Aseistautunut nuoriso­joukko riehui Helsingin Punavuoressa

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17464
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Aseistautunut nuoriso­joukko riehui Helsingin Punavuoressa

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

HELSINGIN Punavuoressa koettiin tiistai-iltapäivänä pelottavia hetkiä, kun kirvein ja veitsin aseistautunut nuorisojoukko riehui Iso-Roobertinkadulla.
Poliisi sai kahden jälkeen tiistaina ilmoituksen pahoinpitelytehtävästä, johon liittyi useita nuoria henkilöitä.
Kadulla sijaitsevan R-Kioskin työntekijät näkivät nopean tilanteen. Kioskilla noin puoli vuotta työskennellyt Lauri Larvala kertoo, että näki kollegansa kanssa nuorisojoukon riehumassa kadulla veitsien ja kirveiden kanssa.
– Asiakkaat sanoivat, että kadulla oli menossa joku tappelu. Sitten lasipullo lensi. Siellä oli noin neljä tai viisi poikaa puukkojen kanssa heilumassa, Larvala kertoo.
Larvalan mukaan kioskin asiakkaat olivat tilanteesta peloissaan, ja osa tuli turvaan tilannetta kioskille.
Kioskin työntekijät soittivat paikalle poliisit.

POLIISIN mukaan teot eivät ole tämänhetkisen tiedon mukaan kohdistuneet ulkopuolisiin.
Asiasta on kirjattu rikosilmoitus, poliisin johtokeskuksesta kerrotaan. Rikosilmoitukseen kirjataan poliisin mukaan törkeä pahoinpitelyn yritys ja pahoinpitelyn yritys.
Selkkauksen motiiveista ei johtokeskuksella ole tarkempaa tietoa. Yksityiskohdat tarkentuvat esitutkinnan aikana.
– Jonkun näköisiä astaloita oli, mutta tarkempaa tietoa aseista ei vielä ole, poliisista kerrotaan.
Ketään ei poliisin mukaan ole otettu tehtävään liittyen kiinni.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009557003.html
Tiinas
Axel Foley
Viestit: 2327
Liittynyt: Su Helmi 11, 2018 10:00 am

Re: Aseistautunut nuoriso­joukko riehui Helsingin Punavuoressa

Viesti Kirjoittaja Tiinas »

Yliksellä kuvia, yllätys, yllätys - mutakuonoista. Sannasanna saa taas päänsäryn eikä "huomaa" uutista
. ”Suomen ongelma on se, että meillä on liikaa muslimeja”
Rasistinen äärivasemmistolaisuus mädättää kansaamme vastakkainasettelulla.

Pieni merkityksetön vähemmistö, jonka kuolema korjaa muutamassa vuosikymmenessä.
Knobster
Adrian Monk
Viestit: 2983
Liittynyt: To Loka 08, 2020 10:19 pm

Re: Aseistautunut nuoriso­joukko riehui Helsingin Punavuoressa

Viesti Kirjoittaja Knobster »

Siellähän on ollut hauskaa... katujengeillä myöhäinen vappu?
Matti Ja Maija
Adrian Monk
Viestit: 2866
Liittynyt: Pe Helmi 25, 2022 10:32 am

Re: Aseistautunut nuoriso­joukko riehui Helsingin Punavuoressa

Viesti Kirjoittaja Matti Ja Maija »

Ählyjen reviiritaistelut ja/tai vaatteiden haltuuotto tilanne?
Slava Ukraini! <3

JanitaSlima nauraa joka paikkaan. :D

Bänniä hänelle.
art74
Lauri Hanhivaara
Viestit: 137
Liittynyt: Su Marras 06, 2022 8:56 am

Re: Aseistautunut nuoriso­joukko riehui Helsingin Punavuoressa

Viesti Kirjoittaja art74 »

Abdul ja Rahimi valmistelivat katunäytöksiä
Avatar
Ifigeneia
Jessica Fletcher
Viestit: 3109
Liittynyt: La Helmi 18, 2023 6:16 pm

Re: Aseistautunut nuoriso­joukko riehui Helsingin Punavuoressa

Viesti Kirjoittaja Ifigeneia »

art74 kirjoitti: Ti Touko 02, 2023 5:27 pm Abdul ja Rahimi valmistelivat katunäytöksiä
Iso-Roobertinkadun pop up catwalk. Mutta lieneekö ollut pelkkiä kolleja vaan. No, muotia se on poikainkin muoti. Ja nekin kuteet viedään oikein käsistä. Tai yltä.
Tekikö Lilleri-Lalleri itsemurhan, vai tapettiinko hänet?
murhe
Neuvoja-Jack
Viestit: 516
Liittynyt: Su Joulu 25, 2022 7:48 pm

Re: Aseistautunut nuoriso­joukko riehui Helsingin Punavuoressa

Viesti Kirjoittaja murhe »

Jäi soimaan korvan : " Poliisi ei ole ottanut ketään kiinni asianjohdosta " ??????
Avatar
Ifigeneia
Jessica Fletcher
Viestit: 3109
Liittynyt: La Helmi 18, 2023 6:16 pm

Re: Aseistautunut nuoriso­joukko riehui Helsingin Punavuoressa

Viesti Kirjoittaja Ifigeneia »

murhe kirjoitti: Ti Touko 02, 2023 5:35 pm Jäi soimaan korvan : " Poliisi ei ole ottanut ketään kiinni asianjohdosta " ??????
Liikaa donitseja, ei jaksa juosta pentujen perässä?
Tekikö Lilleri-Lalleri itsemurhan, vai tapettiinko hänet?
Ihmisapina
Susikoski
Viestit: 48
Liittynyt: Ma Maalis 27, 2023 11:09 pm

Re: Aseistautunut nuoriso­joukko riehui Helsingin Punavuoressa

Viesti Kirjoittaja Ihmisapina »

Tiinas kirjoitti: Ti Touko 02, 2023 5:21 pm Yliksellä kuvia, yllätys, yllätys - mutakuonoista. Sannasanna saa taas päänsäryn eikä "huomaa" uutista
Saisiko linkin. Kiitos.
Avatar
Nokus
Martin Beck
Viestit: 838
Liittynyt: Su Helmi 28, 2021 5:10 pm

Re: Aseistautunut nuoriso­joukko riehui Helsingin Punavuoressa

Viesti Kirjoittaja Nokus »

Ketään ei otettu kiinni!?????????? Taasko suojaväri päällä! Taas!
Valkoinen Suomi
Knobster
Adrian Monk
Viestit: 2983
Liittynyt: To Loka 08, 2020 10:19 pm

Re: Aseistautunut nuoriso­joukko riehui Helsingin Punavuoressa

Viesti Kirjoittaja Knobster »

Nokus kirjoitti: Ti Touko 02, 2023 5:42 pm Ketään ei otettu kiinni!?????????? Taasko suojaväri päällä! Taas!
Mitä horiset? Laki on kaikille sama ja otetaan kyllä kiinni jos voidaan tunnistaa.
Avatar
Nokus
Martin Beck
Viestit: 838
Liittynyt: Su Helmi 28, 2021 5:10 pm

Re: Aseistautunut nuoriso­joukko riehui Helsingin Punavuoressa

Viesti Kirjoittaja Nokus »

Knobster kirjoitti: Ti Touko 02, 2023 5:45 pm
Nokus kirjoitti: Ti Touko 02, 2023 5:42 pm Ketään ei otettu kiinni!?????????? Taasko suojaväri päällä! Taas!
Mitä horiset? Laki on kaikille sama ja otetaan kyllä kiinni jos voidaan tunnistaa.
Mitä horiset? Laki ei ole kaikille sama ja otetaan kyllä kiinni jos voidaan tunnistaa mutta kun ei voida kun se Ihoväri!
Valkoinen Suomi
jmit
Axel Foley
Viestit: 2020
Liittynyt: Pe Loka 02, 2009 2:55 pm

Re: Aseistautunut nuoriso­joukko riehui Helsingin Punavuoressa

Viesti Kirjoittaja jmit »

'Laki on kaikille sama'

Soveltaminen vain vaihtelee :)
PekkoPelikaani

Re: Aseistautunut nuoriso­joukko riehui Helsingin Punavuoressa

Viesti Kirjoittaja PekkoPelikaani »

Kuulostaa ihan paremman väen touhulta, partalapset asialla?
Oliver
Harjunpää
Viestit: 342
Liittynyt: Ti Tammi 16, 2018 7:41 pm

Re: Aseistautunut nuoriso­joukko riehui Helsingin Punavuoressa

Viesti Kirjoittaja Oliver »

Eikös tämä Punavuori ole juuri sellainen paikka, jonne tällaista toimintaa on kaivattu? Siellähän asuu muistaakseni porukkaa jotka haluavat rajattomasti näitä moniosaajia maahan ja kukaan ei tunne yhtään persua...
Vastaa Viestiin