihtaisin nimimerkkiä. Häpeä! :shock:
Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25879
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006599838.html
Voiko syysflunssan erottaa covid-19:stä? Epäilys koronasta on vahva, jos tautiin liittyy kaksi oiretta

Vastaus: et voi erottaa Covid-tartuntaa syysflunssasta joten kiirettä tulee pitämään testijonoissa .
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
URSA
James Bond (Roger Moore)
Viestit: 15390
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja URSA »

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/b ... 4fd7aeb6c7
Keskiviikko 12.8.2020

HUS:n johto esitti lentomatkustajien laajoja koronatestejä jo 3. kesäkuuta - toimet alkavat vasta kaksi kuukautta myöhemmin

Tänään klo 13:59

HUS:n johto ja Vantaan kaupunki ilmaisivat kesäkuun alkaessa kirjeessä maan hallitukselle huolensa siitä, että järjestelmällistä koronatestausta ei ollut aloitettu Helsinki-Vantaan lentoasemalla. STM:n johto sai kirjeen.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUS:n johto ja Vantaan kaupunki lähettivät liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakalle (sd) 3. kesäkuuta kirjeen, jossa Suomen suurin sairaanhoitopiiri ilmaisi valmiutensa aloittaa koronatestauspalvelu maan suurimmalla lentoasemalla.

”HUS Diagnostiikkakeskus tuottaa koronatestejä niin Vantaan kaupungille kuin alueen sairaaloille. Olemme valmiit tarjoamaan koronatestauspalvelua myös Helsinki-Vantaan lentokentällä”, HUS:n johto kertoi liikenne- ja viestintäministeriölle kesän alkaessa.

Kirjeen ovat allekirjoittaneet HUS:n kuntayhtymän toimitusjohtaja Juha Tuominen, Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Timo Aronkytö ja HUS:n diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen.

HUS:n johto ilmaisi kesäkuun alkaessa kirjeessä maan hallitukselle huolensa siitä, että järjestelmällistä koronatestausta ei ole aloitettu Suomen lentokentillä.

”Ulkomaisilta epidemia-alueilta Suomeen saapuville ei ole systemaattisesti tehty koronatestausta, vaan henkilöt on asetettu 14 vuorokauden omaehtoiseen karanteeniin. Käytännössä vaatimus 14 vuorokauden karanteenista maahan saapumisen jälkeen estää tehokkaasti niin työmatkailun kuin turismin”, HUS:n johto kirjoittaa.

Kirjeestä käy suoraan ilmi, että HUS:n johto vetoaa 3. kesäkuuta hallitukseen, jotta se aloittaisi välittömästi matkustajien testauksen lentokentillä ja estäisi koronan toisen aallon leviämisen ulkomailta Suomeen.

”Suomen terveysviranomaiset eivät ole pitäneet koronatestausta Suomeen saapuville matkailijoille toistaiseksi tarpeellisena. Koronaepidemian leviäminen Suomeen tapahtui kuitenkin maaliskuun 2020 alussa pitkälti maahamme Itävallan hiihtokeskuksista saapuneiden koronatartunnan saaneiden lomamatkailijoiden välityksellä. Matkailijoiden tehokkaammalla testaamisella ja eristämisellä epidemian leviäminen olisi ehkä voitu välttää”, HUS:n johto korostaa asian kiireellisyyttä ja ennaltaehkäisevää merkitystä.

Meni STM:lle

Keväällä maan hallitus ei ennaltaehkäisevästi rajoittanut helmi-maaliskuun vaihteessa matkailua alueilta, joilla epidemian tiedettiin alkaneen.

”Suomen avatessa matkailua uudelleen on mielestämme tärkeää, että matkailun kautta tapahtuva epidemian uudelleen käynnistyminen voidaan estää. Eräs keino tämän saavuttamiseksi on lisätä koronatestausta Helsinki-Vantaan lentoasemalla ainakin Suomea pahemmilta epidemia-alueilta tänne saapuville matkailijoille”, Tuominen, Aronkytö ja Lehtonen vetoavat 3. kesäkuuta 2020 hallitukseen.

”Keskustelemme mielellämme jo lähitulevaisuudessa liikenne- ja viestintäministeriön edustajien kanssa tällaisen toiminnan edellytyksistä”, kolmikko päättää virallisen kirjeensä.

Liikenne- ja viestintäministeriö vastasi heti HUS:n johdolle, että se pitää asiaa kiireellisenä ja välittää kirjeen eteenpäin sosiaali- ja terveysministeriölle, jonka vastuulla ja tehtävänä on päättää laajoista testauksista maan rajoilla.

– Saimme mainitun kirjeen 4.6. Kiitimme yhteydenotosta ja ilmoitimme lähettäjälle 8.6. käsityksemme asian tärkeydestä ja kirjeen toimittamisesta hallintolain mukaisesti sosiaali- ja terveysministeriöön, joka on asiassa toimivaltainen viranomainen. Varmistimme myös STM:stä kirjeen saapumisen oikealle taholle, LVM:n ylijohtaja Juhapekka Ristola kertoo vastauksessaan Iltalehdelle.

HUS:n johdon lähettämästä kirjeestä, jonka STM:n johto myös sai kesäkuun alussa, on kulunut yli kaksi kuukautta.

Helsinki-Vantaalla avattiin vapaaehtoisuuteen perustuva mahdollisuus koronatestiin 3. elokuuta. Hallitus neuvottelee uusista koronan pysäytystoimenpiteistä tänään eli keskiviikkona 12. elokuuta.

STM:n johdolla toteutettiin ensimmäisiä laajamittaisia matkustajien koronatestauksia Turun ja Helsingin lentokentillä vasta viime viikolla, vaikka HUS:n johto esitti Suomea pahemmilta epidemia-alueilta tulevien laajaa testaamista jo kahta kuukautta aiemmin.

Peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) kertoi maanantaina 10. elokuuta, että hänen hallintokuntansa esittää pakollisia koronatestejä kaikilta riskialueilta Suomeen saapuville matkustajille. Päätös oli Kiurun mukaan tehty STM:ssä samana päivänä.

Helsinki-Vantaan lentokentällä avattiin koronatestauspiste 3. elokuuta. Kaksi kuukautta aiemmin HUS:n johto kirjelmöi testauksesta liikenneministeriölle.
Meitsi70
Neuvoja-Jack
Viestit: 510
Liittynyt: To Maalis 12, 2020 11:27 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Meitsi70 »

Schumi
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1313
Liittynyt: Su Tammi 26, 2014 3:21 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Schumi »

Britanniassa koronaan kuolleiden määrä pieneni yhtäkkiä yli 5000:lla – taustalla hallinnon päätös.

Iso-Britannia päätti muuttaa tapaa, jolla koronaan kuolleiden henkilöiden kokonaismäärä lasketaan. Koronauhrien määrä putosi samalla yli 5000:lla, kertoo Reuters.

Päätös tehtiin tänään. Sen takana oli pelko siitä, että aiempi arvio koronauhrien määrästä saattoi olla liian suuri.

Aiemmin lukuun laskettiin mukaan kaikki kuolemantapaukset, jotka olivat tapahtuneet positiivisen koronatestituloksen jälkeen.

Uuden laskutavan mukaan koronakuolemiksi lasketaan vain kuolemantapaukset, jotka ovat sattuneet korkeintaan 28 päivää testituloksen jälkeen.

Aiemmin Britanniassa kerrottiin kuolleen koronaan 46 706 ihmistä. Uusi kuolonuhrien lukumäärä on 41 329.
Eli kaikki automaattisesti vaan lyöty koronakuolemiksi, jos sinulla on se joskus ollut.

Muuhunhan ei voi kuolla. Varsinkin kun esimerkiksi hoivakodeissa tippuu jengiä kun pipoa jatkuvasti, niin voi olla aika hurjia lukuja mitkä merkitty koronakuolemaksi vaikka olisit kuollu muuhun.

Nämä luvut ovat muutenkin naurettavan pieniä, niin kuinkahan paljon on ollut kiusausta lyödä lukuja isommiksi, että agendan ajolle ja rahanjaolle on perusteet.

Jos maailmassa olisi 7800 ihmistä, 20 olisi saanut koronatartunnan.

Näistä 20 tartunnan saaneista olisi kuollut 0,75 ihmistä.
29 328 Tänään nälkään kuolleita https://www.worldometers.info/fi/
Pelkästään tuossa vähän perspektiiviä kuinka hirvittävästä vedätyksestä on koronan kanssa kyse. Ja luvut kasvaa, koska yhteiskuntasulku.
Tiedemiehillä on aina silmälasit ja huumekauppias panee aina kun se ratsataan
Daddy Slam
Agentti Scully
Viestit: 669
Liittynyt: Pe Tammi 04, 2019 2:54 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Daddy Slam »

Schumi kirjoitti: Ke Elo 12, 2020 10:33 pm

Juuri tätä Sikakoira + muut täällä on kuukausia takaperin yrittäny sanoo ja sanonutkin, mut on folioo on putinin trollia ja lähdevammaa ja vaikka mitä!
Mut oota pari tuntii, niin eiköhän sieltä kohta hyökkää iltiksen toimittelijat murskaamaan tuonkin tiedon. :shock:
Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25879
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

^
Näinpä ja sitten kannattaa kysyä itseltään minkä takia tilastointi on hoidettu tähän tyyliin. Sehän on sula mahdottomuus että lukuja on tarkoituksellisesti suurenneltu massahysterian luomiseksi. :lol: Sopii myös kysyä pitääkö tuo 5000 tilastoista nyt poistettua sitten paikkansa vai kuinka suuri osuus kuolintapauksista on silkkaa propagandaa.

USA ei omia lukujaan ole vielä alkanut oikomaan.

Ilmiöhän ei ole mikään uusi vaan Kiinahan se aloitti noiden lukujen säätämisen ensimmäisenä jotta tilastot saatiin näyttämään suuremmilta. Muutettiin vain tapaa kuinka sairaus määritellään (tutkittiin röngtenkuvista poikkeamia keuhkoissa) jatkossa ja zimbsalabim saatiin vuorokauteen lisää tartunnansaaneita tuhansia.
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
Meitsi70
Neuvoja-Jack
Viestit: 510
Liittynyt: To Maalis 12, 2020 11:27 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Meitsi70 »

sikakoira kirjoitti: Ti Elo 11, 2020 10:23 am ^
Heheh, aika messeviä tulkintoja taas,vai äärioikeiston/Ryssien julkaisu :lol: Artikkelin kirjoittaja kyllä mainitaan :wink:

Kannattaa lukaista miksi PCR testi ei ole validi. Artikkelissa toki linkit lähteisiin jne.. Kannattaisi näyttää jotain esimerkkejä oikeistoaatteen levittämisestä jos rupeaa näin esittämään :lol:

Immuniteettipassin markkinointi näemmä lähtenyt hyvin käyntiin ulkomaanmatkojen osalta. :lol:

Filippiineillä otetaan Coronatarkastukset tosissaan, koskahan täälläkin päästään samaan.

https://www.liveleak.com/view?t=s9iGu_1597100378
Covid checkpoint in the Philippines :lol:
Pahoittelut ensinnäkin pitkästä tekstistä, mutta ehkä tämän jälkeen voidaan lopettaa keskustelu PCR-testeistä ja onko virusta yleensäkään olemassa. Lyhyesti; PCR-testi on validi testausmenetelmä ja COVID 19 on erittäin totta.

Lisäksi alla muutama kommentti denialistien lainaamaan väitteeseen, että PCR-testi ei olisi validi viruksien löytämiseksi.

PCR (polymerase chain reaction) test:
The PCR test looks for evidence that the virus is currently in your body, by detecting the presence of its RNA in a swab sample from your nose/throat.

The PCR test detects the genetic material in the virus called RNA. When the sample reaches the lab, a solution known as a ‘reagent’ is added to it. If there is virus present this reagent starts a ‘chain reaction’ and creates billions of copies of the genetic material in the virus so that there is enough that it can be detected and analysed by scientists to provide a positive result.

The test usually takes between 12 and 24 hours to return a result but new technology may be able to provide a result more quickly by using a machine in a hospital or other care setting.

The PCR test can therefore only tell us if the virus is currently present in the body.

https://www.imperial.nhs.uk/about-us/co ... %29%20test

Fact check: Inventor of method used to test for COVID-19 didn’t say it can’t be used in virus detection.

Social media users have been sharing a quote attributed to the inventor of the Polymerase Chain Reaction (PCR) test, currently being used to detect COVID-19, which says “PCR tests cannot detect free infectious viruses at all”. This quote has been falsely attributed to the inventor, Kary Mullis, and has been taken out of context to falsify its original meaning.

However, the quote is actually from an article written by John Lauritsen in December 1996 about HIV and AIDS, not COVID-19.

The PCR test is the preferred COVID-19 testing method in England. It detects the presence of the virus by amplifying the virus’genetic material to a point where it can be detected by scientists.

https://www.reuters.com/article/uk-fact ... SKBN24420X

Sikakoiran linkkaama offguardianin artikkeli väittää, että koska heidän mielestään PCR-testi ei löydä puhdasta, eristettyä virusta, testi ei ole validi. Tämä ei pidä paikkaansa, virus saadaan eristettyä.

Alla kerrotaan rautalangasta vääntäen näille denialisteille, kuinka RT-PCR-testi löytää ja vahvistaa SARS-CoV-2-viruksen olemassaolon.

The claim that PCR tests don’t detect “the COVID virus”
RT-PCR tests in use today are extremely effective at very sensitively and specifically detecting SARS-CoV-2, the virus that causes COVID-19. Some are a bit better than others, but they very much can detect SARS-CoV-2. Some early RT-rPCR tests were designed intentionally to allow for sequence variation just in case the virus did a lot of changing early on (it didn’t).
Additionally, SARS-CoV-2 tests do not detect other coronaviruses.

Expertly designed and used SARS-CoV-2 tests have been well-proven to detect this virus. The leading tests have also been tested on SARS-CoV-2 RNA purified from virus isolated and grown in cells in the lab – so we know it is this virus that we’re detecting. We can also design and order viral sequences in the lab and have them made commercially, so again, we know the tests detect the viral sequences we expect them to and not other viruses.

https://virologydownunder.com/yes-pcr-t ... vid-virus/
Daddy Slam
Agentti Scully
Viestit: 669
Liittynyt: Pe Tammi 04, 2019 2:54 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Daddy Slam »

Tässähän se dr. Faucci sanoo, että flunssahan tää vaan olikin... 8)

https://bestlifeonline.com/t-cells-covid-fauci/
Meitsi70
Neuvoja-Jack
Viestit: 510
Liittynyt: To Maalis 12, 2020 11:27 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Meitsi70 »

Daddy Slam kirjoitti: Ke Elo 12, 2020 11:46 pm Tässähän se dr. Faucci sanoo, että flunssahan tää vaan olikin... 8)

https://bestlifeonline.com/t-cells-covid-fauci/
Sinä et taida ymmärtää mitä luet tai vääristät sanoman tahallaan vääräksi.

Alla asia linkkisi takaa pähkinänkuoressa:

You could have some protection against the novel coronavirus, thanks to the T cells in your immune system.

Up to 50 percent of people who have not been exposed to the coronavirus have the T cells needed to fight the virus.

As a result of this new research, experts believe that healthy individuals may have generated these T cells when fighting similar infections from related coronaviruses in the past, like the common cold. And the more recently an individual was infected with another type of coronavirus, the greater the chances are that they have some protection from COVID-19, Fauci told McClatchy.
Avatar
Tähdet kertovat
Christopher Lorenzo
Viestit: 1649
Liittynyt: Ma Heinä 22, 2019 3:28 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Tähdet kertovat »

Daddy Slam kirjoitti: Ke Elo 12, 2020 11:46 pm Tässähän se dr. Faucci sanoo, että flunssahan tää vaan olikin... 8)
https://bestlifeonline.com/t-cells-covid-fauci/
En usko että tämä on Hattivattien salajuoni. Fauccikaan ei usko. Mitä Hattivatit tällaisella masinoinnilla hakisi, ilmapuntarikaan ei pitäisi olla hukassa. Ei tuota usko kukaan, todista että on.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Hattivatti
”puhaltelevat, huutavat ja ympäriinsä huitovat ihmiset aiheuttavat meille pörriäisille valtavasti imago-ongelmia"
Daddy Slam
Agentti Scully
Viestit: 669
Liittynyt: Pe Tammi 04, 2019 2:54 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Daddy Slam »

Meitsi70 kirjoitti: Ke Elo 12, 2020 11:55 pm
Daddy Slam kirjoitti: Ke Elo 12, 2020 11:46 pm Tässähän se dr. Faucci sanoo, että flunssahan tää vaan olikin... 8)

https://bestlifeonline.com/t-cells-covid-fauci/
Sinä et taida ymmärtää mitä luet tai vääristät sanoman tahallaan vääräksi.

Alla asia linkkisi takaa pähkinänkuoressa:

You could have some protection against the novel coronavirus, thanks to the T cells in your immune system.

Up to 50 percent of people who have not been exposed to the coronavirus have the T cells needed to fight the virus.

As a result of this new research, experts believe that healthy individuals may have generated these T cells when fighting similar infections from related coronaviruses in the past, like the common cold. And the more recently an individual was infected with another type of coronavirus, the greater the chances are that they have some protection from COVID-19, Fauci told McClatchy.
Pakko vähän jauhotella taas, vaikka osittain ootkin oikeassa, mutta taas agendan mukaisesti poimit vain mansikat päältä.
Mitä tässä sanotaan? Infectious Diseases (NIAID), if you're someone who's known to get the common cold year after year, you could have some protection against the novel coronavirus, thanks to the T cells in your immune system.
Avatar
Tähdet kertovat
Christopher Lorenzo
Viestit: 1649
Liittynyt: Ma Heinä 22, 2019 3:28 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Tähdet kertovat »

Schumi kirjoitti: Ke Elo 12, 2020 10:33 pm
Britanniassa koronaan kuolleiden määrä pieneni yhtäkkiä yli 5000:lla – taustalla hallinnon päätös.

Iso-Britannia päätti muuttaa tapaa, jolla koronaan kuolleiden henkilöiden kokonaismäärä lasketaan. Koronauhrien määrä putosi samalla yli 5000:lla, kertoo Reuters.

Päätös tehtiin tänään. Sen takana oli pelko siitä, että aiempi arvio koronauhrien määrästä saattoi olla liian suuri.

Aiemmin lukuun laskettiin mukaan kaikki kuolemantapaukset, jotka olivat tapahtuneet positiivisen koronatestituloksen jälkeen.

Uuden laskutavan mukaan koronakuolemiksi lasketaan vain kuolemantapaukset, jotka ovat sattuneet korkeintaan 28 päivää testituloksen jälkeen.
Aiemmin Britanniassa kerrottiin kuolleen koronaan 46 706 ihmistä. Uusi kuolonuhrien lukumäärä on 41 329.
Eli kaikki automaattisesti vaan lyöty koronakuolemiksi, jos sinulla on se joskus ollut.
Muuhunhan ei voi kuolla. Varsinkin kun esimerkiksi hoivakodeissa tippuu jengiä kun pipoa jatkuvasti, niin voi olla aika hurjia lukuja mitkä merkitty koronakuolemaksi vaikka olisit kuollu muuhun.
Nämä luvut ovat muutenkin naurettavan pieniä, niin kuinkahan paljon on ollut kiusausta lyödä lukuja isommiksi, että agendan ajolle ja rahanjaolle on perusteet.
Jos maailmassa olisi 7800 ihmistä, 20 olisi saanut koronatartunnan.
Näistä 20 tartunnan saaneista olisi kuollut 0,75 ihmistä.
29 328 Tänään nälkään kuolleita https://www.worldometers.info/fi/
Pelkästään tuossa vähän perspektiiviä kuinka hirvittävästä vedätyksestä on koronan kanssa kyse. Ja luvut kasvaa, koska yhteiskuntasulku.
Ilmiömäistä aivomyrskyä. Jos maailmassa olisi 78 ihmistä niin koronaan kuolleita ei olisi.
”Selvä kusetus” -sanoi Jaatinen kun koiraa bubin ohi ulkoilutti. :shock:
”puhaltelevat, huutavat ja ympäriinsä huitovat ihmiset aiheuttavat meille pörriäisille valtavasti imago-ongelmia"
Daddy Slam
Agentti Scully
Viestit: 669
Liittynyt: Pe Tammi 04, 2019 2:54 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Daddy Slam »

Kannattaa tarkastaa noi faktan tarkastajien läpät, ku tää on siitä sun fact checkeristä, " However, the quote is actually from an article written by John Lauritsen in December 1996 about HIV and AIDS, not COVID-19. "

Ja toi mitä tossa lukee on valhe. Tai no, ei ehkä 100 % valhe, mut kumminkin. Tuossa sanotaan, että se liittyisi hifkiin ja aidsiin, mikä sinänsä on totta, mutta Mullis tarkoitti viruksiin yleensä. Eikä toi toinenkaan valhe sinänsä ole, mutta hyvä se on sanoa ettei liity Covid-19a, kun ei sitä tosiaa 1996 ollu vielä olemassakaan, ainakaan nimenä. 8) Etkö sä opi ollenkaan? Yritä edes.
Meitsi70
Neuvoja-Jack
Viestit: 510
Liittynyt: To Maalis 12, 2020 11:27 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Meitsi70 »

Daddy Slam kirjoitti: To Elo 13, 2020 12:13 am
Meitsi70 kirjoitti: Ke Elo 12, 2020 11:55 pm
Daddy Slam kirjoitti: Ke Elo 12, 2020 11:46 pm Tässähän se dr. Faucci sanoo, että flunssahan tää vaan olikin... 8)

https://bestlifeonline.com/t-cells-covid-fauci/
Sinä et taida ymmärtää mitä luet tai vääristät sanoman tahallaan vääräksi.

Alla asia linkkisi takaa pähkinänkuoressa:

You could have some protection against the novel coronavirus, thanks to the T cells in your immune system.

Up to 50 percent of people who have not been exposed to the coronavirus have the T cells needed to fight the virus.

As a result of this new research, experts believe that healthy individuals may have generated these T cells when fighting similar infections from related coronaviruses in the past, like the common cold. And the more recently an individual was infected with another type of coronavirus, the greater the chances are that they have some protection from COVID-19, Fauci told McClatchy.
Pakko vähän jauhotella taas, vaikka osittain ootkin oikeassa, mutta taas agendan mukaisesti poimit vain mansikat päältä.
Mitä tässä sanotaan? Infectious Diseases (NIAID), if you're someone who's known to get the common cold year after year, you could have some protection against the novel coronavirus, thanks to the T cells in your immune system.
Niin mitä siinä sanotaan? Et taaskaan ymmärrä mitä luet.

Virukset yleensäkin, kuten esim. influenssavirus, aiheuttavat elimistössä puolustusvasteen aktivoiden sytotoksiset T-solut, jotka tuhoavat makrofagien stimuloimina viruksen infektoimia soluja. Jos altistut usein tai olet altistunut viime aikoina jollekin toiselle virukselle kuin koronalle, tästä aikaisemmasta T-solujen aktivoitumisesta on hyötyä kehon taistellessa koronaa vastaan.

Alla linkki suomeksi, jos aukeaisi paremmin.

https://thl.fi/fi/tutkimus-ja-kehittami ... tusvasteet
Vastaa Viestiin