---
Truron sarjamurhat ovat yksi Australian kuuluisimmista murhatapauksista. 51 päivän aikana seitsemän nuorta naista katosi Adelaidessa aikavälillä joulukuun 23. 1976 ja helmikuun 12. 1977.

Veronica Knight.
Veronica Knightin jäännökset löysi sienenpoimija William Thomas huhtikuussa 1978. Thomas sanoi nähneensä sääriluun jonka päässä oli kenkä. Hän oli luullut sitä lehmän jalaksi. Viisi päivää mietittyään hän palasi paikalle vaimonsa kanssa. He löysivät lisäksi kallon ja muita luita, sekä vaatteita. He ilmoittivat asiasta poliisille, joka tutki alueen (suomaata, jota halkoi Swamp Road). Viitteitä muista ruumiista ei ollut.

Sylvia Pittman.
Vuotta myöhemmin, neljä patikoijaa löysi luurangon vain kilometrin päässä Knightin löytöpaikasta. Koruista ja vaatteista ruumiin pääteltiin olevan Sylvia Pittman, joka oli kadonnut joulun aikaan vuonna 1976, eli samoihin aikoihin kuin Knight.
Poliisien arkistoista selvisi että viisi muutakin tyttöä oli kadonnut noihin aikoihin, ja jokaisessa tapauksessa oli epäilty olevan jotain hämärää. Ylitarkastaja Harveyn mukaan etelä-Australiassa ilmoitetaan kadonneeksi vuosittain noin 3000 ihmistä mutta yleensä vain noin 15 heistä jää kateisiin. Hän alkoi epäillä sarjamurhaa ja määräsi 70 poliisia haravoimaan suon.

Vickie Howell.

Connie Iordanides.
11 päivän päästä oli löytynyt kaksi uutta luurankoa tien toisella puolella sijaitsevasta suosta. Ne kuuluivat kadonneiksi ilmoitetuille Connie Iordanidesille ja Vicki Howellille. Poliisi oli ymmällään ja vailla johtolankoja, joten he pyysivät apua yleisöltä.
Toukokuussa nainen, joka ilmoitti nimekseen Angela, otti yhteyttä poliisiin ja sanoi tietävänsä miehen, joka voisi auttaa heitä tutkimuksissa. Helmikuussa 1977 Angela ja James Miller olivat olleet Christopher Worrellin hautajaisissa, jolloin Miller oli kertonut hänelle että hän ja Worrell olivat "tehneet jotain kauheaa".
Myöhemmin selvisi että "Angela" oli Amelia, joka oli ollut Worrellin tyttöystävä tämän kuoleman aikaan. Miller oli kertonut naiselle että tiesi minne ruumiit oli haudattu.
"Minä vain ajoin ja olin mukana varmistamassa, ettei mikään mene vikaan," Miller oli kuulemma sanonut Amelialle. "Heidät piti hoidella, jotta he eivät voisi syyttää meitä."
"Jos et usko minua, voin näyttää sinulle missä he ovat. Se oli alkanut pahentua viime aikoina. Sitä tapahtui yhä useammin. Ehkä oli hyvä että Chris kuoli."
Amelia ei ollut kertonut poliisille aikaisemmin koska hänellä ei ollut todisteita eikä hän halunnut vasikoida. Sitä paitsi, oikea murhaaja oli jo kuollut, Miller oli vain syntipukki.
Milleriä ei tarvinnut kauaa etsiä, hän asui Adelaiden kodittomien suojassa. Kahdeksan siviilipukuista etsivää laitettiin vahtimaan häntä ympäri vuorokauden. Kun Miller tajusi että häntä tarkkailtiin, hän yritti paeta, jolloin hänet pidätettiin. Häntä vastaan ei kuitenkaan ollut yhtään todisteita, vain Amelian lausunto. Ensimmäisten tuntien aikana Miller toistuvasti kielsi tietävänsä mitään tyttöjen surmista. Hän ei myöskään tunnustanut tuntevansa ketään Ameliaa.
Kun hänelle sitten näytettiin kuvia Ameliasta ja Worrellista, Miller yhtäkkiä muistikin tuntevansa heidät. Koska murhaajasta oli luvattu 30,000 dollarin palkkio, Miller sanoi "Ehkä hänellä on puutetta rahasta", kun hänelle kerrottiin Amelian lausunnosta. Kuuden tunnin kuulustelun jälkeen Miller sanoi "Jos selvitän tämän asian, jätetäänkö kaikki muut pois siitä? Ehkä minulla ei ole enää mitään mitä odottaa tulevaisuudelta. Kaipa minä sitten olen sekaantunut tähän. Mistä minun pitäisi aloittaa?"
Miller jatkoi: "Me ajelimme Chrisin kanssa ja otimme tyttöjä kyytiin. Chris jutteli tytöille ja sai heidät autoon ja me veimme heidät ajelulle ja Truroon ja Chris raiskasi ja tappoi heidät. Mutta teidän täytyy uskoa että minulla ei ollut osaa tappamiseen."
Etsivä Lawrie oli sympaattinen ja kertoi ymmärtävänsä miten Miller oli toivottoman rakastunut Worrelliin ja tekisi mitä tahansa tämän hyväksi. Tämä näytti antavan Millerille luottamusta.

Miller pidätettynä.
"No niin, on kolme muutakin," hän sanoi hiljaa. "Minä näytän teille."
Poliisisaattueessa Miller vietiin paikalle josta hän osoitti kolmen muun tytön jäännökset. Ruumiinavauksessa selvisi että heistä viimeinen, Deborah Lamb, oli saatettu haudata elävältä.
---
...jatkuu.



