Aseistautunut nuorisojoukko riehui Helsingin Punavuoressa
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17463
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
Aseistautunut nuorisojoukko riehui Helsingin Punavuoressa
HELSINGIN Punavuoressa koettiin tiistai-iltapäivänä pelottavia hetkiä, kun kirvein ja veitsin aseistautunut nuorisojoukko riehui Iso-Roobertinkadulla.
Poliisi sai kahden jälkeen tiistaina ilmoituksen pahoinpitelytehtävästä, johon liittyi useita nuoria henkilöitä.
Kadulla sijaitsevan R-Kioskin työntekijät näkivät nopean tilanteen. Kioskilla noin puoli vuotta työskennellyt Lauri Larvala kertoo, että näki kollegansa kanssa nuorisojoukon riehumassa kadulla veitsien ja kirveiden kanssa.
– Asiakkaat sanoivat, että kadulla oli menossa joku tappelu. Sitten lasipullo lensi. Siellä oli noin neljä tai viisi poikaa puukkojen kanssa heilumassa, Larvala kertoo.
Larvalan mukaan kioskin asiakkaat olivat tilanteesta peloissaan, ja osa tuli turvaan tilannetta kioskille.
Kioskin työntekijät soittivat paikalle poliisit.
POLIISIN mukaan teot eivät ole tämänhetkisen tiedon mukaan kohdistuneet ulkopuolisiin.
Asiasta on kirjattu rikosilmoitus, poliisin johtokeskuksesta kerrotaan. Rikosilmoitukseen kirjataan poliisin mukaan törkeä pahoinpitelyn yritys ja pahoinpitelyn yritys.
Selkkauksen motiiveista ei johtokeskuksella ole tarkempaa tietoa. Yksityiskohdat tarkentuvat esitutkinnan aikana.
– Jonkun näköisiä astaloita oli, mutta tarkempaa tietoa aseista ei vielä ole, poliisista kerrotaan.
Ketään ei poliisin mukaan ole otettu tehtävään liittyen kiinni.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009557003.html

Re: Aseistautunut nuorisojoukko riehui Helsingin Punavuoressa
Yliksellä kuvia, yllätys, yllätys - mutakuonoista. Sannasanna saa taas päänsäryn eikä "huomaa" uutista
. ”Suomen ongelma on se, että meillä on liikaa muslimeja”
Rasistinen äärivasemmistolaisuus mädättää kansaamme vastakkainasettelulla.
Pieni merkityksetön vähemmistö, jonka kuolema korjaa muutamassa vuosikymmenessä.
Rasistinen äärivasemmistolaisuus mädättää kansaamme vastakkainasettelulla.
Pieni merkityksetön vähemmistö, jonka kuolema korjaa muutamassa vuosikymmenessä.
Re: Aseistautunut nuorisojoukko riehui Helsingin Punavuoressa
Siellähän on ollut hauskaa... katujengeillä myöhäinen vappu?
-
Matti Ja Maija
- Adrian Monk
- Viestit: 2866
- Liittynyt: Pe Helmi 25, 2022 10:32 am
Re: Aseistautunut nuorisojoukko riehui Helsingin Punavuoressa
Ählyjen reviiritaistelut ja/tai vaatteiden haltuuotto tilanne?
Slava Ukraini! <3
JanitaSlima nauraa joka paikkaan.
Bänniä hänelle.
JanitaSlima nauraa joka paikkaan.
Bänniä hänelle.
Re: Aseistautunut nuorisojoukko riehui Helsingin Punavuoressa
Abdul ja Rahimi valmistelivat katunäytöksiä
Re: Aseistautunut nuorisojoukko riehui Helsingin Punavuoressa
Iso-Roobertinkadun pop up catwalk. Mutta lieneekö ollut pelkkiä kolleja vaan. No, muotia se on poikainkin muoti. Ja nekin kuteet viedään oikein käsistä. Tai yltä.
Tekikö Lilleri-Lalleri itsemurhan, vai tapettiinko hänet?
Re: Aseistautunut nuorisojoukko riehui Helsingin Punavuoressa
Jäi soimaan korvan : " Poliisi ei ole ottanut ketään kiinni asianjohdosta " ??????
Re: Aseistautunut nuorisojoukko riehui Helsingin Punavuoressa
Liikaa donitseja, ei jaksa juosta pentujen perässä?murhe kirjoitti: Ti Touko 02, 2023 5:35 pm Jäi soimaan korvan : " Poliisi ei ole ottanut ketään kiinni asianjohdosta " ??????
Tekikö Lilleri-Lalleri itsemurhan, vai tapettiinko hänet?
-
Ihmisapina
- Susikoski
- Viestit: 48
- Liittynyt: Ma Maalis 27, 2023 11:09 pm
Re: Aseistautunut nuorisojoukko riehui Helsingin Punavuoressa
Saisiko linkin. Kiitos.Tiinas kirjoitti: Ti Touko 02, 2023 5:21 pm Yliksellä kuvia, yllätys, yllätys - mutakuonoista. Sannasanna saa taas päänsäryn eikä "huomaa" uutista
Re: Aseistautunut nuorisojoukko riehui Helsingin Punavuoressa
Ketään ei otettu kiinni!?????????? Taasko suojaväri päällä! Taas!
Valkoinen Suomi
Re: Aseistautunut nuorisojoukko riehui Helsingin Punavuoressa
Mitä horiset? Laki on kaikille sama ja otetaan kyllä kiinni jos voidaan tunnistaa.Nokus kirjoitti: Ti Touko 02, 2023 5:42 pm Ketään ei otettu kiinni!?????????? Taasko suojaväri päällä! Taas!
Re: Aseistautunut nuorisojoukko riehui Helsingin Punavuoressa
Mitä horiset? Laki ei ole kaikille sama ja otetaan kyllä kiinni jos voidaan tunnistaa mutta kun ei voida kun se Ihoväri!
Valkoinen Suomi
Re: Aseistautunut nuorisojoukko riehui Helsingin Punavuoressa
'Laki on kaikille sama'
Soveltaminen vain vaihtelee
Soveltaminen vain vaihtelee
-
PekkoPelikaani
Re: Aseistautunut nuorisojoukko riehui Helsingin Punavuoressa
Kuulostaa ihan paremman väen touhulta, partalapset asialla?
Re: Aseistautunut nuorisojoukko riehui Helsingin Punavuoressa
Eikös tämä Punavuori ole juuri sellainen paikka, jonne tällaista toimintaa on kaivattu? Siellähän asuu muistaakseni porukkaa jotka haluavat rajattomasti näitä moniosaajia maahan ja kukaan ei tunne yhtään persua...