Ano Turtiainen

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.
Avatar
Tarkastaja Levisi
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 12018
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Ano Turtiainen

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

https://positv.fi/uutisartikkelit/vkk-e ... ista-itse/

VKK ei niele Ano Turtiaista koskevaa kavallusratkaisua – harkitsee syytteen ajamista itse


Valta Kuuluu Kansalle -puolue pitää entiseen puheenjohtajaansa Ano Turtiaiseen ja muihin entisen johdon jäseniin kohdistuneen kavallusasian syyttämättäjättämispäätöksiä erikoisina. Puolue kertoo harkitsevansa asianomistajan syyteoikeuden käyttämistä tai muita jatkotoimia.

Valta Kuuluu Kansalle puolue arvostelee 15. syyskuuta julkaisemassaan tiedotteessa syyttäjän päätöksiä olla nostamatta syytteitä puolueen entiseen johtoon liittyneessä kavallusasiassa. Puolue kertoo nyt harkitsevansa asian viemistä eteenpäin itse asianomistajana.

ikosilmoitus liittyi muun muassa puolueen tililtä kadonneiksi katsottuihin yhteensä 3 990 euron varoihin, luovuttamatta jääneeseen kirjanpitoon ja kuitteihin sekä muuhun puolueen materiaaliin. Keskusrikospoliisi teki asiassa esitutkinnan ja siirsi asian syyttäjälle kesällä 2025.

Syyttäjän päätöksistä ilmenee, että Ano ja Minna Turtiaisiin liittynyt rahansiirtojen osuus oli yhteensä 890 euroa. Ano Turtiaisen kohdalla tutkinnassa oli lisäksi kyse puolueen kirjanpitoaineistosta, jäsenrekisteristä, serveristä, tietokoneesta, puhelimista ja teltoista.

Marko Hiltusen tapauksessa puolueen tililtä oli tehty 3 100 euron tilisiirto hänen puolisonsa tilille. Syyttäjän mukaan jäi epäselväksi, kuka siirron oli tehnyt, mutta varat olivat riidattomasti tulleet Marko Hiltusen haltuun.
PosiTV_VKK_ei_niele_Anon.jpg
PosiTV_VKK_ei_niele_Anon.jpg (106.24 KiB) Katsottu 607 kertaa


Puolueen tiedote 15.9.2026


Syyttäjä on tehnyt syyttämättäjättämispäätökset 6.2.2023 - 22.3.2024 toimineen Ano Turtiaisen puoluehallituksen jäsenten kavallus epäilyksistä. Valta kuuluu kansalle r.p. teki rikosilmoituksen kesällä 2024 edellä mainitun hallituksen toimista, joka liittyi mm. puolueen tililtä kadonneisiin varoihin(yhteensä 3990€), luovuttamatta jääneeseen kirjanpitoon/kuitteihin ja muihin puolueen materiaaleihin. KRP teki asiassa esitutkinnan ja siirsi sen syyttäjälle kesällä 2025.

Syyttäjän mukaan tapauksessa oli todennäköisiä syitä epäillä rikoksesta entistä puheenjohtaja Ano Turtiaista, Minna Turtiaista sekä entistä puoluesihteeri Marko Hiltusta, mutta syytteet jätettiin nostamatta. Perusteena oli mm. Turtiaisia odottava toinen syyte jossa heille vaadittiin ehdollista vankeutta eikä kavalluksesta tässä tapauksessa olisi ollut odotettavissa kuin sakkorangaistus tai päivissä mitattava ehdollinen vankeusrangaistus. Entisen puoluesihteeri Marko Hiltusen kohdalla katsottiin menettelyä vähäiseksi ja tuomioksi odotettavan korkeintaan sakkoja.

Valta kuuluu kansalle r.p. pitää syyttämättäjättämispäätöksiä erikoisena syyttäjän näyttöön nähden, ja siihen, että Ano ja Minna Turtiaisella ei ole toistaiseksi tämänhetkisiä lainvoimaisia tuomiota muista rikoksista, vaan tapaukset ovat vasta käsittelyssä. Kyseiset henkilöt ovat myös toimineet merkittävässä luottamusasemassa puolueen johdossa. Puolue harkitsee asianomistajan syyteoikeuden käyttämistä tai muita jatkotoimia.

VKK_Ano_puliveivaus_2022.jpg
VKK_Ano_puliveivaus_2022.jpg (65.99 KiB) Katsottu 607 kertaa
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Avatar
Tarkastaja Levisi
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 12018
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Ano Turtiainen

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Z_mielipuolen_sairas_fantasia.jpg
Z_mielipuolen_sairas_fantasia.jpg (101.38 KiB) Katsottu 601 kertaa
Erään Ano-fanin sairaita tekoälyllä tehtyjä erittäin sairaita sotafantasioita Suomesta.
Eduskuntataloa pommitetaan, Suomen pankki tuhotaan, ortodoksikirkkokin saa osumaa,
Yrittääköhän tämä kaveri uida Anon liiveihin. Odottaakohan luutnantin paikkaa Anon armeijassa?
Sormusten herrassahan nimenomaan nimetön "Sauronin suu" oli sotilasarvoltaan luutnantti.
Tämän Ano-hurmaisen hullun suu kyllä kaipaisi kunnon kimpaletta kissasaippuaa.
Jospa isottelu silloin loppuisi.

https://www.facebook.com/reel/1609742790811471
Sauronin_suu_1981.jpg
Sauronin_suu_1981.jpg (43.28 KiB) Katsottu 599 kertaa
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Avatar
Virdon
Frank Columbo
Viestit: 9440
Liittynyt: To Maalis 05, 2009 12:03 am
Paikkakunta: Minas Tirith

Re: Ano Turtiainen

Viesti Kirjoittaja Virdon »

Tarkastaja Levisi kirjoitti: Ke Syys 16, 2026 3:13 pm Anon mukaan myös toisinajattelijoiden vaino jatkuu Suomessa.
Tarkoittaakohan Ano "toisinajattelijoilla" kaltaisiaan, jotka haluavat toimia kotimaansa vastaisesti jopa niinkin paljon että haluavat tavoitella sen kimppuun hyökkäämistä ja liittämistä toiseen valtioon?

No, siinä ei kyllä "toisinajattelija" lainkaan riitä nimityksenä moiselle.
Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.
Avatar
Tarkastaja Levisi
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 12018
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Ano Turtiainen

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Ano Turtiainen 19.9.2026: - Turtiaisiin liittyvää uutisointia..

Edelleen varoitan - Ano ja Minna Turtiainen puhuvat data-keskuksista ja nostavat niihin liittyvän uutisen esille.




Anolla on uusimmalla videolla tarkoitus varoittaa suomalaisia edelleenkin datakeskuksista. Hän myös videon alussa valittelee jalkakipuja ja syyttää lääkäreitä edelleenkin useista hoitovirheistä muinoin voimanostossa hajonneen jalan kohdalla. Ano on onneksi saanut kaveriltaan kipuihin vähän kovempia kipulääkkeitä eli painkillereitä, joiden tainnuttamana on pystynyt kerrankin nukkumaan 10 tunnin yöunet. Suomalaisia Ano ei silti ennustuksissaan säästä. Niin tavan tallaajat kuin kunnanjohtajat tulevat kuolemaan karmealla tavalla, kun Venäjä tekee sotilasiskuja Suomen datakeskuksiin.

VKK_Ano_kunnantalokin_ammutaan_paskaksi.jpg
VKK_Ano_kunnantalokin_ammutaan_paskaksi.jpg (111.14 KiB) Katsottu 410 kertaa


"Mä oon aikaisemminkin varoittanut ihmisiä niistä. Nyt haluan puhua kuntapäättäjille enkä pelkästään tavan ihmisille. Mä oon yrittänyt varoittaa teitä, että ne on rakennettu teitä ihmisiä vastaan. Ne on sota-ajan välineitä. Sinne ladataan dataa ihan älyttömästi, siis älyttömästi ja sitten sitä aletaan käyttää ihmisiä vastaan. Nythän ihmiset on aika hyvin niinku noussutkin niitä vastaan somessa."


Ano kertoo bonganneensa Suomen luonnonsuojeluliiton selvityksen laittomista yli 300 hehtaarin metsähakkuista. Ano messuaakin datakeskuksista,pitkän tovin minkä jälkeen hän kommentoi Venäjän iskua Kiovassa sijaitseviin datakeskuksiin, joissa oli teleoperaattorin laitteita.

Ano on myös löytänyt uuden vihollisen eli Sofia Virran johtamat Vihreät.

"Venäjä iskee Ukrainassa näihin datakeskuksiin. Mä oon aikaisemminkin sanonut, että ne on laillisia kohteita. Uskokaa nyt hyvät ihmiset! Kaikki ne itärajan datakeskukset on tehty Venäjää vastaan ja ne on laillisia kohteita. Uskokaa hyvät ihmiset, uskokaa kuntapäättäjät, että ne on siellä laillisia kohteita, joihin isketään."

"Te tiedätte sielläkin, että te valmistaudutte sotaan teillä on kaikki suunnitelmat mihin te meette piiloon pommisuojaan ynnä muuta."

"Te ootte halunnut sotaa ja te saatte sen! Se on edessä! Se on tulossa!"


"Te ootte lännen mukana ja yritätte pilkkoa Venäjän palasiksi, missä te ette tuu onnistumaan."


VKK_Ano_palasiksi_pilkkominen.jpg
VKK_Ano_palasiksi_pilkkominen.jpg (84.07 KiB) Katsottu 410 kertaa

"Ja teillä on ne daattakeskukset siellä!", Ano toistaa


"Vihreätkin on hirmu käärmeissään metsien hakkaamisesta, mutta niitä ei kiinnosta se, että tuolla ammutaan ohjuksia hirveästi. Ne vaan haluaa että valmistetaan lisää ohjuksia ja päästään tuhoamaan luontoa."


Ano kertoo lukeneensa, kuinka Irlannissa on jopa rajoitettu tavallisten ihmisten vedenkäyttöä datakeskusten takia.

"Vesikin likaantuu kun jäähdytysvesi päästetään sinne luontoon, sinne Järvi-Suomeen ja sinne. Ei se minkään häviä se vesi, vaan se pilataan se vesi kun se päästetään sinne luontoon."

Ano painottaa, että hän ei haluaisi käydä läpi uutusia, koska niiden todenmukaisuuteen ei voi aina luottaa.

“Hulluksi on mennyt maailma. Todella hulluksi. Olisihan tuossa uutisia vaikka kuin paljon käydä läpi mitä tuolla tapahtuu ja näin, mutta mä vähän niinkuin pitkällä tikulla välillä koskettelen noita asioita."

"Mä en haluaisi puhua semmoisista asioista ja ottaa totena sellaisia asioita, joita luen uutisista, Sitten kun omin silmin näkee, niin niin tuota silloin se on niinku selvää päivänselvä asia.”


Ano on erityisen ärsyyntynyt Suomen mediassa viime viikkoina nähdyistä uutisissa, jotka ovat käsitelleet häntä ja Minnaa, sekä nähtävästi myös Turtiaisten omakotitalon siirtymistä pankin omistukseen. Ano pohtii, miksi hänen kaltaiselleen sairaseläkeläisille pitää antaa näin paljon huomiota Suomessa.

"Älkää ottako siellä mitään totena", hän määrää.


"Niin paljon on suomalaisille sen matolaatikon, sen television kautta ja Ylen ja kaikkien kanavien kautta valehdeltu ja nimen omaa meihin liittyvää uutisointia, Turtiaisiin liittyvää uutisointia!"


"Se on niin hysteeristä ja niin älytöntä. Mitä väliä oikeastaan on sillä, että joku sairaseläkeläinen, entinen kansanedustaja lähtee Suomesta pois? Miksi sille tarvitsee antaa noin älyttömästi julkisuutta?"

"Te voitte siitä jo laskea sen, että kaiken mitä mitä meistä sanotaan, niin voi kääntää niinku tavallaan toisinpäin päälaelleen. Ne uutiset ei todellakaan pidä paikkansa."


Lopussa Ano palaa vielä toistamiseen datakeskuksiin.

"Mutta se on fakta, että ne tullaan ampumaan paskaksi ne, jos sodan haluatte ja ilmeisesti haluatte", hän meuhaa.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Avatar
Virdon
Frank Columbo
Viestit: 9440
Liittynyt: To Maalis 05, 2009 12:03 am
Paikkakunta: Minas Tirith

Re: Ano Turtiainen

Viesti Kirjoittaja Virdon »

Tarkastaja Levisi kirjoitti: Su Syys 20, 2026 1:47 pm Hän myös videon alussa valittelee jalkakipuja ja syyttää lääkäreitä edelleenkin useista hoitovirheistä muinoin voimanostossa hajonneen jalan kohdalla.
Jos sitä joutuu jalkavaivojaan valittelemaan, niin onko silloin järkevää kyykkäillä painoilla salilla?

No, Ano ei olekaan tunnettu järkevistä päätöksistä.
Tarkastaja Levisi kirjoitti: Su Syys 20, 2026 1:47 pm"Uskokaa nyt hyvät ihmiset! Kaikki ne itärajan datakeskukset on tehty Venäjää vastaan ja ne on laillisia kohteita. Uskokaa hyvät ihmiset, uskokaa kuntapäättäjät, että ne on siellä laillisia kohteita, joihin isketään."
No eipäs täällä millään tuollaisilla perusteilla kyllä päätöksiä tehdä että toteutetaanko sitä jokin asia vaiko ei.
Tarkastaja Levisi kirjoitti: Su Syys 20, 2026 1:47 pm"Te tiedätte sielläkin, että te valmistaudutte sotaan teillä on kaikki suunnitelmat mihin te meette piiloon pommisuojaan ynnä muuta."
Eikös mukamas näin pitäisi olla? Eihän tästä puutukaan kuin se, että Ano väittää että pommisuojiakin on vuosikymmenten ajan rakennettu vaan siitä syystä että olisi aikomuksia Venäjälle hyökätä.
Tarkastaja Levisi kirjoitti: Su Syys 20, 2026 1:47 pm"Te ootte halunnut sotaa ja te saatte sen! Se on edessä! Se on tulossa!"
No onpas jälleen aika sotahullua huutelua taas kerran.
Tarkastaja Levisi kirjoitti: Su Syys 20, 2026 1:47 pm"Vihreätkin on hirmu käärmeissään metsien hakkaamisesta, mutta niitä ei kiinnosta se, että tuolla ammutaan ohjuksia hirveästi. Ne vaan haluaa että valmistetaan lisää ohjuksia ja päästään tuhoamaan luontoa."
Ano itse se näin toimii. Ei Anoa kiinnosta sekään että ohjuksia ammutaan hirveästi siviilien niskaan. Päinvastoin hän tuntuu haluavan että ohjuksia alettaisiin ampua hirveästi muidenkin niskaan kuin vain ukrainalaisten.
Tarkastaja Levisi kirjoitti: Su Syys 20, 2026 1:47 pmAno painottaa, että hän ei haluaisi käydä läpi uutusia, koska niiden todenmukaisuuteen ei voi aina luottaa.
Ei haluaisi, mutta kaikesta päätellen sitä kuitenkin niitä eri medioita uutisineen siellä plärätään. :D
Tarkastaja Levisi kirjoitti: Su Syys 20, 2026 1:47 pm“Hulluksi on mennyt maailma. Todella hulluksi."
Anon pääkopassa se vasta hulluksi on mennytkin!
Tarkastaja Levisi kirjoitti: Su Syys 20, 2026 1:47 pmAno pohtii, miksi hänen kaltaiselleen sairaseläkeläisille pitää antaa näin paljon huomiota Suomessa.
Välillä tuntuu kuitenkin olevan mielissään kun saa medioissa huomiota osakseen.

Mutta toki hyvä vaan jos Anokin tiedostaa omaa vähäpätöisyyttään.
Tarkastaja Levisi kirjoitti: Su Syys 20, 2026 1:47 pm"Niin paljon on suomalaisille sen matolaatikon, sen television kautta ja Ylen ja kaikkien kanavien kautta valehdeltu ja nimen omaa meihin liittyvää uutisointia, Turtiaisiin liittyvää uutisointia!"
Mitäs siellä medioissa olisi niinku valehdeltu?
Tarkastaja Levisi kirjoitti: Su Syys 20, 2026 1:47 pm"Se on niin hysteeristä ja niin älytöntä. Mitä väliä oikeastaan on sillä, että joku sairaseläkeläinen, entinen kansanedustaja lähtee Suomesta pois? Miksi sille tarvitsee antaa noin älyttömästi julkisuutta?"
Kylläpä sitä nyt sellaisella tuppaa vaan väliä olemaan jos paetaan suuria velkoja ulkomaille "poliittisena pakolaisena", ja jälkeen jää lisäksi vieläpä syytteitä talousrikoksistakin jne...
Tarkastaja Levisi kirjoitti: Su Syys 20, 2026 1:47 pm"Te voitte siitä jo laskea sen, että kaiken mitä mitä meistä sanotaan, niin voi kääntää niinku tavallaan toisinpäin päälaelleen. Ne uutiset ei todellakaan pidä paikkansa."
Eli jos mediassa sanotaan esimerkiksi että Turtiaisten talo on ulosmitattu, niin sitäkö ei sitten oikeasti olisikaan ulosmitattu? Vai mitä se Ano nyt yrittää oikein sepostaa... :D
Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.
Avatar
Tarkastaja Levisi
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 12018
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Ano Turtiainen

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Ano Turtiainen 20.9.2026: - Kuka on Suomen velkaantumisen takana?

Minä tulen tekemään kaikkeni - Ano ja Minna Turtiainen käy läpi muutaman uutisen, sekä puhuvat siitä miksi maailma on nyt sitä mitä se on.


Ano on uutta videota edeltävänä päivänä eli lauantaina piipahtanut Minnan kanssa useissa pippaloissa datsoilla, joisa ryypännyt venäläisten ystäviensä kanssa. Hän on herännyt vasta iltapäivällä ja on nähtävästi kovassa krapulassa. Pirtun juominen ei siis Anoa tunnu haittaavan, vaikka päällä on kipulääkekuuri. Kipulääkkeitä Ano ei tietenkään ole ostanut apteekista. Rohtoihin ja yrtteihin uskova Ano on saanut todennäköisesti opiaattipohjaiset kipulääkkeet jalkojen hermokipuun joltakulta kaveriltaan.

Valaistus on tällä videolla mainio. Krapulaisen Anon juomisesta muistuttavat alkoholisti-tyyliset kosteat, viinaa janoavat lerppahuulet, erottautuvat keinovalossa selvästi.
VKK_Ano_heristää_sormea_suomalaisille.jpg
VKK_Ano_heristää_sormea_suomalaisille.jpg (128.26 KiB) Katsottu 328 kertaa

Ano haluaa kertoa seuraajilleen finanssialan uutisista ja varainhoitoyhtiö Black Rockista.


Black Rock on Anon mukaan pahamaineinen yhtiö joka hämmentää joka puolella. Se on ollut myös Venäjällä.

Black Rock tienaa Anon mukaan sotimisella. Kaikki menee Anon tietojen mukaan Black Rockin taskuun.


Ano kertoo, kuinka ihmisille puhutaan Suomessa potaskaa velkaantumisen pysäyttämisestä.

Suomen “hulluuden” takana on Anon mukaan myös Black Rock.

Ano muistelee jälleen kerran aikaansa eduskunnassa. Hänen mukaansa Suomessa päätettiin jo vuosia sitten rahan pumppaamisesta Ukrainaan. Paavo Arhinmäkikin oli ministerinä jo aikoinaan sanonut ettei velkoja koskaan makseta takaisin. Velkojen kautta koko Suomen kansa on Black Rockin orja.

Black Rock hamuaa Suomen mineraalivarantoja. Länsi haluaa jatkaa sotaa Ukrainassa koska se tienaa sotateollisuudella. Kyseessä onkin Black Rockin sota Venäjää vastaan.

Kaikki lännen poliitikot on Black Rockin nukkeja.


Minnakin "tietää", että Black Rockin palkkalistoilla on useita poliitikkoja. Black Rock uhkaa Minnan mukaan myös eläkevaroja.

"Puhallus on käynnissä", Ano väittää.

Ano kertoo vielä Suomessa asuessaan miettineensä että jos taivas ja helvetti on olemassa, helvetti on maan päällä eli Suomessa. Venäjällä ihmiset Anon mukaan jatkaa elämää ilman että elämä on samaa helvettiä kuin lännen puolella.

"Lännessä ilmapiiri on aivan karmea", Ano möläyttää.


Venäjällä Ano kuitenkin näkee asioita omin silmin. Kaiken voi ottaa luonnosta, kuten yrtit. Ei tarvitse mennä apteekkiin ja maksaa naapurin lääkkeitä kuten Suomessa tehdään.

Black Rock on lännessäkin lääketeollisuuden taustalla, Ano uskoo.

VKK_Ano_vastustaa_apteekkeja.jpg
VKK_Ano_vastustaa_apteekkeja.jpg (86.55 KiB) Katsottu 328 kertaa

"Suomella on nyt hyvä tilaisuus irtautua Black Rockista", Ano mussuttaa.

Ano ennustaa että Suomesta tulee alue joka ei ole minkäänlainen uhka Venäjälle.


"Tämä on fakta", Ano tiivistää.


"Kaikki asiat nostetaan pöydälle", Ano selittää.

Ano heristää videolla suomalaisille sormea ja selittää, kuinka myös Suomi käy Ukrainassa sotaa Venäjää vastaan. Sodalla kerskailijat laitetaan vastuuseen. Anon mukaan heidän nimensä on otettu talteen.

Ano lupaa tehdä kaikkensa että alue muuttuu "meille suomalaisille" hyväksi.


Tämä on meidän tilaisuus. Vain Luoja tietää, ollaanko sen jälkeen suomalaisia vai venäläisiä.

"Lopettakaa vihaaminen ja vihassa eläminen", Ano kehottaa.


Venäjällä ei Anon mukaan olla helvetissä, hän haluaakin Suomesta Venäjän tapaan "ihmisarvoisen" maan.


VKK_Ano_muuttaa_Suomen_hyväksi.jpg
VKK_Ano_muuttaa_Suomen_hyväksi.jpg (85.47 KiB) Katsottu 328 kertaa
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Avatar
Virdon
Frank Columbo
Viestit: 9440
Liittynyt: To Maalis 05, 2009 12:03 am
Paikkakunta: Minas Tirith

Re: Ano Turtiainen

Viesti Kirjoittaja Virdon »

Tarkastaja Levisi kirjoitti: Su Syys 20, 2026 10:42 pm Kyseessä onkin Black Rockin sota Venäjää vastaan.
Jaahas, jälleen siis uusi syyllinen sotaan. No, esimerkiksi Naton väittäminen syylliseksi kävikin jo kovin puuduttavaksi kötinäksi. :D
Tarkastaja Levisi kirjoitti: Su Syys 20, 2026 10:42 pmKaikki lännen poliitikot on Black Rockin nukkeja.
Ja yks entinen juvalainen poliitikko on Venäjän nukke.
Tarkastaja Levisi kirjoitti: Su Syys 20, 2026 10:42 pm"Puhallus on käynnissä", Ano väittää.
No ainakaan Turtiaiset eivät ole täällä enää puliveivailemassa rahojen kanssa.
Tarkastaja Levisi kirjoitti: Su Syys 20, 2026 10:42 pmAno kertoo vielä Suomessa asuessaan miettineensä että jos taivas ja helvetti on olemassa, helvetti on maan päällä eli Suomessa.
Tällainen kuvastaa kyllä hyvin sitä Turtiaisten käsittämätöntä vihaa omaa kotimaataan kohtaan.
Tarkastaja Levisi kirjoitti: Su Syys 20, 2026 10:42 pmVenäjällä Ano kuitenkin näkee asioita omin silmin. Kaiken voi ottaa luonnosta, kuten yrtit. Ei tarvitse mennä apteekkiin ja maksaa naapurin lääkkeitä kuten Suomessa tehdään.
Mikäs muka Suomessa olisi estänyt menemästä luontoon rehuja keräilemään? Ja mihin sekoiluun se tuo nyt perustuu että Suomessa pitäisi naapurin lääkkeet maksella?

Jollakin pelkillä yrteilläkö Ano niitä jalkavaivojaankin yrittää muka tilkitä? No, eipä sitten ihme jos niitä vaivojaan joutuu myös valittelemaankin.
Tarkastaja Levisi kirjoitti: Su Syys 20, 2026 10:42 pmSodalla kerskailijat laitetaan vastuuseen. Anon mukaan heidän nimensä on otettu talteen.
Vai että semmosta. Ja mitähän lienee Ano kuvitellut sitten näille muka vielä tekevänsäkin? Joka tapauksessa jälleen kyllä melkoisen vinksahtanutta toimintaa jos näin on oikeasti toimittu.
Tarkastaja Levisi kirjoitti: Su Syys 20, 2026 10:42 pmAno lupaa tehdä kaikkensa että alue muuttuu "meille suomalaisille" hyväksi.
Jåå, no, yhäkin pahenevat megalomaaniset harhakuvitelmat itsestään eivät kyllä muuta tee kuin vievät vaan Anon omaa tilannettaan yhäkin pahemmaksi.
Tarkastaja Levisi kirjoitti: Su Syys 20, 2026 10:42 pmTämä on meidän tilaisuus. Vain Luoja tietää, ollaanko sen jälkeen suomalaisia vai venäläisiä.
Turtiaisten on parempi keskittyä ihan vaan pitämään itsensä venäläisinä kun halusivatkin kerta sinne sodan keskelle lähteäkin. :D
Tarkastaja Levisi kirjoitti: Su Syys 20, 2026 10:42 pm"Lopettakaa vihaaminen ja vihassa eläminen", Ano kehottaa.
Nii'in, Ano. Lopettaisit vihaamasta Suomea, Ruotsia, Vatikaania, ja ettei nyt kaikkia tarvitse alkaa erikseenkään luettelemaan, niin koko läntistä maapalloa.
Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.
Avatar
Tarkastaja Levisi
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 12018
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Ano Turtiainen

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Anon mukaan hänen oma sekoilunsa VKK:n on edelleenkin tulkittavaksi "vallankaappausyritykseksi", johon syyllisiksi lavastettiin sitten Jarno Vähäkainu ja Ilkka Tiainen.

Ano: - En vastaa vallankaapp.....
VKK_Ano_vei_paperit.jpg
VKK_Ano_vei_paperit.jpg (51.91 KiB) Katsottu 236 kertaa
Katkera valtataistelu
Paperit paljastavat Ano Turtiaisen katkeran valtataistelun. Tärkeät asiakirjat katosivat ja rahaa valui vaimoille. Lue Turtiaisen ennennäkemättömät kertomukset.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/d ... 199a368908
VKK_Ano_IL_katkera_taistelu.jpg
VKK_Ano_IL_katkera_taistelu.jpg (148.72 KiB) Katsottu 236 kertaa
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Orge Gerwell
Jack Bauer
Viestit: 973
Liittynyt: Ma Marras 24, 2025 8:16 pm

Re: Ano Turtiainen

Viesti Kirjoittaja Orge Gerwell »

Nytpä onkin mehukas artikkeli. Jospa joku hiukan referoisi oleellisimpia kohtia?
Avatar
Tarkastaja Levisi
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 12018
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Ano Turtiainen

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Ano Turtiainen 22.9.2026: - Venäläinen ruokakulttuuri

Enemmän alatte juopottelemaan - Ano ja Minna Turtiainen puhuvat aamupalansa yhteydessä ruuasta ja venäläisestä ruokakulttuurista.


Referoin nyt eilistä sika-aiheista videota.

Ano on aamupalalla. Intuitio on kehittänyt Anoa puhumaan ruuasta. Ano kertoo kuinka ystävät viikonloppima olivat ihmetelleet, miksi Ano ja Minna ei syö sikaa. Oli kuulemma vaikea asiaa selittää. Ano on omin silmin nähnyt miten ympäri maailmaa syödään. Anon mukaan Venäjällä sikaa syövät ihmiset ovat terveempiä vodkapaukkujen ansiosta.
VKK_Ano_ei_loismatoja_halua.jpg
VKK_Ano_ei_loismatoja_halua.jpg (94.04 KiB) Katsottu 53 kertaa

Ano kehottaa suomalaisia ryyppäämään lisää. Ano kertoo olleensa Suomessa aliravittu. Nyt hän on Venäjällä tajunnut että yrtit on se juttu. Rehuja pitää syödä. Ano suositteleekin seuraajille voikukkaa sekä korianteria. Sitä hän ei tietenkään selvitä, miten poimia yrttejä lähimaastosta kun talvikin on jo tulossa.

Ano on tajunnut myös amerikkalaisen ja venäläisen ruokakulttuurin eron. USA:ssa oli annokset järkyttävän kokoisia. Jos ei jaksanut syödä koko annosta niin loppu annettiin mukaan kotiin vietäväksi niin että voit syödä lopun uuan illalla tai seuraavana päivänä. “Ihan käsittämätöntä”, Ano naureskelee.
VKK_Ano_kertoo_kuinka_Moskovan_ravintoloissa_ruokaillaan.jpg
VKK_Ano_kertoo_kuinka_Moskovan_ravintoloissa_ruokaillaan.jpg (68.9 KiB) Katsottu 53 kertaa

Moskovassa ruoka-annokset on olleet olemattoman pieniä. Anon ystävät on taas opettaneet, että pitää syödä monta eri ateriaa. Otetaan useampia alkuruokia ja myös useampia pieniä pääruokia.

Kun otetaan datsalla maljaa, syödään kurkkua ja tomaatteja, voidaan ottaa yrttejäkin reilusti. Lopussa Ano alkaa pelotella sianlihan syönnistä. Minnan mukaan sikaa ei saa syödä koska siinä on virtsahappoja ja loisia joita ei edes kypsennys tapa.

Kuka nyt haluaa kuumentamalla tapettuja loismatoja syödä. Edes Anon vihaama eliitti ei syö sikaa, koska se tietää, että siinä on loismatoja. Kaikki on pilattu, myös ruoka on pilattu. Ano haukkuu, kuinka Suomessa ihmiset meuhkaa kemikaalivanoista, mutta samaan aikaan syö sikaa. "Koko kämppä haisee kuselle kun keitätte nakkeja kattilallisen, kuselle haisee koko torppa", Ano murjoo.

Anon ja Minnan sika-dialogi videon lopussa on kuitenkin sen verran kovaa kamaa, että se on pakko tänne referoida. Tämän ketjun seuraajathan muistanevat, että sika on ollut jo aikaisemminkin Anolle melkoisen herkkä aihe.

VKK_Ano_suomalaiset_sairastuu_siasta.jpg
VKK_Ano_suomalaiset_sairastuu_siasta.jpg (70.72 KiB) Katsottu 53 kertaa

M: - Mutta se et miksi sitä sikaa ei saa syödä?

A: - Sen takia kun siitä tulee terveysongelmia.

M: - Mikä aiheuttaa sen terveysongelman?

A: - Virtsahappo on yksi siinä. Ja sitten toinen tärkeä asia on se, että siitä tulee loisia ja tietysti siellä heti alkaa se puolustautumaan, kun sitä lihaa lämmitetään kunnolla. No kuka hullu nyt vielä raakana söisi sitä sianlihaa.

M: - Voidaanhan se liha kypsentää kunnolla, mutta ei se kypsennyskään tapa niitä loisia kokonaan.

A: - Ei se tapa niitä loisia. Ja kuka nyt haluaisi jotain loismatoja syödä? Kypsennettyjä loismatoja, kuumentamalla tapettuja. vaikka sä semmosen varmuuden siitä saisitkin, niin miksi, miksi pitäisi syödä? Ei tuo eliittikään syö. Se, joka ryöstää tätä koko aika ja muuta, niin ei se syö sikaa, kun se tietää etä se on täyttä paskaa. Se ei ole ihmisille tarkoitettu ravinnoksi. Ei se syö sitä. Teidänkin pitäisi ymmärtää, että kun kaikki on pilattu, niin myös se ruokakin on pilattu. Moni siellä katsoo taivaille ja huutaa kemikaalivanojen perään ja meuhkaa, mutta silti syö sitä sikaa. Kaikki on pilattu. Teitä yritetään kaikilta puolin niinku heikentää, että teistä tulee lääketeollisuuden uhreja sitten.

M: - Ei pelkästään sianliha vaan elintarvikkeet ja niiden prosessointi. Se on alkanut 70 vuotta sitten, mutta viimeisten 40 vuoden aikana, niin se prosessointi on kiihtynyt ihan järkyttävää vauhtia.

A: - Joo. Ja vielä tuosta virtsahaposta. Sitä on tutkittu ja ihan Suomessakin löytyy tietoa siinä. Virtsahapot on ongelma nivelsairaille ihmisille. Sitten ollaan ihan ymmällään, kun virtsahaappoa löytyy testejä tehdessä. Miksei silloin edes mietitä sitä, että miten saatas se virtsahappo pois.

A: - Ajatellaan, että sä oot nivelsairas ja sulla on reumaa ja sun pitää nyt vaan pärjätä sen kanssa. Syöt vaan lääkkeitä mahdollisimman paljon, ikinä et pääse sitä eroon. Pääsee siitä eroon, kun ei juo virtsahappoa päivittäin. Sä syöt sikaa ja se tulee siitä…

M: (keskeyttää Anon) - Miettikää tarkasti kun teette ruokaa siitä sianlihasta, että millainen haju siitä lähtee.

A: - Se haisee kuselle. Koko kämppä haisee kuselle kun tekee nakki nakki… Nakkeja kun keitätte kattilallisen tai joulukinkun paistatte, niin kuselle haisee koko torppa.

M: - Meiltähän jäi tää siansyönti pois jo kauan kauan kauan aikaa sitten. Ei me silloin oltu otettu selvää niinku näistä virtsahapoista tai loisista.

A: - Me ei oltu vielä muslimeja (Minna ei tykkää kommentista ollenkaan)

M: - Yksinkertaisesti se alkoi tökkimään se sianliha. Ei pystynyt syömään sitä enää. Ja sillähän se on sit tehty… Kaupoissa on se sianliha niin paljon halvempaa kuin naudanliha, siksihän ihmiset ostaa sitä.

A: - Jooooo. Mutta edelleen jos ei pysty muuta syömään, jos olet niinku vuodeksi ostanut siat valmiiksi ja ei oo muuta vaihtoehtoa, kun jotakin pitää syödä, niin tiputtele vähän sille liitarin takana vaikka pontikkaa ja täräyttele sitä jatkoksi, niin se vähän auttaa. Ja sitten sieltä vierestä - kun oot pontikkaa keittelemässä - sieltä löytyy sitten varmaan noita voikukkia. Se on kans hyvä yrtti tuohon.

M: - Täällähän muuten pontikan keitto omaa käyttöä on sallittua.

A: - On sallittua. Sitä (omaan käyttöön tehtyyn viinaan Ano viittaa) ei saa myydä. Aina kun kutsuilla käy, niin kyllä siellä niinku joutuu sitä maistelee.

M:- Ei se kyllä hyvä oo.

A: - Mutta ei nyt huonoakaan

M: - Tuollainen poliitkon mielipide…

A: - No niin. Ei oo hyvää, mutta ei oo huonoakaan. Mut tämmöninen ruokaan, ruokakulttuuriin ja terveyteen liittyvä video tällä kertaa.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Avatar
Virdon
Frank Columbo
Viestit: 9440
Liittynyt: To Maalis 05, 2009 12:03 am
Paikkakunta: Minas Tirith

Re: Ano Turtiainen

Viesti Kirjoittaja Virdon »

Tarkastaja Levisi kirjoitti: Ke Syys 23, 2026 11:15 pm Ano kertoo kuinka ystävät viikonloppima olivat ihmetelleet, miksi Ano ja Minna ei syö sikaa. Oli kuulemma vaikea asiaa selittää.
Ehkäpä heidän oli vaikea ymmärtää tätä(kin) höpöjuttua jota Turtiaisten toimesta tulee?
Tarkastaja Levisi kirjoitti: Ke Syys 23, 2026 11:15 pmAnon mukaan Venäjällä sikaa syövät ihmiset ovat terveempiä vodkapaukkujen ansiosta.
Silläkö epäterveellinen asia muuttuu paremmaksi kun lisätään siihen muutakin epäterveellistä asiaa? :D
Tarkastaja Levisi kirjoitti: Ke Syys 23, 2026 11:15 pmAno kertoo olleensa Suomessa aliravittu.
Ja sekinkö on Suomen vika jos ei itse ole huolehtinut riittävän monipuolisesta ruokavaliosta?

Perusteleekohan Ano kohta aliravitsemustaan jollakin "nälänhädällä"? :D
Tarkastaja Levisi kirjoitti: Ke Syys 23, 2026 11:15 pmMoni siellä katsoo taivaille ja huutaa kemikaalivanojen perään ja meuhkaa, mutta silti syö sitä sikaa
Anohan se itse on meuhkannut toistuvasti että kuinka paikat maan ja taivaan välillä olisi Suomessa myrkytetty. Natokin olevinaan myrkyttänyt ilmaston varsinkin hänen entisen kesämökkinsä kohdalta. :D
Tarkastaja Levisi kirjoitti: Ke Syys 23, 2026 11:15 pmA: - Ajatellaan, että sä oot nivelsairas ja sulla on reumaa ja sun pitää nyt vaan pärjätä sen kanssa. Syöt vaan lääkkeitä mahdollisimman paljon, ikinä et pääse sitä eroon. Pääsee siitä eroon, kun ei juo virtsahappoa päivittäin. Sä syöt sikaa ja se tulee siitä…
Jälleen on kouluja käymätön "Dr. Turtiainen" vauhdissa!

Jåå, sillähän ne toki reumat ja muutkin nivelsairaudet parantuvat kun jättää vaan sianlihan syömättä. Tai no, tässä tapauksessa siis "virtsahapon juomatta". :D

Ehkä "tohtori" suosittelee hoidoksi myöskin sitä vodkan juontia, ja rehuja metsästä?
Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.
Avatar
Virdon
Frank Columbo
Viestit: 9440
Liittynyt: To Maalis 05, 2009 12:03 am
Paikkakunta: Minas Tirith

Re: Ano Turtiainen

Viesti Kirjoittaja Virdon »

Tarkastaja Levisi kirjoitti: Ke Syys 23, 2026 11:15 pm A: - Aina kun kutsuilla käy, niin kyllä siellä niinku joutuu sitä maistelee.
Kyllähän tuon ymmärtää että Venäjällä voipi nykymeno niinkin paljon vituttaa, että se tuppaa vodkakin enenevissä määrinkin maistumaan.
Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.
Vastaa Viestiin