Totuus on kuitenkin, että sairaalassa hoitoajan pituus edelleenkin korreloi vammojen vakavuusasteen kanssa. Siis yleensä mitä pitempi on hoitoaika, sitä vakavampia vammat ovat olleet!

Tämän tosiasian myöntäminen tuntuu olevan joillekin vaikeaa!
Tietysti jos verrataan 60-lukua ja nykypäivää, niin hoitoajat ovat lyhentyneet, mutta se on jo toinen juttu.
NG oli
sairaalahoidossa 5.6.1960 - 23.6.1960. Eli 19 päivää jos tulo- ja lähtöpäivät lasketaan mukaan. Tuon jälkeen hän kävi lisäksi hoidossa ainakin hammasklinikalla, jossa hoidettiin mm. murtuneita leukaluita. Tuo hoitanut hammaslääkäri olisi kyllä tullut mielellään oikeuteen todistamaan, mutta häntä ei kutsuttu todistajaksi. Sensijaan kutsuttiin joku paperimies, joka oli nähnyt NG:n poliklinikan eteisessä ja antanut sen mukaan arvionsa. Eli hoitoa annettiin vielä kauan sairaalassaolon jälkeenkin mm. hammas- ja korvaklinikoilla. Sairaslomakin oli muistaakseni puolen vuoden paikkeilla, tarkkaa määrää en kyllä muista. Tuo oli alan huippusairaala, jossa nämä asiat kyllä tunnettiin jo 60-luvulla. Kyllä tuo sairauskertomus kertoo omaa kieltään - se kertoo vakavista vammoista, jotka ovat vaatineet aktiivista hoitoa (awa?) ja joista toipuminen on kestänyt kauan.
Jään odottamaan hassunkurisia selittelyjä!
