Mitenhän lienee, jos on roskis lukossa ja murtaa lukon? Ehkäpä opettajalla on fiksumpi työnantaja, joka ei järkevästä toiminnasta rankaise. Tai sitte kauppiaat joilta hän "varastaa" ei ole tietoisia hänen sometileistään, eivätkä tiedä kuka heidän roskiksillaan käy - eli toisinsanoen - ei ole vielä jäänyt kiinni.
39 sentin lihapiirakat tulivat maksamaan vilppiä yrittäneelle myyjälle oikeudenkäyntikuluina 30000 euroa
-
JohanPomppas
- Vic Mackey
- Viestit: 1909
- Liittynyt: Su Loka 20, 2019 12:44 am
Re: 39 sentin lihapiirakat tulivat maksamaan vilppiä yrittäneelle myyjälle oikeudenkäyntikuluina 30000 euroa
-
MustaNaamion
- Martin Riggs
- Viestit: 607
- Liittynyt: Ma Maalis 09, 2026 6:02 pm
Re: 39 sentin lihapiirakat tulivat maksamaan vilppiä yrittäneelle myyjälle oikeudenkäyntikuluina 30000 euroa
Ei hän murtaudu, murtautuminen on tietty rikos. Mutta sukeltelee aitojen yms. ali ja on tosi hoikka ja notkea kaveri. Hänestä on tehty monta juttuakin lehtiin, että kyllä tuo kouluilla tiedossa on. Olikohan joku aimo roskissukeltaja tms..JohanPomppas kirjoitti: La Loka 10, 2026 4:53 pmMitenhän lienee, jos on roskis lukossa ja murtaa lukon? Ehkäpä opettajalla on fiksumpi työnantaja, joka ei järkevästä toiminnasta rankaise. Tai sitte kauppiaat joilta hän "varastaa" ei ole tietoisia hänen sometileistään, eivätkä tiedä kuka heidän roskiksillaan käy - eli toisinsanoen - ei ole vielä jäänyt kiinni.
Re: 39 sentin lihapiirakat tulivat maksamaan vilppiä yrittäneelle myyjälle oikeudenkäyntikuluina 30000 euroa
Kyseessä on Teemu Arppe -niminen kemian ja fysiikan opettaja, aka. Onni Tonkija.
Postaan nyt Iltalehden pitkän artikkelin Teemun toiminnasta, koska kohta se ei enää ole luettavissa. Kuvat ja video kannattaa katsoa, ennen kuin lukuoikeus sulkeutuu.
Teemu tunkeutui pienestä kolosta kaupan varastoon – Teki järjettömän löydön
Lähdimme dyykkausreissulle Teemu Arpen, 43, mukaan Helsinkiin. Arppe ei ole ostanut kaupasta ruokaa melkein 15 vuoteen, eikä myöskään aio. Tässä on syy.
Nyt pitää olla nopea, helsinkiläinen Teemu Arppe, 43, hoputtaa. Hän viipottaa menemään, sillä ensimmäiseen kohteeseen on juuri saapumassa roska-auto. Auto piippaa ja rullailee kohti pienen helsinkiläisen ruokakaupan takapihaa.
– Pahimmassa tapauksessa se ehtii tyhjentää roskikset ennen meitä, Arppe perustelee.
Miehen perässä on työ pysyä. Hän ei ole ostanut ruokaa yli kymmeneen vuoteen ja näyttää miksi.
– Ruokaa heitetään edelleen niin paljon roskiin, että tämä on minulle periaatekysymys. Yritän vaikuttaa yhteiskuntaan omalta osaltani, hän sanoo.
Roskis on helpossa paikassa, ja Arppe lappaa pussiin ensimmäiset saaliit: leipomotuotteita paistopisteestä, makkaraa ja porkkanoita. Hänen katseensa on terävä ja kädet nopeat, kun hän päättää, mikä tuote tulee mukaan ja mikä ei.
– Katson aina mahdollisen päiväyksen sekä tuotteen ja pakkauksen kunnon. Onko hometta tai pilaantumisen merkkejä?
Pieni homepilkku ei Arpea hetkauta. Päivätyökseen Arppe opettaa kansanopistossa kemiaa ja fysiikkaa, ja vapaalla hän on aktivisti, joka esittelee ruokahävikkiä sosiaalisessa mediassa nimellä Onni Tonkija.
Voita leivän päälle
Ensimmäinen kassillinen heitetään auton takakonttiin. Kuvaaja painaa kaasua, samalla kun Arppe suunnittelee seuraavaa kohdetta.
Arppe kertoo dyykkaavansa milloin mihinkin aikaan. Kimmoke dyykkaukseen syntyi, kun hän näki taloyhtiön roskakatoksessa kelvollista ruokaa: banaaneja, porkkanoita ja rypäleitä. Pian mies alkoi dyykata muuallakin.
– Sykkeet nousevat enemmän päiväsaikaan ja kun näkee todella hyvän saaliin, joka on pakko kerätä talteen nopeasti.
Arpelle dyykkaus on elämäntapa, sillä dyykkaa lähes päivittäin ruokakauppojen roskiksia sekä taloyhtiöiden ja päiväkodin jätteitä. Hän dyykkaa myös vaatteita.
– Hyvä saalis voi olla iso määrä erilaista ruokaa, joiden päiväys on hädin tuskin mennyt tai vaikkapa 10 kiloa kahvia, Arppe kertoo.
Seuraavassa kohteessa hän löytää yhden himotuimmista saaliista. Hän on kiivennyt roskisten yli ja hakeutunut jätteiden äärelle tavallista hankalampaan paikkaan. Hän hymyilee tyytyväisenä ja heiluttaa leviterasiaa kädessään.
– Onhan se kiva saada leivän päälle voita. Mausteet ovat hankalia löytää, mutta hedelmiä löytyy niin paljon kuin niitä vain jaksaa syödä.
Salaseuran oppeja
Saaliiksi saadaan pulleita korvapuusteja, rasia nektariineja, erinomaisessa kunnossa olevia tomaatteja ja vaikka mitä muuta.
– Tämähän lähenee jo sukeltamista, johon dyykkaus on alun perin viitannut, Arppe selittää, ja pää katoaa taas roskiksen uumeniin.
Se tulee ruotsin kielen dyka-sanasta, joka tarkoittaa sukeltamista.
Meininki on jollain tapaa eläimellistä. Autossa mainitsen asiasta Arpelle.
– Sitähän se on. Siinä on jotakin alkukantaista, kun ihminen hankkii ja etsii itse ravintonsa. Mieli saa haastetta ja keho pysyy liikkeessä, hän pohtii.
Summamutikassa tätä ei kuitenkaan tehdä. Arppe kertoo, että dyykkareilla on dokumentti, johon on kirjattu dyykkauspaikkoja ja keinoja niihin pääsemiseen. Tosidyykkari vinkkaa niksejä muille ja noudattaa etikettiä – esimerkiksi sitä, että paikkaa ei jätetä sotkuun.
– Sehän on sitten vähän kuin salaseura, kuvaaja Timur Yilmaz heittää.
Arppe nyökkää.
– Juu, se jaetaan vain luotetuille tyypeille, kun on tarpeeksi vihkiytynyt tähän hommaan.
Rikoksen rajoilla
Aina ei silti onnista. Reissuun sisältyy muutama mahdoton paikka. Toisessa jäteastiat ovat kaupan lastausalueella rautaisen häkin sisällä, eikä niihin pääsisi käsiksi ilman rälläkkää. Toisesta pitäisi löytyä erään dyykkarin mainitsema kontti, mutta siitä ei näy jälkeäkään.
Suomessa dyykkaaja rikkoo lakia, jos hän murtaa lukitun roska-astian tai murtautuu merkitylle yksityisalueelle. Lukitsematon roska-astia on harmaata aluetta.
Arpen mukaan dyykkaaminen kiinnittää melko paljon huomiota, mutta harva puuttuu asiaan.
– Poliisilla on parempaakin tekemistä kuin juosta dyykkareiden perässä. Ikävin seuraamus kiinni jäämisestä voi olla lähinnä se, että syömäkelpoiset ruuat täytyy jättää roskikseen
Ruokaviraston mukaan Suomessa elintarvikkeita saa myydä parasta ennen -päivän jälkeen niin pitkään kuin ne ovat hyvässä kunnossa ja syötäviksi kelpaavia. Arpelle ne ovat tuttu näky roskiksissa.
– Onhan se älytöntä. Toisilla on aito huoli siitä, miten he saavat ruuan pöytään.
Tilanne parantumaan
Suomessa jäteasetuksen pykälän numero 29 mukaan ravintoloiden ja kauppojen tulisi ohjata hävikki ihmisten ravinnoksi kohtuullisin kustannuksin. Arpen mukaan on käsittämätöntä, miten tämä toistuvasti sivuutetaan.
– Poliitikkojen pitäisi ottaa vastuu – etenkin sellaisten, jotka kuuluvat osuuskauppojen edustajistoihin, Arppe sanoo.
Koko EU:ssa ruokahävikkiä syntyy liki 60 miljoonaa tonnia vuodessa. Kiristettyjen sääntöjen mukaan vuoteen 2030 mennessä jäsenmaiden pitäisi vähentää hävikkiä 30 prosenttia kaupassa, ravintoloissa ja kotitalouksissa.
Suomessa tilanne on kuitenkin hieman parantunut kauppojen osalta viime vuosina esimerkiksi hävikkisovellusten ja punalapputuotteiden avulla. Silti Arppe löytää nytkin kanan sisäfilettä eilisillä päiväyksillä ilman punalappuja.
– Tätä ei voi ymmärtää, Arppe huokaa.
– Monet nykyiset tuotteet on pakattu hygieenisissä oloissa suojakaasuun tiiviisti. Niitä voi syödä yllättävän pitkään.
Järkky näky
Kaikkiaan elintarvikejätettä syntyy Suomessa 100–120 kiloa henkilöä kohden. Jätteeksi päätyvästä alun perin syömäkelpoisesta ruoasta eli ruokahävikistä on noin kolmannes. Kauppojen ruokahävikkiä perustellaan esimerkiksi logistiikan ja työvoiman puutteella: kuka jakaisi tuotteet ja missä ne säilytettäisiin.
Ranskasta voisi Arpen mukaan ottaa Suomessakin mallia. Siellä isojen kauppojen on tehtävä yhteistyötä ruoka-avun kanssa hävikin hyödyntämiseksi.
– Yksi idea olisi jonkinlainen yhteisöllinen kylmäsäilytys, mistä hävikkiä voisi hakea, Arppe pohtii.
Kuluttajaliiton mukaan ravintolat tuottavat ruokajätteestä jopa kuudenneksen. Järkyttävin näky on Arpen mukaan usein hampurilaisravintoloiden roskiksissa. Niistä löytyy isoja määriä pois heitettyjä pihvejä tai kokonaisia hampurilaisia.
– Se on järkyttävää. Sitä ei usko, jos ei näe, hän heittää.
Arppe näyttää mielellään, mistä puhuu. Saavumme nimekkään ketjun ravintolan pihalle. Tilanne kuumottaa hieman, mutta roskis on helpossa paikassa – juurikin sillä harmaalla rajalla.
Rasvainen ja lihaisa löyhkä tulvahtaa kannen alta, mutta roskis on tyhjä.
– Harmi, he ehtivät tyhjätä sen ennen meitä. Se jäi nyt näkemättä, Arppe sanoo.
Häntä on pakko uskoa. Matka jatkuu.
Aarreaitta
Kierroksen viimeinen kohde on kulahtanut jätevarasto kaupan takana. Se on suojattu lukolla, verkkoaidalla ja kaltereilla. Vieressä on rauhallinen leikkipuisto. Arpen mukaan hankalat paikat vaativat neuvokkuutta: pitää pujahtaa oikeaan aikaan, toimia hyvin nopeasti, kiivetä, ryömiä tai tehdä jotain muuta uskaliasta.
– Esimerkiksi kaupan lastausalueella pitää olla todella nopea. Jotkut paikat vaativat pienikokoisen ihmisen. Pitää olla valmis haastamaan itseään.
Alkuun näyttää siltä, että kohteeseen ei ole pääsyä, mutta varaston nurkasta löytyy hyvin kapea kolo, josta kalterin saa irti. Kolosta mahtuu hädin tuskin pää tai hartiat sisään.
Arppe alkaa varmistella reittiä ja siirtää pois tieltä ämpärin sekä rotanmyrkkyrasiat.
Vaihdamme kuvaajan kanssa silmäykset: todellako mies on menossa tuosta? Arppe on 188 senttimetriä pitkä, mutta silti hän sujahtaa kolosta kuin vankilapakolainen.
Pian sisältä kuuluu innostunutta puhetta, roska-astioiden kolinaa ja muovipussin suhinaa, kun Arppe osuu kultasuoneen: kelvollista ruokaa löytyy läjäpäin. Hän tunkee sitä muovipussiin.
Päähänpistona lähden Arpen perään samasta kolosta. Reitti on erittäin epämukava: pitää varoa, ettei naama raapiudu tai kroppa juutu kiinni.
– Kannattaa aina mennä pää edellä. Poistuminen on toki vielä vaikeampaa, Arppe neuvoo.
Satojen eurojen edestä
Pehmoisia leipäpusseja, napakoita kesäkurpitsoita, pekonia, jugurtteja, monenlaisia lihatuotteita. Arppe tarvitsee lisää pusseja. Ja vielä lisää pusseja.
– Jos saalista on paljon, osan voi joutua viemään väliaikaisesti turvaan, jos joku tulee.
Täällä saamme putsata paikan rauhassa. Saalista tulee huikeat kahdeksan kassia.
– Surullista kertoa, mutta tämä on ihan tavanomainen saalis, Arppe toteaa.
Pois heitetyt lihat ja juustot harmittavat Arpea, mutta maistuvat hänelle. Arppe on sekasyöjä, joten hänelle kelpaa oikeastaan mikä vain. Ravintolassa hän tilaa aina vegaaniruokaa.
– Käytännössä minulla ei ole syömiskuluja. Dyykkaamalla säästää helposti satojen eurojen edestä kuukaudessa.
Jätämme aarreaitan taaksemme ja lähdemme kaikkineen kymmenen kassin kanssa.
Varaston kulmilla on vain yksi todistaja. Pieni lapsi tuijottaa meitä silmät suurina, ja isä tulee selittämään tälle tilannetta. Olisi hauska kuulla, miten hän tämän kehystää. Olemmeko roistoja vai sankareita?
----
FAKTAT
Ruokahävikki Suomessa
- Koko Suomi tuottaa noin 600–640 miljoonaa kiloa elintarvikejätettä vuodessa.
- Tästä syömäkelpoista ruokahävikkiä on noin 360 miljoonaa kiloa vuodessa.
- Pelkästään kotitalouksissa sitä syntyy yli 100 miljoonaa kiloa.
- Suurin osa hävikistä tulee kotitalouksista, noin 30–40 prosenttia.
- Kaikki elintarvikejäte henkeä kohti 100–120 kg sisältäen: alkutuotanto, teollisuus, kauppa, ravintolat ja kotitaloudet.
- Tästä syömäkelpoista hävikkiä 60–70 kiloa henkeä kohti vuodessa.
- Yleisimmät hävikit: Eniten hävikkiin kotitalouksissa: vihannekset, juurekset, hedelmät ja kahvi.
Lähteitä: Luonnonvarakeskus, Kuluttajaliitto
----
Koko artikkeli kuvineen ja videoineen:
https://www.iltalehti.fi/asumisartikkel ... 3d558342af
Postaan nyt Iltalehden pitkän artikkelin Teemun toiminnasta, koska kohta se ei enää ole luettavissa. Kuvat ja video kannattaa katsoa, ennen kuin lukuoikeus sulkeutuu.
Teemu tunkeutui pienestä kolosta kaupan varastoon – Teki järjettömän löydön
Lähdimme dyykkausreissulle Teemu Arpen, 43, mukaan Helsinkiin. Arppe ei ole ostanut kaupasta ruokaa melkein 15 vuoteen, eikä myöskään aio. Tässä on syy.
Nyt pitää olla nopea, helsinkiläinen Teemu Arppe, 43, hoputtaa. Hän viipottaa menemään, sillä ensimmäiseen kohteeseen on juuri saapumassa roska-auto. Auto piippaa ja rullailee kohti pienen helsinkiläisen ruokakaupan takapihaa.
– Pahimmassa tapauksessa se ehtii tyhjentää roskikset ennen meitä, Arppe perustelee.
Miehen perässä on työ pysyä. Hän ei ole ostanut ruokaa yli kymmeneen vuoteen ja näyttää miksi.
– Ruokaa heitetään edelleen niin paljon roskiin, että tämä on minulle periaatekysymys. Yritän vaikuttaa yhteiskuntaan omalta osaltani, hän sanoo.
Roskis on helpossa paikassa, ja Arppe lappaa pussiin ensimmäiset saaliit: leipomotuotteita paistopisteestä, makkaraa ja porkkanoita. Hänen katseensa on terävä ja kädet nopeat, kun hän päättää, mikä tuote tulee mukaan ja mikä ei.
– Katson aina mahdollisen päiväyksen sekä tuotteen ja pakkauksen kunnon. Onko hometta tai pilaantumisen merkkejä?
Pieni homepilkku ei Arpea hetkauta. Päivätyökseen Arppe opettaa kansanopistossa kemiaa ja fysiikkaa, ja vapaalla hän on aktivisti, joka esittelee ruokahävikkiä sosiaalisessa mediassa nimellä Onni Tonkija.
Voita leivän päälle
Ensimmäinen kassillinen heitetään auton takakonttiin. Kuvaaja painaa kaasua, samalla kun Arppe suunnittelee seuraavaa kohdetta.
Arppe kertoo dyykkaavansa milloin mihinkin aikaan. Kimmoke dyykkaukseen syntyi, kun hän näki taloyhtiön roskakatoksessa kelvollista ruokaa: banaaneja, porkkanoita ja rypäleitä. Pian mies alkoi dyykata muuallakin.
– Sykkeet nousevat enemmän päiväsaikaan ja kun näkee todella hyvän saaliin, joka on pakko kerätä talteen nopeasti.
Arpelle dyykkaus on elämäntapa, sillä dyykkaa lähes päivittäin ruokakauppojen roskiksia sekä taloyhtiöiden ja päiväkodin jätteitä. Hän dyykkaa myös vaatteita.
– Hyvä saalis voi olla iso määrä erilaista ruokaa, joiden päiväys on hädin tuskin mennyt tai vaikkapa 10 kiloa kahvia, Arppe kertoo.
Seuraavassa kohteessa hän löytää yhden himotuimmista saaliista. Hän on kiivennyt roskisten yli ja hakeutunut jätteiden äärelle tavallista hankalampaan paikkaan. Hän hymyilee tyytyväisenä ja heiluttaa leviterasiaa kädessään.
– Onhan se kiva saada leivän päälle voita. Mausteet ovat hankalia löytää, mutta hedelmiä löytyy niin paljon kuin niitä vain jaksaa syödä.
Salaseuran oppeja
Saaliiksi saadaan pulleita korvapuusteja, rasia nektariineja, erinomaisessa kunnossa olevia tomaatteja ja vaikka mitä muuta.
– Tämähän lähenee jo sukeltamista, johon dyykkaus on alun perin viitannut, Arppe selittää, ja pää katoaa taas roskiksen uumeniin.
Se tulee ruotsin kielen dyka-sanasta, joka tarkoittaa sukeltamista.
Meininki on jollain tapaa eläimellistä. Autossa mainitsen asiasta Arpelle.
– Sitähän se on. Siinä on jotakin alkukantaista, kun ihminen hankkii ja etsii itse ravintonsa. Mieli saa haastetta ja keho pysyy liikkeessä, hän pohtii.
Summamutikassa tätä ei kuitenkaan tehdä. Arppe kertoo, että dyykkareilla on dokumentti, johon on kirjattu dyykkauspaikkoja ja keinoja niihin pääsemiseen. Tosidyykkari vinkkaa niksejä muille ja noudattaa etikettiä – esimerkiksi sitä, että paikkaa ei jätetä sotkuun.
– Sehän on sitten vähän kuin salaseura, kuvaaja Timur Yilmaz heittää.
Arppe nyökkää.
– Juu, se jaetaan vain luotetuille tyypeille, kun on tarpeeksi vihkiytynyt tähän hommaan.
Rikoksen rajoilla
Aina ei silti onnista. Reissuun sisältyy muutama mahdoton paikka. Toisessa jäteastiat ovat kaupan lastausalueella rautaisen häkin sisällä, eikä niihin pääsisi käsiksi ilman rälläkkää. Toisesta pitäisi löytyä erään dyykkarin mainitsema kontti, mutta siitä ei näy jälkeäkään.
Suomessa dyykkaaja rikkoo lakia, jos hän murtaa lukitun roska-astian tai murtautuu merkitylle yksityisalueelle. Lukitsematon roska-astia on harmaata aluetta.
Arpen mukaan dyykkaaminen kiinnittää melko paljon huomiota, mutta harva puuttuu asiaan.
– Poliisilla on parempaakin tekemistä kuin juosta dyykkareiden perässä. Ikävin seuraamus kiinni jäämisestä voi olla lähinnä se, että syömäkelpoiset ruuat täytyy jättää roskikseen
Ruokaviraston mukaan Suomessa elintarvikkeita saa myydä parasta ennen -päivän jälkeen niin pitkään kuin ne ovat hyvässä kunnossa ja syötäviksi kelpaavia. Arpelle ne ovat tuttu näky roskiksissa.
– Onhan se älytöntä. Toisilla on aito huoli siitä, miten he saavat ruuan pöytään.
Tilanne parantumaan
Suomessa jäteasetuksen pykälän numero 29 mukaan ravintoloiden ja kauppojen tulisi ohjata hävikki ihmisten ravinnoksi kohtuullisin kustannuksin. Arpen mukaan on käsittämätöntä, miten tämä toistuvasti sivuutetaan.
– Poliitikkojen pitäisi ottaa vastuu – etenkin sellaisten, jotka kuuluvat osuuskauppojen edustajistoihin, Arppe sanoo.
Koko EU:ssa ruokahävikkiä syntyy liki 60 miljoonaa tonnia vuodessa. Kiristettyjen sääntöjen mukaan vuoteen 2030 mennessä jäsenmaiden pitäisi vähentää hävikkiä 30 prosenttia kaupassa, ravintoloissa ja kotitalouksissa.
Suomessa tilanne on kuitenkin hieman parantunut kauppojen osalta viime vuosina esimerkiksi hävikkisovellusten ja punalapputuotteiden avulla. Silti Arppe löytää nytkin kanan sisäfilettä eilisillä päiväyksillä ilman punalappuja.
– Tätä ei voi ymmärtää, Arppe huokaa.
– Monet nykyiset tuotteet on pakattu hygieenisissä oloissa suojakaasuun tiiviisti. Niitä voi syödä yllättävän pitkään.
Järkky näky
Kaikkiaan elintarvikejätettä syntyy Suomessa 100–120 kiloa henkilöä kohden. Jätteeksi päätyvästä alun perin syömäkelpoisesta ruoasta eli ruokahävikistä on noin kolmannes. Kauppojen ruokahävikkiä perustellaan esimerkiksi logistiikan ja työvoiman puutteella: kuka jakaisi tuotteet ja missä ne säilytettäisiin.
Ranskasta voisi Arpen mukaan ottaa Suomessakin mallia. Siellä isojen kauppojen on tehtävä yhteistyötä ruoka-avun kanssa hävikin hyödyntämiseksi.
– Yksi idea olisi jonkinlainen yhteisöllinen kylmäsäilytys, mistä hävikkiä voisi hakea, Arppe pohtii.
Kuluttajaliiton mukaan ravintolat tuottavat ruokajätteestä jopa kuudenneksen. Järkyttävin näky on Arpen mukaan usein hampurilaisravintoloiden roskiksissa. Niistä löytyy isoja määriä pois heitettyjä pihvejä tai kokonaisia hampurilaisia.
– Se on järkyttävää. Sitä ei usko, jos ei näe, hän heittää.
Arppe näyttää mielellään, mistä puhuu. Saavumme nimekkään ketjun ravintolan pihalle. Tilanne kuumottaa hieman, mutta roskis on helpossa paikassa – juurikin sillä harmaalla rajalla.
Rasvainen ja lihaisa löyhkä tulvahtaa kannen alta, mutta roskis on tyhjä.
– Harmi, he ehtivät tyhjätä sen ennen meitä. Se jäi nyt näkemättä, Arppe sanoo.
Häntä on pakko uskoa. Matka jatkuu.
Aarreaitta
Kierroksen viimeinen kohde on kulahtanut jätevarasto kaupan takana. Se on suojattu lukolla, verkkoaidalla ja kaltereilla. Vieressä on rauhallinen leikkipuisto. Arpen mukaan hankalat paikat vaativat neuvokkuutta: pitää pujahtaa oikeaan aikaan, toimia hyvin nopeasti, kiivetä, ryömiä tai tehdä jotain muuta uskaliasta.
– Esimerkiksi kaupan lastausalueella pitää olla todella nopea. Jotkut paikat vaativat pienikokoisen ihmisen. Pitää olla valmis haastamaan itseään.
Alkuun näyttää siltä, että kohteeseen ei ole pääsyä, mutta varaston nurkasta löytyy hyvin kapea kolo, josta kalterin saa irti. Kolosta mahtuu hädin tuskin pää tai hartiat sisään.
Arppe alkaa varmistella reittiä ja siirtää pois tieltä ämpärin sekä rotanmyrkkyrasiat.
Vaihdamme kuvaajan kanssa silmäykset: todellako mies on menossa tuosta? Arppe on 188 senttimetriä pitkä, mutta silti hän sujahtaa kolosta kuin vankilapakolainen.
Pian sisältä kuuluu innostunutta puhetta, roska-astioiden kolinaa ja muovipussin suhinaa, kun Arppe osuu kultasuoneen: kelvollista ruokaa löytyy läjäpäin. Hän tunkee sitä muovipussiin.
Päähänpistona lähden Arpen perään samasta kolosta. Reitti on erittäin epämukava: pitää varoa, ettei naama raapiudu tai kroppa juutu kiinni.
– Kannattaa aina mennä pää edellä. Poistuminen on toki vielä vaikeampaa, Arppe neuvoo.
Satojen eurojen edestä
Pehmoisia leipäpusseja, napakoita kesäkurpitsoita, pekonia, jugurtteja, monenlaisia lihatuotteita. Arppe tarvitsee lisää pusseja. Ja vielä lisää pusseja.
– Jos saalista on paljon, osan voi joutua viemään väliaikaisesti turvaan, jos joku tulee.
Täällä saamme putsata paikan rauhassa. Saalista tulee huikeat kahdeksan kassia.
– Surullista kertoa, mutta tämä on ihan tavanomainen saalis, Arppe toteaa.
Pois heitetyt lihat ja juustot harmittavat Arpea, mutta maistuvat hänelle. Arppe on sekasyöjä, joten hänelle kelpaa oikeastaan mikä vain. Ravintolassa hän tilaa aina vegaaniruokaa.
– Käytännössä minulla ei ole syömiskuluja. Dyykkaamalla säästää helposti satojen eurojen edestä kuukaudessa.
Jätämme aarreaitan taaksemme ja lähdemme kaikkineen kymmenen kassin kanssa.
Varaston kulmilla on vain yksi todistaja. Pieni lapsi tuijottaa meitä silmät suurina, ja isä tulee selittämään tälle tilannetta. Olisi hauska kuulla, miten hän tämän kehystää. Olemmeko roistoja vai sankareita?
----
FAKTAT
Ruokahävikki Suomessa
- Koko Suomi tuottaa noin 600–640 miljoonaa kiloa elintarvikejätettä vuodessa.
- Tästä syömäkelpoista ruokahävikkiä on noin 360 miljoonaa kiloa vuodessa.
- Pelkästään kotitalouksissa sitä syntyy yli 100 miljoonaa kiloa.
- Suurin osa hävikistä tulee kotitalouksista, noin 30–40 prosenttia.
- Kaikki elintarvikejäte henkeä kohti 100–120 kg sisältäen: alkutuotanto, teollisuus, kauppa, ravintolat ja kotitaloudet.
- Tästä syömäkelpoista hävikkiä 60–70 kiloa henkeä kohti vuodessa.
- Yleisimmät hävikit: Eniten hävikkiin kotitalouksissa: vihannekset, juurekset, hedelmät ja kahvi.
Lähteitä: Luonnonvarakeskus, Kuluttajaliitto
----
Koko artikkeli kuvineen ja videoineen:
https://www.iltalehti.fi/asumisartikkel ... 3d558342af
"It is great to be a blonde. With low expectations it's very easy to surprise people."
Pamela Anderson
Pamela Anderson
