Mika Muranen - Kotka 17.4. - 20.4.1994

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17441
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Mika Muranen - Kotka 1994

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

PPK 1998

Kotkalaisten kauhun vuorokaudet
Väinö Valkonen, rikosylikomisario, KRP/Kouvola.

Yksi varmasti eniten ihmisten mieliä kuohuttaneista rikostapahtumista 1990-luvun alkupuolella Suomessa alkoi kehittyä huhtikuun 17. päivän iltana vuonna 1994.
Tuona iltana kotkalainen tykkimies Mika Muranen oli palaamassa viikonloppulomalta palveluspaikkaansa Salpausselän ilmatorjuntapatteristoon Haminaan.
Isä kuljetti hänet autolla kotoa Kotkasta Haminaan ja jätti kello 22:n aikaan kasarmin portille.
Muranen oli ilmeisesti jo suunnitellut tulevia tapahtumia sikäli, että hän oli lomalta paluunsa ajankohdan valinnut niin, että hän oli ensimmäinen palaaja tyhjään yksikköön.
Päivystävältä upseerilta Muranen sai patterin avaimet ja määräyksen toimia päivystäjänä siihen saakka, kunnes yksikköön saapuu ensimmäinen alikersantti, jolle päivystystehtävät tulisi välittömästi luovuttaa.
Mika Muranen oli siis yksinään tyhjässä kasarmissa ja avasi haltuunsa saamillaan avaimilla asetelineenlukon ja otti telineestä parhaimman ja uusimman rynnäkkökiväärin. Tätä asetta hän oli koko palvelusajan himoinnut, koska hänen henkilökohtainen aseensa oli vanhempaa mallia.
Murasella itsellään oli omassa kaapissaan hänelle luovutetut kolme aseeseen sopivaa lipasta ja lisäksi neljäs, jonka hän oli ottanut palvelustoverinsa lukitsemattomasta kaapista.
Hänellä olisi ollut mahdollisuus ottaa patterin päivystäjälle kuuluvat patruunat, niin sanotut hälytyspatruunat, mutta näitä hän ei tarvinnut, sillä hän oli aikaisemmin harjoitusammuntojen yhteydessä ottanut runsaasti patruunoita, niin valojuovia kuin tavallisiakin, jotka hän oli vienyt kotiinsa. Rynnäkkökiväärin ja lippaat Muranen laittoi armeijan kassiinsa ja poistui kasarmilta.
Hän otti kaupungilta taksin ja ajoi sillä kotiinsa Kotkan Kyyhkylään.

Kuka on Mika Kalevi Muranen?
Mika Muranen on syntynyt vuonna 1971 eli hän oli tänä ajankohtana 23-vuotias.
Mika on perheen ainoa lapsi. Perhe asui aluksi kerrostaloasunnossa Kotkassa.
Sen jälkeen, kun taloyhtiössä oli ilmennyt vaikeuksia, lähinnä Murasen ilkivallan tekojen vuoksi,
ostettiin omakotitalo Kotkasta Kyyhkylän kaupunginosasta, joka on pieni omakotialue entisen Karhulan kauppalan alueella.
Alueen takana on laajahko metsäalue, joka ulottuu itään meren rantaan saakka. Tämä metsäalue oli tullut hyvin tutuksi Muraselle, joka oli kuljeksinut siellä paljon koiransa kanssa ja jopa aikoinaan rakentanut sinne jonkinlaisen majan ”tukikohdakseen”.
Mika ei menestynyt koulussa ja hän joutui siellä ilmeisesti koulukiusaamisen kohteeksi. Hänellä ei ollut kouluaikana, eikä myöhemminkään, ketään läheistä ystävää.
Hänellä ei ollut mitään sellaisia harrastuksia tai muutakaan toimintaa, jotka olisivat luoneet hänelle sosiaalisia yhteyksiä. Käytännössä hän eli omissa oloissaan ja vain vanhemmat olivat hänelle ainoat tärkeät henkilöt. Kenties paras ystävä oli schäferuroskoira. Aika kului videoita katsoen ja musiikkia
kuunnellen.
Murasen aktiviteetti purkautui ympäristöä kohtaan ja hän alkoi tehdä kaikenlaisia ilkivallantekoja naapureiden omaisuudelle.
Näistä teoistaan hän joutui tekemisiin niin poliisin kuin oikeuslaitoksenkin kanssa.
Tuomioita tuli useita kertoja vahingonteoista, laittomista uhkauksista ja jopa murhapoltosta.
Hänelle suoritettiin jo 15-vuotiaana muun muassa mielentilatutkimus, jossa hänet todettiin täyttä ymmärrystä vailla olevaksi.

Kotona
Mika Muranen siis palasi sunnuntai-iltana vanhemmilleen yllätykseksi kotiin.
Rynnäkkökiväärin hän sai vietyä huomaamattomasti yläkertaan omaan huoneeseensa.
Selitykseksi nopealle paluulleen Mika kertoi vanhemmilleen, että patterilla olisi maanantaina ollut edessä metsään lähtö.
Kun hänet oli haastettu vastaajaksi Kotkan raastuvanoikeuteen seuraavaksi keskiviikoksi, niin hänen ei haluttu jäävän yksin patteriin ja siksi hänelle oli annettu lomaa. Vanhemmat tuskin uskoivat selitystä, mutta asiasta ei enempää keskusteltu.
Mainittu haaste on ilmeisesti ollut Muraselle kimmoke lähteä patterista, sillä haasteen mukana olleessa syytekirjelmässä syyttäjä vaati entisten ehdonalaisten tuomioiden täytäntöönpanoa.
Hän pelkäsi, että joutuisi vankilaan ja asevelvollisuus keskeytyisi.
Päästyään yksin huoneeseensa Mika täytti välittömästi mukanaan tuomansa lippaat kotona olleilla patruunoilla pyrkien saamaan valojuovaluodit ja tavalliset omiin lippaisiinsa, mutta saattoivat ne mennä sekaisinkin.
Yksi lippaista oli jotenkin viallinen, joten täytetyksi tuli vain kolme lipasta. Seuraavan yön hän oli kotonaan, mutta nukkuminen jäi vähäiseksi.

Maanantai
Heti aamulla Muranen pukeutui maastopukuunsa, otti rynnäkkökiväärin ja täytetyt lippaat mukaansa sekä vielä irtopatruunoita maastopuvun taskuihin.
Hän tavallaan lähti pakoon hänelle niin tuttuun Karhulan metsään käsittäessään, että hänen poistumisensa patterista ja yhden rynnäkkökiväärin puuttuminen oli varmasti havaittu ja yhdistetty toisiinsa.
Hän pelkäsi poliisien pian tulevan häntä noutamaan. Koiran hän otti tietysti mukaan seuraksi.
Päivä meni metsässä kierrellessä. Hän murtautui kahteen kesämökkiinkin, jossa toisessa vietti aikaansa. Sisälle lukittuihin mökkeihin hän pääsi ikkunan rikkomalla. Mökeistä hän ei kuitenkaan anastanut mitään.
Mika palasi kotiinsa noin puoli neljän aikaan ja ihmetteli sitä, että poliisit eivät olleet käyneet häntä tavoittamassa tai ainakaan vanhemmat eivät mitään sellaisesta maininneet.
Illan aikana hän vielä kävi koiransa kanssa enintään tunnin kestävällä lenkillä.
Lenkiltä palaamisen jälkeen Muraselle tuli "jotenkin ihmeellinen olo seisoskellessaan huoneessaan maastopuvussa ja musiikkia kuunnellessa".
Sitten naapuri Vulkko saapui hiukan ennen kello 22:ta työstä autollaan kotiin.

Naapuri
Reino Vulkko oli asunut kauan Kyyhkylässä. Tapahtuma-aikaan hän oli 53-vuotias, kuten vaimonsakin. Pariskunta asusti omakotitalossaan kahden, sillä lapset olivat jo lähteneet maailmalle.
Pienessä, tiiviissä kyläyhteisössä Vulkko toimi yhteisten asioiden hyväksi. Hän oli vaikuttanut kylätoimikunnassa ja tienhoitokunnassa aktiivisesti.
Kyläyhteisössä kaikki oli rauhallista ja turvallista.
Mika Murasen muutettua kahdeksan vuotta aikaisemmin vanhempineen Vulkon naapurista ostettuun omakotitaloon vaikeudet alkoivat kylällä.
Tapahtui selittämättömiä ilkivallantekoja, joihin ei aivan heti syyllistä tiedetty. Todettiin kuitenkin, että Muranen ahdisteli koirineen kylän lapsia ja hurjasteli moottoripyörällään aiheuttaen näin vaaraa muille tielläliikkujille, varsinkin lapsille.
Hänellä oli tapana liikkua öiseen aikaan ja näillä retkillään hän kävi naapureiden pihoilla tekemässä ilkivaltaa ja pelottelemassa ihmisiä hiippailuillaan. Toiminta aiheutti niin paljon häiriötä, että väitetään kahden perheen sen vuoksi muuttaneen alueelta muualle.
Naapuri Vulkko joutui Murasen silmätikuksi tehtyään ilmoituksia poliisille Mikan kaahailuista.
Näitä ilmoituksia olivat kyllä muutkin tehneet, mutta jostakin syystä Vulkko joutui "syntipukiksi".
Vulkon pariskunta joutui nyt todellisiin vaikeuksiin.
Seurasi tappouhkauksia Murasen uskoessa naapureiden jatkuvasti seuraavan hänen tekemisiään.
Myös konkreettisia tapauksia sattui, joissa hän pahoinpiteli Vulkkoa tämän pihamaalla ja usutti koiran tämän kimppuun.
Näitä asioita käsiteltiin käräjillä ja Muranen sai niistä tuomiot.
Tapahtumien kierre jatkui ja Mika oppi sen, että hän ei enää lausunut tappouhkauksiaan muiden kuullen.
Vuosien mittaan uhkauksia oli niin paljon, että Vulkot eivät niistä kaikista enää mitään ilmoittaneet.
He olivat menettäneet uskonsa virkavaltaan, koska eivät saaneet mitään konkreettista apua.
Vulkot olivat todella peloissaan Murasen suhteen.
Muranen siis havaitsi, että naapuri Vulkko oli tullut autollaan kotiin ja mennyt ulkokäymälään.
Tuolloin hän oli ottanut vaatekaapista varsijousen ja siihen mukaan kolme-neljä nuolta.
Murasen varsijousi.jpg
Murasen varsijousi.jpg (83.71 KiB) Katsottu 3756 kertaa
Varsijousi
Mika Murasella oli jo aikaisemmin ollut hallussaan varsijousi, mutta noin vuotta aikaisemmin hän oli hankkinut uuden ja tehokkaamman mallin. Hän oli erittäin kiinnostunut ampuma-aseista, mutta ei voinut saada haltuunsa laillisia ampuma-aseita, joten oli hankkinut varsijousen ja myös pistoolijousen sekä kaksi valopistoolia, joihin ei vaadita mitään lupia.
Hankittu varsijousi oli erittäin tehokas eli voimakkuudeltaan 150 paunaa.
Tutkimuksissa on todettu, että voimakkuudeltaan 50–60 paunan tehoisella metsästysjousella ammuttu nuoli pystyy rikkomaan hirven selkärangan nikaman useaan osaan. Nuolet olivat leikkaavia nuolia, joissa oli kolme teräksistä terävää terää. Kysymyksessä oli siis jopa kivääriä tehokkaampi ase.
Nuolet.jpg
Nuolet.jpg (86.81 KiB) Katsottu 3756 kertaa
Naapureiden kuolema
Muranen meni ulos ja naapurin tontille, jonne hän pääsi hyvin omalta puolelta, koska tonttien välissä ei ollut aitaa.
Hän viritti varsijousen ja jäi odottelemaan Vulkkoa. Tämän tullessa ulkokäymälästä ja lähtiessä kohti asuinrakennusta Muranen ampui häntä kohti varsijousellaan muutaman metrin etäisyydeltä.
Nuoli osui Vulkon vatsaan ja hän tuupertui välittömästi maahan.
Myöhemmin todettiin, että nuoli oli osunut oikealle puolelle vatsaan ja lävistänyt sen pysähtyen vasempaan lonkkaluuhun.
Heti ammuttuaan Muranen viritti jousen uudelleen ja lähti kohti Vulkkojen taloa.
Enempää huomiota hän ei kohdistanut ampumaansa mieheen. Talossa paloivat valot ja hän tiesi vaimon olevan kotona.
Muranen pääsi helposti sisälle, sillä ovet eivät olleet lukossa. Kuistin kautta hän pääsi keittiöön ja siitä olohuoneeseen.
Rouva Impi Vulkko oli jo pukeutunut yöpukuun ja istui nojatuolissa selin keittiön ovelle katsoen televisiota.
Hän ilmeisesti kuuli tai aavisti jonkun tulevan olohuoneeseen ja oli nousemassa tuolista, kun Muranen ampui häntä selkään.
Rouva lyyhistyi vatsalleen lattialle ja kuoli ilmeisesti heti.
Nuoli jäi törröttämään pystyyn selkään. Myöhemmin todettiin, että nuoli oli osunut oikealle puolelle selkään ja selkärankaa koskettaen tunkeutunut vasempaan keuhkoon.
Ampumisten jälkeen Muranen oli mennyt takaisin kotiin, jossa hän joi kahvit ja katseli televisiota. Vanhemmat olivat nähneet hänen seisoskelevan pihamaalla ennen sisääntuloa. He olivat kyselleet, miksi hän oli ulkona jousen kanssa, ja Mika oli selittänyt kyttäilleensä rusakoita, johon selitykseen vanhemmat tyytyivät.
Mika vietti nyt pari tuntia alakerrassa televisiota katsellen ja hänellä oli jonkinlainen "pysähtynyt olo”. Vanhemmat kehottivat Mikaa menemään nukkumaan, ja hän menikin yläkertaan omaan huoneeseensa, jossa ei kuitenkaan viihtynyt puolta tuntia kauempaa.
Muranen tappoi rouva Vulkon ampumalla tätä selkään.jpg
Muranen tappoi rouva Vulkon ampumalla tätä selkään.jpg (204.98 KiB) Katsottu 3756 kertaa
Raamikadulle
Muranen lähti uudelleen ulos ottaen mukaansa rynnäkkökiväärin, jossa oli lipas kiinnitettynä, pienen selkärepun, johon hän laittoi kaksi lipasta ja kaksi valopistoolia sekä näiden panoksia. Koiran hän otti myös mukaan.
Mielessä oli tunne, että "jotakin pitäisi tapahtua".
Mika meni noin puolentoista kilometrin päähän Metsäkulman kaupunginosaan Raamikadulle, jonka varrella on uudehkoja omakotitaloja ja rivitaloja.
Raamikadulla hän oli vieraillut ennenkin, sillä noin vuotta aikaisemmin hän oli tehnyt siellä ilkivaltaa.
Hän oli puhkonut kadulla omakotitalon edessä seisseen pakettiauton kaikki renkaat ja naarmuttanut sen kylkeä. Auto ja omakotitalo kuuluivat Jorma Seppälälle, joka asui vaimonsa ja kolmen poikansa kanssa tässä talossa.
Vahingontekoa oli käsitelty pari kuukautta aikaisemmin oikeudessa. Seppälä ei itse ollut oikeudessa eikä hän muulloinkaan ollut tavannut Murasta eikä häntä tuntenut.
Myös kahden muun alueella asuneen henkilön autoista Muranen oli aikaisemmin puhkonut renkaat.
Nyt tämä Seppälien auto seisoi samalla paikalla omakotitalon edessä ja Muranen meni soittamaan talon ovikelloa.
Kello oli kaksi yöllä ja tietysti perhe oli nukkumassa. Aviopari nousi ylös ja vaimo lähti ulko-ovelle. Mies katsoi makuuhuoneen ikkunasta ulos ja näki, kuinka maastopukuun ja kommandopipoon pukeutunut mies juoksi ovelta pakettiauton taakse. Miehellä oli olallaan jokin pitkähkö esine, joka muistutti kivääriä. Hän näki myös koiran. Mies kielsi vaimoaan menemästä ovelle ja soitti välittömästi poliisille.
Tuolloin vaimo havaitsi kommandomiehen lähtevän juosten pois paikalta. Hetken kuluttua poliisiautokin ajoi katua pitkin, mutta mies oli jo tuolloin kadonnut.
Seppälän pariskunnan yöunet olivat todella häiriintyneet ja he heräsivät kaikkiin risahduksiin ja kadulta kuuluviin ääniin. Hiukan ennen viittä sitten tulikin lopullinen herätys.

Tauko
Muranen lähti juosten paikalta ja meni istuskelemaan läheiseen metsään. Silloin alkoi sataa lunta tosi kovasti ja vaatteet rupesivat kastumaan, jolloin hän päätti mennä takaisin kotiin. Vanhemmat olivat jo nukkumassa. Mika söi nyt jotakin ja saattoi keittää kahvitkin.
Seuraavaksi hän oli kuulevinaan auton pysähtyvän Vulkkojen talon kohdalle ja jonkun puhuvan soittamisesta.
Tapahtuiko todellisuudessa näin, sitä ei tietää. Kuitenkin Mika päätti lähteä uudelleen ulos.
Hänen varustuksensa oli edelleen sama: maastopuku, kommandopipo, lippaalla varustettu rynnäkkökivääri, lippailla ja valopistooleilla lastattu pieni selkäreppu sekä koira.

Ampuminen Raamikadulla
Muranen meni takaisin Raamikadulle ja ajatteli, että nyt alkaisi tapahtua. Mielessä oli, että sen seudun ihmiset olivat vainonneet häntä tavallista enemmän.
Ensimmäinen kohde oli Jorma ja Eija Seppälän omakotitalo. Kello oli hieman yli viisi, kun Seppälät heräsivät kovaan rätinään. Muranen oli mennyt takapihalle, josta hän ampui rynnäkkökiväärillä takaoven ikkunan läpi sisälle asuntoon. Seppälät heittäytyivät sängystään lattialle suojaan.
Jorma Seppälä näki makuuhuoneensa avoimesta ovesta olohuoneen läpi takapihalle ja siellä aseen suuliekkejä.
Seuraavaksi Muranen oli aseellaan rikkonut olohuoneesta takapihalle johtavan oven lasin.
Seppälä oli mennyt makuuhuoneesta olohuoneeseen ja päässyt ulos johtavan oven viereen tiilipilarin taakse suojaan.
Kun Muranen oli rikkomastaan oven lasista yrittänyt sisäpuolelta avata ovea, Seppälä oli lyönyt tuolilla kättä kohti.
Tämä aiheutti sen, että Muranen oli poistunut takapihalta kiertäen talon etupuolelle kadulle.
Täältä hän oli ampunut useita laukauksia ikkunoihin. Voimakkaan kiväärin luodit läpäisivät lasit ja väliseiniä.
Ammuttujen luotien joukossa oli myös valojuovia, jotka sytyttivät komeroissa olevia vaatteita tuleen.
Välillä hän tulitti omakotitalosta oikealla sijaitsevaa rivitaloa.
Hän liikkui koko ajan ampuessaan kuin "kommandomies".
Kahdesta rivitaloasunnosta tultiin ulos kadun puolelle katsomaan, mikä oli ulkona aiheuttanut kovaa meteliä.
Toisen asunnon omistaja oli ollut aikeissa lähteä ulkoiluttamaan koiraansa, kun meteli alkoi. Hän aukaisi ulko-oven ja astui pari askelta kuistille. Muranen ilmeisesti kuuli ääntä oikealta, jolloin hän kääntyi ja ampui välittömästi neljä laukausta miestä kohti. Tämä heittäytyi maahan ja tiilen muruja ja puun säleitä lensi hänen päälleen.
Mies pääsi ryömimään takaisin sisälle ja sai vedettyä oven kiinni.
Toisen asunnon isäntä tuli myös ulos kuistille katsomaan metelin aiheuttajaa. Muranen tulitti tuolloin etupuolelta omakotitaloa. Lippaasta loppuivat patruunat ja hän rupesi vaihtamaan toista lipasta.
Tällöin hän havaitsi kuistille tulleen miehen ja heidän välillään oli katsekontakti.
Saatuaan lippaan vaihdettua hän välittömästi ampui miestä kohti. Valojuovaluoti osui ulko-oveen miehen pään korkeudelle. Isäntä pääsi kuitenkin maihin lyötyään sisälle ja sai oven kiinni.
Rivitaloa kohti Muranen ampui ainakin 21 laukausta viiteen eri huoneistoon, joista yksi oli tyhjillään.
Muissa oli sisällä asukkaita ja he kaikki joutuivat hengenvaaraan. Muranen meni vielä omakotitalon takapihalle ja ampui sieltä kiväärillään olohuoneen ikkunoihin.
Tällä välin saapui Matti Olli autollaan rivitalolle ja pysäköi huoneistonsa eteen.
Muranen oli samassa palannut takaisin kadulle ja näki miehen nousevan autosta.
Muranen ampui miestä kohti kaksi laukausta noin kymmenen metrin etäisyydeltä, jotka molemmat osuivat. Mies kaatui ja ryömi auton etupuolelle. Hän oli noussut nojaten auton oikeaan etukulmaan.
Nyt Muranen käveli lähemmäksi miestä auton etupuolitse ja ampui noin kolmen metrin päästä tähdätyn laukauksen tämän päähän. Muranen oli auton takapuolitse kiertäen ampunut vielä yhden laukauksen Matti Ollia kohti. Tämä oli kuollut neljään osuneeseen laukaukseen.
Muranen meni jälleen Seppälälien omakotitalon edustalle, jossa ampui yhden valopistoolin ammuksen ikkunasta pojan makuuhuoneeseen. Ikkunaverhot syttyivät tästä tuleen ja huoneen lattialla sähisi ammuksen polttoainetta.
Sitten Murasen nähtiin juosten poistuvan paikalta läheiseen metsään.
Kadulla hän oli pudottanut valopistoolin, josta se myöhemmin löydettiin.

Kujanjuoksu
Alkoi Mika Murasen vuorokauden kestävä pakomatka. Poliisit olivat saaneet hälytykset sekä Vulkkojen asunnolle Kyyhkylään aamulla, että Raamikadulle pian tapahtumien jälkeen.
Tapahtumaketjun koko karmeus paljastui, ja välittömästi oli selvillä sen aiheuttaja.
Todettiin, että vaarallinen rikoksentekijä on heti saatava kiinni, sillä hänen pelättiin aiheuttavan vielä uusia uhreja.
Poliisivoimia hälytettiin työhön vapaavuoroiltaan, apua pyydettiin myös muista poliisipiireistä; Haminasta, Kouvolasta, Lappeenrannasta, Imatralta ja jopa Lahdesta saakka. Koirapoliisit olivat tärkeässä asemassa.
Myös puolustusvoimilta pyydettiin apua panssaroitujen ajoneuvojen muodossa sekä helikopteria ilmatähystykseen.
Tärkeää oli myös yleisön hälyttäminen, että se osaisi tarvittaessa suojautua ja myös ilmoittaa havainnoistaan. Yleisön hälytyksessä käytettiin pääasiassa radiota, jossa luettiin tiedotuksia ja varoituksia.
Poliisi kiersi työmaita, liikkeitä, kouluja ja muita paikkoja varoittamassa.
Aluksi ei tiedetty missä ja milloin vaara uhkaa.
Yleisön keskuudessa tilanne tietysti aiheuttikin hätäännystä ja poikkeuksia tavallisiin päivärutiineihin. Vältettiin ulkona liikkumista, eikä lapsia lähetetty kouluun.
Poliisin toimintaa johdettiin aluksi poliisilaitokselta, mutta myöhemmin johtokeskus siirrettiin Ristinkallion kaupunginosaan, jonne toiminnan painopisteen todettiin suuntautuneen.
Ensimmäisiä havaintoja saatiin Ristinkallion kaupunginosasta.
Murasen sinne kulkema reitti Raamikadulta hänelle tutun metsän kautta oli lähes 10 kilometrin pituinen.
Kello oli tuolloin jo lähes kymmenen aamupäivällä. Murasen perään osoitettiin poliisin koirapartioita.
Myös muita partioita siirrettiin alueelle.
Eräs kaksimiehinen partio oli sijoitettu Ristinkallion kaupunginosan ja valtatie 7:n väliin varmistamaan ja estämään Murasen kulku alikulkutunnelia pitkin takaisin Karhulan metsäalueelle.
Partio oli harvassa metsikössä pienellä kumpareella Riippakadun pään kohdalla.
Yhteysradiosta he saivat tietää Murasen olevan tulossa heitä kohti. Partio sai näköyhteyden Mutaseen tämän ylittäessä ensin sähkölinjan ja sitten tulevan Riippakadulle ja sitä pitkin kohti partiota.
Riippakadun päästä lähtee pyörätie kohti alikulkutunnelia, jota pitkin Muranen jatkoi matkaansa.
Oikealla puolella metsikössä poliisi etsi itselleen suojaisempaa paikkaa ja lähestyi samalla vinottain Murasta.
Etäisyyttä oli noin kaksikymmentä metriä, kun poliisi ojensi konepistoolinsa kohti Murasta ja huusi:
"Poliisi. Seis ja ase maahan".
Muranen pysähtyikin ja katsoi kohti poliisia. Poliisi kehotti useaan kertaan Murasta laskemaan aseensa. Tällä oli rynnäkkökivääri oikeassa kädessä ja koiran talutushihna vasemmassa.
Koko ajan poliisia katsoen Muranen alkoi laskeutua kyykkyyn.
Lopulta hän pudotti aseen maahan ja samalla laski koiran irti. Koira lähti tulemaan kohti poliisia hampaat irvessä. Nyt poliisi ampui lyhyen sarjan kohti koiraa, joka kaatui, mutta ei kuollut.
Samanaikaisesti Muranen tarttui rynnäkkökivääriinsä ja poliisi heittäytyi maahan pieneen painautumaan. Rynnäkkökivääri alkoi rätistä ja poliisi tunsi, kuinka luodit pöllyttivät maata ja roskaa hänen niskaansa. Poliisin heittäytyminen tähän painanteeseen pelasti hänen henkensä tai haavoittumisensa.
Myöhemmin todettiin, että luoteja oli osunut poliisin ja Murasen välissä olevaan kiveen, repinyt sammalta kivien yläpinnalta ja osunut risuihin ja puihin poliisin yläpuolella.
Ammunta loppui ja Muranen oli huutanut, että ammu se koira. Koira nimittäin vikisi maassa.
Poliisi uskaltautui katsomaan ja totesi Murasen siirtyneen parinkymmenen metrin päähän pyörätien taakse metsikköön.
Tuolloin poliisi ampui koiraa kohti ja kuuli Murasen toteavan: ”Hyvä”.
Sen jälkeen Muranen poistui paikalta kohti itää. Hänen nähtiin sitten ylittävän valtatie 7:n idän puolelle. Muranen kertoi myöhemmin, että hän oli havainnut tässä vaiheessa helikopterin, jonka hän arvasi etsivän häntä. Hän oli ampunut yhden heittolaukauksen helikopteria kohti, vaikka tiesikin kokemuksesta, että siihen osuminen on aivan sattumaa, kun kopteri oli niin kaukana. Tämä ampuminen oli vain jonkinlainen vihanpurkaus.
Helikopterilla ei turvallisuussyistä voinut lentää kovin matalalla, sillä panssaroimaton laite on varsin haavoittuvainen rynnäkkökiväärin luodeille.
Valtatien ylitettyään Muranen jatkoi Marikyläntietä pohjoiseen. Näköhavaintojen perusteella ohjattiin yksi poliisiauto Mikan perään. Marinkyläntien päässä poliisit näkivät hänet noin 100 metrin etäisyydeltä Penttisen talon kohdalla.
Auto pysäytettiin ja poliisit nousivat autosta. Silloin Muranen ampui heitä kohti kaksi-kolme laukausta. Luodit eivät osuneet auton taakse suojautuneisiin poliiseihin. Muranen poistui välittömästi Penttisen talon pihaan.
Nyt takaa-ajossa ja etsiskelyssä seurasi viiden-kuuden tunnin tauko, jona aikana Murasesta ei saatu näköhavaintoja.
Hänen luultiin menneen sisälle tyhjillään olleeseen Penttilän taloon.
Havaintoja hänestä pyrittiin saamaan muun muassa ajamalla panssaroidut Pasi-ajoneuvot talon lähettyville ja pihaan.
Mitään havaintoja ei kuitenkaan saatu. Tosi asiassa Muranen vietti nyt aikaansa valtatie 7:n ja rakenteilla olevan moottoritien välisessä metsikössä.
Kello oli jo 18.55, kun Murasesta saatiin seuraava näköhavainto. Hän oli tuolloin menossa rakennettavan moottoritien ylitse itään kohti Kaarniemeä ja metsää. Yleisöltä tuli muutamia ilmoituksia miehestä, kun tämä oli Kaarniemestä suunnannut kohti etelää. Sitten Muranen katosi etsijöiltä. Ilta pimeni ja erilaisia ilmoituksia ja havaintoja tarkisteltiin pitkin yötä.
Yö kului eikä Murasesta saatu mitään varmoja havaintoja. Erilaisia ilmoituksia tuli yleisöltä. Niitä pyrittiin tarkistamaan. Milloin havainnot olivat kentällä olevista poliiseista, milloin muista liikkujista. Pimeässä yössä havainnot luonnollisesti olivat epätarkkoja, mutta mitään ei voitu jättää huomioimatta.
Muranen oli kulkenut metsän läpi kohti kotiaan, jonne hän ei kuitenkaan uskaltanut mennä.
Reitistään Muranen kertoi, että hän käveli Kaarniemestä metsiä pitkin Höyterinpohjaan ja sieltä
edelleen Metsäkulmalle. Sitten hän kertoi menneensä Rauhalan lävitse Käpylään.

Kiinniotto
Ensimmäisen varman havainnon Murasesta poliisi sai kello 4.30 keskiviikkoaamuna jäähallin seutuvilla, mutta taas hän katosi.
Paikalle ohjattiin lisää poliisipartioita. Sitten Murasen nähtiin kävelevän Korsulankadun suuntaan.
Samanaikaisesti Korsulankatua pitkin ajoi siviilimallinen poliisiauto, josta havaittiin Murasen ylittävän Korsulankatua.
Auto pysäytettiin ja poliisit lähtivät jalkaisin Murasen perään.
Poliisin päästyä talon kulmalle hän havaitsi Murasen kävelevän 30–40 metrin päässä poispäin.
Poliisi huusi pysähtymiskäskyn kulkien samalla Murasta kohti.
Tämä katsoi ensin taakseen ja alkoi kääntyä poliisia kohti. Rynnäkkökivääri oli sivulla ja samalla kun hän kääntyi, kääntyi myös ase kohti poliisia. Välimatkaa oli 30 metriä ja poliisi oli suojattomalla paikalla. Hän ampui pistoolillaan kohti Murasta. Laukaus osui ja Muranen huusi: ”Sattuu, sattuu.”
Asettaan hän ei kuitenkaan pudottanut, eikä vielä kehotuksestakaan, jolloin poliisi ampui varoituslaukauksen.
Nyt Muranen heitti aseen maahan ja muut paikalle rynnänneet poliisit saivat hänet taltutettua ja kahlittua käsiraudoilla.
Rynnäkkökiväärin todettiin olleen lipastettuna, patruuna piipussa, varmistamattomana ja kertatulelle säädettynä.
Kiinniotettaessa Muranen oli varsin väsynyt, olihan hän käytännössä katsoen valvonut kolme yötä peräkkäin ja kävellyt kaksikymmentä-kolmekymmentä kilometriä ilman ruokaa.
Muranen vietiin lääkäriin, jossa todettiin poliisin ampuman luodin osuneen oikeaan hartiaan tehden ihoon pintanaarmun, jonka hoitoon riitti laastarilappu.
Hänessä ei havaittu merkkejä alkoholista eikä huumeista.
Kolmatta vuorokautta kestänyt karmea tapahtumasarja oli päättynyt.
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17441
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Mika Muranen - Kotka 1994

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Murasen käyttämä rynnäkkökivääri.jpg
Murasen käyttämä rynnäkkökivääri.jpg (112.63 KiB) Katsottu 3755 kertaa
Kartta, johon Muranen on piirtänyt kulkemansa reitin.jpg
Kartta, johon Muranen on piirtänyt kulkemansa reitin.jpg (446.71 KiB) Katsottu 3755 kertaa
rikos12345
Alibin satunnaislukija
Viestit: 65
Liittynyt: La Tammi 18, 2025 11:52 am

Kolmoismurhaaja Mika Kalevi Muranen

Viesti Kirjoittaja rikos12345 »

Mika Kalevi Muranen on suomalainen väkivaltarikollinen, joka surmasi kolme ihmistä kotikaupungissaan Kotkassa huhtikuussa 1994, karattuaan varusmiespalveluksensa aikana varuskunnasta varastamansa rynnäkkökiväärin kanssa.

Muranen tuomittiin teosta elinkautiseen vankeusrangaistukseen.

Muranen oli jo aiemmin tuomittu muun muassa lukuisista vahingonteoista, laittomista uhkauksista ja murhapoltosta.

https://youtu.be/gieDiUI2ppg
speed king
Susikoski
Viestit: 37
Liittynyt: Ma Heinä 20, 2015 10:47 pm

Re: Kolmoismurhaaja Mika Kalevi Muranen

Viesti Kirjoittaja speed king »

mitähän muraselle nykyään kuuluu...
nilpertti
Theo Kojak
Viestit: 1113
Liittynyt: To Elo 21, 2025 6:24 pm

Re: Kolmoismurhaaja Mika Kalevi Muranen

Viesti Kirjoittaja nilpertti »

speed king kirjoitti: La Huhti 25, 2026 12:52 pm mitähän muraselle nykyään kuuluu...
Näkyy facen mukaan olevan naimisissa ja on kai isäkin? ku " perhelomaa" vietetty 2025 kesällä ja vaimolla jonku vuoden ikäsen lapsen kuvia, kai se käy töissä ja elää normaalia elämää.Vaasassa asuu.
Eihän Mika nyt mikään gangsteri tai nisti ole koskaan ollutkaan vaan häirikkö, joten eipä tuo yllätä ettei rötöstely ole jatkunut aikuisena. Yks huono päivä sattu elämässä joka muutti suuntaa. yhdessä kuvassa 200 tykkäystä.

Siinäkö nokkii yhtäsoittoa 20 vuotta, niin ei varmaan tee mieli takasin kun saa uuden mahdollisuuden ja pääkallossa on yhtään toimivaa aivosolua.
Moni joka lusii noin pitkään,ei enää joudu vankilaan, toki poikkeuksia on: räty,metsuri ja muutama muu jotka on ekoon jälkeen jatkanu samaa rataa ja taas ollaan kiinni about 20 vuotta.
Viimeksi muokannut nilpertti, La Huhti 25, 2026 4:19 pm. Yhteensä muokattu 4 kertaa.
Paikalla
viivahattu
Watson itse
Viestit: 5793
Liittynyt: Ti Touko 02, 2023 10:10 am

Re: Kolmoismurhaaja Mika Kalevi Muranen

Viesti Kirjoittaja viivahattu »

No on Mikalle grilliruoka ainakin maistunut. Ei ole pahannäköinen emäntäkään. Joillakin se ei vaan kylmää yhtään ruveta kimppaan kolmoismurhaajan kanssa. Toivottavasti Muraselle ei tule enää toista "huonoa päivää elämässään" ja nainen saa pitää henkensä ja terveytensä.
mijuheto
Sofia Karppi
Viestit: 423
Liittynyt: Ke Tammi 14, 2026 11:41 am

Re: Kolmoismurhaaja Mika Kalevi Muranen

Viesti Kirjoittaja mijuheto »

minkälainen lortto menee naimisiin tämmöisen rotan kanssa,eikö maasta löytynyt semmoista äijää joka ei ole murhaaja.mitä liikkuu päässä tämmöisellä latvarosolla.
LeonGold
Sofia Karppi
Viestit: 436
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2026 1:50 am

Re: Kolmoismurhaaja Mika Kalevi Muranen

Viesti Kirjoittaja LeonGold »

Hyvin mielenkiintoinen tuo PPK teksti. Olin siinä käsityksessä, että takaa-ajo olisi kestänyt vähemmän aikaa, ja mennyt vähemmällä dramatiikalla.

Onkohan Mikalla diagnosoitu skitsofreniaa tai jotain muuta mielenhäiriötä? Aika kylmäverinen jätkä vähintäänkin, jos ei muuta.
matlockb
Watson itse
Viestit: 5575
Liittynyt: Ma Maalis 29, 2010 6:17 am

Re: Kolmoismurhaaja Mika Kalevi Muranen

Viesti Kirjoittaja matlockb »

LeonGold kirjoitti: Su Huhti 26, 2026 6:20 pmOnkohan Mikalla diagnosoitu skitsofreniaa tai jotain muuta mielenhäiriötä? Aika kylmäverinen jätkä vähintäänkin, jos ei muuta.
Mikä Murasen käytöksessä Sinusta viittaa skitsofreniaan ? tiedätkö edes, mikä se on ?

Luuletko myös, ettei Muraselle tehty aikanaan mielentilatutkimusta ? Ja jos edelleen vielä jaksat ylläpitää tuota tavaamispuolta, niin luuletko ihan todella, ettei sitä (skitsofreniaa) olisi mtt:ssä havaittu ja Muranen lentänyt pakkohoitoon ?

(Lainausta lyhennetty.)
".. Sä kosketusta kaipaat toisen ihmisen, ken voi sulle antaa rakkauden. Saada voi vain toista etsien; onnea hyppysellisen .. " (Berit [oik. Tuula Etola]; Hyppysellinen onnea, san. Turkka Mali, säv. Jori Sivonen)
Paikalla
viivahattu
Watson itse
Viestit: 5793
Liittynyt: Ti Touko 02, 2023 10:10 am

Re: Kolmoismurhaaja Mika Kalevi Muranen

Viesti Kirjoittaja viivahattu »

Ei se tosiaankaan mikään skitsofreenikko ole. Jonkun sortin autisti pikemminkin. Ei luultavasti olisi koskaan mitään henkirikosta tehnyt, jos olisi intistä saanut vapautuksen. Hyvinkin olisi jotain jekkuja voinut jatkossakin keksiä, mutta minusta on koko ajan vaikuttanut siltä, että nimenomaan se rynkkyyn käsiksi pääseminen oli jonkinlainen katalyytti murhille, ja totta kai tuon ajan helvetin löperöt intin käytännöt ja se, että Murasen kaltainen henkilö ylipäätään määrättiin palvelukseen ja vielä aseelliseen palvelukseen, mahdollistivat rikokset omalta osaltaan. Kai sen olisi jonnekin rättivarastollekin voinut sillä historialla laittaa.
LeonGold
Sofia Karppi
Viestit: 436
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2026 1:50 am

Re: Kolmoismurhaaja Mika Kalevi Muranen

Viesti Kirjoittaja LeonGold »

matlockb kirjoitti: Ma Huhti 27, 2026 4:38 am
Mikä Murasen käytöksessä Sinusta viittaa skitsofreniaan ? tiedätkö edes, mikä se on ?

Luuletko myös, ettei Muraselle tehty aikanaan mielentilatutkimusta ? Ja jos edelleen vielä jaksat ylläpitää tuota tavaamispuolta, niin luuletko ihan todella, ettei sitä (skitsofreniaa) olisi mtt:ssä havaittu ja Muranen lentänyt pakkohoitoon ?
"Niuvanniemen lääkärien mukaan Muranen toimi "täyttä ymmärrystä vailla", mutta Terveydenhuollon oikeusturvakeskus (TEO) katsoi hänen toimineen täydessä ymmärryksessä."

Asiaa kun selvitti, Muranen todettiin Niuvassa mielentilatutkimuksessa syyntakeettomaksi. Jostain syystä haluttiin silti tuomita vankeusrangaistukseen vasten lääkärien lausuntoja.

"Niuvanniemen sairaalassa tehdyssä tutkimuksessa hänet todettiin vaikea-asteisesti häiriintyneeksi. "

Skitsofreniaan kuuluu aggressiivisuus, vainoharhaisuus, tunteettomuus, muistin häiriöt, impulssikontrollin puute jne.
Carelin
Axel Foley
Viestit: 2114
Liittynyt: Su Elo 21, 2011 8:37 am

Re: Kolmoismurhaaja Mika Kalevi Muranen

Viesti Kirjoittaja Carelin »

Varmasti on kyseessä vaikeasti häiriintynyt ihminen. Kyseessä persoonallisuushäiriö, joka ei ole taas mitenkään psykoottista. Krooninen psykoottisuus on yhtä kuin skitsofrenia.
Ennen oltaisi puhuttu kylähullusta tai jostain heikkolahjaisesta kahelista.
Joka tapauksessa huhhuh kuinka komea mies. Ei ihme, että naiset piirittää.
matlockb
Watson itse
Viestit: 5575
Liittynyt: Ma Maalis 29, 2010 6:17 am

Re: Kolmoismurhaaja Mika Kalevi Muranen

Viesti Kirjoittaja matlockb »

LeonGold kirjoitti: Ma Huhti 27, 2026 12:54 pm"Niuvanniemen lääkärien mukaan Muranen toimi "täyttä ymmärrystä vailla", mutta Terveydenhuollon oikeusturvakeskus (TEO) katsoi hänen toimineen täydessä ymmärryksessä."

Asiaa kun selvitti, Muranen todettiin Niuvassa mielentilatutkimuksessa syyntakeettomaksi. Jostain syystä haluttiin silti tuomita vankeusrangaistukseen vasten lääkärien lausuntoja.
Lainausta lyhennetty.

Tuohon aikaan aina 1990 - luvun loppupuolelle asti käytännössä kaikki murhamiehet olivat noiden puoskareiden mielestä vähintään täyttä ymmärrystä vailla.

"Ennen oli (kaikki) paremmin.. " juu, todellakin; psykiatrit olivat itse enemmän täyttä ymmärrystä (ja koulutusta) vailla kuin asiakkaansa.
Minä en anna yhtään mitään painoarvoa tuon ajan nuppilääkäreiden pillerihumalassa tekemille "tutkimuksille" saati heidän niiden pohjalta laatimille lausunnoille.
Ne lausunnot kun eivät valtaosin vastaa millään tavalla todellisuutta.

Tuon ajan - nykyisestä poiketen - logiikan mukaan ei täyden ymmärryksen puutteesta kärsinyttä voinut tuomita täyteen rangaistukseenkaan.
".. Sä kosketusta kaipaat toisen ihmisen, ken voi sulle antaa rakkauden. Saada voi vain toista etsien; onnea hyppysellisen .. " (Berit [oik. Tuula Etola]; Hyppysellinen onnea, san. Turkka Mali, säv. Jori Sivonen)
mijuheto
Sofia Karppi
Viestit: 423
Liittynyt: Ke Tammi 14, 2026 11:41 am

Re: Kolmoismurhaaja Mika Kalevi Muranen

Viesti Kirjoittaja mijuheto »

tämän saastan pitäisi saada samaa hoitoa mitä itse tarjoili muille.
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6833
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Kolmoismurhaaja Mika Kalevi Muranen

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

LeonGold kirjoitti: Ma Huhti 27, 2026 12:54 pm "Niuvanniemen lääkärien mukaan Muranen toimi "täyttä ymmärrystä vailla", mutta Terveydenhuollon oikeusturvakeskus (TEO) katsoi hänen toimineen täydessä ymmärryksessä."

Asiaa kun selvitti, Muranen todettiin Niuvassa mielentilatutkimuksessa syyntakeettomaksi. Jostain syystä haluttiin silti tuomita vankeusrangaistukseen vasten lääkärien lausuntoja.
Täyttä ymmärrystä vailla=alentuneesti syyntakeinen
Ymmärrystä vailla=syyntakeeton

Jos siis Niuvanniemen lääkärin näkemyksellä oltaisi menty, niin Muranen olisi päätynyt vankilaan, mutta saanut todennäköisesti määräaikaisen kakun.
Vastaa Viestiin