Kimmo Ojalan, 29v. katoaminen kesällä v. 1999
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17441
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
Re: Kimmo Ojalan, 29v. katoaminen kesällä v. 1999
Poliisi pyysi lisää tietoja 25 vuotta sitten Kouvolassa tapahtuneesta murhasta: ”Etenemme sentti kerrallaan”
29-vuotiaan Kimmo Ojalan katoamista on tutkittu murhana vuodesta 2020.
Poliisi on jälleen edistynyt kouvolalaisen Kimmo Ojalan murhan tutkinnassa. Poliisi pyysi vinkkejä tapaukseen liittyen marraskuun alkupuolella. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mika Salmisen mukaan vinkkejä tuli hyvin ja kaikki johtavat toimenpiteisiin.
– Olen tyytyväinen niihin, Salminen sanoo.
Kaikki vinkit olivat Salmisen mukaan asiallisia ja ne vievät tutkintaa eteenpäin.
Koska tapauksesta on jo noin 25 vuotta, ei voi Salmisen mukaan odottaa suuria harppauksia tutkinnassa.,
– Pikemminkin etenemme sentti kerrallaan.
Salminen muistutti marraskuun alussa, että tässä ajassa pienemmät rikokset vanhenevat, mutta murha ei koskaan. Hän toivoi, että murhasta asioita tietävät ihmiset olisivat rohkeasti yhteydessä. Mahdollisista omista pienemmistä rikoksista tuolta ajalta ei kannata enää olla huolissaan, koska ne ovat vanhentuneita.
Juuri sellaiset ihmiset eivät ole Salmisen mukaan olleet poliisin yhteydessä, mutta muuten tietoa tuli lisää.
– Tuli ilmi asioita, jotka voivat viedä näiden ihmisten äärelle, Salminen muotoilee.
Vihjeet edelleen tervetulleita
Kouvolalainen Kimmo Ojala katosi kesäkuussa 1999. Hän oli kadotessaan 29-vuotias. Poliisi on tutkinut tapausta murhana vuodesta 2020 lähtien.
Ojalan ruumista on viimeksi etsitty maastosta syksyllä. Tapauksessa on useita epäiltyjä, joista yhtä kuulusteltiin marraskuun alussa.
Vihjeitä ja havaintoja voi lähettää sähköpostilla [email protected] tai puhelimitse numeroon 029 543 5748.
https://yle.fi/a/74-20125757

Murha ei juu vanhene koskaan mutta tekijä tai tekijät kyllä,kuolee ne nekin eikä tilille saada.
Paljon jää ikävä kyllä selvittämättä.
Paljon jää ikävä kyllä selvittämättä.
-
Haudankaivaja
- Remington Steele
- Viestit: 242
- Liittynyt: Ti Syys 11, 2018 7:07 pm
Re: Kimmo Ojalan, 29v. katoaminen kesällä v. 1999
Eiköhän Kimmo saapunut mökille kuten oli sovittu,mutta ei koskaan sieltä elävänä lähtenyt. Avo vaimo joka oli 9 vuotta vanhempi ei perään kysellyt kun tiesi mitä on käynyt. Poliisi ei katsonut tarpeelliseksi tutkia maastoa,kun helmikuussa oli lunta.
Kävivätköhän edes keväällä tai kesällä tutkimassa?
Kävivätköhän edes keväällä tai kesällä tutkimassa?
Re: Kimmo Ojalan, 29v. katoaminen kesällä v. 1999
Vaikeaa uskoa etteivät olisi missään vaiheessa käyneet tutkimassa mökin ympäristöä, etenkään sen jälkeen kun asiasta kysyttiin suoraan Kadonneissa. Sinne uskon minäkin Kimmon päätyneen, on mahdollisesti mennyt suoraan avovaimon järjestämään ansaan...Haudankaivaja kirjoitti: To Marras 21, 2024 9:39 am Eiköhän Kimmo saapunut mökille kuten oli sovittu,mutta ei koskaan sieltä elävänä lähtenyt. Avo vaimo joka oli 9 vuotta vanhempi ei perään kysellyt kun tiesi mitä on käynyt. Poliisi ei katsonut tarpeelliseksi tutkia maastoa,kun helmikuussa oli lunta.
Kävivätköhän edes keväällä tai kesällä tutkimassa?
-
Ei mitään hajua
- Roger Murtaugh
- Viestit: 894
- Liittynyt: Su Marras 20, 2022 11:01 pm
Re: Kimmo Ojalan, 29v. katoaminen kesällä v. 1999
Positiivista, että tämä on kuitenkin edelleen esillä. Oliko se nyt jo 1,5 vuotta sitten, kun poliisi lupaili, että aikoi tehdä maastoetsintöjä ja kohta olisi jotakin kerrottavaa ja sitten koitti pitkä ajanjakso ilman mitään uutisointia tai tiedottamista. Tuntui jo siltä, että tämä tyssäsi siihen.
Avovaimon järjestämää ansaa kesämökillä minäkin epäilen Kimmon kohtaloksi.

Spequlaattori
- Susikoski
- Viestit: 31
- Liittynyt: Pe Tammi 17, 2020 9:23 pm
Re: Kimmo Ojalan, 29v. katoaminen kesällä v. 1999
Jep, kannattaisi naarata se kesämökin vesistö ellei sitten koira ole merkinnyt auton takakonttia jonka avulla Kimmon kroppa olisi piilotettu muualle. Varmaankin lähellä ollaan ratkaisua.Ei mitään hajua kirjoitti: To Marras 21, 2024 5:05 pm Positiivista, että tämä on kuitenkin edelleen esillä. Oliko se nyt jo 1,5 vuotta sitten, kun poliisi lupaili, että aikoi tehdä maastoetsintöjä ja kohta olisi jotakin kerrottavaa ja sitten koitti pitkä ajanjakso ilman mitään uutisointia tai tiedottamista. Tuntui jo siltä, että tämä tyssäsi siihen.
Avovaimon järjestämää ansaa kesämökillä minäkin epäilen Kimmon kohtaloksi.
Re: Kimmo Ojalan, 29v. katoaminen kesällä v. 1999
Onko se tullut missään ilmi että minkä nimisiä nämä vaimot exät tai nykyiset oli?
-
Ghost hunting
- Sherlock Holmes
- Viestit: 7340
- Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
- Paikkakunta: aarniometsä
Re: Kimmo Ojalan, 29v. katoaminen kesällä v. 1999
Lieneekö jokin jolla omatunto kolkuttaa?Talvi2017 kirjoitti: Ti Marras 19, 2024 2:36 pm Ojalan työpaikalle soitettiin.
Tämä on totta tai sitten joku työpaikalla valehteli.
Tai hän joka soitti, tiesi tunsi hyvin Ojalan.
Tai soittaja oli Ojala itse ja soitti ties mistä.
Samoilla kaavoilla mennään kuin muissakin keisseissä kun autokin oli tarkoitus tuhota, mutta ei ainkaan palamaan saatu.
Re: Kimmo Ojalan, 29v. katoaminen kesällä v. 1999
Tulisikohan vaikka lumien sulettua jotain päivitystä siitä mitä toimenpiteitä poliisi on tehnyt viime aikoina ja miten tutkinta etenee.
Katsoin pitkästä aikaa Kimmosta kertovan Kadonneet-jakson ja muutamia ajatuksiani siitä.
Mietin minkälainen elatussopimus Kimmolla on ollut lapseensa. Eikö noin muutoin tavannut lastaan kovin usein, kerta lapsen äiti ja Kimmon äiti olivat ihmetelleet miten jouluna ei ole ollut yhteyksissä? Eikö jo kauan ennen joulua ihmetyttänyt lasta ja lapsen äitiä kun Kimmosta ei mitään kuulu? Kimmon äiti mainitsee puheissaan Kimmon siskot, kuinka on myös heiltä kysynyt onko Kimmon elämässä jotain muuttunut (katoamisen aikoihin), eikä äidin tietoon ole tällaista tietoa muutoksesta tms. heiltäkään tullut. Missä Kimmon sisarukset asuivat ja minkä verran oli heidän kanssaan tekemisissä? Ei ilmeisesti kovin tiiviisti. Äiti myös kertoo ettei hänen tietoonsa ole tullut, että Kimmolla olisi ollut vihamiehiä tms.
Kimmon autoon liittyen, Kadonneet-ohjelmasta: Kimmo osti auton vuonna 1999 suunnilleen toukokuun puolessa välissä. Traficomin tiedoista käsitin, että 7.5.1999 alkaen Kimmo oli auton haltija.
Kimmon yhteydet Viroon liittyivät poliisin tietojen mukaan autokauppoihin tai autokauppojen suunnitteluun.
Poliisi kertoo Kadonnet-ohjelmassa, että Kimmo oli nostanut 5.6.1999 tililtään 500 markkaa. 5.6. on kalenterin mukaan ollut lauantai.
Poliisi kertoo, että "Kimmolla ei ollut vakituista asuntoa, oleskeli auton nupissa tai kavereiden luona tai kävi Sinikan luona". Jaksossa kerrotaan, että autosta korkea laina, jota Kimmo lyhensi säännöllisesti, yhden erän muutama päivä ennen katoamista 1.6. ja seuraava erä olisi ollut 15.6.
Miksi Kimmo osti kalliin auton, vaikka ei ilmeisesti rahallisesti mennyt erityisen hyvin?
Ja sitten nämä äidin puheet siitä ettei Kimmolla hänen tietääkseen ollut vihamiehiä jne., kääntyvät minun päässäni siihen ajatukseen, että ehkäpä niitä nimenomaan oli, ja ehkäpä äiti ja muut Kimmon läheiset ovat olleet jonkinlaisessa pelon ilmapiirissä ennen kun ovat lopulta päättäneet tehdä katoamisilmoituksen.

Vaikka Kimmolla olisikin ollut vihamiehiä, niin eihän äiti niistä välttämättä oikeasti tiedä yhtään mitään, varsinkin jos ollaan tuolla tavalla tosi harvoin yhteyksissä eikä ne pelot muutenkaan aina ulotu perheenjäseniin asti.
Re: Kimmo Ojalan, 29v. katoaminen kesällä v. 1999
^ Oli tai ei (vihamiehiä) niin eiköhän tässä(kin) tapauksessa se todennäköisin selitys/motiivi ole kuitenkin perinteinen eli joko mustasukkaisuus tai sitten joku muu parisuhteeseen liittyvä(t) ongelma(t).
Ei pidä lähteä merta edemmäs kalaan.
Ei pidä lähteä merta edemmäs kalaan.
".. Sä kosketusta kaipaat toisen ihmisen, ken voi sulle antaa rakkauden. Saada voi vain toista etsien; onnea hyppysellisen .. " (Berit [oik. Tuula Etola]; Hyppysellinen onnea, san. Turkka Mali, säv. Jori Sivonen)
Re: Kimmo Ojalan, 29v. katoaminen kesällä v. 1999
∆
Jos tää olisi True Crime -podijakso niin Kimmo-polo olisi tietenkin houkuteltu ansaan sinne mökille, ja sitten joku jonkun naisen uusi mies olisi lopetellut Kimpsun ja pakannut kampsut ja ajanut auton sinne Lehtomäkeen[?]
Riskialtista tosin, mut naiset saavat miehet tekemään epätoivoisia tekoja.

^ Näinhän se on ja nähty monessa eri tapauksessa. Mieleen on jäänyt Kadonneet-ohjelmassa poliisin lause että "joku on saattanut haluta tehdä jotain Kimmolle avovaimon puolesta." Tuo oli nyt sitten vapaa lainaus, aivan sanatarkasti en muista mutta kuitenkin kaikkien saatavilla olevien tietojen valossa tuo lause kuulostaa tänä päivänä vähän siltä että poliisi on epäillyt jo tuolloin mökin ja avovaimon (tai hänen omaisten/ystävien) mahdollisesti liittyvän vahvasti Ojalan toistaiseksi tuntemattomaan kohtaloon. Todennäköiseltä se muutenkin tuntuisi, kun mietitään jos niitä vihamiehiä olikin niin mistä olisivat tienneet Kimmoa mennä hakemaan jostain mökiltä ?
Kimmo ei tiettävästi liikkunut missään alamaailmassa joten epätodennäköisenä pidän kyllä sitäkin, että olisi ollut joku täysin tuntemattomaksi jäänyt sen luokan vihamies joka olisi valmis henkirikokseen ja vieläpä ilmeisen suunniteltuun sellaiseen (murha). Harva nyt kuitenkaan haluaa elinkautista ehdoin tahdoin istumaan (tekijähän ei ole voinut mahdollista henkirikosta suunnitellessaan/tehdessään tietää, ettei todennäköisesti tule jäämään kiinni).
Kimmo ei tiettävästi liikkunut missään alamaailmassa joten epätodennäköisenä pidän kyllä sitäkin, että olisi ollut joku täysin tuntemattomaksi jäänyt sen luokan vihamies joka olisi valmis henkirikokseen ja vieläpä ilmeisen suunniteltuun sellaiseen (murha). Harva nyt kuitenkaan haluaa elinkautista ehdoin tahdoin istumaan (tekijähän ei ole voinut mahdollista henkirikosta suunnitellessaan/tehdessään tietää, ettei todennäköisesti tule jäämään kiinni).
".. Sä kosketusta kaipaat toisen ihmisen, ken voi sulle antaa rakkauden. Saada voi vain toista etsien; onnea hyppysellisen .. " (Berit [oik. Tuula Etola]; Hyppysellinen onnea, san. Turkka Mali, säv. Jori Sivonen)
Re: Kimmo Ojalan, 29v. katoaminen kesällä v. 1999
'Luonnollisesti tällainen riita on saattanut jossain henkilöissä aiheuttaa sellaisen reaktion, että hän halusi 'Sininkan hyväksi tehdä jotain'....
Oli pakko kattoo se jakso, ja tuossahan viitataan juuri yllä mainittuun, joten hyvin muistit matb.
Ja jaksossakin esitetyt kysymykset: 'Miksei riidan jälkeen 'Sinikka' yrittänyt ottaa yhteyttä Kimpsuun ja pyytää esim. avaimia pois'?????
Summa summarum:

- murha.infon tiimi
- Agentti Scully
- Viestit: 698
- Liittynyt: Ti Tammi 31, 2017 5:32 pm
Re: Kimmo Ojalan, 29v. katoaminen kesällä v. 1999
Ottettu Kimmon kuva talteen ensimmäiseen viestiin.
Take one for the team!