ulkosuomalainen kirjoitti:Omalta kannaltani asiasta vankaaaminen oli mielenkiintoista, koska siina kiteytyi Annelin puolustajien ja taman kertomuksia epailevien logiikan ero.
Puhelimen luota/puhelimessa puhuessa ilmiselvasti nakee HALUTESSAAN terassin ovelle. Vankays oli siita, oliko loogista olettaa Annelin nain halunneen tehda, jos talossa oli murhaaja. Oma logiikkani sanoo, etta oli. En myos usko etta logiikan pettaminen hatatilanteessa olisi johtanut erilaiseen tulokseen. Uskon, etta itsepuolustus-ja aidinsuojeluvaistot olisivat johtaneet samaan lopputulokseen: puhelu olisi puhuttu lahelta ulospaasytieta, ei keittiosta pussista--viimeistaan ensimmaisen ulosjuoksukerran jalkeen.
Kaikenkaikkiaan Annelin syyttomyydesta vakuuttuneet uskovat mielestani huimaan epatodennakoisyyksien summaan. Ja se tekee jutun mielenkiintoiseksi: miten fiksut, lukeneet, asioita pohtineet ihmiset voivat tasmalleen samoista "faktoista" paatya taysin painvastaisiin lopputuloksiin.
En ole vakuuttunut Auerin syyttömyydestä, eikä minun näinollen häntä tarvitse puolustaa. On kuitenkin melko todennäköistä, ettei häntä syylliseksi tuomita. Asiat voi tulkita hyvin eri tavoin, eikä se ettei Auer ehkä ollutkaan puhelimen kanssa eteisessä tee hänestä syyllistä tai syytöntä. Näyttöön pitää olla jotain konkreettisempaa.
Asiat voi silti nähdä eri tavoin. Tässä muutama pätkä häkenauhalta:
0:59 Epäilty: Meni, lähtikse mies jo? (Tässä vaiheessa AA on puhelimessa, kysyy ilmeisesti tyttäreltään)
1:51 Epäilty: Lähtisekse jo? (kuuluu hiljempana kuin uhrin ääni) (tässä kohtaa AA on puhelimesta poissa)
3:21 Häke: Joo, sinne on apu koko ajan tulossa, onks sun mies nyt iha tiedottomana makaa vai?
3:25 Epäilty: Emmä tiedä, mä en oo, keittiös, mä en. Meneks mä kattomaa? (Tässä jälleen puhelimessa)
Myös syyttäjän versio kaksine vaatteenvaihtoineen ja nopeine lavastuksineen/tavaroiden piilotuksineen on aika huimien epätodennäköisyyksien summa. On toki mahdollista, että myös tutkinta ja tulkinta ovat mättäneet.