^^ Jos kirjoittaja on sama henkilö, niin taso kyllä on tässä parempaa. Paitsi kirjoitustyylin olen pannut merkille grootin joitakin ajatuksia, ja niistä mielestäni paljastuu melko yksioikoinen ajattelu. On mahdollista, että kirjoittaja on tehnyt sitä aivan tahallaan, eli näytellyt hieman heikkolahjaista ja yksioikoista kansanmiestä tai naista. Muistaakseni näin kävi esim. hypnoosista puhuttaessa.
Täällä monet keskustelijat esittivät ajatuksia, että hypnoosi on täyttä humpuukia. Sitten he vetosivat Lauerman lausumiin ajatuksiin. Todellisuudessa Lauerma on hypnoosin asiantuntija ja samalla sen puolestapuhuja. Tämä tieto on helppo löytää internetistä.
Tuollaista kirjoitusta jo lukee mielellään. Tuota tyhmäksi sanomista en pidä kovin merkittävänä, sillä se lipsahtaa helposti myös silloin, kun toinen on eri mieltä asiasta, ja toisekseen tyhmä on hyvin subjektiivinen käsite. Tyhmä voi aivan hyvin olla viisas, kun tarkemmin ajattelee. Se on mielipidekysymys. Jonkinlaista osviittaa saisi, jos henkilö kävisi vaikkapa Mensan lahjakkuustestissä tai vastaavassa. Jos ÄO on kolminumeroinen on henkilö suunnilleen "normaali" tietysti noin humoristisesti sanottuna. Kohtuulliset luvut alkavat 120:stä ylöspäin. Toisaalta lahjakas ei ole aina viisas. Lahjakas voi menetellä tyhmästi ja luonteen ominaisuudet voivat olla hyvinkin hankalat. Itse en pidä itseäni tyhmänä ja ÄO on hyvinkin kolminumeroinen.
Entä vastauksia:
"Olet sanonut, että sinulla on kaksi henkilöä, joita epäilet tekijöiksi, mutta et nimeä heitä."
Onhan se hyvin tiedossa, että aihe on edelleen arka. Täysin avomielinen puhuminen omista arvioistaan täällä ei aina täällä käy päinsä. Olen kaksi kertaa kyllä ottanut poliisiin yhteyttä tähän tapaukseen liittyen.
"Kerro nyt mikä heidän motiivinsa oli...
Mustasukkaisuus, raivostuminen siitä, että oma heila meni toisen kanssa retkeilemään. Sairaalloinen viha niemeen asettuvia moottoripyöräjengiläisiä kohtaan. Huumeiden ja alkoholin vaikutuksen alla tehty mielipuolinen teko, jonka on laukaissut joku pikkuseikka. Siinä muutama vaihtoehto.
" ... miksi he varastivat arvotonta omaisuutta ...".
Niihin on voinut jäädä tekijän verijälkiä tai varastaminen on tehty hämäystarkoituksessa. Tuollainen on yleistä vastaavissa tapauksissa. Vertaa Tulilahti.
" ... ja miksi kaikki raivo ja ruumiin häpäisy oli kohdistettu Irmeliin. ..."..
Jospa tekijän mielestä IB oli hänet katalasti pettänyt. Jospa IB oli käyttänyt tekijästä loukkaavaa ilmausta vaikkapa hänen ulkonäkönsä tai seksuaalisen kyvykkyytensä vuoksi. Mahdollisuuksia on. Tuntematonta on miten on mennyt käytännössä.
"Miten he saapuivat paikalle ja mistä he saapuivat. Miten he poistuivat paikalta huomaamatta....
Autolla Högnäsiin menevää tietä. Jättivät auton sinne piiloon. Loppumatka kävellen lähestyen idästä. Poistuivat samaan suuntaan. Kukaan ei nähnyt. Esimerkiksi näin. Kysymyksessä ei ole ollut "suljettu huone".
" ... ja miksi he veivät ja piilottivat risaiset ja huonokuntoiset kengät.".
Veivät kengät eri suuntaan kuin mihin itse menivät johtaakseen tutkijoita harhaan. Ja se onnistui. Tai kenkien viennin suorittivat aivan eri henkilöt piloillaan tai muusta syystä.
" ... Miksi juuri Gustafssonin kengissä oli Tuulikin verta?"
Gustafssonin kengät olivat teltan ulkopuolella niillä paikkeilla, missä teltasta ulos tullut TM joutui iskujen kohteeksi. Se on hyvin mahdollista myös veritutkijoiden tutkimusten valossa. Huom! kengän veriroiskeissa ei tiettävästi ollut mahdollisten lahkeiden aiheuttamaa katvealuetta. Toisaalta kengän sisältäkin on löytynyt merkkejä verestä. Kengän sisältä löytynyt veri viittaa TM:een (samantyyppinen) mutta mukana on ollut myös "miesmarkkeri". Näyte on jäänyt hieman epävarmaksi. Kengän pohjat eivät ole olleet veren imeyttämät muistaakseni, kuten pitäisi käydä, jos niillä on talsittu siinä verilammikoissa. Se viittaa siihen, että kengät eivät ole olleet tekijän jalassa. KRP:n veritutkimusryhmä ei ole ottanut tuohon varmaa kantaa, että missä kengät olivat hyökkäyksen sattuessa.
Siis kaikkiin noihin kysymyksiin löytyy järkeviä selityksiä. Noilla seikoilla ei voi päätellä, että tekijä olisi seurueen sisältä. Yhtä hyvin se on ulkopuolinen. Ei Tulilahdessakaan ole nähty mistä tekijä tuli ja mihin meni. Samanlaista tavaraa oli kadonnut. Sielläkään tekijää ei ole varmasti selvitetty. Sekin tapaus on avoin. Samoin Kyllikki Saaren tapaus. Avoin on sekin. Sielläkin oli kenkiä kuljetettu. Noissa molemmissa vertailutapauksissa myöskin motiivi on hämärän peitossa. Kieroutunut seksuaalisuus on yksi mahdollisuus. Se on siis tavallista, että motiivia ei tiedetä. En kuitenkaan väitä, että tekijä olisi näissä sama, mutta yhteisiä piirteitä löytyy. Ehkä tekijöiden luonteissa ja muissa ominaisuuksissa löytyy yhteistä.