Tärkeää on tuoda esiin miten laajasta propagandan ilmiöstä on kyse. Esimerkiksi George Floydin tapauksen kohdalla videomateriaalia siitä oli noin kymmenen minuutin ajalta ennen kyseistä tilannetta, mutta kaikissa valtamedioissa lähetettiin vain ainoastaan sopivasti leikattu jälkitilanne.Make69 kirjoitti: Ma Joulu 30, 2024 10:16 amTämä on tätä "mutta kun" vastailua, nyt on kyse mitä vartijat tekivät tälle yksittäiselle henkilölle ei muusta. Ja mitä sitten tekivät? Pahoinpitelivät käsiraudoissa olleen henkilön kuoliaaksi vaikka heillä oli vielä suuri ylivoima. Tämä on murha, se ei siitä muuksi muutu vaikka neekerit olisivat kuinka yliedustettuina rikoksissa. Oikeuslaitos on antanut tälle uhrille tuomion mutta siihen ei ole kuulunut vartijoiden tekemää teloitusta.holmesin haamu kirjoitti: Ma Joulu 30, 2024 10:06 am Kaikissa tämmöisissä "kohutapauksissa" on kyse samanlaisesta asetelmasta eli valtamedia niin USAssa kuin ympäri maailmaa levittää tietoisesti leikattua (sopivasti sensuroituja) videota jostain melko harvinaisesta yksittäistapauksessa, jossa kyseessä on valkoisia viranomaisia/poliiseja ja uhrina musta henkilö (useimmiten rikollinen mies, kun muuta propagandatapauksia ei ole tarjolla). Paras esimerkki tuosta on George Floydin tapaus.
Kun näitä suomalaisia ja maailman juttuja alkoi vähänkin käsittelemään tutkimaan, niin jokaisessa valtamediassa kierrätettiin tauotta noin 3-5 tapausta koko USAsta muutaman vuoden ajalta ja niissäkin yksityiskohtia ei viitsitty kertoa tarkemmin. Kyse on oikeasti täydestä propagandasta, joka uppoaa hölmöimpiin, koska ne uutisoidaan niin jättimäisesti.
Sitten vastaavien tapausten seurauksena tapahtuu monesti paljon rankempia ryöstöaaltoja ja murhia niin alaikäisiin kuin vanhempiin kohdistunen, niin samainen valtamedian uutisointi loistaa tuossa täydellä poissaolollaan.
Kyse ei ole myöskään sattumasta, että mitä videoita valtamediat näyttävät laajasti väestölle ja mitä ei näytetä.
Väestölle halutaan luoda omanlainen propagandatodellisuus.
Tietysti voi ihmetellä miksi USAssa tapahtuu tälläistä, vaikka riskit jatkotoimenpiteistä ovat erittäin suuria.
Mutta monesti tilanteet tulevat yllättäen ja ei näissä edes haluta käsitellä asioita faktojen kannalta, kuten ei ole haluttu käsitellä niitä aiempiakaan vastaavanlaisia tapauksia.
Halutaan luoda juuri tuollainen mielikuva joka on oma reagointisi asiaan eli "Taas valkoiset poliisit teloittivat mustan uhrin. Sairasta!". Tämä on kyseisen propandan ensisijainen tavoite.
Suomessa asti on tapahtunut putkakuolemia ja on hyvä suhtautua poliisin voimankäyttöön varauksella, kun joissakin selkeässä poliisin virheissä esimerkiksi Suomessa uhrit saavat niskoittelusyytteitä.