Mitä nyt moni vakavasta itsemurhayrityksestä selvinnyt on jälkikäteen kertonut, että se itsemurhayritys oli päähänpistomainen teko, jota ei edeltänyt minkäänlainen "kujanjuoksu" tai edes mikään lyhyempi kriisi, vaan elämä kerta kaikkiaan alkoi siinä hetkessä tuntua turhalta. Kyse voi olla esimerkiksi saman primitiivisen mekanismin ilmentymästä, joka saa saaliseläimen paljastamaan kurkkunsa petoeläimelle tilanteessa, jossa pakotietä ei ole, mutta sitä on luonnollisesti vähän hankala tutkia, että mikä sen laukaisee.Carelin kirjoitti: Ti Touko 26, 2026 8:57 pm Mieleltään terve ei mieti itsemurhaa. Mielisairaasta taas puhutaan psykiatriassa psykoottisesta ihmisestä. Itsemurhaa pohtiva on usein mielialahäiriöinen eli kysymyksessä voi olla masentunut yksilö. Mieleltään vakaa eli täysin terve ei sellainen kuitenkaan ole, vaikka ei ns. mielisairaskaan.
Itsemurha on kujanjuoksun päätepysäkki, jossa ihminen ei koe enää mitään ulospääsyä. Vaikkakin sellainen poikkeuksetta kyllä löytyisi.
Suurin osa itsemurhista toki tehdään erilaisten mielenterveysongelmien seurauksena. Ei kuitenkaan kaikkia.