Jouluyö, juhlayö
Oli jouluaatto 1945 periamerikkalaisessa Fayettevillen pikkukaupungissa West Virginian osavaltiossa. Italialaislähtöinen Sodderin suurperhe oli vetäytymässä yöpuulle, olihan kello jo pian kymmenen ja monella perheenjäsenistä oli joulusta huolimatta takanaan työntäyteinen päivä. Kymmenlapsisen perheen jo miehen töihin kykenevät pojat John, 23, sekä George Jr., 16, olivat työskennelleet päivän isänsä kanssa tämän hiilikuljetusyrityksessä, joka sijaitsi aivan perheen kodin vieressä. He olivatkin menneet nukkumaan ullakon huoneisiinsa jo hyvissä ajoin.
Yksi perheen pojista oli armeijan palveluksessa, mutta juuri tulleen rauhan myötä hänenkään tulevaisuutensa ei herättänyt enää yhtä paljon huolta kuin muutama vuosi aiemmin. Kaiken kaikkiaan Italiasta muutto Amerikkaan oli osoittautumassa kaikin puolin onnistuneeksi ratkaisuksi aviopari George ja Jeannie Sodderin kohdalla.
Joulun kunniaksi oli perheen vanhin tytär Marian, 17, tuonut perheen nuorimmille uusia leluja työpaikaltaan sekatavarakaupasta. Martha Lee, 12, Jennie, 8, ja Betty, 6, sekä kaksi heidän veljistään, Maurice, 14, ja Louis, 10, leikkivätkin lahjoillaan niin innolla, että mikään ei olisi saanut heitä nukahtamaan vielä kymmeneltä. Aneltuaan aikansa äiti Jeannie antoi viidelle lapselleen luvan jäädä leikkimään vielä hetkeksi, muistuttaen Mauricea ja Louisia ruokkimaan lehmät ja sulkemaan kanatarhan ennen sänkyyn menoa. Jeannie otti perheen uusimman tulokkaan Sylvian 2-3v viereensä ja nukahti onnellisena.
Tuli on irti!
Hieman jälkeen puolenyön Jeannie heräsi sinä yönä ensimmäistä kertaa kun puhelin hänen miehensä alakerran työhuoneessa pirisi. Naisääni kysyi henkilöä, jota Jeannie ei tuntenut, tämän kuultuaan nainen naurahti ja sulki luurin. Kavutessaan takaisin ylös Jeannie huomasi sisävalojen yhä palavan, verhojen olevan auki ja ulko-ovien olevan lukitsematta.
Puoli tuntia myöhemmin Jeannie heräsi katolta kuuluneeseen kolahdukseen. Hän odotti hetken, mutta nukahti uudelleen, sillä mitään muuta ei kuulunut. Tästä puoli tuntia ja Jeannie heräsi jo kolmannen kerran, tällä kertaa savun hajuun. Hän ryntäsi makuuhuoneesta kohti savua ja huomasi sen tulevan miehensä työhuoneesta. Leviävät liekit estivät häntä pääsemästä puhelimelle.
Hätääntynyt äiti juoksi kohden makuuhuonettaan huutaen miestään heräämään, matkalla hän huomasi alakerran sohvalle nukahtaneen Marian ja käski tämän ottaa pieni Sylvia ja juoksemaan ulos. Tämän jälkeen Jeannie huusi portaikosta lopuille perheenjäsenille hälytyksen.
George Junior sekä John kömpivät alas huoneistaan. John huusi viereiseen huoneeseen, jossa perheen pienemmät lapset nukkuivat ja omasta mielestään hän myös kuuli heidän vastaavan. Pojat alkoivat tämän jälkeen heti auttamaan isäänsä palon sammutuksessa Jeannien, Marian ja Sylvian seistessä avuttomina ulkosalla.
Tuli valtasi portaikon nopeasti ja teki pelastusyritykset mahdottomiksi. Miehet juoksivat ulos valmiina kiipeämään seinän vierustalla olevia tikkaita pitkin ylös ja pelastamaan lapset ulkokautta. Kauhukseen he huomasivat tikapuiden hävinneen.
Seuraavaksi he suuntasivat perheyrityksen kuormurille, jonka päältä olisi pystynyt kapuamaan yläkerran rikkoutuneesta ikkunasta sisään, mutta edellisenä päivänä normaalisti toiminut moottori ei suostunut käynnistymään ja sama vika oli iskenyt myös toiseen yrityksen autoista.
Tytär Marian juoksi naapuriin pyytääkseen heitä soittamaan Fayettevillen paloasemalle, mutta naapuri ei saanut operaattoria kiinni. Samaan aikaan toinen naapuri ajoi palopaikan ohi ja jatkoi nopeasti läheiseen tavernaan, jonka puhelin oli kuitenkin epäkunnossa. Tavernasta naapuri jatkoi matkaansa Fayettevillen keskustaan, mistä hän viimein sai palopäällikön puhelimen päähän. Päälliköstä ei tosin ollut mitään apua, sillä hänen miehistönsä oli sodan jäljiltä ohut ja hajanainen eikä päällikkö itse osannut ajaa paloautoa, joten oli odotettava kunnes joku palomiehistä saataisiin paikalle. Paloyksikkö saapuikin paikalle vasta aamulla n. kello 7. Viivytyksellä ei juuri ollut merkitystä, sillä nopeasti levinnyt palo nieli koko talon 30:ssä minuutissa. Joulupäivän valjetessa väsyneet ja sammutustöissä loukkaantuneet George Sodder poikineen liittyivät naapurien sekä palomiesten joukkoon etsimään viiden lapsensa jäänteitä savuavista raunioista. Kello 10 päällikkö ilmoitti, että tuli oli tuhonnut heidän ruumiinsa täydellisesti eikä mitään jäänteitä jäänyt jäljelle.
Joulukuun 29. Sodderit ajoivat maata palopaikan päälle aikeinaan aidata alue ja istuttaa kukkia lastensa lepopaikan ylle. Seuraavana päivänä laadittiin lasten kuolintodistukset ja palon uskottiin virallisesti saaneen alkunsa väärin asennetuista sähköjohdoista tai oikosulusta. Betty (5), Jennie (8 ), Louis (9), Martha Lee (12), sekä Maurice (14) olivat virallisesti kuolleet.
Betty Dolly Sodder
Jennie Irene Sodder
Martha Lee Sodder
Louis Erico Sodder
Maurice Antonio Sodder
Avoimia kysymyksiä
-Palon jälkeisinä päivinä perhe sekä naapurusto joutuivat kuitenkin uudelleen käymään läpi lukuisia omituisuuksia paloon liittyen ja pikkuhiljaa epäilykset mahdollisesta kidnappauksesta alkoivat herätä.
-Lasten jäänteitä ei löytynyt lainkaan, vaikka esim. osa huonekaluistakin oli palanut vain osittain. Asiantuntijoiden mukaan palo ei kestänyt tarpeeksi kauaa, jotta se olisi saavuttanut lähellekään tarvittavaa kuumuutta luiden tuhoamiseen.
-Puhelinasentaja, joka saapui korjaamaan Soddereiden puhelinlinjaa kertoi, että linja oli katkaistu eikä palanut. Tämän lisäksi talon jouluvalot olivat olleet päällä tulen jo levitessä, mikä olisi sähkövian yhteydessä epätodennäköistä.
-Palopaikalta oli häipynyt mies mukanaan vinssi, jota käytetään auton moottoreiden irrottamiseen. Mies saatiin myöhemmin kiinni ja hän tunnusti teon, mutta ei osallisuuttaan itse paloon. Hän kertoi myös katkaisseensa johtoja, joita hän piti talon sähköjohtoina. Puhelinlinjat oli katkaistu neljän metrin korkeudesta 60cm päästä tolpasta.
-Tikkaat löydettiin parinkymmenen metrin päästä normaalilta paikaltaan läheiseltä penkereeltä
-Yövuoroa ajanut bussikuski kertoi nähneensä ”tulipalloja” heiteltävän Soddereiden katolle
-Pieni Silvia löysi myöhemmin tummanvihreän kumisen esineen talon läheltä ja villeimmät huhut pitivät sitä osana pommia.
-Lapsista alkoi tihkua myös havaintoja läheisestä Charlestonin kaupungista palon jälkeisinä päivinä. Erään havainnon mukaan he liikkuivat neljän italiaa puhuvan aikuisen seurassa.
-Soddereiden palkkaama yksityisetsivä kuuli heidän joutuneen sanaharkkaan henkivakuutuksia myyneen miehen kanssa pari kuukautta aiemmin koska George Sodder ei ollut halunnut tältä vakuutusta ja oli sen lisäksi vielä sanonut ”pahoja asioita” Mussolinista. Suuttunut mies oli kertonut perheen talon palavan ja lasten kuolevan näiden herjausten tähden. Sama mies oli myöhemmin kuolinsyyntutkijan juryssa toteamassa paloa onnettomuudeksi.
1947 Paikallinen pappi kertoi perheelle, että palopäällikkö oli sanonut muille asukkaille löytäneensä sydämen palopaikalta, laittaneensa sen laatikkoon ja haudanneensa sen raunioihin. Hän ei osannut sanoa miksi ei kertonut löydöstä Soddereille. Pienen suostuttelun jälkeen palopäällikkö näytti perheelle, yksityisetsivälle sekä joukolle muita mukana olleita laatikon paikan. Sisältö kuljetettiin Montgomeryn kaupungin hautausurakoitsijalle, joka totesi sisällön olevan melko tuoretta naudan lihaa, joka ei ollut koskaan altistunut tulelle.
1949 Uusi etsintä paikalla tuotti tuloksena osittain palaneen sanakirjan lasten huoneesta sekä neljä palaa ihmisen selkänikamaa. Washington D.C.ssä Smithsonian Institutessa tehty tutkimus paljasti luiden kuuluvan 19-22-vuotiaalle miehelle, joka ei ollut kuollut tulipalossa. Yksityisetsivä sai myöhemmin selville, että luut oli varastettu eräästä haudasta. Raportissaan Smithsonianin tohtori kertoi: ”koska talo paloi vain noin puoli tuntia tulisi raunioista löytyä täydet viisi ihmisluurankoa eikä vain neljää palaa nikamia”
Kaksikymmentä vuotta tragedian jälkeen Sodderit saivat postissa kuvan nuoresta miehestä, jonka he uskoivat olevan poikansa Louis. Kuvan takana luki ”Louis Sodder rakastan veli Frankietä ilil Boys A90132 tai –35”
Louis Sodder vanhempana vai huonoa pilaa?
Toivoa vai epätoivoa
Paikalliset pitivät Soddereiden loputonta etsintää epätoivoisten vanhempien kyvyttömyytenä kohdata totuutta. Paikallispoliisi piti tapausta selvitettynä, mutta lukuisten anelujen jälkeen FBI aloitti kidnappaustutkinnan vuonna 1950, sulkien sen pari vuotta myöhemmin tuloksettomana.
50-Luvun aikana liittovaltion poliisin lisäksi useat etsivätoimistot kokeilivat onneaan jutun parissa vain todetakseen jokaisen tutkintalinjan päättyvän umpikujaan, mutta Jeannie ja George Sodder eivät ikinä lopettaneet totuuden etsimistä. He pystyttivät ison ilmoitustaulun tien viereen luvaten 10 000 dollaria lasten löytymiseen johtavista vihjeistä. Tuo taulu on jättänyt elävän muiston tapauksesta monelle sen lähellä varttuneelle. George Sodder kuoli 1969 ja Jeannie 80-luvulla, mutta mysteeri elää yhä usean harrastajan toimesta ja kaikki viisi lasta ovat myös kadonneiden lasten tietokannassa.
Alkuperäinen taulu
Myöhempi versio
Eläkkeellä oleva poliisi Nancy Rust on eräs Websleuths.com-yhteisön jäsenistä, joka muiden harrastelijaetsivien tapaan on kiinnostunut tapauksesta. ”Oma kiinnostukseni heräsi jo lapsena tuon ilmoitustaulun nähtyäni. Kuva on piirtynyt vahvasti mieleeni yhä tänäkin päivänä ja haluaisin todelle tietää mitä perheelle tapahtui”. Teorioita on laidasta laitaan lasten omasta paosta tuolloin kuumana käyneen hiilikilpailun synnyttämään salaliittoon.
Sylvia (Sodder) Paxton on otettu, että ihmiset yhä edelleen ovat kiinnostuneita hänen perheensä kohtalosta ja myös hänen tyttärensä on ottanut osaa netissä käytävään keskusteluun tapauksen osalta, jotta Sylvian vanhemmilleen tekemä lupaus pitää tarina elossa heidän kuoltuaankin täyttyisi.
George ja Jeannie Sodder ilmoitustaulun edessä.
Lähteet:
http://www.register-herald.com/local/lo ... 82913.html
http://www.websleuths.com/forums/forumdisplay.php?f=149
http://www.charleyproject.org/cases/s/s ... ennie.html
http://www.sodderchildren.com/
