Tulee siis vibat että hän ei ole ollut sinut piirteidensä kanssa, hän vaikuttaa ennemminkin olleen feminiininen poika ja tulee viba että olisi homoseksuaali (edit: mietin myös aseksuaalisuutta), mutta tämä mahdollinen (homoseksuaalisuus) on saattanut olla suurempi tabu ja torjunnan aihe kuin transseksuaalisuus (ehkä niin perheessä kuin laajemmassa yhteisössä että itsensä kanssa), joten asiat menneet ihan pieleen trans-muutoksen myötä. Epäilen myös että "maailma" ei korruptoinut häntä (kuten itse asian ilmaisi, kts aiempi postaukseni) vaan, epäilen että hän on ollut pidempään netin huonoissa paikoissa, mielenterveytensä ei ok ja sitten siellä varmaan jossain pimeissä piireissä alkanut mieleen tulla ampumishulluus ja samaistuminen aiempiin itsetuhoisiin, laajennetun itsemurhan tehneisiin ampujiin.
Kaikki on kulminoitunut transhomman katumiseen ja kipuiluun, jonka kirjeessä katsoi johtuvaksi luulemastaan keuhkosyövästä. Hän on ollut masentunut, ei ole jaksanut itseään ja olotilaa, ja mieli on myrkyttynyt (lääkkeet voineet tehostaa itsetuhoisuutta) että demonit/saatana päässyt hänessä vallalle (ihan oikeasti).
Tässä päivitystä näihin uutisiin Daily Mailista, osiosta käy ilmi, että hän on katunut transhommaa ja sanoo tietävänsä, että ei ole nainen mutta ei ehdottomasti tunne oloaan mieheksikään. (Tämä selittyisi juuri ylläolevalla jutulla torjutusta homoseksuaalisuudesta ja feminiinisten piirteiden hyväksimättömyydestä osana itseä biologisena miehenä ja yksilönä - miehen malli/raamit ahtaat)
https://www.dailymail.co.uk/news/articl ... chool.html'I only keep [the long hair] because it is pretty much my last shred of being trans. I am tired of being trans, I wish I never brain-washed myself,' the killer wrote in a scrawled cryptic message.
'I can’t cut my hair now as it would be an embarrassing defeat, and it might be a concerning change of character that could get me reported.
'It just always gets in my way. I will probably chop it on the day of the attack.'
Westman also wrote about struggling with how to identify, adding: 'I don’t want to dress girly all the time but I guess sometimes I really like it. I know I am not a woman but I definitely don’t feel like a man.'