Koulukiusaaminen

[IhmeTyyppi]

Kiusaajan naaman leipominen yläasteen jälkeen oli yksi elämäni herkullisimpia hetkiä, lapsellista toki.

No lapsiahan silloin vielä ollaankin
Ihan oikein kiusaajalle, että sai takaisinpäin

[loneliness]

Itse en koskaan käyttänyt väkivaltaa enkä kiusannut ketään, tulin toimeen kaikkien kanssa jotka halus olla mun kavereita. Mutta näin vanhemmalla iällä olen ruennut vihaamaan ihmisiä ja niiden kyynisyyttä. Enkä todellakaan arvosta ketään joka on kiusannut tai että jos jonkun lapset kiusaa. Ja jos tytärtäni kiusataan niin olen 100 varma siitä että se asia ei jää siihen. Ja sama jos tyttäreni kiusaa muita pidän huolen että rangaistuksen saa.

Hyvät tyypit jää usein jyrän alle. Sen verran on kylmä maailma. Varmasti tulee kyyniseksi, kun pitempään tulee kuraa niskaan, en epäile yhtään, ja se on ihan luonnollistakin. Vanhempien olisi hyvä mielestäni kuitenkin pitää sekin mielessä, että kun korostetaan, että ei saa kiusata, niin on kuitenkin parempi puolustautua jossain vaiheessa, ettei kiusaajat pääse liian helpolla. Kun kohtaa vastarintaa, niin kiusaajien itseluottamus alkaa murenemaan ja siirtyvät seuraaviin uhreihin. Kunpa kaikki pystyisivät kiusaajien ylivoiman edessä pistämään kampoihin...

[loneliness]

Toisen polven kiusatut
Koulukiusatun äiti purki kirjaksi, millaista on viedä kouluun lasta, joka pelkää kuollakseen.

Kun Tina Holmberg-Kalenius perheineen muutti maalle, hänellä oli suuri toive: että tytär pääsisi pieneen kyläkouluun. Se löytyikin: varsinainen idylli!

Paitsi että. Jossain vaiheessa tytär alkoi muuttua. Lapsesta tuli hiljainen, vähitellen hän lakkasi melkein puhumasta. Sitten alkoivat koulupäivien jälkeiset kontrolloimattomat raivokohtaukset. Lapsi heräili yöllä huutamaan ääneen. Onko se tullut hulluksi, vanhemmat ihmettelivät.

Ei ollut – lasta kiusattiin, kävi lopulta ilmi. "Se oli niin jokapäiväistä ja järjestelmällistä, ettemme aluksi ymmärtäneet", Holmberg-Kalenius sanoo.

Ja siitä kaikki vasta alkoi. Kun vanhemmat ottivat yhteyttä kouluun, ongelmaa vähäteltiin ja syytä kiusaamiseen etsittiin tyttärestä.

"Tuntuu kauhealta viedä lasta kouluun, kun hän pelkää oikeasti. Sellainen pelko on lapselle pahempi kuin kuolema. Siinä vaiheessa elää vain minuutista, tunnista toiseen."

Sama jatkui perheneuvolassa, kuukausia. Lopulta perhe kysyi koulutoimenjohtajalta, onko kouluun mentävä, kun lapsen terveys on vaakalaudalla. Kyllä, kuului vastaus, vanhempien vastuulla olisi saada lapsi haluamaan kouluun.

Nyt, kolme vuotta myöhemmin, Holmberg-Kalenius on juuri julkaissut kirjan Elämää koulukiusaamisen jälkeen. Tytär on jo toisessa koulussa. Vertaisryhmissä toimineena äiti tietää jo, ettei hän ole yksin. Moni hänen kohtaamansa vanhempi on kuullut koulusta kommentin, että kun se teidän lapsenne antaa kiusata itseään.

"Se, ettei uskalleta puhua kiusaamisesta, vaan etsitään kiusatusta lapsesta vikoja, on iso juttu. Jos kiusaamiseen ei puututa, on sama, mitä kiusattu itse tekee."

Yksi syy siihen, että kiusaus saa jatkua, on ajatus, että lasten kiusaaminen on jotenkin normaalia, lapsuuteen kuuluvaa.

"Normaalin siitä tekee vain se, että me aikuiset sallimme sen."

Kun Holmberg-Kaleniuksen lapsi kitui traumaansa, äiti joutui käsittelemään samalla omankin historiansa. Kirja alkoi "terapiaprojektina". Häntä itseään oli kiusannut koulussa opettaja, joka seisotti ujoja oppilaita luokan edessä ja pilaili heidän kustannuksellaan.

Usein kiusattujen vanhempien lapset joutuvat myös itse kiusatuiksi. Se on vanhemmille vaikeaa.

"Olen kauheasti sitä miettinyt. Varmasti on niinkin, että jos on itse ollut koulukiusattuna, niin kasvatuksen aikana tapahtuu jotain. . . joka siirtää omaa herkkyyttä tai haavoittuvuutta lapseen. Mutta se ei selitä kiusaamista kokonaan."

On muutamia väärinkäsityksiä, joita Holmberg-Kalenius halusi kirjallaan oikoa. Esimerkiksi, kiusaaminen ei ole koskaan kiusatun syy. Se ei ole myöskään yksin kiusaajan syy, vaan koko ryhmä on vastuussa. Ja: ammattilaisten ei pitäisi yrittää analysoida uhria, vaan pysäyttää kiusaaminen.

Holmberg-Kalenius on kohdannut monia vanhempia, joille perheneuvoloissa vierailu on ollut raskas kokemus. Kun vanhemmat ovat yrittäneet puhua kiusaamisesta, neuvolassa onkin haluttu keskustella kiusatun varhaislapsuudesta.

Kouluampumisten myötä kiusaamisesta on taas puhuttu. Holmberg-Kalenius sanoo, että häntäkin jännittää oman lapsen siirtyminen ylemmille luokille, kun tietää, miten monet oppilaat voivat huonosti.

"Mutta – ja tämä on vaikea asia – mulla on jonkinlainen empatia näitä ampujia kohtaan", hän sanoo varovasti. "En hyväksy, että he tekevät noin. Mutta pystyn ymmärtämään jollain tasolla ne tunteet; sen vihan, mitä seuraa siitä, että tulee toistuvasti ja pitkän ajan sisällä nöyryytetyksi."

Holmberg-Kalenius ei ole huomannut, että yksikään kunnallisvaaliehdokas olisi nostanut kiusaamista pääteemakseen, vaikka hänestä se sellaiseksi hyvin sopisikin. Nimenomaan päättäjien pitäisi tarttua ongelmaan. Kouluihin tarvittaisiin kiusaamisesta vastaava ulkopuolinen asiamies tai tarkkailija. Nollatoleranssi on valtakunnallinen tavoite, mutta se ei näy kouluissa kuin vaihtelevasti.

Kiusaamiseen pitäisi puuttua jatkuvasti, pienimmästä tapauksesta alkaen.

"Aluksi se olisi rankkaa, mutta pidemmän päälle kiusaaminen vähenisi."

Ja kaikilla opettajilla pitäisi olla välineet puuttua kiusaamiseen. Ei enää teennäisiä palavereja, joissa kiusattu joutuu istumaan kiusaajansa kanssa ja kuulemaan, kuinka tämä käskystä pyytää anteeksi.

"Lapsia pitäisi aina haastatella erikseen. Kiusaaminen syntyy juuri ryhmässä, ja siinä sitä myös ylläpidetään."

Lähde: Helsingin Sanomat su 5.10, Anu Silfverberg

[VoDKa]

Kouluampumisten myötä kiusaamisesta on taas puhuttu. Holmberg-Kalenius sanoo, että häntäkin jännittää oman lapsen siirtyminen ylemmille luokille, kun tietää, miten monet oppilaat voivat huonosti.

"Mutta – ja tämä on vaikea asia – mulla on jonkinlainen empatia näitä ampujia kohtaan", hän sanoo varovasti. "En hyväksy, että he tekevät noin. Mutta pystyn ymmärtämään jollain tasolla ne tunteet; sen vihan, mitä seuraa siitä, että tulee toistuvasti ja pitkän ajan sisällä nöyryytetyksi."

Hienoa, että se uskalletaan myöntää - kiusaamista läheltä nähnyt, kiusaamisen kohteena oleva tai muuten vain tapaukseen todella hyvin perehtynyt ihminen uskaltaa sanoa nuo sanat. Jonkinlainen empatia on nimenomaan juuri se oikea tapa ilmaista se tunne. Hyväksyähän ei tarvitse, eikä kai pidäkään, mutta minusta on todella hyvä, että uskaltaa sanoa ääneen tuollaisen asian. Kunpa vain useampikin pystyisi siihen, kun tuntuu että nämä jotka eivät voi nähdä kiusatun kantaa millään kulkevat side silmillä, leikkien vaaleanpunaisilla arskoilla ja eivät yksinkertaisesti vaivaudu perehtymään muuhun kuin siihen, kuka pitää isointa mekkalaa aiheesta - negatiivisesti, tietenkin.

Mielenkiintoista muuten tosiaan, etteivät ehdokkaat ole ottaneet aiheekseen lopettaa tuota kiusaamista. Kuvittelisi, että siinä olisi semmoinen aihe joka saisi monet äänestämään. Vai onko pelko sitten taas siinä, ettei kiusattuja uskalleta enää puolustaa, vaan annetaan yhteiskunnan kasvattaa sitten näitä tulevia murhaajia omalla tavallaan? Onhan se mukavaa, että oma napa on niin kamalan jännittävä asia, mutta entäs se kaverin napa sitten? Sitä et näekään joka päivä.

[loneliness]

Mielenkiintoista muuten tosiaan, etteivät ehdokkaat ole ottaneet aiheekseen lopettaa tuota kiusaamista. Kuvittelisi, että siinä olisi semmoinen aihe joka saisi monet äänestämään. Vai onko pelko sitten taas siinä, ettei kiusattuja uskalleta enää puolustaa, vaan annetaan yhteiskunnan kasvattaa sitten näitä tulevia murhaajia omalla tavallaan? Onhan se mukavaa, että oma napa on niin kamalan jännittävä asia, mutta entäs se kaverin napa sitten? Sitä et näekään joka päivä.

Poliitikot suuressa viisaudessaan ovat varmaankin todenneet, että menee itseltä ja puolueelta kasvot, jos lupaillaan ennen vaaleja ehkäistä koulukiusaamista ja vaalien jälkeen tulokset eivät ole vakuuttavia. Kiusaamisesta tulisi lisää puhetta ja tarinoita kiusattujen pään hajoamisista tulisi esiin jatkuvalla syötöllä. Se on helpompi lakaista maton alle ja hyssytellä.

Ehkä itse olen kapeakatseinen näissä koulumurhajutuissa, mutta eikös olisi jo aika pistää lisää kampanjoita käyntiin koulukiusaamisia vastaan Pekka-Ericin ja Matin pistettyä hulinaksi. Jotain hyvääkin ikävistä tapahtumista, jos silmät aukeaisivat enemmän. Se on sitten eri asia, onko noista kampanjoista hyötyä, mutta ainakin olisi yritetty. Tämä tekojen kauhistelu ja tuomitseminen, luusereiksi haukkuminen yms. ainoastaan vahvistaa kiusaajien asemaa, koska heille ei teosta laiteta lainkaan vastuuta. Tekijä on vain joku seonnut hörhö, jonka kohtelulla ja kiusaamisella ei ole ollut mitään osaa eikä arpaa ammuskeluihin(!?).

[WhoIam]

Minua kiusattiin ala-asteella. Luokalla oli muutama poika joiden elämän tehtävä oli kiusata minua. Eräs haukkui hulluksi, mielisairaaksi, huoraksi ym. ja olin aivan tavallinen ala-asteelainen joka ei todellakaan näyttänyt huoralta tai ollu mielisairas. Pilakuvia piirtelivät minusta taululle, kirjoittivat äidinkielessä aineita joissa haukkuivat minua edellämainituilla nimillä sekä rumaksi. (Opettaja luki aineet ääneen) ja eräs pojista joka painoi n.50kg enempi kuin minä potki, löi ja töni. Kerran kun se tönäsi minut nurin, minä raapaisin sitä vahingossa ja sitten se meni valittamaan opettajille ja minua syytettiin ja haukuttii huluksi vaikka minussa oli nyrkinkokoisia mustelmia.


Ja opettajani uskoi vain poikia ja jos sattui olemaan kiusaamisen aikana paikalla sanoi sen olevan normaalia. Ylä-asteelle pääsin eri luokalla mutta kerkesin olla koulussa pari kuukautta kunnes sairastuin syöpää ja kasilla takaisin kouluun niin eihän kiusaajat sen jälkee liiemmin ole kiusanneet mutta nyt ysillä sairastumisen takia ei ole kavereita ja en uskalla tunneilla vastata kysymyksiin koska minua ala-asteella vääristä vastauksista pilkattiin. Vieläkin kiusaamisesta on traumoja ja ikinä ei kiusaaminen varmaan unohdu ja kiusaajia vihaan koko lopun elämää mutta minkäs sille voi.

[joey]

...kirjoittivat äidinkielessä aineita joissa haukkuivat minua edellämainituilla nimillä sekä rumaksi. (Opettaja luki aineet ääneen)

Kuinka lapsilta voidaan vaatia erityistä huomaavaisuutta ja empatiaa kanssaihmisiä kohtaan (viitaten viimeaikaiseen keskusteluun), jos aikusetkin ovat näin uskomattoman typeriä?

edit: Tuohon lonen tekstiin viitaten:
Minä pidän näitä kouluampujia luusereina siksi, että he alentuvat kiusaajiensa tasolle ja vieläkin alemmas kohdistaessaan tekonsa viattomiin sivullisiin. Se on mielestäni äärimmäisen raukkamaista ja se on syy sille, minkä takia heitä kohtaan on hirveän vaikea tuntea empatiaa.

[IhmeTyyppi]

WhoIam, nyt on aika ottaa itseäsi niskasta kiinni ja ruveta elämään rohkeammin. Voitithan vaikean sairaudenkin, miksipä et sitten ujouttasikin
Ei muuta, kuin reilusti "leipäläpi" auki ja puhua pölpöttelet minkä kerkiät, kyllä sieltä niitä kavereitakin vielä löytyy!

[loneliness]

WhoIAm vaikutat asialliselta tyypiltä ja kirjoituksien perusteella huomattavasti kypsemmältä kuin monet ikäisesi. Koita vain kerätä itseluottamusta ja rohkaista itsesi. Yritä löytää mukavia kavereita, joiden kanssa voit pyöriä siellä koulussa. Tämä on yksi typerimpiä asioita kiusaamisessa...mukavia ja asiallisia tyyppejä kiusataan ja pilkataan ilman syytä. Ehkä he ovat jostain kateellisia sinulle.

[bluerein]

[rapier]

http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa ... %E4/108361


Hiljaisesta kiusaamisesta tullut tyttöjen tapa ilkeillä

06.10. - 21:41 (Luotu: 21:31)

Koulukiusaaminen: Tampereella kiusaamista ehkäistään puhumalla asiasta oppitunneilla
Ira Huuhtanen ja Jemina Sormunen. Kuva: Tomi Vuokola - Aamulehti

Koulukiusaamisen arvioidaan koskettavan noin 50 000:tä perhettä. Kiusaamisesta puhuvat ja kirjoittavat usein ne, jotka ovat jo pyyhkineet koulun tomut jaloistaan.

Elämää koulukiusaamisen jälkeen -kirjassa (Gummerus, 2008) entinen koulukiusattu ja koulukiusatun äiti Tina Holmberg-Kalenius kertoo erityisesti tyttöjen suosimasta hiljaisesta kiusaamisesta.

Siinä uhri eristetään ja hänen tavaroitaan piilotetaan, rikotaan ja varastetaan.

Eristämistä ja pilasoittoja
Tampereen Pyynikin koulun 7B-luokan oppilaiden Ira Huuhtasen ja Jemina Sormusen mielestä tällaiseen kiusaamiseen on puututtava nopeasti. Pyynikin koululla kiusaamisesta on puhuttu muun muassa terveystiedon tunnilla.

- Yleensä se kiusaaminen on nimittelyä ja pahan puhumista toisen selän takana. Ulkopuolisen pitäisi puuttua asiaan, jos näkee sellaista. Kiusaajille voi sanoa, että tuohan on ihan törkeätä, Sormunen sanoo.

Elämää koulukiusaamisen jälkeen -kirjan mukaan hiljaisen kiusaamisen uhrille soitellaan pilasoittoja, ja hänestä keksitään tekaistuja juttuja. Hänen kanssaan luvataan lähteä jonnekin ja perutaan se.

Huuhtasen ja Sormusen mielestä hiljaisesta kiusaamisesta saatetaan helposti vaieta. Kiusauksen kohde saattaa ajatella ilkeilyn lisääntyvän, jos asiasta kerrotaan vaikkapa opettajalle. Kiusaamisessa korostuu usein ryhmästä eristäminen.

- Minulta vietiin joskus toisella luokalla takki. En päässyt välitunnille lainkaan, kun ulkona oli pakkasta. Välillä minua ei myöskään otettu mukaan porukkaan, Huuhtanen sanoo.

Huuhtanen ja Sormunen uskovat, että hiljainen kiusaaminen voi olla fyysistä tönimistä pahempaa.

- Tytöt eivät uskalla käydä käsiksi toisiinsa. Henkisen kiusauksen kohde voi masentua pahasti. Jos pojat tönivät toisiaan, niin he eivät kanna siitä kovin pitkään vihaa, Huuhtanen pohtii.

Opettajien suosima ilkiö
Monesti hiljaista kiusaamista etäjohtaa opettajienkin suosima kauniisti käyttäytyvä tyttö, jonka apulaiset toteuttavat tunnollisesti hänen käskyjään.

Kiusaamisesta kirjan kirjoittanut Holmberg-Kalenius sanoo, että anteeksiantaminen on kiusatun oikeus, ei velvollisuus. Anteeksiantaminen pudottaa uhrin viitan hänen harteiltaan ja vapauttaa elämään.

Itse hän pystyi antamaan anteeksi häntä kiusanneelle opettajalle vasta parikymmentä vuotta tapahtumien jälkeen. Tyttären opettajille hän on antanut anteeksi silmien sulkemisen.

- Sen jälkeen olen nähnyt lapseni kiusaamisen vähemmän henkilökohtaisena ja enemmän aikaamme, kasvatus- ja koulutuskulttuuriamme kuvaavana ilmiönä.

Taneli Koponen

Aamulehti, STT

[bluerein]

[Sten]

Mua kiusattiin kans vuoskausia ala-asteel ja yläasteel, tosin yläasteella oli vain yksi kiusaaja ongelmana, se ratkes sit sillä kun yks kerta vaan kiehahti nupissa tarpeeks ja tempasin sitä turpaan. sit pidin sitä kaulasta kii, koitti se jotain tehdä, mutta oli sen verran lyhyempi ettei yltänyt.

Sen jälkeen sai olla rauhassa, ja oli myös ainoa kerta kun ketään olen lyönyt, ei siinäkään kyllä onneks pahasti käynyt.

Nykyään olen senkin kanssa ihan ok väleissä, lapsena tekee asioita mitä ei itsekään tajua. Muutti sattumalta lähes naapuriin reilu vuos sitten, mutta eipä sekään mikään ongelma ole.

muistan kyllä joskus yläasteella kun suunnittelin että tappaisin hänet, mutta jäi onneks vain suunniteluksi.

[WhoIam]

WhoIAm vaikutat asialliselta tyypiltä ja kirjoituksien perusteella huomattavasti kypsemmältä kuin monet ikäisesi. Koita vain kerätä itseluottamusta ja rohkaista itsesi. Yritä löytää mukavia kavereita, joiden kanssa voit pyöriä siellä koulussa. Tämä on yksi typerimpiä asioita kiusaamisessa...mukavia ja asiallisia tyyppejä kiusataan ja pilkataan ilman syytä. Ehkä he ovat jostain kateellisia sinulle.

Tuota olen kuullut ennenkin että vaikutan kypsemmältä kuin ikäiseni, vakavasti sairastuminen kyllä aiheuttaa tällastakin. Muilta luokilta on muutama kaveri mutta oma luokkalaiset ns. pelkää minua koska ole erinäköinen ja en ole niin hyvissä voimissa kuin muut.

[loneliness]

No kahta samannäköistä ihmistä ei ole olemassakaan. Yrität vaan olla rohkea ja ennakkoluuloton (uskon, ei ole helppoa) niin ihmiset huomaa, että oot hyvä tyyppi ja potentiaalinen ystävä. Ja parempi olla muutama hyvä ystävä, kuin lauma merkityksettömiä selkäänpuukottavia siipeilijöitä Hyvä, että selvisit ja elämä jatkuu. Et varmasti ota asioita itsestäänselvyyksinä, vaan osaat ehkä nauttia monista sellaisista asioista, mitä muut eivät tajua.