2023: Lapset peruvat puheensa, tuomioiden purkua haetaan

[Como es?]

Tekoälyn antama vastaus ei taida olla ristiriidassa väittämäni kanssa?

Kuinka suurella todennäköisyydellä uskoisit osoitetun edunvalvojan vievän sellaista juttua eteenpäin, jossa tavallaan hänen omakin uskottavuutensa romuttuu?

Sinä sanot: "Ei lastensuojelun ja edunvalvonnan piirissä olevilla alaikäisillä ole mahdollisuutta käyttää omaa ääntänsä.!
Lain mukaan lapsella on mahdollisuus saada äänensä kuuluviin edunvalvojan tai oikeusavustajan kautta. Muu on sinun omaa tulkintaasi.

[Miss Holmes #1]

Vanhimmalla lapsella on kuitenkin ollut mahdollisuus puuttua asiaan jo vuosia.
Äitinsä henkisellä ja taloudellisella tuella olisi varmasti ollut mahdollisuus saada nuoremmat puolueettomaan edunvalvontaan asian kanssa.

[Honkala]

Voi hyvänen aika, onhan hän hakenut!! Vuonna 2016 Auer haki KKOlta purkua seksuaalirikoksiin. Tuolloin jo täysi-ikäinen tyttö yhtyi hakemukseen kertoi näistä sepustuksista ja halusi KKOn purkavan tuomion ainakin hänen osaltaan. Paskan marjat ei uskoneet.

[Bullit]

Yksi merkittävä tekijä lasten kannalta on varmasti ollut alkuunsa kesken jäänyt terapia järkyttävien tapahtumien jälkeen.

Asiaa ei ole pienet mielet pystyneet unohtamaan Turkuun muutolla, koska isä on poissaolollaan aina muistuttanut alitajunnassa traumasta, jota ei käsitelty ammattilaisten avulla.
Äidin pidätys aikanaan on tod näk laukaissut käsittelemättömät ”mustat pisteet”.

On kamalaa, ettei kukaan kertonut lapsille mitä purkuhakemuksesta voi seurata. Olivatko he valmistautuneet tähän?
Tämähän on järkyttävää ”jälki-terapiaa” käsitellä asioita.
Vaikka lopputulos varmasti lopulta helpottaa, on tämä kyllä aivan liian raju tie.

Tässä on minusta turha nostaa syyttävää sormea ketään kohti.
Mitkä olivat viranomaisten ja aikuisten mahdollisuudet aikanaan? -ohittaa lasten puheet tai toimia.
Lasten ollessa kyseessä ainoa oikea tapa oli minusta toimia.

Lataat aika kovia odotuksia tuohon pikkulasten terapiaan. Siihen, että käydään jossain toimistolla vähän piirtelemässä.

Viranomaisten mahdollisuudet? Etkös se ollut sinä joka kirjoitti kuinka saatananpalvontajuttuja et uskonut ollenkaan ja lähdit Ulvila-ketjustakin sen takia kokonaan pois, vai muistanko väärin, sekoitanko johonkin toiseen?

[Hermione]

Tekoälyn antama vastaus ei taida olla ristiriidassa väittämäni kanssa?

Kuinka suurella todennäköisyydellä uskoisit osoitetun edunvalvojan vievän sellaista juttua eteenpäin, jossa tavallaan hänen omakin uskottavuutensa romuttuu?

Sinä sanot: "Ei lastensuojelun ja edunvalvonnan piirissä olevilla alaikäisillä ole mahdollisuutta käyttää omaa ääntänsä.!
Lain mukaan lapsella on mahdollisuus saada äänensä kuuluviin edunvalvojan tai oikeusavustajan kautta. Muu on sinun omaa tulkintaasi.

Saa toki tulkita miten haluaa, mutta ainakaan tässä kyseisessä tapauksessa edunvalvojien kautta äänensä kuuluviin saaminen ei olisi onnistunut, ja oletettavaa on, ettei ole ainutkertainen tapaus. Kun oikeuden ja lastensuojelun rattaat lähti pyörimään, ei niitä lapset olisi edunvalvojiensa hellässä huomassa saaneet millään kääntämään suuntaa.

Ja huom. En missään tapauksessa väitä, että lastensuojelu ja edunvalvonta olisi täysin korruptoitunut ja läpimätä, kyllä lastensuojelu tekee oikeaa ja arvokasta työtä niiden lasten eteen, joiden kotiolot ja/tai mieli on rikki eikä vanhemmat kykene lastensa hyvinvoinnista huolehtimaan. Auerin lasten (tai ainakin kolmen nuorimman) kohdalla järjestelmä kyllä petti nämä pahasti. Miten oli mahdollista, että Ari Auer vaimoineen sai jatkaa sijaisvanhempina siitä huolimatta, että vanhin ei viihtynyt ja kolme nuorinta vieraannutettiin kaikista sukulaisista, ja lasten kertomukset muuttuivat seksijutuiksi heti kun ilmeni että sijaisvanhemmat saattaisivat menettää lapset. Kyllä siinä kohtaa olisi pitänyt hyvin kriittisesti tarkastella, onko lasten olot henkisesti turvalliset SILLOISESSA sijoituspaikassaan, sen sijaan, että ronkitaan immenkalvoja ja etsitään taikalampulla näkymättömiä arpia, että saadaan tuomittua Auer edes jostain, kun murhasyytteet meni nurin.

Huomioitavaa näiden lasten kohdalla on, että vanhin on johdonmukaisesti koko ajan kiistänyt olleensa kyseisten rikosten uhri. Hän oli eristetty kolmesta nuoremmasta sisaruksestaan. Näistä ainoastaan vanhin asui sijaisperheessä täysi-ikäiseksi saakka, kaksi nuorempaa lähtivät sieltä mieluummin lastenkotiin 14- ja 16 vuotiaana. Voidaan päätellä, ettei kovin onnellinen lapsuus ja nuoruus näillä lapsilla ole ollut, erossa äidistään ja muusta suvusta pl. sijaisvanhemmat, joiden sijaisvanhemmuus todistetusti meni ns. vihkoon, lihavat vuodet 8000 € kuukausikorvauksilla loppuivat lyhyeen, vaikka tämä asia tuli julki vasta kun tuomion purkuhakemusprosessi käynnistyi.

Onneksi nyt perhe on päässyt rakentamaan välejä uudelleen, se on kaikista tärkeintä. Menetettyä aikaa ei saa takaisin, toivottavasti kuitenkin tuomittujen maine saadaan palautettua.

[Miss Holmes #1]

Bullit

Lataat aika kovia odotuksia tuohon pikkulasten terapiaan. Siihen, että käydään jossain toimistolla vähän piirtelemässä.

Viranomaisten mahdollisuudet? Etkös se ollut sinä joka kirjoitti kuinka saatananpalvontajuttuja et uskonut ollenkaan ja lähdit Ulvila-ketjustakin sen takia kokonaan pois, vai muistanko väärin, sekoitanko johonkin toiseen?

Annelin lasten kohdalla on vaikea puhua odotuksista tai tuloksista, koska terapia jäi alkuunsa.

*****
Ymmärrät minua taas väärin.
Minä olen tässä lasten puolella. Heillä on takanaan niin rankat kokemukset, että me ei osata sitä edes kuvitella.

Mä en usko mihinkään tuossa tuomiossa.
Minusta äidin pidättäminen/ vangitseminen isän murhasta, on laukaissut lapsissa käsitelemättä jääneen trauman, joka ilman ammattilaisten apua on purkautunut niin kuin on purkautunut.

Viranomaiset toimivat ainoastaan niin kuin heidän kuului. Olisi ollut törkeä rikos ohittaa esitetyt väitteet ja syyttää lapsia valehtelijoiksi.

Niin tehtiin 1950-luvulla, ei 2000- luvulla, mikä on monen nykypäivän hyväksikäytetyn lapsen pelastus.

[Miss Holmes #1]

Mä mietin tuota tapahtumaa lapsien kannalta.
Koska peilaan kaiken omiin kokemuksiini, vertaan taas niihin. Ja nyt revin jopa sisarukseni mukaan.

Ajatukseni tässä on ainoastaan se, että lasten muistikuvat voivat olla todella outoja ja poikkeavia.

Perheemme oli mökkimatkalla autokolarissa ollessani 11-vuotias. Kolarissa äiti loukkaantui niin, että oli yltä päältä veressä.
Meille muille, sisaruksilleni, isälleni ja minulle ei onneksi käynyt käytännössä mitään. (Revähdyksiä, pieniä pintanaarmuja, eikä onneksi äitimme vammat olleet edes sairaalan paikkausta pahempia)

Mutta asiaan.
Muistikuvani, jotka eivät ole vuosikymmenten aikana muuttuneet mihinkään, ovat säilyneet kirkkaina, mutta täysin vajavaisina.

Muistan äitini kirkuvan huudon ’varo’, kun metsätieltä kaahasi automme oikealle kylkeen pieni auto humalaisen kuskin ohjastamana.

Muistan jarrujen äänen, rysähdyksen ja lasin helinän, joka tuntui jatkuvan ikuisuuksia. Ja pitkän hiljaisuuden.

En muista miten menin autosta ulos tai jäivätkö pikku sisarukseni silloin vielä autoon.

Muistan juosseeni vastaan paikalle tulosuunnastamme tullutta ensimmäistä autoa. Muistan kuinka kerroin heille äitini loukkaantuneen ja vuotavan verta. Muistan tarkkaan tuon auton värin, merkin, siitä nousseiden kahden nuoren miehen vaatetuksen.

En muista päällemme ajanutta autoa ollenkaan. En muista miehestä mitään.
En vaikka se oli kylittäin autoomme ojassa.

En muista, että isäni ja nuo nuoret miehet siirsivät äitini heidän autoonsa ja nuo nuoret miehet lähtivät kiidättämään äitiäni lähimpään sairaalaan, jonne oli matkaa onneksi alle 15 km.

En muista poliiseja, en meitä tarkastamaan tullutta ambulanssia, minulla ei ole mitään mielikuvaa kuinka pitkään olimme kolaripaikalla.

Seuraava muistikuvani on sairaalan jostain huoneesta, jonne minut ja sisarukseni ja meidän autossa mukana olleet 2 vaatekassia vietiin odottamaan. Isämme lähti äitiämme hakemaan.

En muista oliko kanssamme joku vai olimmeko keskenämme. En muista itkikö kukaan tai puhuimmeko jotain.

Seuraava muistikuva on, kun isämme tulee huoneeseen äitimme verinen kesämekko kädessä ja luulen, että äitini on kuollut, koska isälläni on mukanaan vain verinen vaate ja alan hysteerisesti itkeä.
(Isäni tuli tuomaan äidin mekon ja hakemaan hänelle puhtaat vaatteet kassista)

******
Olemme perheen kesken käyneet tätä erittäin monta kertaa läpi ja ihmetelleet miten meidän lasten muistikuvat voivat poiketa toisistaan niin hirveästi.
Pikku-siskoni (tuolloin 9v), joka istui takapenkillä äitini puolella, muistaa ainoastaan tuon päällemme ajaneen miehen kasvot. Hän on edelleen sitä mieltä, että äiti vietiin ambulanssilla ja me kävelimme sairaalaan.
Pikkuveljeni (tuolloin 5v) muistaa ainoastaan lasinsiruja ja verta. Istui keskellä takapenkillä. Hän ehti tuijottamaan äitini verisiä kasvoja ja hänen painajaistensa, ja autoon tulo pelkonsa takia kävimme koko perhe 3 kertaa jollain ’terapeutilla’. (Jossa pointti oli lähinnä se, että on erittäin epätodennäköistä vastaavan toistuvan ja että asiasta pitää puhua paljon ja avoimesti, emmekä saa siskoni kanssa nauraa veljemme pelkotiloille.)

(Suurin syy keskusteltuumme vielä vuosikymmenien jälkeen on, että paras ystäväni joutui puolisonsa ja 3 lapsensa kanssa paljon hirveämpää kolariin 2000-luvun alussa ja ystäväni sai onnettomuudessa vakavan aivovamman. Lapset olivat tuolloin meitä pienempiä ja traumatisoituivat pahasti kolarista ja äidin muuttumisesta lapseksi.)

[Säfööri]

Eräs asia näissä poikkeavissa tilanteissa on ainakin allekirjoittaneella ollut ajantajun katoaminen. Eräskin tapaus oli sellainen, että jälkeenpäin arvioiden tilanteen on täytynyt kestää vähintään 10min. Omassa ajatusmaailmassa kaikki on jälkeenpäin heitettävissä viiden minuutin aikajanaan. Ei tajunnanmenetystä eikä shokkia. Samassa tilanteessa eräs osatapahtuma en kestänyt korkeintaan sekunnin, mutta ajatuksissa vähintään minuutin. Sanotaan, että elämä lipuu sellaisena hetkenä silmien ohi. Allekirjoitan tämän täysin.

[Miss Holmes #1]

Kyllä.
Ja huomio, etenkin lapsilla, kiinnittyy outoihin asioihin.

Siskomme on meistä edelleen reippain kävelijä ja lenkkeilijä. Pilailemme hänelle aina, että se johtuu siitä 15 km reippaasta lenkistä sairaalaan.

Vaikka minulle on kerrottu moneen kertaan nuo ”puuttuvat” palaset, en saa niitä mieleeni.

Shokkitila on varmasti se joka on meidän (tuolloin lasten) aivot sumentanut.

[Kuolemannaakka]

Käykö kaikkien lapset terapiassa, jos heidän isänsä kuolee? 80-luvulla ei saanut edes vapaata koulusta.
Vanhinta lukuun ottamatta kaikki lapset pysyivät huoneissaan, eivätkä nähneet mitään. Nuorin ei ollut vielä täyttänyt kolmeakaan.

Anneli pyysi ja sai pojalle terapiaa, vaikka sitä ei oltaisi kaupungin taholta myönnetty kuin vanhimmalle lapselle. Kukaan lapsista ei halunnut terapiassa käydä.

[Hermione]

Terapiat eivät ole automaattisesti hyviä ja toisinaan voivat myös pahentaa asioita. Paljon riippuu millaiseen asiaan terapiaa annetaan ja millä tavoin. Vastaamo osoitti, miten ongelmallinen psykoterapia-ala on ollut, niin laadullisesti kuin potilasturvallisuuden kannalta.

Parhaimmillaan terapiassa voi saada itselle työkaluja menetelmiä työstää asioita. Jos äidin havainto omista lapsistaan on, että terapia ei auta tai saattaa jopa pahentaa oloa, niin tuntemusta kannattaa ja pitääkin noudattaa.

Terapia ei ole mikään taikakalu jolla saadaan napsautettua asiat kuntoon. Terapia ei taio kuollutta isää takaisin, tai vangittua äitiä lasten luo asumaan. Elämänmuutosten hyväksyminen voi tapahtua nopeasti tai viedä aikaa, siihen terapialla voi saada työkaluja vähintään nopeuttamaan prosessia joka kuitenkin on aina yksilöllinen ja tapauskohtainen.

[Bullit]

Niin, jos me otetaa tähän tarkasteluun vaikka tällanen taikasana kuin Debriefing - jälkipuinti. Että onnettomuuksien ja vastaavien juttujen jälkeen asiat pitää puhella läpi ammattilaisen johdolla. Jota pidettiin tuossa vielä joku aika sitten ihan välttämättömänä. Niin tutkimuksetpa onkin osoittaneet, että siitä on useimmiten enemmän haittaa kuin hyötyä. Ihminen toipuu keskimäärin ilman jutteluita paremmin.

Se, että palomiehet ja poliisit käyvät tapahtumat läpi, se on eri juttu. Siinä he voivat jotain mm. oppia jatkoon.

[Miss Holmes #1]

Oli pakko soittaa mutsille ja tarkentaa tuota terapiaa.
Tuo nainen ei ollut terapeutti, vaan ihan sairaanhoitaja. Joku faijan työkaverin vaimo.

Äiti oli soittanut 1,5 viikkoa tapahtuman jälkeen hänelle, koska broidin painajaiset oli joka öisiä ja paniikki hirveä. Mökille ei voitu lähteä, koska ei suostunut tulemaan autoon.

Tuo sairaanhoitaja oli jutellut lastenlääkärin kanssa, joka oli opastanut mitä meille puhua.

Pääajatus oli ollut se, että ulkopuolinen ”aukotoriteetti” kertoo, että enää ei tarvitse pelätä, koska äidin haavat, jotka oli siellä otettu esiin, paranevat. (Ennen sitä oli myös meidän näkemättä poistettu tikit ohimolta ja olkapäästä)

Toinen pointti oli ollut, ettei tuollaiseen ihmiset joudu usein, eli autossa oloa ei tarvitse pelätä.

Kolmas se, että minä ja siskoni ei saada olla hänen peloistaan vihaisia, vaikka heräsimme joka yö siihen hirveään hysteriahuutoon, emme päässeet mökille uimaan ja olimme vanhemmilta salaa vähän ilkeitä.
Ja ettemme saa nauraa hänelle, vaan meidän pitää halata ja lohduttaa.
(Meille tuli suojareaktio nauraa, kun hän alkoi itkeä hysteerisesti autoon menosta)

Ekalla kerralla kaikki oltiin istuttu hiljaa ja vakavina, kun tuo Tuula oli kysellyt mikä siinä tapahtumassa oli pelottavinta. Kaikkien vastaus oli ollut muistikuvien eroista huolimatta, pelko siitä, että äiti kuolee.

*****
Eikä tuosta mitään pahoja traumoja kellään enää ole.
Itse olen aina ollut vähän ’ylisuojeleva’ lapsia kohtaan. Broidi ehkä edelleen ottaa kaiken pienenkin ’hieman raskaammin’. Etenkin lapsiinsa liittyvän.
Systeri on kova luu. Häneen ei tunnu vaikuttavan mikään

[Miss Holmes #1]

Systeri soitti muuten vaan.
Kerroin mitä kirjoittelen ja mihin.
Hän nauroi ”harrastustani” taas kerran ja kertoi, että luuli noin 5 vuotta tuon jälkeen, että rattijuoppo on ihminen, joka ratin sijaan pitää kiinni vain ’viinapullosta’, ei ratista

Ja myönsi, että selkeästi ne muistamansa kasvot olivat kotipaikan ainoan ostarilla hengailleen juopon kasvot. Assosiaatio. Kaiketi.
Joka muodostui varmasti siitä, että poliisit kertoivat meidän kuullen kuljettajan puhaltaneen yli 2 promillea. Ambulanssissa sairaalalle joku meistä oli kysynyt miksi se setä ajoi meitä päin ja faijan vastaus oli ollut yksioikinen ”hän oli juoppo”.

Ei ihan metsään systerin mielikuva arvio

[Pieni liekki]

...
Ekalla kerralla kaikki oltiin istuttu hiljaa ja vakavina, kun tuo Tuula oli kysellyt mikä siinä tapahtumassa oli pelottavinta. Kaikkien vastaus oli ollut muistikuvien eroista huolimatta, pelko siitä, että äiti kuolee.
...

Luulisi, että kokemustesi kautta sinulla olisi ymmärrystä sille, mitä Anneli ja hänen lapsensa ovat joutuneet kokemaan, kun ulkopuolinen tappaja tunkeutui väkisin heidän kotiinsa ja tappoi perheen isän. Ainakin kaksi vanhinta lasta olivat peloissaan, että myös äiti kuolee, kun häntä oli puukotettu rintaan ja viety ambulanssilla sairaalaan. Kaikille neljälle lapselle on varmasti ollut suuri sokki, kun äitiä alettiin epäillä miehensä murhasta ja hänet pidätettiin. Mielikuvitus lähti laukalle viimeistään siinä vaiheessa, kun isosisko ja isovanhemmat eristettiin ulos kolmen nuorimman lapsen elämästä.