Rasistinen propaganda on kielletty myös Suomea velvoittavissa kansainvälisissä sopimuksissa.
Suomi on muun muassa sitoutunut asettamaan
”lain mukaan rangaistaviksi teoiksi kaiken rodulliseen ylemmyyteen tai vihaan
perustuvien aatteiden levittämisen, rotusyrjintään kiihottamisen samoin
kuin kaikki väkivaltaiset teot tai yllyttämisen sellaisiin tekoihin toista rotua tai
toista ihonväriä tahi etnistä alkuperää olevaa henkilöryhmää vastaan, samoin
kuin myös kaiken rotusortotoiminnan avustamisen, sen rahoittamisen mukaan
lukien.” (Kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskeva kansainvälinen
yleissopimus, 4 artikla, asetus 5.8.1970/544, SopS 37/1970.)
Markjalle vaikeat kysymykset
Re: Markjalle vaikeat kysymykset
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.
Re: Markjalle vaikeat kysymykset
Niin, markja itsehän ei vainoa ketään mielipiteiden takia. Vai onko tässä paino sanalla hyväksyy? Vainota saa, vaan ei hyväksyämarkja kirjoitti:Jokaista, joka hyväksyy ihmisten vainoamisen näiden mielipiteiden perusteella, ainakin minä pidän ihmisoikeusrikollisena.
-
turakainen
- Poliisikoira Rex
- Viestit: 276
- Liittynyt: Su Heinä 20, 2008 11:48 am
Re: Markjalle vaikeat kysymykset
Vai niin eli jos ei ole sinun kanssa samaa mieltä niin on ihmisoikeuksien polkija. joopa joo. noilla väitteillämalat ollaa joaika pohjalla.markja kirjoitti:Jokaista, joka hyväksyy ihmisten vainoamisen näiden mielipiteiden perusteella, ainakin minä pidän ihmisoikeusrikollisena. Ihminen, joka ei hyväksy muiden ihmisoikeuksia ei nähdäkseni ansaitse ihmisoikeuksia itsekään.loneliness kirjoitti:Tuo scenaario, jossa harhoissasi pidät minua ihmisoikeusrikollisena
Vatvo vaan tätä asiaa vaikka lopun ikääsi vitun idiootti. Hah. EVVK.ja minut laitettaisiin riviin muiden ihmisoikeusrikollisten kanssa osoittaa minusta, että olet harkinnut asiaa. Toivot myös itsellesi paria lippaallista käytettäväksi minun takaraivooni. Tuollainen harhaluuloisuus kuulostaa vaaralliselta ja suorastaan uhkaavalta.