Mikä havainto tukee Bodomilla olleen ulkopuolisen murhaajan
-
Urho
Miten Siv olisi voinut nähdä Sepon paidan olleen vaalea? Seppohan on ollut Sivin paikallaollessa ja vielä valokuvassakin teltan sisällä. Seposta on näkyvissä tukkaa, housut ja sukat.konsta kirjoitti:Tuo vaalea paita on aikaisemminkin mennyt sekaisin Sepon vaatetuksen kanssa. Mm Siv toteaa erityisesti hämmästelleensä Sepon vaaleaa paitaa. Mksi sitten hämästeli, en tiedä.
Salosen näkemistä jaloista.
Ensimmäiset silminnäkijät ovat poikkeuksetta sanoneet nähneensä teltan päällä makaavan miehen ja jotain muutakin olevan siellä kankaan alla. Siis aamulla telttakangas on ollut siten, että vain ja ainoastaan Nils on ollut näkyvissä. Muista ei ole näkynyt mitään, ennenkuin ambulanssimiehet saapuivat. Jos tilanne on sama kuin kello kuusi, niin Salosen näkemät jalat eivät voi kuulua Boismanille, saati kenellekään muille uhreista.
Joo Siv taisi mainita,että valkoinen ei ollut muodissa juuri tuohon aikaan.Kai valkoinen paita on aika ajaton,mutta jos tosiaan juuri tohon aikaan vähän käytetty nuorten keskuudessa.konsta kirjoitti:Tuo vaalea paita on aikaisemminkin mennyt sekaisin Sepon vaatetuksen kanssa. Mm Siv toteaa erityisesti hämmästelleensä Sepon vaaleaa paitaa. Mksi sitten hämästeli, en tiedä.
Arvon kirjoittajat.
Silloin viiskyt-kuuskyt luvun vaihteessa tulivat muotiin niinkutsutut nailonpaidat, ja niitä ei saanut kuin valkoisena, katsokaapa vaikka sen aikaisia valokuvia, millainen vaatetus nuorilla oli.
Nailonpaidasta ei kuitenkaan ole mitään dokumenttia, että selainen olisi kummallakaan pojista ollut, joten tuskin se sitten ainakaan nailonpaita on ollut.
Luulisin kuitenkin, että tuollaisten nuorten pojankillien, jotka ovat olleet siinä 10-13 vuotiaita, niin heidän muistikuvansa ovat olleet tarkempia tässä tapauksessa, kuin aikuisten, sillä eivät pojat ole ehkä niinkään kovin "osanneet" kauhistella tapausta, koska silloin ei ollut maailma vielä näin raadollinen, kuin mitä se nykyään on.
Pokia on kiinnostanut prätkät ja nimenomaan muunmerkkiset, kuin Jawa, sillä sellaisiahan näki joka päivä, mutta "isoja oikeita ulkolaisia" pyöriä vastaavasti harvemmin.
Kyllä sitä mekin ihmeteltiin "miehissä" niihin aikoihin naapurinpojan "Rojuenkeliä" (Royal Endfield), jonka hän jostain oli ostanut.
Vanhempi väki on osannut paremminkin reagoida vereen ja tienneet, että kyseessä on ollut vakava tapaus, ruumiineen kaikkineen, joita olivat sodan aikana tottuneet näkemään.
Sodastahan ei ollut kulunut, kuin rohkea 15 vuotta, joten ainakin hieman varttuneella väellä se oli hyvin muistisa.

Joudut ehkä etsimään käsiisi Sivin haastattelun. Hän oli paikalla ilmeiseti pitkään, tosin kävi muualla kait välillä. Näki kaikki uhrit, muisti hyvin IB:n lakatut kynnet jne.kukkuu kirjoitti: [Miten Siv olisi voinut nähdä Sepon paidan olleen vaalea? Seppohan on ollut Sivin paikallaollessa ja vielä valokuvassakin teltan sisällä. Seposta on näkyvissä tukkaa, housut ja sukat.
Siv näki - teltalta " kurkkivan " verisen pään . Mahdollisesti murhaaja yritti piiloutua ja katsoi ja kurkki - uimaan tulleita ihmisiä.
Hirvittävä kiiluvasilmäinen murhaaja.
Hirvittävä kiiluvasilmäinen murhaaja.
Totuus on faktojen tunnustamista.
http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I
http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA
http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw
"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"

Siv - kertoi nähneensä kurkkivan verisen pään - mahdollinen murhaaja.
Sivin havainto on teltalta joten on vaikea arvioida näkikö hän ulkopuolisen murhaajan - vai vaihtoiko Gustafsson vain asentoa ja toi vaikutelman kurkinnasta.
Topicin aihe - mikä havainto tukee - Bodomilla olleen ulkopuolisen murhaajan - taitaa jäädä hieman hataralle pohjalle - vaikka aamuöinen Bodom, tarjosikin useita silmäpareja havaintoineen.

Kyllä havaintoja on - mutta mikään niistä ei pois sulje Gustafssonia tekijänä.Urho kirjoitti:Kovinkaan monessa selvittämättömässä henkirikoksessa ei ole näin montaa surmien jälkeiseen aikaan ajoittuvaa havaintoa. Tulilahdella oli paljonkin havaintoja surmattuja seuranneesta mopomiehestä, mutta surmien jälkeiseltä ajalta ei ollut yhtään.
Niin - jos esimerkiksi klo kuuden miehiä olisi nähty kaksi rinnakkain - siis kaksi kulkijaa - silloin en olisi tällä palstalla silminnäkijöiden havaintoja enää arvioimassa.
Mutta kun silminnäkijöiden havainnot viittaavat vaaleapaitaiseen lyhytkaulaiseen mieheen - voidaan epäillä Gustafssonia kulkiaksi - muiden epäiltyjen joukossa.
Totuus on faktojen tunnustamista.
http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I
http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA
http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw
"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"
http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I
http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA
http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw
"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"
Joo - ulkopuolinen murhaaja on livahtanut paikalta kenenkään näkemättä - jälkiä jättämättä - ja varashan hän oli myös.Urho kirjoitti:Kovinkaan monessa selvittämättömässä henkirikoksessa ei ole näin montaa surmien jälkeiseen aikaan ajoittuvaa havaintoa. Tulilahdella oli paljonkin havaintoja surmattuja seuranneesta mopomiehestä, mutta surmien jälkeiseltä ajalta ei ollut yhtään.
Kello kuuden miehellä ei ollut kassia - joten hän ei voi olla murhaaja vaikka kirehtikin kenkäpiilolle päin.
Kummallista on se lavastettu samankaltaisuus Tulilahden murhiin.
Totuus on faktojen tunnustamista.
http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I
http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA
http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw
"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"
http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I
http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA
http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw
"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"
-
Urho
Taidan teitää Hans Assmannista enemmän kuin useimmat, enkä usko kenenkään tuohon massamurhaajateoriaan uskovan. Itsehän olen nimenomaan selvittänyt, ettei esim. Vieno Assmannilla ollut sukulaisia Isojoella päin, Hans oli töissä Saksassa Kyllikin murhan aikoihin, jne. Waljuksen tappoi todennäköisesti Herra B., joka hukkui kaksi viikkoa tapauksen jälkeen. Penna Tervo juttukin on aika järjetön, ei jolain lukkojen räpläämisellä ollut tilanteessa osaa eikä arpaa, ainoastaan se on totta, että Hans allekirjoitti kuolinvuoteellaan sen telkarissa näytetyn lapun. Käsiala täsmää.
-
Q