Turkulaisessa ruokakaupassa myytiin pilaantunutta lihaa vuosien ajan

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17462
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Turkulaisessa ruokakaupassa myytiin pilaantunutta lihaa vuosien ajan

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Lihatiskin työntekijää oli ohjeistettu leikkaamaan homepilkut pois lihoista ennen esille laittamista. Turussa toimineen etnisen ruokakaupan vastuuhenkilöitä syytettiin terveyden vaarantamisesta. Kaupungin valvonnan mukaan terveysvaaraa aiheuttavat ongelmat on nyt saatu siivottua.

Etnisen ruokakaupan vakioasiakas sairastui pahoin syötyään liikkeestä ostamaansa lihaa Turussa. Mies oli ostanut lihaa samasta kaupasta aiemminkin, mutta tällä kertaa lautaselle päätyi selvästi pilaantunutta ruokaa. Mies oksensi ja oireili pian syömisen jälkeen.
Myöhemmin mies muisteli viranomaisille, että välillä kaupassa myyty liha oli ollut tummaa ja sinertävää. Hän kertoi ostaneensa liikkeestä silloin tällöin myös pakastettua lihaa, joka oli usein pilalla.
Miehen muistikuvat lihan laadusta painoivat vaakakupissa Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa, missä puitiin turkulaisen ruokakaupan toimintaa toukokuun lopulla. Perheyrityksen kolmelle vastaavalle henkilölle vaadittiin rangaistusta asiakkaidensa terveyden vaarantamisesta heidän myytyään pilaantunutta lihaa vuosien 2019–2022 välisenä aikana.

Terveystarkastajat tekivät yrityksen molempiin Turun toimipisteisiin valvontakäynnin marraskuussa 2022. Ensimmäisestä liikkeestä tarkastaja löysi muun muassa pilaantunutta naudanlihaa ja likaantuneita lampaan lihoja liikkeen lattialta ja ruosteiselta hyllyltä.
Lukuisista elintarvikkeista puuttuivat vaadittavat pakkausmerkinnät. Osa tuotteista, joissa päiväystiedot oli merkitty, oli vanhentuneita.
Oikeudessa terveystarkastaja muisteli, että pakastehuoneen ovella oli ollut iso ”jääputous”, mikä paljasti kylmähuoneen lämpötilan sahanneen edes takaisin. Myös elintarvikkeissa oli ollut jäätä.

Toisessa toimipisteessä vieraillut tarkastaja puolestaan löysi lihakylmiöstä lihapaloja, joissa oli home- ja hiivapilkkuja. Lihatiskin työntekijä oli kertonut tarkastuksen aikana tarkastajalle, että häntä oli ohjeistettu leikkaamaan pilaantuneet osat pois ennen myyntiin laittoa.
Lihaa myynyttä työntekijää kuultiin myös oikeudessa. Tämän mukaan myymättä jääneisiin lihoihin oli muodostunut vihreää kalvoa, mutta hänen esimiehensä olivat pyytäneet poistamaan kalvon ja laittamaan lihan takaisin myyntiin. Mies muisteli, että asiakkaat olivat valittaneetkin laadusta.
Myöhemmin kävi ilmi, että yrittäjät olivat tämän jälkeen siirtäneet kaikki ensimmäisen myymälän väliaikaiseen myyntikieltoon asetetut elintarvikkeet toiseen myymäläänsä säilytykseen.

Terveyden vaarantamisesta syytetyistä miehistä nuorempi toimi yhtiön toimitusjohtajana. Tämän isä, vuonna 1956 syntynyt mies, katsottiin yhtiön tosiasialliseksi toimijaksi. Kolmas syytetty, samaan perheeseen kuuluva nainen, vastasi talousasioista ja oli yhtiön hallituksen puheenjohtaja.
Toimitusjohtaja, vuonna 1985 syntynyt mies, kiisti terveyden vaarantamisen ja pilaantuneen lihan myymisen. Hän kuitenkin myönsi syyllistyneensä terveysrikokseen.

Lihan laadun lisäksi oikeudessa puitiin, oliko yrityksessä pesty lihan käsittelyyn käytettyjä astioita wc-puhdistusaineella, sekä sitä, myytiinkö liikkeessä syötäväksi lampaan päitä. Suomessa saa myydä karitsojen, mutta ei yli vuoden ikäisten lampaiden päitä, sillä ne on luokiteltu riskiainekseksi.

Kolmikko katsottiin syyllisiksi terveyden vaarantamiseen. Vuonna 1964 syntyneelle naiselle tuomittiin neljä kuukautta ja viisitoista päivää ehdollista vankeutta. Molemmille miehille tuomittiin puoli vuotta ehdollista.
Miehet katsottiin syyllisiksi myös luvattoman ulkomaisen työvoiman käyttöön. Yrityksellä oli palveluksessaan kaksi työntekijää, joilla ei ollut oleskelu- tai työlupaa Suomessa.
Luvattoman työvoiman käytöstä syytettiin myös neljättä henkilöä, mutta hänen syytteensä hylättiin.

Toissaviikolla annettu tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

https://www.ts.fi/uutiset/6692772
Rapsuttaja
Martin Beck
Viestit: 788
Liittynyt: La Maalis 26, 2022 12:24 pm

Re: Turkulaisessa ruokakaupassa myytiin pilaantunutta lihaa vuosien ajan

Viesti Kirjoittaja Rapsuttaja »

Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Ti Kesä 24, 2025 9:54 pm Kaupungin valvonnan mukaan terveysvaaraa aiheuttavat ongelmat on nyt saatu siivottua.
Siis eikö Turus ole enää maahanmuuttajia? Onneksi asiakkaiden myrkyttäjät saivat vain ehdollista, kaikille on annettava toinen mahdollisuus jos joku asiakas jäi vielä henkiin kitumaan.
Millions must go.
Avatar
Marokon Kauhu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4759
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 9:06 pm
Paikkakunta: Rio Grande

Re: Turkulaisessa ruokakaupassa myytiin pilaantunutta lihaa vuosien ajan

Viesti Kirjoittaja Marokon Kauhu »

Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Ti Kesä 24, 2025 9:54 pm Etnisen ruokakaupan vakioasiakas sairastui pahoin syötyään liikkeestä ostamaansa lihaa Turussa.
Perheyrityksen kolmelle vastaavalle henkilölle vaadittiin rangaistusta asiakkaidensa terveyden vaarantamisesta heidän myytyään pilaantunutta lihaa vuosien 2019–2022 välisenä aikana.

https://www.ts.fi/uutiset/6692772

Varissuo?
Semmoinen tunne, että tästä tai vastaavasta on ollut juttua aikaisemminkin.
  • Väestönvaihto
  • Turhanpaikan hakijat
  • Kotoutumisteollisuus
  • VOK - business
  • Partalapset
  • Huonolaatuiset mamut
  • Islamisaatio
Keplotteleva konna
Michael Knight
Viestit: 4015
Liittynyt: To Huhti 04, 2024 12:07 am

Re: Turkulaisessa ruokakaupassa myytiin pilaantunutta lihaa vuosien ajan

Viesti Kirjoittaja Keplotteleva konna »

Ei ole joidenkin kuluttajien hölmöydellä rajaa, kun ostavat "tuoretta" lihaa joltain apinalta.
"Kunniaväkivaltaa vaikea torjua" -POLIISI-
Ulkomaalaisten epäiltyjen osuuden kasvusta lähisuhdeväkivaltatapauksissa etenkin pääkaupunkiseudulla.
Lähes puolet Espoossa lähisuhdeväkivallasta epäillyistä ovat syntyneet ulkomailla.
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17462
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Turkulaisessa ruokakaupassa myytiin pilaantunutta lihaa vuosien ajan

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Kyseessä ollut näköjään Deli Market Turku, jolla 2 myymälää: Eerikinkatu 5 ja Itäkaari 28

Tuolta löytyy eräs tapaukseen liittyvä asiakirja:

https://ah.turku.fi/rlupalk/2022/1222024p/4799890.htm

Omistaja näköjään Bagdad Export & Import Oy, joka onkin menossa nurin,
osakepääomakin on jo menetetty.

Hallitus
Hallitus (Rekisteröity 08.05.2012)
Tehtävä tai asema Nimi Syntymäaika
Puheenjohtaja al Robahi Muna Abdelzahra
Hasoon
06.04.1964
Varsinaiset jäsenet al Gangaray Ahmed 03.06.1985
Varajäsenet al Gangaray Akeel 31.01.1983
Toimitusjohtaja
Muu johto (Rekisteröity 08.05.2012)
Tehtävä tai asema Nimi Syntymäaika
Toimitusjohtaja al Gangaray Ahmed 03.06.1985
Avatar
Yrjö Yrjönpoika
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5182
Liittynyt: Pe Elo 04, 2023 10:05 am

Re: Turkulaisessa ruokakaupassa myytiin pilaantunutta lihaa vuosien ajan

Viesti Kirjoittaja Yrjö Yrjönpoika »

.
- Olipa taas HALALIA koko rahalla. :D

Kaitpa nuo ovat "oppineet" lähtömaassa, että lihan kunto nyt voi toisinaan olla hiinä ja hiinä. Jopa läpeensä sinertävää. 8)
X X X X X
ed_gein
Christopher Lorenzo
Viestit: 1686
Liittynyt: Ma Touko 30, 2011 2:19 pm

Re: Turkulaisessa ruokakaupassa myytiin pilaantunutta lihaa vuosien ajan

Viesti Kirjoittaja ed_gein »

Turussa näitä riittää. Al Chibib oli näkyvä hahmo politiikassa ja SDP:ssä, kunnes:

https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2016050721527548

Turun varakaupunginvaltuutetun, elintarvikeyrittäjä Ahmed Al-Chibibin (sdp) myymälässä todettiin laittomuuksia, mutta ne pysyivät yli neljä vuotta salassa Turun vastuulautakunnalta.

https://www.ts.fi/uutiset/3880027

Silloin kun herra oli vielä mannekiinimamu:

https://www.hs.fi/ihmisia/art-2000004373647.html

https://yle.fi/a/3-5238629

Al Chibib ehdolle eurovaaleihin
Avatar
Villeri
Michael Knight
Viestit: 4217
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 7:40 am

Re: Turkulaisessa ruokakaupassa myytiin pilaantunutta lihaa vuosien ajan

Viesti Kirjoittaja Villeri »

Kehitysmaissa säännöt ja lait nyt ovat korkeintaan viitteellisiä, eikä sikäli ihmetytä, että aivan kaikki on päin vittua.

Tuo nyt hieman mietityttää:"Hän kertoi ostaneensa liikkeestä silloin tällöin myös pakastettua lihaa, joka oli usein pilalla." Mutta samaa kehitysmaasäätöähän se on sekin.
Keplotteleva konna
Michael Knight
Viestit: 4015
Liittynyt: To Huhti 04, 2024 12:07 am

Re: Turkulaisessa ruokakaupassa myytiin pilaantunutta lihaa vuosien ajan

Viesti Kirjoittaja Keplotteleva konna »

Villeri kirjoitti: Ke Kesä 25, 2025 4:50 am Kehitysmaissa säännöt ja lait nyt ovat korkeintaan viitteellisiä, eikä sikäli ihmetytä, että aivan kaikki on päin vittua.

Tuo nyt hieman mietityttää:"Hän kertoi ostaneensa liikkeestä silloin tällöin myös pakastettua lihaa, joka oli usein pilalla." Mutta samaa kehitysmaasäätöähän se on sekin.
No jos on lyönyt pilalle mennyttä lihaa pakkaseen ja ajatellut myyvänsä sen sieltä, niin harvoin se pakastaminen lihan laatua ainakaan parantaa.
"Kunniaväkivaltaa vaikea torjua" -POLIISI-
Ulkomaalaisten epäiltyjen osuuden kasvusta lähisuhdeväkivaltatapauksissa etenkin pääkaupunkiseudulla.
Lähes puolet Espoossa lähisuhdeväkivallasta epäillyistä ovat syntyneet ulkomailla.
Rapsuttaja
Martin Beck
Viestit: 788
Liittynyt: La Maalis 26, 2022 12:24 pm

Re: Turkulaisessa ruokakaupassa myytiin pilaantunutta lihaa vuosien ajan

Viesti Kirjoittaja Rapsuttaja »

Villeri kirjoitti: Ke Kesä 25, 2025 4:50 am Tuo nyt hieman mietityttää:"Hän kertoi ostaneensa liikkeestä silloin tällöin myös pakastettua lihaa, joka oli usein pilalla."
Ostanut kerran pilaantunutta lihaa ja sen jälkeen vielä jatkanut lihan ostamista samasta puljusta. Oikein hyvä asiakas!
Millions must go.
napalanko
Axel Foley
Viestit: 2026
Liittynyt: La Marras 05, 2016 5:52 pm

Re: Turkulaisessa ruokakaupassa myytiin pilaantunutta lihaa vuosien ajan

Viesti Kirjoittaja napalanko »

Keplotteleva konna kirjoitti: Ke Kesä 25, 2025 7:32 am
Villeri kirjoitti: Ke Kesä 25, 2025 4:50 am Kehitysmaissa säännöt ja lait nyt ovat korkeintaan viitteellisiä, eikä sikäli ihmetytä, että aivan kaikki on päin vittua.

Tuo nyt hieman mietityttää:"Hän kertoi ostaneensa liikkeestä silloin tällöin myös pakastettua lihaa, joka oli usein pilalla." Mutta samaa kehitysmaasäätöähän se on sekin.
No jos on lyönyt pilalle mennyttä lihaa pakkaseen ja ajatellut myyvänsä sen sieltä, niin harvoin se pakastaminen lihan laatua ainakaan parantaa.
Niinpä, olis ennemmin vetänyt myllystä läpi ja tehnyt kebab-lihaa :lol:
Neuvostoliitto 💯 1922-2022
Täytekakku Koskinen
Adrian Monk
Viestit: 2746
Liittynyt: Ti Huhti 12, 2022 6:55 pm

Re: Turkulaisessa ruokakaupassa myytiin pilaantunutta lihaa vuosien ajan

Viesti Kirjoittaja Täytekakku Koskinen »

Keplotteleva konna kirjoitti: Ti Kesä 24, 2025 10:19 pm Ei ole joidenkin kuluttajien hölmöydellä rajaa, kun ostavat "tuoretta" lihaa joltain apinalta.
Onneksi Apinat ostavat yleensä toisiltaan. Siis mitään kovin suurta vahinkoa ei ole tapahtunut.
Ainut kakku mikä maistuu, on täytekakku. :D
Karvainenkaveri

Re: Turkulaisessa ruokakaupassa myytiin pilaantunutta lihaa vuosien ajan

Viesti Kirjoittaja Karvainenkaveri »

Kunnon halalia! Varmasti tullut asiakkailla etureidet kipeäksi, seistässään syväkyykyssä 24/7 pöntön reunalla ripuloimassa.
Keplotteleva konna
Michael Knight
Viestit: 4015
Liittynyt: To Huhti 04, 2024 12:07 am

Re: Turkulaisessa ruokakaupassa myytiin pilaantunutta lihaa vuosien ajan

Viesti Kirjoittaja Keplotteleva konna »

Karvainenkaveri kirjoitti: Ke Kesä 25, 2025 8:54 am Kunnon halalia! Varmasti tullut asiakkailla etureidet kipeäksi, seistässään syväkyykyssä 24/7 pöntön reunalla ripuloimassa.
Pitänyt lisäksi varmistaa, että pönttö on Mekkaan päin, jotta saa samalla hoidettua nekin pyllistelyt.
"Kunniaväkivaltaa vaikea torjua" -POLIISI-
Ulkomaalaisten epäiltyjen osuuden kasvusta lähisuhdeväkivaltatapauksissa etenkin pääkaupunkiseudulla.
Lähes puolet Espoossa lähisuhdeväkivallasta epäillyistä ovat syntyneet ulkomailla.
Shakawkaw
Poliisikoira Rex
Viestit: 255
Liittynyt: La Touko 31, 2014 7:00 pm

Re: Turkulaisessa ruokakaupassa myytiin pilaantunutta lihaa vuosien ajan

Viesti Kirjoittaja Shakawkaw »

Jos tuon paikan lihoja on käytetty jossain paikallisessa kebulassa, niin onhan sitä voinut joutua ihan tavallisen "baarin jälkeen kebu"-tyypinkin vatsaan, nam nam!
Vastaa Viestiin