Saksassa toistakymmentä kuollut teknofestivaaleilla

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4913
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: Saksassa toistakymmentä kuollut teknofestivaaleilla

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Saksalaiset musiikkifestivaalit on ihan parhautta verrattuna suomalaisiin kännäysjuhliin. Jokainen Saksassa edes kerran festivaaleilla käynyt nauraa suomalaisille versioille, jotka ovat noloja kokoontumisleikkejä humalan merkeissä, eikä mitään "kuunnellaan hyvää musiikkia ja pidetään hauskaa", kuten Saksassa. Itse olin festivaaleilla viime vuonna viikonlopun ajan ja koko aikana näin tasan yhden humalaisen, jota ihmiset katsoivat säälien. Kyseiset festivaalit olivat juurikin tekno/alternative/dark music-festivaalit, väkeä oli eri maista ja paljon. Vaikka itse festivaali-alue oli verrattain pieni ja ihmisiä oli runsaasti, kohteliaisuus pidettiin koko ajan mukana. Vaikka musiikkia menikin kuuntelemaan lavan eteen, ei niskassa ollut koko aikaa känninen hikinen mastodontti, joka yrittää samaan aikaan moshata kolmen millin hiuksillaan. Tilaa annettiin ja poistuminen oli helppoa, mikäli olo oli liian ahdistunut tai seistä ei enää jaksanut. Ihmiset olivat ystävällisiä ja vaikka yhteistä kieltä ei välttämättä aina eri kansallisuuksien välillä löytynytkään, pystyttiin kommunikointi hoitamaan jotenkin. Varkaita ei tarvinnut pelätä ja omaisuuttaan vahtia koko ajan. Itseasiassa ihmettelen itsekin, miten kyseinen festivaali saattoi olla pienimuotoinen taivas, mutta en todellakaan valehtele tässä tapauksessa. Suomalaisille festareille en lähtisi enää ikinä, mutta saksalaisille vaikka heti! Edes väkijoukkoja inhoavana ajatus ei hirvitä.

Uutinen tästä onnettomuudesta tavoitti minut vasta eilen illalla kohtalaisen myöhään. Harmittava takaisku, mutta samaan aikaan kuvia selaillessa ei ihmetytä kyllä yhtään. Ihan takuuvarmasti tuolla on joku pahempi mittavirhe sattunut noiden ihmismäärien ja turvamääräysten kanssa, koska tuollaisen väkijoukon juoksuttaminen paikkaan yhden reitin kautta on puhdas järjettömyys. (Verkko)Aidatut festivaalialueet ymmärrän, koska tarvittaessa aitaan voi tehdä reiän tai sen yli kiivetä, mutta tälläisen betonihelvetin oleminen sisääntuloportin luona on järjetöntä, eikä mitään muuta voi kyllä odottaakaan kuin juurikin täydellistä kaaosta. Tämä Love Parade on itselleni tuntematon tapahtuma, mutta miten lipunmyynti toimii? Vai onko sisäänpääsy ilmainen (tuskin?). Jos järjestäjillä on ollut lupa myydä 250 000 ihmiselle ne liput kuten yllä puhutaan, niin mistä loput miljoona ihmistä on paikalle ilmestynyt? Kärkkymään lippuja? Minkä kokoinen tuo Love Parade normaalisti on ollut, yli miljoonanko, kuten joku ylempänä mainitsi? Mikä ihme ajaisi yli miljoonan ihmisen tapahtuman muuttamaan itsensä yhtäkkiä 1/4-kokoiseksi? Hieman veikkaan, että tuo aiemmin mainittu 250 000 on ns. kusetusta, koska en jaksa kenenkään järjestäjän keksivän, että noin suuri tapahtuma muutettaisiin noin pieneksi yhtäkkiä, edes kaupunkivaihdoksen vuoksi. Ja mikäli alueelle olisi mahtunut se 300 000 - 500 000 kuten lähteissä on puhuttu, niin miksi Love Parade olisi valinnut sitä edes tapahtuma-alueekseen?

Lienee pahemman laatuinen tietokatkos ollut järjestäjän, vieraiden ja kaupungin välillä, jos 500 000 - 700 000 ihmistä enemmän kuin mitä tapahtumaan mahtuu, yrittää tunkea sisälle.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.

Jack the Ripper
Adrian Monk
Viestit: 2652
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 2:31 am
Paikkakunta: Helsinki

Re: Saksassa toistakymmentä kuollut teknofestivaaleilla

Viesti Kirjoittaja Jack the Ripper »

^ Ilmainen festivaali.
"Olen pessimisti. Tiedän kaiken turhaksi, mutta todennäköisesti olen taas tässäkin väärässä"
Irma Lam
Sabrina Duncan
Viestit: 363
Liittynyt: To Touko 07, 2009 9:06 pm

Re: Saksassa toistakymmentä kuollut teknofestivaaleilla

Viesti Kirjoittaja Irma Lam »

CHG kirjoitti:
Love Paradella on pitkät perinteet, jokainen haluaa käydä siellä kerran elämässään.
Ei halua.
Joo, ei tosiaan halua.
Irma Lam
Sabrina Duncan
Viestit: 363
Liittynyt: To Touko 07, 2009 9:06 pm

Re: Saksassa toistakymmentä kuollut teknofestivaaleilla

Viesti Kirjoittaja Irma Lam »

ns_ kirjoitti:Irma Lam taitaa olla näuitä jotka käsittävät teknoksi 90-luvun eurodancen.
Niin taitaa ja tottapuhuen en paskaakaan välitä, mitä teknoa on. Se siitä.
Avatar
Sajaki
Jack Bauer
Viestit: 987
Liittynyt: Pe Maalis 19, 2010 8:53 pm
Paikkakunta: Left-hand path

Re: Saksassa toistakymmentä kuollut teknofestivaaleilla

Viesti Kirjoittaja Sajaki »

20. uhri on kuollut sairaalassa.

Aamulehti tietää kertoa myös:
Love Parade -festivaaleilla loukkaantui uusimpien tietojen mukaan 511 ihmistä. Tuorein luku sisältää myös alkoholin ja huumeiden yliannostuksen vuoksi sairaalahoitoa tarvinneet.

Loukkaantuneista nelisenkymmentä on vielä sairaalassa.
"Karkea kysymys koko kriminaalipolitiikan historian ajan on ollut, onko rikoksiin syyllistynyt (tai muuten poikkeava) henkilö paha vai hullu."
Yökiitäjä
Frank Drebin
Viestit: 394
Liittynyt: To Maalis 29, 2007 7:22 am
Paikkakunta: Kallio

Re: Saksassa toistakymmentä kuollut teknofestivaaleilla

Viesti Kirjoittaja Yökiitäjä »

VoDKa kirjoitti:Tämä Love Parade on itselleni tuntematon tapahtuma, mutta miten lipunmyynti toimii? Vai onko sisäänpääsy ilmainen (tuskin?). Jos järjestäjillä on ollut lupa myydä 250 000 ihmiselle ne liput kuten yllä puhutaan, niin mistä loput miljoona ihmistä on paikalle ilmestynyt? Kärkkymään lippuja? Minkä kokoinen tuo Love Parade normaalisti on ollut, yli miljoonanko, kuten joku ylempänä mainitsi?.
Kyseessä on alunperin Berliinissä järjestettävä ilmainen karnevaalihenkinen tapahtuma. Rekkojen lavoille rakennetut sound systeemit ajavat puiston läpi kävelyvauhtia ihmisten bilettäessä ympärillä. Uutiskuvissakin näkyy pari noista jonossa ajavista rekoista. Päivätapahtuma paisui todellakin noin miljoonan ihmisen kokoiseksi. Musiikillinen anti on pääosin maksullisilla klubeilla illalla ja yöllä. En oikein käsitä miten tällainen konsepti on voitu järjestää suljetulla alueella, missä ihmiset eivät pääse edes kunnolla liikkumaan.

Massiivinen ilmaistapahtuma aiheutti kaupungille melkoiset kustannukset, joten muutama vuosi sitten Berliinin kaupunki ei antanut enää lupaa sen järjestämiseen. Kävijät toki käyttävät palveluita ja tuovat sitä kautta rahaa, mutta mm. siivous ja jätehuolto jäävät kaupungin hoidettavaksi. Nykyisin Love Paradea on kierrätetty kaupungista toiseen eri vuosina, sen mukaan kuka on halukas ottamaan sen järjestelyt hoitaakseen. Kyse on pitkälti siitä että jokin kaupunki muuttuu viikonlopun ajaksi karnevaalialueeksi ja keskustaan tulevien ihmisten määrää on pystyttävä rajoittamaan.

Itse en ole LP:ssa käynyt, mutta monet kaverini kyllä. Satunnainen kävijä juuttuu todennäköisesti loputtomaan tungokseen jonnekin kaduille eikä näe paljon mitään. Kokeneemmat kävijät taas ovat kehuneet illan klubitarjontaa silloin kun tapahtuma oli Berliinissä.
Täysi Purenta
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1481
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2010 11:05 am

Re: Saksassa toistakymmentä kuollut teknofestivaaleilla

Viesti Kirjoittaja Täysi Purenta »

Joku lehti väitti eilen, että viime vuonna tapahtuma oli peruttu juuri siitä syystä ettei järjestäjäksi lupautunut pikkukaupunki pystynytkään järjestämään kyllin turvallista paikkaa. Berliinissähän nuo massatapahtumat ovat olleet rajattomilla alueilla joissa puiston reunan tullessa vastaan väki on siirtynyt kaduille ja parkkipaikoille joraamaan. Eli tila ei ole loppunut kesken missään vaiheessa. Musiikki vain ehkä jää kauemmas.
Nyt sitten tämä kaupunki halusi järjestää, vaikkei tilaa tai resursseja ollut. Surkea juttu. Sama lehti (Iltiksen nettiversio?) väitti että sisäänpääsy olisi suljettu tuon tuubin väärästä päästä, mutta tieto ei olisi mennyt eteenpäin. Eli väki olisi tunkenut yhä sisään vaikka jo paikallaolijat eivät päässeet eteenpäin.
Tosi inhottava juttu. En tiedä, jo maalaisjärkikin sanoo, että sisäänpääsypisteitä pitäisi olla ainakin tusina ja että väkijoukkoa pitäisi yrittää hallinnoida jo ennen mitään tuollaista pullonkaulaa. Odotan mielenkiinnolla mitkä näistä alun tiedosta pitävät paikkaansa ja mitä kaikkea tuolla oikeasti on järjestäjien taholta mokattu.
Solmu
Adrian Monk
Viestit: 2521
Liittynyt: Ti Heinä 22, 2008 2:19 pm

Re: Saksassa toistakymmentä kuollut teknofestivaaleilla

Viesti Kirjoittaja Solmu »

Teknofestivaalin järjestäjä syyttää poliisia turmasta
27.7.2010 15:24

Festivaalijohtaja Rainer Schaller syyttää poliisia ontuvista järjestelyistä 20 ihmisen kuolemaan johtaneessa Love Paradessa. Hänen mukaansa poliisi antoi kävijöille "turmiollisia ohjeita".

Schaller arvostelee erityisesti Duisburgin poliisin johtoa päätöksestä avata kaikki sulut tunnelin edustalla. Näin ollen liian suuri ihmisjoukko pääsi 120-metriseen kapeaan tunneliin.

Duisburgin poliisi jyrähti nopeasti Schallerin syytöksiin. "Tietenkin Schaller haluaa pelastaa oman nahkansa. – – Tutkijoiden pitäisi selvittää, oliko sulkujen avaaminen järjestäjän toive", poliisin tiedottaja Ramon van der Maart sanoi uutiskanava WDR:lle.

"Poliisiin kohdistetut syytökset ovat röyhkeitä. Hän kutsui 500 000 ihmistä, hyväksytti kaupungilla suunnitelman 250 000 ihmiselle ja juhli itse avoimesti [lauantaina] keskipäivällä yli miljoonaa kävijää", jyrähti poliisien ammattijärjestön Nordrhein-Westfalenin piiri.

Myös tapahtumia tutkiva Kölnin poliisi piti festivaalijärjestäjän lausuntoja hätiköityinä.

Saksalaislehti Kölnische Rundschaun mukaan viimeinen päätös festivaalin järjestämisestä tehtiin vasta viime hetkillä. Lehden mukaan Duisburgin pormestari Adolf Sauerland hyväksyi lopullisen turvallisuussuunnitelman festivaalipäivän aamuna.

KR:n mukaan turvajärjestelyistä kiisteltiin vielä edellisenä päivänä, ja pelastusviranomaiset sekä poliisi epäilivät Duisburgin edellytyksiä järjestää jättimäinen musiikkifestivaali.

"Järjestäjillä ei kuitenkaan ollut muuta mahdollisuutta kuin pyrkiä yhteisymmärrykseen ja tehdä päätös, koska tuhannet festivaalivieraat olivat jo saapuneet kaupunkiin", KR:n haastattelema virkailija kertoo.

Uutistoimisto DDP:n mukaan virallisista dokumenteista käy ilmi, että päätös tapahtuman järjestämisestä saatettiin tehdä epärealistisin odotuksin. Esimerkiksi evakuointisuunnitelma oli laadittu ainoastaan 250 000 ihmiselle.

Teknofestivaaleille arvioidaan saapuneen ainakin 700 000 kävijää – joidenkin arvioiden mukaan jopa miljoona.
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Tek ... 75?ref=rss
"Yöperho on koteloitunut"
Avatar
Sajaki
Jack Bauer
Viestit: 987
Liittynyt: Pe Maalis 19, 2010 8:53 pm
Paikkakunta: Left-hand path

Re: Saksassa toistakymmentä kuollut teknofestivaaleilla

Viesti Kirjoittaja Sajaki »

Uhriluku noussut 21:een.
"Karkea kysymys koko kriminaalipolitiikan historian ajan on ollut, onko rikoksiin syyllistynyt (tai muuten poikkeava) henkilö paha vai hullu."
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Saksassa toistakymmentä kuollut teknofestivaaleilla

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Jälkeenpäin on epäilty/paljastettu, että tuo liki 1.5 milj väkimäärä olisi fyysinen mahdottomuus ja luku paisutettu tarkoituksella. Julkisen ja yksityisen liikenteen kapasiteettiin ja kaupungin kokoon perustuva arvio päätyy vajaaseen puoleen miljoonaan. Kuvia ja videoita alueelta runsaasti(näytti myös dokumentti katastrofista olevan saatavilla, tasosta ei tietoa).
Lähde(määrät):derwesten.de

Lopulliseksi uhriluvuksi jäi tosiaan tuo 21 kuollutta, lähes kaikki paikanpäällä tukehtumalla.
Lisäksi loukkaantuneita tämä rakkauden nimiin järkätty festari poiki reilut 500. "Saldoon" sisältyy myös se, että poliitikot, yleisö, viranomaiset ja järjestäjät syyttelivät toinen toisiaan, eikä ketään tuomittu mistään. Ainoa positiivinen asia, minkä tragedia synnytti on se, ettei tätä roskaus&saastefestiä enää järjestetä.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17149
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Saksassa toistakymmentä kuollut teknofestivaaleilla

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Love Parade -kuolemien oikeuskäsittely päättyi tuomiotta Saksassa – 21 ihmistä kuoli teknofestivaalilla 10 vuotta sitten

Oikeudenkäynti venyi lopulta koronaviruksen takia niin, että syytteet olisivat ehtineet vanhentua.

Saksassa oikeudenkäynti Love Parade -tapahtuman järjestäjiä vastaan on päättynyt ilman tuomiota. Duisburgissa toimivan tuomioistuimen tuomareiden mukaan oikeudenkäyntiä on mahdotonta toteuttaa koronavirusrajoitusten takia ennen kuin syytteet vanhentuvat.

21 ihmistä kuoli ja yli 650 loukkaantui Duisburgissa vuonna 2010 järjestetyssä Love Parade -tapahtumassa, kun alueelle johtavassa alikulkutunnelissa puhkesi paniikki. Festivaalille on arvioitu osallistuneen satojatuhansia ihmisiä, ja alueella oli vain yksi sisääntulo- ja poistumisväylä.

Tapauksessa oli syytettynä vielä kolme tapahtuman järjestäneen yrityksen työntekijää. Oikeudenkäynti seitsemää muuta syytettyä vastaan keskeytettiin jo helmikuussa 2019.

Alun perin syytteessä oli siis yhteensä kymmenen tapahtumayrityksen ja Duisburgin kaupungin työntekijää. Saksalainen yleisradioyhtiö WDR kertoo, että oikeuden mukaan syytettyjä koskee edelleen syyttömyysolettama, koska oikeudenkäynnissä ei ehditty ottaa kantaa heidän mahdolliseen syyllisyyteensä.
YLE
4.5.2020 klo 14.00
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Vastaa Viestiin