Samira kirjoitti: Ke Joulu 29, 2021 8:25 pm
Sanottakoon heti alkuun, että kyseessä on jonkin kolmannen osapuolen itse koostamat käppyrät. Kyseessä ei ole virallinen sivusto, vaikka sellaista jäljitteleekin.
Data on VAERSista suoraan kuitenkin. Tietäisit syynkin miksi käytän noita lähteitä, jos olisit joskus vaivautunut kokeilemaan tiedonhakua suoraan VAERS-järjestelmästä. Itse tein noin keväällä ja olen siitä lähtien käyttänyt luotettavaksi tietämiäni VAERS-datan julkaisijoita. Ei, alusta ei vieläkään muunna tietoa, kun se on sama, mitä alkuperäinen, mutta helpommassa muodossa.
Mitä sitten vaikka koronarokotteeseen olisi kuollut enemmän kuin muihin rokotteisiin, mitä se todistaa?
Täysin tutkittu, täysin TURVALLINEN. Valtava määrä sekä sydämestä, että muista syistä johtuvia sairastumisia. Bell's palsy ja jopa amputointeihin johtavat tukokset ovat monelle pahempia kuin kuolema, mutta näistä ei kyllä etukäteen ole valistettu, että mikä niiden saamisen riski on.
Onhan rokotetta jaettukin enemmän kuin muita rokotteita. Miksei diagrammissasi rokotekuolemien määrää ollut suhteutettu rokotettujen määrään?
En tiedä miksi ei ole, mutta jokainen terveen normipainoisen rokotekuolema on ollut turha.
Eihän absoluuttisista luvuista pysty ainakaan maallikko päätellä mitään. Jos joku pylväs on korkeampi muita, aiheuttaako se huolta ja missä vaiheessa? Mitä päätelmiä niistä voidaan mielestäsi tehdä?
Kyllä niistä ihan asiaan perehtymätönkin voi, saati perehtynyt. Esimerkiksi mittakaavan ja ei se nyt niin vaikeata ole selvittää oikeiden rokotteiden vuosittain annettavia määriä. Oikeistakin rokotteista tiedetään, että noin 1/100 haitoista tulee yhdistetyksi ja raportoiduksi VAERSiin, mikä mahtaa olla tämä suhdeluku tänä erikoisena aikana, jolloin rokotehaitat vielä järjesteltelmällisemmin pyritään piilottamaan ja vaikenamaan ne kirjaimellisesti välillä kuoliaaksi?
Esimerkiksi sen, että vaikka tiedät rokotteisiin liittyvän valtava määrä sekä kuolemia, että loppuelämän haittoja, et ole lukenut tällaisesta YHDESTÄKÄÄN valtamediasta tai kuullut tällaisesta THL:n asiantuntijoilta, joiden me tiedämme kuitenkin näistä tietävän. Miksi näistä ei kerrota?
Asiantuntijat ympäri maailman pitävät rokotetta turvallisena ja seuraavat tilannetta aktiivisesti. Miksi sinun huonoresoluutioiset, ei-virallisesta lähteestä poimitut kuvasi olisi parempia kuin virallinen asiantuntijatieto?
Mistä muuten haluat tarkempaa dataa ja miksi, jos tieto on kerran jo lähtökohtaisesti kelvotonta, eikä siitä voi muutenkaan vetää mitään johtopäätöksiä, koska mm. rokotusmäärät niin suuria. Eikös tuossa postauksen lopussa ollut kohtuullisen tarkan resoluution tietoa ja linkistä olisit päässyt vielä tarkempaan tietoon käsiksi (natural news).
Kova ulina, millä tavoite on ilmeisesti saada tietoni näyttämään valheellisilta? Tämä näen, vaikka motiivi ei minua oikeastaan kiinnostakaan. On kuitenkin erikoista. että sinulle kelpaa kuitenkin äärimmäisen epäselvä tieto eri-ikäisten vakavasta sairastavuudesta tai siitä, että lääkärit kertovat mediassa pokkana "koronapotilaista", vaikka tosiasiassa ovat sairaalassa esimerkiksi luunmurtuman tai muun sairauden takia. Miksi et ole kertaakaan kritisoinut mediaa ja varsinkin THL:ää, joiden työtä tarkkojen tietojen julkaisu kuitenkin on. Kuten nyt huomataan, niin avoimuus olisi kannattanut, sillä näin me kaikki voisimme luottaa mitä he kertovat. Nyt emme valitettavasti voi, koska peli on nähty.
Ja vielä heh, meidän "asiantuntijoille" löytyy vielä tässäkin kohtaa luottoa, vaikka kaikki on mennyt päin persettä ja meille on suoranaisesti valehdeltu, mutta vieläkään sensuroituja asiantuntijoita, jotka ovat nähneet kohtaamamme ongelmat etukäteen, ei päästetä edes ääneen, saati päättämään jatkotoimista.
"Turvallisuus" on siis suhteellinen käsitys, tässä pitäisi olla järkevä vaihtokauppa ottaa rokote ja pienet riskit tai tauti ja suuret riskit, mutta nyt niin ei terveille ja etenkin nuoremille ihmisille ole. En siis näe hyväksyttävänä vaihtokauppana sitä, että myös terveet ja nuoret ihmiset vedetään massakampanjana läpi, vaikka näin ei edes levittämistä estetä, vaan näyttäisi käyneen jopa päinvastoin, kun ennätykset paukkuvat jokaisessa paikassa, missä ns. rokotettu on isolla kädellä! Rokote heille, jotka koronatautiin todennäköisimmin vakavasti sairastuvat ja turvalliset sekä tehokkaat lääketerapiat muille, joilla tautiin voidaan puuttua varhain.
Kyllä sinäkin varmaan vielä joskus ymmärrät, jos haitta sattuu lähipiiriisi tai edes sellaiseen perheeseen, jonka tiedät, että jokainen lapsen menetys/vammauttaminen tällä tavalla on täysin järjetön ja turha riski, oltkootkin, että on erittäin huonoa tuuria, jos haitta realisoituu kohdalle?
En usko, että "huono tuuri" silloin kuitenkaan juuri lohduttaa, varsinkin kun kaltaisesi hyökkäävät sitten vielä uhrien tai perheiden kimppuun ja haukkuu heitä hirvittävällä tavalla mm. antivaxxeriksi, valehtelijaksi, ties miksi. Maailmalta on lukuisia esimerkkejä, missä lääketeollisuuskultti hyökkää uhrien kimppuun välittämättä siitä, onko vakavat haitat saanut uhri lapsi, huippu-urheilja tai vaikkapa Eric Clapton, joka hänkin on mediassa ja somessa leimattu rokotevastaiseksi...
Luuletko tietäväsi taudista ja rokotteista jotain sellaista jota asiantuntijat ei?
Tiedän asiantuntijoiden varsinkin tietävän, että mRNA/LNP ei ole rokote, mutta he sitä sellaiseksi kutsuvat, muuttivat jopa vuosikautisen rokotteen määritelmän niin, että nyt buranakin on rokote. Tiedän heidän tietävän myös massiivisista terveyshaitoista ja kuolemantapauksista heille, jotka eivät rokotteesta edes teoriassa hyödy.
En todellakaan todellakaan oleta tietäväni mitään sellaista (poislukien ehkä laajan kuvan ja projektin tavoitteiden hahmottamisen), mitä asiantuntijat eivät tiedä, mutta ihmettelen, miksi niin nämä puhumaan päästettävät ns. asiantuntija vaikenevat turhista terveysriskeistä terveille hyväkuntoisille ja miksi he taluttavat jopa terveet lapset suoraan näille riskeille alttiiksi, vaikka Suomessakaan ei ole varmaan ainuttakaan tervettä lasta ole tehohoidossa tai tuskinpa edes happihoidossa ollut, saati kuollut, sillä USA:ssakaan ei ole yksikään terve eli myös normaalipainoinen lapsi kuollut koronaan?
Muistetaan, että toisaalta influenssakautena on ja he kuolevatkin siihen usein, mutta en muista nähneeni maskeja tai vanhempia, jopa lapsia peloteltavan kuolemalla. No, terveet lapset eivät todellakaan kyllä koronaan kuole ja tämä olisi pitänyt tulla "asiantuntijoiden" suusta heti, kun he tämän ymmärsivät.
Tässä uudessa videossa avataan ihan hyvin sitä, miksi osalla ihmisistä on luottamus mennyt. Video on englanniksi puhuttu, mutta siihen saa automaattisen tekstin päälle, mikä helpottaa:
Ns. rokote-epäilyksen syitä avattuna.