VittoriaVetra kirjoitti: Ke Marras 19, 2025 10:28 am
Bullit kirjoitti: Ke Marras 19, 2025 8:51 am
Joosua kirjoitti: Ke Marras 19, 2025 5:26 am
jos on niin että sijaisvanhemmat olisivat tarinat kehitelleet ja opettaneet niin; he ovat suuria pedagogiikan lahjakkuuksia. Samoin lapset ovat oppimisen ja omaksumisen suuria kykyjä. Heillä pitäisikin olla hyvät mahdollisuudet opiskella ja edetä todella pitkälle.
Tällaisten mielikuvitustarinoiden keksiminen vieläpä suhteellisen johdonmukaisesti vaatii todellakin älyä ja luovuutta, joten heillä varmasti on mahdollisuudet elämässään vaikka mihin.
Sijaisvanhemmilta se ei ole vaatinut kummoista pedagogista lahjakkuutta...ellei kulttijohtajan ominaisuuksia ja toimintatapoja halua kutsua "lahjakkuudeksi"
Onpa hienoa nähdä, että lasten mielikuvitus palkitaan älyllä ja luovuudella – kun he keksivät tarinoita, he ovat neroja. Mutta heti kun sama johdonmukaisuus ilmenee todellisissa kokemuksissa, kuten hyväksikäytön kertomuksissa, sama johdonmukaisuus muuttuu yhtäkkiä höpöpuheeksi. Selvästikin todellisuus on liian vaativa älyllinen haaste hyväksyttäväksi.
En ota seuraavassa lainkaan kantaa puolesta tai vastaan, koska itselläni ei ole tässä asiassa minkäänlaista muuta mielipidettä kuin että tällaista ei voi tapahtua missään sivistyneessä oikeusvaltiossa. Riippumatta lopputuloksesta tiettyjen viranhaltijoiden olisi syytä tehdä johtopäätöksiä omista mahdollisuuksistaan jatkaa tehtävissään ja arvioida omaa tieteellistä kompetenssiaan aidosti vakavissaan.
En kuitenkaan pysty sietämään sitä, että keskustelussa rakennellaan olkiukkoja ja muita erittäin raskaita argumentaatiovirheitä vedoten näennäiseen asiantuntijuuteen. Tätä on viime päivinä saanut lukea erityisesti nimimerkin VittoriaVetra vastauksissa...
Seuraava tiivis yhteenveto käsittelee nimenomaan väitettä, jonka mukaan pieni lapsi ei kykene oppimaan, omaksumaan tai toistamaan monimutkaista tarinaa johdonmukaisesti, ja että johdonmukaisuus itsessään todistaisi kertomusten todenperäisyyttä. Nämä väitteet eivät vastaa sitä, mitä oikeuspsykologinen tutkimus, lasten muistitutkimus ja suggestiotutkimus osoittavat.
Tämä ei ole mielipidekysymys, vaan toistuvasti vahvistettua tutkimusfaktaa!
Kirjallisuus-/tutkimuspohjainen tarkastelu lasten kertomusten luotettavuudesta rikosasioissa
Seuraava pintapuolinen tarkastelu käsittelee keskeisimpiä väitteitä, joita keskustelussa on esitetty lasten kyvystä oppia, omaksua, muistaa ja toistaa kertomuksia – sekä väitteitä, joiden mukaan johdonmukaisuus itsessään olisi merkki kertomusten todenperäisyydestä. Tutkimuskirjallisuuden pikainenkin läpikäynti osoittaa täysin päinvastaista: pienet lapset ovat erittäin alttiita suggestiolle, ja heidän muistijärjestelmänsä muokkautuu nopeasti, jopa täysin virheellisten muistojen suuntaan.
1. Lasten muisti ei toimi aikuisen logiikalla
Oikeuspsykologinen tutkimus (Loftus 1993; Ceci & Bruck 1995; Poole & Lindsay 2001) on vahvistanut, että:
- lasten muisti on rekonstruktiivinen, ei tallentava
- muistot muokkautuvat helpommin kuin aikuisilla
- lapsi voi muistaa elävästi tapahtumia, joita ei ole koskaan tapahtunut
- lapsi kokee nämä valemuistot täysin totena
2. Suggestio vaikuttaa lapseen poikkeuksellisen voimakkaasti
Lasten suggestioherkkyys on yksi tutkituimmista psykologisista ilmiöistä. Jo 3–7-vuotias voi:
- omaksua yksityiskohtaisen tarinan muutamassa päivässä
- sisäistää sen aidoksi muistoksi
- toistaa sen vuosia myöhemmin johdonmukaisesti
- uskoa vilpittömästi, että kyse on omasta kokemuksesta
Keskeisiä viitteitä: Ceci & Bruck (1995), Poole & Lindsay (1997, 2001), Goodman & Reed (1986–2010), Lamb et al.
3. Johdonmukaisuus ei osoita kertomuksen todenperäisyyttä
Johdonmukaisuus voi syntyä kolmella tavalla:
- aito muisto
- toistettu ja vahvistettu tarina (skripti)
- aikuisen ohjaama muistirakenne
Oikeuspsykologian mukaan: Johdonmukaisuus voi kuvata muistirakenteen vahvistumista – ei sen alkuperän autenttisuutta.
4. Lapsi ei tarvitse “pedagogista neroutta” oppiakseen monimutkaisen tarinan
Tutkimusten mukaan riittää, että:
- aikuinen toistaa kertomusta johdonmukaisesti
- aikuinen on auktoriteettiasemassa
- lapsi haluaa antaa “oikean” vastauksen
- lapsi saa palautetta
- tarinaa käsitellään emotionaalisesti merkityksellisessä ympäristössä
Ei tarvita erityisiä manipulaatiotaitoja, vain toisto + auktoriteetti + tunne.
5. Lapsi voi kertoa valheellisen tarinan vuosia, täysin vilpittömästi
Kun tarina on sisäistetty:
- lapsi ei valehtele
- lapsi ei keksi tarinaa enää itse
- lapsi muistaa sen aidosti
- lapsi ei tunnista muistisisällön alkuperää
Tätä kutsutaan yleisesti otsikolla
"source misattribution error" – lapsi ei tiedä, onko muisto oma kokemus vai ulkopuolinen tarina.
6. “Ei dokumentoitua näyttöä vaikutuksesta” ei ole argumentti
Useimmat suggestiotapahtumat eivät näy asiakirjoissa:
- koti on dokumentoimaton ympäristö
- aikuiset eivät itse huomaa suggestiota
- ei velvollisuutta kirjata arjen keskusteluja
- lapsi oppii myös implisiittisesti (eleet, sävy, kehut)
Tutkimus nimeää nämä suurimmaksi riskiksi – ei pienimmäksi.
7. Vahvistettu valemuisto voi olla johdonmukaisempi kuin aito muisto
- Aito muisto on usein pirstaleinen.
- Opeteltu tarina on usein selkeä, kronologinen ja toistettava.
Tästä syystä: Johdonmukainen kertomus ei ole automaattisesti luotettava – ja lapsen kohdalla se voi olla jopa epäilyttävämpää.
8. Tieteellinen konsensus (tiivistelmä)
- Lapsi voi oppia monimutkaisen tarinan nopeasti.
- Lapsi voi sisäistää sen aidoksi muistoksi.
- Lapsi voi toistaa sen vuosia johdonmukaisesti.
- Tämä ei vaadi erityisiä manipulaatiotaitoja.
- Johdonmukaisuus ei todista totuutta.
- Suggestio voi olla tahatonta ja tiedostamatonta.
- Dokumentoimaton vaikutus on tyypillisempi kuin dokumentoitu.
Yhteenveto
Lasten muistin ja suggestioherkkyyden tutkimus on selkeää: valemuistot voivat syntyä nopeasti, vahvistua toistolla ja pysyä vuosia. Johdonmukaisuus ei osoita kertomuksen aitoutta, ja dokumentoimattomat suggestiovaikutukset ovat tutkimusten mukaan suurin ongelma.
Näitä periaatteita sovelletaan kansainvälisesti kaikissa järjestelmissä, joissa lasten kertomuksia käytetään rikosprosessissa.