"Koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus"

[Ifigeneia]

Olen otsikon mukaisen tai sinne päin olevan kirjan nimen tai alaotsikon joskus jostain nähnyt, kauan kauan sitten. En tutustunut kyseiseen epistolaan, joten jäi mietityttämään.

Ensinnäkin, jos tarkoitus on sepittää satuja päästään sen paskan lapsuutensa sijaan, niin eikö tällainen oman henkilöhistorian vääristely ole melko köppöistä "terapiaa"? Kauanko pysyy kannettu vesi kaivossa?

Toisekseen, jos tarkoitus EI ole mielikuvitella olemattomia, vaan kaivaa vaikka väkisin lapsuudesta onnensirpaleita esiin, niin eikö sekin ole melko teennäistä? "Kyllähän se isi mua raiskaili ja seinään paiskaili, mutta ihan rakkauvella se sitä teki, ja tapettikin oli ihan nätti."

Jos joku on oikeasti perehtynyt tähän kirjaan tai oppiin, oikokoon ennakkoluulojani.

Tai jos kyseessä oli taas joku jenkkien huijaus nro 527 ja nauraen matka pankkiin, niin hälläväli.

[Wow!]

Olen otsikon mukaisen tai sinne päin olevan kirjan nimen tai alaotsikon joskus jostain nähnyt, kauan kauan sitten. En tutustunut kyseiseen epistolaan, joten jäi mietityttämään.

Ensinnäkin, jos tarkoitus on sepittää satuja päästään sen paskan lapsuutensa sijaan, niin eikö tällainen oman henkilöhistorian vääristely ole melko köppöistä "terapiaa"? Kauanko pysyy kannettu vesi kaivossa?

Toisekseen, jos tarkoitus EI ole mielikuvitella olemattomia, vaan kaivaa vaikka väkisin lapsuudesta onnensirpaleita esiin, niin eikö sekin ole melko teennäistä? "Kyllähän se isi mua raiskaili ja seinään paiskaili, mutta ihan rakkauvella se sitä teki, ja tapettikin oli ihan nätti."

Jos joku on oikeasti perehtynyt tähän kirjaan tai oppiin, oikokoon ennakkoluulojani.

Tai jos kyseessä oli taas joku jenkkien huijaus nro 527 ja nauraen matka pankkiin, niin hälläväli.

Onko "1984" matikankirja?
Hanki kirja käsiisi ja lue. Jokainen muodostaa käsityksensä asioista oman historiansa kautta. Jos pyydät toista referoimaan, niin hän kertoo asian omien värittyneiden lasiensa lävitse.
Eli lue itse, tuskin se sinua muuttaa suureksi kurpitsaksi.
Jos kirja on "paska", sisällön voi sivuuttaa. Voi olla, että kaiken hötön sisällä on yksikin sinulle "tärkeä" lause, jonka joku toinen jättäisi mainitsematta itselleen merkityksettömänä.
"Lukeminen kannattaa aina"

[Ifigeneia]

On sen sata muutakin kirjaa luettavana, että enpä ehdi. Lähinnä kiinnostaa onko se huijaus, niin voi sivuuttaa koko paskan.

Ei aikoinaan napannut ns. aitokaan asia. Victor Frankl oli keskitysleirillä hoksannut että pärjää kun kokee elämässään mielekkyyttä ja tarkoitusta. En ole kokenut. Pärjäämisestä en osaa sanoa. Nuorena tuohon tutustuin ja vain ärryin.

Siksikin käytän mieluummin oikopolkuja, eli luen muiden suosituksia ja kritiikkiä.

[Cosmic_cowboy]

Okei!

[Yrjö Yrjönpoika]

On sen sata muutakin kirjaa luettavana, että enpä ehdi. Lähinnä kiinnostaa onko se huijaus, niin voi sivuuttaa koko paskan.

No, just juu..?
Tolla asenteella kun lähestyy kirjallisuutta, niin pääseekö puuta pitkään?

Mullakin on hyllyssä lukemattomia kirjoja.

[Ifigeneia]

On sen sata muutakin kirjaa luettavana, että enpä ehdi. Lähinnä kiinnostaa onko se huijaus, niin voi sivuuttaa koko paskan.

No, just juu..?
Tolla asenteella kun lähestyy kirjallisuutta, niin pääseekö puuta pitkään?

Mullakin on hyllyssä lukemattomia kirjoja.

Jenkkien selfmade-kirjat tuskin on mitään "kirjallisuutta". Mikäli tämmöisestä on kyse. Eikä suomalaisesta.

Eli pattitilanne: minua ei kiinnosta tuhlata aikaani johonkin mitä vahvasti epäilen skeidaksi, ei muitakaan, joten oletusarvona on että minun pitäisi se tehdä.

Jos se olisi superhypermahtava teos, niin eiköhän joku olisi sen kertonut. Joten ei siis ole. Tämäkin tulos riittänee tälle utelulle vastaukseksi.

[Bird]

Omasta mielestäni "Koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus" ajatus on täyttä paskaa.

Pitkälti samaa lässytystä kuin esim. monet Ben Furmanin jutut (jos siis tästä nyt on kyse...)

Jos lapsuus on ollut painajaismaista paskaa, niin miksi hitossa alkaa vääntää siitä aikuisena muuta. Tulee ihan mieleen mm. se jenkkiläisten myrkyllisen positiivisuuden kulttuuri, mikä on valitettavasti meille tänne Suomeenkin rantautunut.

Itse realistina ajattelen, että tervehdyttävää on hyväksyä se paska lapsuus kaikkine ongelmineen ja läpikäydä siihen liittyvät tunteet, jotka on jääneet kuormittamaan. Sitten löytää ne vahvuudet, joita paskan lapsuuden jälkeen voi olla — niitä voi olla enemmänkin kuin taviksilla.

Lopuksi: ei kaikki tässä mainitsemani Furmanin jutut ole lässyttävää paskaa, esim. ratkaisukeskeisessä ja lyhytterapeuttisessa ajattelussa on paljon hyvääkin.

[Ifigeneia]

Itse inhoan liki uskonnolliseksi äityvää positiivisuutta. Tapahtui mitä tahansa, pitäisi vaan hymyillä kuin Hangon keksi.

Viimeisin villitys on "vetovoiman laki". Jos olet negatiivinen ihminen, vedät puoleesi negatiivisia asioita... Missä vaiheessa se positiivisuus jostain pieraistaan väkisin, jos elämässä on vaihe, jossa ikävyydet seuraa toinen toistaan? Masokistiko pitäisi olla?

[Bird]

Itse inhoan liki uskonnolliseksi äityvää positiivisuutta. Tapahtui mitä tahansa, pitäisi vaan hymyillä kuin Hangon keksi.

Viimeisin villitys on "vetovoiman laki". Jos olet negatiivinen ihminen, vedät puoleesi negatiivisia asioita... Missä vaiheessa se positiivisuus jostain pieraistaan väkisin, jos elämässä on vaihe, jossa ikävyydet seuraa toinen toistaan? Masokistiko pitäisi olla?

Hyvin sanottu ja oon tismalleen samaa mieltä.
Musta on ällöttävää koko pakkopositiivisuus ja se on vahingollistakin. Toi hiton vetovoiman laki ja manifestoiminen on nekin ihan silkkaa paskaa.

Jokunen vuosi sitten luin jutun, missä oli muistaakseni haastateltu ihan ammatti-ihmistä (psykoterapeutti, psykologi tms.), joka neuvoi heivaamaan kaikki "negatiiviset ihmiset" pois omasta elämästä, koska nää on energiasyöppöjä ym.

Mua suoraan sanottuna kuvotti tää. Jos ei tääkin ole sitä ihmissuhteiden kertakäyttökulttuuria boostaavaa, niin mikä on. Tällaiset sanomiset ammattilaisilta vain pahentaa asioita. Tää kertakäyttökulttuurihan on myös näissä nykyajan "avoimissa parisuhteissa" ynnä muissa.. En mee siihen nyt sen enempää.

Ystävyyssuhteissakin (ja muissakin läheisissä ihmissuhteissa) sen sijaan, että heivaa sen negatiivisen henkilön hiiteen, musta kannattaa aina puhua yhdessä tällaisista aiheista, avoimesti, etsiä yhdessä ratkaisuja ja tehdä tarvittaessa kompromissejakin, että kummallakin osapuolella on riittävän hyvä olla siinä suhteessa ja se voi jatkua ilman hylkäämisiä.

Hyi hitto koko ihmissuhteidenkin kertakäyttökulttuuri.

[AlsSie]

Ei tietoa mihin tuo lause perustuu. Ajattelun muuttamiseen, suurempaan ymmärtämiseen ja tiedostamiseen, mielikuvitukseen? Olen ilman parempaa tietoa samoilla linjoin sinun ja Birdin kanssa tästä asiasta.

..
Itse realistina ajattelen, että tervehdyttävää on hyväksyä se paska lapsuus kaikkine ongelmineen ja läpikäydä siihen liittyvät tunteet, jotka on jääneet kuormittamaan. Sitten löytää ne vahvuudet, joita paskan lapsuuden jälkeen voi olla — niitä voi olla enemmänkin kuin taviksilla.

Itse inhoan liki uskonnolliseksi äityvää positiivisuutta. Tapahtui mitä tahansa, pitäisi vaan hymyillä kuin Hangon keksi.

Viimeisin villitys on "vetovoiman laki". Jos olet negatiivinen ihminen, vedät puoleesi negatiivisia asioita... Missä vaiheessa se positiivisuus jostain pieraistaan väkisin, jos elämässä on vaihe, jossa ikävyydet seuraa toinen toistaan? Masokistiko pitäisi olla?

En mäkään pidä toksiseksi äityvästä positiivisuudesta. Rajansa kaikella.

Jos on meneillä huono vaihe, pee putki, niin kait siinä tarvitsee vaan mennä se läpi ja positiivisuutta jos on löydettävä, niin koettelemukset otetaan opetuksina, joista voi oppia, mutta täytyy sanoa että pee putken/aikakauden aikana turhatuminen menee tappiinsa eikä mikään oppiminen vedä vertoja sille, että vain pääsisi hyvään kauteen ja kaikki olisi helpompaa. Tiedät sen mainoksen, jossa kysytään jotakin että helpomman kautta vai miten? Niin mieluummin helpomman, vastaisin.
Jos oikeasti elämät valitaan jo etukäteen, niin seuraavan elämän valitsen kyllä niin, että on pelkästään helppoa ja ihanaa alusta loppuun jos mahdollista. Tai jos on vaikeuksia/kriisejä, niin ne ovat vain pikkumutkia matkassa. Vaikean elämisen valitseminen olisi ihan hulluutta. Mutta tarvitsee vaan hei ajatella, että matkalla on erilaisia "putkia", pee putken jälkeen voi tulla hyvä putki - ei se ulkonakaan sada loputtomiin.

[Ifigeneia]

Itse inhoan liki uskonnolliseksi äityvää positiivisuutta. Tapahtui mitä tahansa, pitäisi vaan hymyillä kuin Hangon keksi.

Viimeisin villitys on "vetovoiman laki". Jos olet negatiivinen ihminen, vedät puoleesi negatiivisia asioita... Missä vaiheessa se positiivisuus jostain pieraistaan väkisin, jos elämässä on vaihe, jossa ikävyydet seuraa toinen toistaan? Masokistiko pitäisi olla?

Hyvin sanottu ja oon tismalleen samaa mieltä.
Musta on ällöttävää koko pakkopositiivisuus ja se on vahingollistakin. Toi hiton vetovoiman laki ja manifestoiminen on nekin ihan silkkaa paskaa.

Jokunen vuosi sitten luin jutun, missä oli muistaakseni haastateltu ihan ammatti-ihmistä (psykoterapeutti, psykologi tms.), joka neuvoi heivaamaan kaikki "negatiiviset ihmiset" pois omasta elämästä, koska nää on energiasyöppöjä ym.

Mua suoraan sanottuna kuvotti tää. Jos ei tääkin ole sitä ihmissuhteiden kertakäyttökulttuuria boostaavaa, niin mikä on. Tällaiset sanomiset ammattilaisilta vain pahentaa asioita. Tää kertakäyttökulttuurihan on myös näissä nykyajan "avoimissa parisuhteissa" ynnä muissa.. En mee siihen nyt sen enempää.

Ystävyyssuhteissakin (ja muissakin läheisissä ihmissuhteissa) sen sijaan, että heivaa sen negatiivisen henkilön hiiteen, musta kannattaa aina puhua yhdessä tällaisista aiheista, avoimesti, etsiä yhdessä ratkaisuja ja tehdä tarvittaessa kompromissejakin, että kummallakin osapuolella on riittävän hyvä olla siinä suhteessa ja se voi jatkua ilman hylkäämisiä.

Hyi hitto koko ihmissuhteidenkin kertakäyttökulttuuri.

Erityisen sekavaksi menee touhu, kun toisaalta muissa ihmisissä pitää hyväksyä kaikki mahdollinen, mutta omana itsenään pitäisi olla täydellinen, ja muut saavat lempata sinut heti kun pieninkin roso ilmenee. Kuten nyt vaikka huono terveys, joka itselleni on tuon tuostaki valitettavan ajankohtainen asia.

Vetovoiman laista lässyttää monikin, eikä tajua että sehän on ihan silkkaa New Age -huttua jota on pyöritelty niissä piireissä jo pitkään. Ainuttakaan kielteistä ajatusta ei saa lipsahtaa mieleen, eikä tunnetta, koska sehän kostautuu sillä vetovoimalla. Wiccalaisuudesta tulee jopa sellainen ajatus, että kaiken saisi takaisin itselleen kolminkertaisena. Sehän on jo aivan järjetöntä ja sadististakin. Ei kukaan ansaitse mitään pahaa, eikä edes hyvää, kolminkertaisena. Kunhan rikolliset saisivat edes yksinkertaisena tuta nahkoissaan omat tekemisensä...

[Ifigeneia]

Jos oikeasti elämät valitaan jo etukäteen, niin seuraavan elämän valitsen kyllä niin, että on pelkästään helppoa ja ihanaa alusta loppuun jos mahdollista. Tai jos on vaikeuksia/kriisejä, niin ne ovat vain pikkumutkia matkassa. Vaikean elämisen valitseminen olisi ihan hulluutta. Mutta tarvitsee vaan hei ajatella, että matkalla on erilaisia "putkia", pee putken jälkeen voi tulla hyvä putki - ei se ulkonakaan sada loputtomiin.

Itsehän uskon kyllä reinkarnaatioon ja karmaan, mutta ne on semmoisia pitkän linjan juttuja, että en oikein usko että kauhean usein tapahtuu ns. instant karmaa. Joten jokaikisestä ajatuksesta ei pitäisi tuntea syvää syyllisyyttä ja raskasta katumusta. Kun ei pysty sen parempaan, niin ei pysty. Ja ennenkaikkea olen alleviivatusti sitä mieltä, että kenelläkään meillä ei ole oikeutta rääkätä muita eläviä olentoja asenteella että "se on sen karmansa takia ansainnut". Todella ylimielistä kuvitella olevansa mukamas joku karman apukäsi. Saati sitten jonkin jumaluuden. Tässä mielessä voisi hindulaisuuden ja kristinuskon tavallaan naittaa keskenään sillä tavalla, että "kosto on yksin Jumalan". Eli se hindujen ylempien kastien omahyväisyys on sairasta.

Mutta näin murhain ja nirhain keskuudessa en itse kyllä vigilante-ajatuksille mitään mahda, kun oikein hirveistä teoista luen.

Sairauksienikin takia mietin että olen varmaan ollut kokolailla paska ihminen jossain elämässä, jos useammassakin. Auttaahan tämä ajatus jollaintavalla kestämään ja jaksamaan. Jos reinkarnaatio on totta, eikä vain yksi satu muiden joukossa, niin se "entiteetti" joka elämiä kokee, on tietysti jotain semmoista jota en nykyegollani ymmärrä. Entiteetti voi siellä kehollistumien välissä hyvinkin kokea että seuraavaksi otetaankin sellainen trippi että oksat pois, eli eletään erittäin raskas ja tuskallinen elämä. Keho + ego -kokonaisuutena olenkin sitten kuin käsinukke tai marionetti sille entiteetille, joka on se oikeasti kuolematon osa, Korkeampi Minä? Ei nyt varsinaisesti lohdullinen ajatus, mutta tiedän etten voi olla ikuinen nykyisenä minänäni. Uskon ja en usko kuolemattomuuteen. Eli oletan että jotain minusta kuolee ja jotain jää, ja se jokin on Itse jonka sisässä olen vain kuin yksi pisara meressä.

[Wow!]

Ei jumankeuta!
Aikamoista vaahtosuulaukkaan kiihdyttämistä pelkän kirjan nimen perusteella. Jos nimen perusteella mennään, niin oletteko tutustuneet Nancy Fridayn puutarhakirjaan "Salainen puutarha"? Ei vaan, älkää tutustuko. Luulen, että on liian hapokasta ja laatta lentää jo ennen puoltaväliä.
Edit: Jäi tähän lisäämättä, että tuo asiaan tutustumattomuus ja omien kuvitelmien varassa eteneminen muistuttaa hyvin paljon tätä "Pitäkää tunkkinne" vitsiä:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pit%C3%A4 ... _tunkkinne!

Karmaan uskominen on sama asia kuin laittasi lentokoneen automaattiohjaukselle ja menisi itse nukkumaan. Mitäs millään väliä kun kaikki on ennalta määrättyä.

Menneisyydelle ei voi mitään, historiaa ei voi muuttaa. Ihminen joka rypee menneisyyden negatiivisissa asioissa itse asiassa nauttii niistä jollain kierolla tavalla. Ihan kuin ostaisi torilta herneitä, kumoaisi palollisen suuhunsa todetakseen, että mato meni mukana. "apua, apua, mulla on mato suussa, yök" pyörittelee matoa suussaan, muttei tee mitään madon poissylkemiseksi.
Ei autoakaan ajeta tuijottamalla peruutuspeiliin.

Birdille: Mulla on ainakin ollut menneisyydessä "ystäviä" jotka vaan on olleet aika energiasyöppöjä: purkavat murheitaan. Kaatavat paskasangon niskaan, eivätkä mitään mahdollisia ehdotuksia ota vastaan "Kyllä, mutta..." "Vastaanoton" jälkeen on turhautunut olo.
Tallaisia monologeja kuunnellessa tulee mieleen, että moisia varten on olemassa ihan koulutettuja ammattilaisiakin.

No tällaiset "ystävyydet' feidaa hiljalleen pois.

[Mietintämyssyttelijä]

∆
Energiasyöppöjä tuttavia ja "ystäviä" (itse kutsun energisvampyyreiksi) on varmaan jokaisella jossain elämänsä vaiheessa, ja miksi sellaisten persoonallisuuksien pitäisi antaa pilata omaa elämäänsä?
Työyhteisöissä näkee myös sellaisia ihmisiä joita kiltit, positiiviset, introvertit henkilöt vetävät puoleensa kuin jokin painovoimakuilu. Rupeavat sitten ensin naljailemaan ja pahimmillaan ottavat silmätikuksi ja ryhtyvät varsinaisiksi työpaikkakiusaajiksi saaden energiaa itselleen. Työsuojeluhommissa olen joutunut keskustelemaan muutaman vampyyrin kanssa varsinkin kun kohteena ovat olleet nuoret työntekijät.

[Ifigeneia]

No mitä sitten, jos ketjua käyttää miten lystää, kun ei kerta kukaan ilmaannu kertomaan mitä se kirja muka oikeasti pitää sisällään.

Jotkut kestää elämässään kaikenlaista paskaa siltä pohjalta että mitään merkitystä tai tarkoitusta ei ole millään asialla tai olennolla tässä elämässä. Jotkut roikkuvat Jeesuksen helmoissa, tai kuka missäkin.

Minulle henkilökohtaisesti se on positiivista että kykenee ajattelemaan että kokiessaan vittumaisia asioita kyseessä on vaakakuppien tasapainottuminen. Niin niittää kuin kylvää. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.

Lukemani mukaan 1600-luvulla Ruotsiin muuttaneet suomalaiset uskoivat sielujen syntyvän samaan sukuun uusiksi lapsiksi. Vastaavanlaista uskoa on löytynyt myös joiltakin luonnonkansoilta.

Mutta tehtäväni ei ole olla reinkarnaatio-opin lähetyssaarnaaja. Minulle se vaan sopii paremmin kuin muut uskot ja uskonnot. Ja edelleenkään KUKAAN meistä ei ole siinä asemassa, että voi alkaa kohtelemaan muita kuin paskaa ja väittää että nämä ovat sen ansainneet.