Ulvilan tapaus ( ketju 2 )

Keskustelua Ulvilan tapauksesta
joey
Angus MacGyver
Viestit: 6782
Liittynyt: La Marras 10, 2007 8:55 pm

Viesti Kirjoittaja joey »

Tampereen Tyttö kirjoitti: Ulkonäölliset seikat eivät varmaankaan ole tärkeimpiä.
Viitaten juuri siihen, että silminnäkijät eivät ehkä shokkitilasta johtuen havainnoi sataprosenttisesti. Ja kukapa havainnoisi, onhan se nähty, että ihmiset havainnoivat helposti sitä, mitä LUULEVAT näkevänsä.
Aivan, mutta minusta on silti hyvin epätodennäköistä että silminnäkijät (joilla siis tässä tapauksessa on ollut rutkasti aikaa havainnoida tekijän ulkonäköä) olisivat arvioineet tekijän ulkonäön (merkittävästi) pieleen. Toisaalta, esimerkiksi se seikka että tekijällä on ollut päässään naamio, on omiaan luomaan vaikutelman että silmät olisivat etäällä toisistaan... Vaikkakin uskoisin, että todistajien kuulemisessa on autettu silminnäkijöitä muistikuviensa kanssa (esimerkiksi näytetty erilaisia ihmisiä naamiot päässä), eli he eivät ole olleet pelkästään omien, hädässä tekemiensä havaintojen varassa lausuntoa antaessaan.

ABC:lle: Tannerin epäileminen taisi olla kaikin puolin vain hirveä lapsus tutkijoilta. En ymmärrä, minkä takia suurelle yleisölle ei olisi kerrottu että haussa on nimenomaan romani. Lisäksi, luulisi ettei ole kovinkaan montaa romanisukuista jota ylipäätään voisi liittää Lahteen, joten eiköhän tekijä olisi puolessatoista vuodessa jo löytynyt, jos kyseessä olisi romani.
Viimeksi muokannut joey, Ke Touko 21, 2008 2:45 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
anneli1
Olivia Benson
Viestit: 731
Liittynyt: Ke Joulu 05, 2007 11:30 am

Viesti Kirjoittaja anneli1 »

Ja romanien kunniaksi voi lukea sen, että heillä on tapana että suvun vanhin tai ainakin päämies toimittaa rikokseen hairahtuneen poliisin pakeille. Ovat sen verran ylpeitä kunniastaan, etten uskoisi tässä tapauksessa olevan sen kummempaa yhteyttä romaneihin.
joey
Angus MacGyver
Viestit: 6782
Liittynyt: La Marras 10, 2007 8:55 pm

Viesti Kirjoittaja joey »

anneli1 kirjoitti:Ja romanien kunniaksi voi lukea sen, että heillä on tapana että suvun vanhin tai ainakin päämies toimittaa rikokseen hairahtuneen poliisin pakeille. Ovat sen verran ylpeitä kunniastaan, etten uskoisi tässä tapauksessa olevan sen kummempaa yhteyttä romaneihin.
Aika kumma juttu, kun minä taas olen huomannut lähinnä sellaista että romanit eivät jää koskaan rikoksistaan kiinni kun ketään ei kiinnosta niitä selvittää eikä kukaan paljasta sukulaisiaan.

Nimim. Lompakon palauttamista odotellessa.
supernova
Martin Beck
Viestit: 762
Liittynyt: Ke Elo 08, 2007 9:15 am

Viesti Kirjoittaja supernova »

anneli1 kirjoitti:Ja romanien kunniaksi voi lukea sen, että heillä on tapana että suvun vanhin tai ainakin päämies toimittaa rikokseen hairahtuneen poliisin pakeille. Ovat sen verran ylpeitä kunniastaan, etten uskoisi tässä tapauksessa olevan sen kummempaa yhteyttä romaneihin.
Eikös romanit ole aika matriarkaalisia yhteisöjä? Joka tapauksessa tämä ei ole mikään yleinen käytäntö vaan joissain tapauksissa kun tekijä on piileskellyt, mutta tunnettu, o´n ssuvun keulakuva n kanssa neuvotellut poliisi saanut aikaan sen että tekijä on ilmoittautunut.
Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7233
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Viesti Kirjoittaja Tiina »

anneli1 kirjoitti:Ja romanien kunniaksi voi lukea sen, että heillä on tapana että suvun vanhin tai ainakin päämies toimittaa rikokseen hairahtuneen poliisin pakeille. Ovat sen verran ylpeitä kunniastaan, etten uskoisi tässä tapauksessa olevan sen kummempaa yhteyttä romaneihin.
Tästä en olekaan ennen kuullut!! :shock: :lol:
Avatar
Moderaattorit
Moderaattori
Viestit: 1537
Liittynyt: Ke Kesä 27, 2007 3:20 pm

Viesti Kirjoittaja Moderaattorit »

Pysytään otsikossa !!!
Patricia C. Itämaa
Javier Pena
Viestit: 1863
Liittynyt: To Elo 02, 2007 10:53 am

Viesti Kirjoittaja Patricia C. Itämaa »

Tiina kirjoitti:
anneli1 kirjoitti:Ja romanien kunniaksi voi lukea sen, että heillä on tapana että suvun vanhin tai ainakin päämies toimittaa rikokseen hairahtuneen poliisin pakeille. Ovat sen verran ylpeitä kunniastaan, etten uskoisi tässä tapauksessa olevan sen kummempaa yhteyttä romaneihin.
Tästä en olekaan ennen kuullut!! :shock: :lol:
Kuulkaapas nyt,samoin heissä on erillaisia ihmisiä kuin meissä valtaväestössä.Muistanpa aikoinaan kun oli kaksi romaanipoikaa,toinen niistä alkoi haukkua minua ja minä toki nousin takajaloilleni ja haistattelin pitkät.Arvatkaas mitä tapahtui,se haukkuja häipyi...mutta se toinen katsoi minua ja sanoi...että olipas hyvä kun sanoit sille suoraan,että se on niin paskamainen tyyppi.Et tällaistakin sattuu :shock:

Mitä tulee Ulvilaan oli kuutamoyö,pitäis olla helppo liikkua ja helppo huomata :evil:
Totuus on tarua ihmeellisempää
joey
Angus MacGyver
Viestit: 6782
Liittynyt: La Marras 10, 2007 8:55 pm

Viesti Kirjoittaja joey »

^ Minä olen kutsunut paloauton entiselle kotikadulleni ilman että yhteenkään naapuruston ikkunaan (pientaloalue ja talot lähellä toisiaan, joten olisin kyllä huomannut) ilmestyi yhtäkään uteliasta kasvoa. Kukaan ei myöskään kysellyt tapauksesta jälkeenpäin. (Huomautettakoon vielä että tosiaan syy, jonka takia paloauton ylipäätään kutsuin oli naapurimme lauennut palovaroitin. Minä olin ainoa, joka sitäkään huomasi.)

En oikein tajua, miten tummiinpukeutunut yksittäinen kulkija ei muka pääsisi keskellä yötä karkuun ilman sen kummempia silminnäkijähavaintoja. Tuskin on hirveästi metelöinytkään paetessaan.
kapteeni
Sofia Karppi
Viestit: 430
Liittynyt: Ti Kesä 05, 2007 7:13 pm

Viesti Kirjoittaja kapteeni »

joey kirjoitti:
En oikein tajua, miten tummiinpukeutunut yksittäinen kulkija ei muka pääsisi keskellä yötä karkuun ilman sen kummempia silminnäkijähavaintoja. Tuskin on hirveästi metelöinytkään paetessaan.
Keskellä yötä liikkujat on kuitenkin helppo havaita siksi, koska muita ei ole - ainakin poliisin toimesta. Takuuvarmasti lähialue on kuhissut poliiseja pian surmatyön jälkeen. Minun mielestäni on todella mielenkiintoista, kuinka tekijä otti tämän huomioon - vai ottiko ollenkaan. Jos asuu lyhyen kävelymatkan päässä rikospaikasta >> ei ongelmia. Jos pitää käynnistää lähistölle piiilotettu auto / toikkaroida pitkin teitä jalkamiehenä >> helvetinmoinen riski. Piiloutua lähimetsään / pusikkoon odottamaan päivän valkenemista >> pelottavaa, vainukoira voi tulla perässä.
skoone
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4648
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 9:59 pm

Viesti Kirjoittaja skoone »

kapteeni kirjoitti:[
Keskellä yötä liikkujat on kuitenkin helppo havaita siksi, koska muita ei ole - ainakin poliisin toimesta. Takuuvarmasti lähialue on kuhissut poliiseja pian surmatyön jälkeen. Minun mielestäni on todella mielenkiintoista, kuinka tekijä otti tämän huomioon - vai ottiko ollenkaan. Jos asuu lyhyen kävelymatkan päässä rikospaikasta >> ei ongelmia. Jos pitää käynnistää lähistölle piiilotettu auto / toikkaroida pitkin teitä jalkamiehenä >> helvetinmoinen riski. Piiloutua lähimetsään / pusikkoon odottamaan päivän valkenemista >> pelottavaa, vainukoira voi tulla perässä.
Maaseutupaikoilla, mihin Ulvilan Tähtisentiekin kuulunee, on aika helppo häipyä hämärään monista mahdollisista reiteistä valiten. Kukaan ei kulje maalaismaisemassa joulukuisena yönä siihen aikaan. Eli ainakin kolmeen suuntaan pääsi helposti lähtemään (riippuen siitä missä auto oli).
Muista lähdekritiikki!
Hessu52
Watson itse
Viestit: 5682
Liittynyt: To Huhti 26, 2007 7:36 am

Viesti Kirjoittaja Hessu52 »

Jollei sitten kadonnut jostain lähitalon pääovesta sisään, ikaan kuin lenkiltä tulleena.

Itse kävin ulkoiluttamassa koiraamme, silloin kun meillä sussari vielä oli, 01.00-02.00 välillä, koska silloin pidin sitä lain vastaisesti vapaana, kun ulkona ei juurikaan muita kulkijoita ollut.

Tuskinpa "oman kylän poikaan" kukaan kiinnittäisi huomiota, jos olisi sen verran ovela, että tulisi "lenkiltään" murhatalon vastakkaisesta suunnasta.
joey
Angus MacGyver
Viestit: 6782
Liittynyt: La Marras 10, 2007 8:55 pm

Viesti Kirjoittaja joey »

Aika kovaa spekulointia. Ymmärrän että on vaikea uskoa, että ulkopuolinen murhamies on päässyt paikalta pakenemaan, mutta niin siinä on tainnut käydä. Kamoon - kuinka todennäköistä on että murhaaja löytyykin puolentoista vuoden jälkeen naapurista? Murhaajalla on ollut muutama minuutti aikaa ennen poliisin tuloa, riittää että hän on lähtenyt vain eri suuntaan kuin mistä poliisit tulivat, ja että hänellä on ollut edes jonkinnäköinen pitkäntähtäimen pakenemissuunnitelma valmiina. Kyllä minäkin käyn usein koiran kanssa vasta aamuyöstä lenkillä, mutta se ei tarkoita sitä että kukaan tuolla alueella on käynyt. En pidä sitä lainkaan ihmeellisenä, ettei kukaan ole nähnyt tekijän pakoa.

Niin ja korostan vielä, ellei se edellisestä käynyt ilmi, etten siis todellakaan usko että tekijä olisi jäänyt mihinkään lähistölle odottelemaan parempaa hetkeä paeta kauemmas. Uskon että tekijä on ns. hippulat vinkuen pyrkinyt välittömästi niin kauas tekopaikasta kuin vain suinkaan on ehtinyt - ja se onkin näin jälkeenpäin ajatellen osoittautunut helkkarin hyväksi suunnitelmaksi, sillä tiellä on edelleen.

Ja vahva veikkaukseni on että kyseessä on ulkopaikkakuntalainen, tai joku, joka asuu muutoin kaukana tekopaikasta.
-Hale-
Poliisikoira Rex
Viestit: 275
Liittynyt: Ti Joulu 04, 2007 3:42 pm

Viesti Kirjoittaja -Hale- »

Iltalehti kertoo, että Lahtea oli uhkailtu useita kuukausia. Sisänsä aika outoa, että vaikka Lahti oli kertonut uhkailuista joillekkin, hän ei ollut kertonut kuka ja miten häntä uhkailtiin. Jossakin muussa lehdessä kerrottiin, että testauksia on tehty myös ainakin Turussa ja Kuopiossa.

Alla koko juttu

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2008052 ... 1_uu.shtml

Ulvilan surma
Uhria uhkailtiin kuukausia
23.5.2008 2:29
Poliisi odottaa dna-massatestauksen tuloksia.



TEKOPAIKKA Surmaaja poistui surmapaikalta vain vähän ennen poliisien tuloa. (KARI LAAKSO)
Puolitoista vuotta sitten surmattua sosiaalipsykologia Jukka S. Lahtea oli uhkailtu jo useiden kuukausien ajan ennen veritekoa.

Lahti surmattiin raa'asti kotonaan Ulvilassa joulukuun alussa toissa vuonna.

- Hän oli puhunut työkavereilleen ja lähipiirilleen uhkailuista jo edellisestä keväästä lähtien, rikoskomisario Juha Joutsenlahti Porin poliisista vahvistaa.



UHRI Jukka S. Lahti surmattiin joulukuun 1. päivänä 2006. Joutsenlahti ei kuitenkaan paljastanut kenellekään, kuka Lahtea uhkasi ja miksi.

- Kyse oli pitkään jatkuneesta sanallisesta henkeen ja terveyteen kohdistuvasta uhasta. Hän puhui siitä aika laajalle porukalle, Joutsenlahti kertoo.

Sisältöä ei tiedetä

Poliisi on pyrkinyt kaikin mahdollisin keinoin selvittämään uhkausten sisältöä.

- Ongelma on siinä, ettei hän yksilöinyt uhkauksia niistä kertoessaan. Hän puhui niistä hyvin yleisellä tasolla, Joutsenlahti sanoo.

Lahti ei ottanut uhkausten takia yhteyttä poliisiin. Hieman epäselvää on myös se, kuinka huolestunut hän uhkailuista oli.

- Se riippui vähän siitä, kenelle hän puhui. Eivät ne hänen normaalielämäänsä vaikuttaneet, mutta hän ei välttämättä kertonut kaikkea läheisilleen, vaan halusi säästää heitä. Hän ei halunnut aiheuttaa heille tuskaa, mitä asioitten vatvominen olisi mahdollisesti tuottanut, Joutsenlahti sanoo.

Poliisi uskoo, että uhkaukset ja surmateko kytkeytyvät toisiinsa.

- Uhkaukset voivat joskus konkretisoitua, Joutsenlahti huomauttaa.

Testejä analysoidaan

Poliisi turvautui tutkinnassa poikkeukselliseen massatestaukseen ottaessaan kevään aikana noin 300:lta henkilöltä dna-näytteen.

- He suhtautuivat testaukseen lähes poikkeuksetta positiivisesti, Joutsenlahti sanoo.

Näytteet ovat edelleen keskusrikospoliisin rikosteknisessä laboratoriossa analysoitavana eivätkä tulokset ole vielä tulleet.

Joutsenlahti korostaa, että massatestauksella on suuri merkitys, vaikka tekijää ei näytteiden antaneiden joukosta löydettäisikään.

- Kyse on poissuljennasta. Siitä on meille hirveästi hyötyä.

Usko ei ole hiipunut

Joutsenlahti vakuuttaa, etteivät tutkijat ole vaipuneet epätoivoon, vaikkei tekijää ole tavoitettu.

- Meillä on edelleen useita tutkintalinjoja. Joudumme koko ajan miettimään, missä järjestyksessä tutkintaa tehdään, sillä meillä on valtava tietomassa selvitettävänä.

Poliisille tippuu viikoittain vihjeitä surmasta.

- Monet ovat ajatelleet, ettei heidän tiedoillaan ole merkitystä eivätkä ole sen tähden ottaneet aikaisemmin yhteyttä.

Joutsenlahti uskoo lujasti, että surmaaja vielä löydetään.

- Uskon, että kova työ palkitaan.


JARMO LUUPPALA
joey
Angus MacGyver
Viestit: 6782
Liittynyt: La Marras 10, 2007 8:55 pm

Viesti Kirjoittaja joey »

Ja otos päivän Ulvila-uutisista:

http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/86988.shtml
Aamulehti.fi kirjoitti:Ulvilan surmassa kerätty myös pikkulasten dna:t
23.05. - 09:20 (Luotu: 07:37)
Porin poliisi on edistynyt Jukka S. Lahden surmatutkintaan liittyvissä dna-tutkimuksissa. Tutkintaa johtava rikoskomisario Juha Joutsenlahti kertoo, että lähes kaikki suunnitellut 300 dna-näytettä on nyt otettu. Vielä muutama näyte on ottamatta.
Kaikki testatut ja testattavat ovat miehiä.
- Meillä on taltioituna miehen dna, johon haetaan nyt vastinetta. Testattavien joukossa on paitsi paikallisia miehiä, myös turkulaisia, helsinkiläisiä ja kuopiolaisia. Näissä kaupungeissa Lahdella on ollut henkilöhistoriaa, Joutsenlahti selvittää.
Myös kaikki Lahden asunnossa vierailleet miespuoliset henkilöt on dna-testattu. Tähän joukkoon kuuluu myös pikkulapsia.
- Tutkintalinjan takia selvitämme kaikkien asunnossa vierailleiden mieshenkilöiden dnat, jotta heidät pystytään rajaamaan varmuudella tapauksen ulkopuolelle, Joutsenlahti korostaa.
KRP tutkii
Dnat lähtevät tutkittavaksi Keskusrikospoliisille. Joutsenlahden mukaan testien valmistuminen riippuu KRP:n kiireistä. Valmistumisajat vaihtelevat muutamasta viikosta muutamaan kuukauteen.
Testien valmistumista odotellessa rikostutkinta jatkuu. Joutsenlahti ei lähde erittelemään lisätutkimusten luonnetta.
- Valtava tietomassa odottaa käsittelyä, hän luonnehtii.

Pekka Ruissalo

Pori
edit: Otin Iltalehden uutisen pois kun -Hale- ehtikin ensiksi :)
netta23
Alokas
Viestit: 7
Liittynyt: To Tammi 24, 2008 1:50 pm
Paikkakunta: jossain päin Suomea

Edelleen Iltalehdestä

Viesti Kirjoittaja netta23 »

Iltalehden uutislainauksesta puuttui tämä kertausosuus.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2008052 ... 2_uu.shtml


Mitä on tapahtunut?
23.5.2008 3:29

Poliisi yrittää löytää Ulvilan surmaajan dna-testien avulla.

Jukka S. Lahti surmattiin kotonaan joulukuun 1. päivänä 2006.

Surmaajan kiinni jääminen verekseltään oli lähellä, sillä poliisi oli surmapaikalla yhdeksän minuutin kuluttua hälytyksestä. Tekijä oli paennut paikalta vain kuusi minuuttia aikaisemmin.

Poliisi ilmoitti jo tutkinnan alkuvaiheessa etsivänsä punaista Volvoa, joka nähtiin tekopaikan lähettyvillä surmayönä. Autoa ei ole vieläkään löydetty.

Julkisuuteen kerrottiin joulukuun lopulla, että surman ratkaisevasta vihjeestä on luvattu huomattava palkkio.

Poliisi vahvisti tammikuussa 2007, että tekijä loukkaantui surmatyön yhteydessä ja tämän vaatteet tahraantuivat vereen.

Poliisi kertoi viime vuoden maaliskuussa, että sillä on käytössään noin neljän minuutin nauha puhelusta, jonka uhrin vaimo soitti hätäkeskukseen. "Täällä on joku tappaja... Tulkaa nopeasti", vaimo aloitti hätäpuhelun.

Poliisi julkisti maaliskuun lopulla 2007 tekopaikalta saadun autenttisen kuvion surmasta epäillyn kengän pohjakuviosta.

Poliisi paljasti viime syyskuussa, että surmaaja käytti veritekoon vanhaa Fiskars-merkkistä keittiöveistä.

Poliisi otti tänä keväänä noin 300 dna-näytettä massatestauksessa. Tutkinnan aikana on toistaiseksi otettu noin 630 ihmiseltä dna-näyte.

IL

[/quote]
Lukittu