Hätäkeskus löi luurin korvaan

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Bias
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1354
Liittynyt: Su Heinä 19, 2009 1:04 pm

Re: Hätäkeskus löi luurin korvaan

Viesti Kirjoittaja Bias »

Ei liity suoranaisesti häkeen, mutta heidän "jatkeensa", ambulanssien toimintaan. Olin aiemmin töissä baarimikkona, ja eräs asiakas tilasi taksin. Hän oli vakiasiakkaita, noin nätisti sanottuna. Toisin sanoen tottunut käyttämään alkoholia. Mies joi pari viskiä, mutta kun taksi tuli, miehen jalat eivät kantaneet yhtään. Siis todellakaan ei yhtään, vaan kun kaksi miestä häntä auttoi, jalat raahautuivat perässä. Taksi ei uskaltanut häntä kyytiin ottaa, ja asiakkaan kanssa jutellessa selvisi, että mies on ihan kuutamolla. Päätin, että nyt on kyse jostain muusta kuin viinasta, ja soitin häken kautta ambulanssin.

Ambulanssi tuli ja kaksi naispuolista henkilöä oli siinä työvuorossa. Ensimmäiseksi tulivat kysymään minulta tilannekatsausta ja sitten haukkuivat minut turhasta hälytyksestä. Kuulema, jos mies juo viskiä, ei ole ihme, että jalat ei kanna (baarimikkona en tietenkään voi erottaa ja tunnistaa ihmisen humalatilasta johtuvia ongelmia...). Väitin kiven kovaan, että kyseiseen mieheen ei kaksi viskiä vaikuta näkyvästi. Sanoivat katsovansa pulssin, kun ovat sinne saakka tulleet, ja sitten saisin soittaa uudestaan taksin. Äänensävyt ja se tyyli, millä minulle puhuttiin olivat todella alentuvia ja ilkeitä.

Parin minuutin päästä oli ääni kellossa muuttunut, ja miehelle laitettiin tippa ja vietiin kiireen vilkkaa ambulanssiin ja sairaalaan. Myöhemmin kyseinen asiakas kävi kiittelemässä, olikin ollut aivoverenkierron häiriö kyseessä tai jotain vastaavaa, ja oli kuulema ollut noin puolesta tunnista kiinni, kuoleeko vai ei.

Ennakkoluulot ja -asenteet ovat todellakin kovin usein pielessä.
Ei ole syyttömiä. On vain huonosti kuulusteltuja.
Josif Stalin
dmm
Neuvoja-Jack
Viestit: 547
Liittynyt: La Helmi 14, 2009 6:19 pm

Re: Hätäkeskus löi luurin korvaan

Viesti Kirjoittaja dmm »

Jatkan vähän samaa aihetta... Kaveri kaatui kännipäissään erään ravintolan edessä, löi päänsä rajusti katuun, ja jäi siihen makaamaan. Kun kyselin kaverin tilaa, näin että vasemmasta korvasta tuli verta ja mies oli muutenkin sen oloinen, kännistä huolimatta, ettei todellakaan kaikki ole okei. Joku ehtikin jo soittaa ambulanssin, jota odoteltiin aika kauan.

Kun ambulanssi tuli, kaksi mieshoitajaa pohtivat tilannetta ja olivat kahden vaiheilla, pitäisikö mies laittaa kävelemään kotiin minun kanssa vai viedä ensiapuun. Kieltäydyin viemästä kaveria kotiin, mies pysyi hädin tuskin pystyssä ja tiesin, ettei kyse ollut vain humalan aiheuttamasta sekavuudesta. Lopulta suostuivat viemään ensiapuun. Seuraavana päivänä kaveri sai sairaalassa aivoverenvuodon, ja lääkärin mukaan oli ihme, että selvisi... kotona ollessa ei olisi kuulemma ollut mitään mahdollisuutta selvitä vaikka ambulanssi olisi tullut kiireellä.

Tähän kun lisään palvelutalossa nähdyt jutut, kuinka ambulanssien henkilökunta käyttäytyy kun kyse on monisairaista päälle kasikymppisistä... ensiapuun vienti on välillä hirveän kiistelyn takana aivan kuin hoitohenkilökunta ihan huvikseen soittelisi ihmisille apua. Periaattessa tekisi joskus mieli soitella perään ja kysyä, että mitenkäs se homma menikään kun kuulee diagnoosin omaisilta tai huomaa, että ensiavusta on siirretty vuodeosastolle pariksi viikoksi hoitoon... käytännössä vain harmittaa kun tietää, ettei ole ensimmäinen eikä takuulla viimeinen kerta kun moista ylimielistä ja vähättelevää asennetta näkee.
"Kyllä me muuten oltaisiin tultu osoittamaan mieltä ja näyttämään kaapin paikka mutta kun satoi ja oli kylmä, ja äidin leipomat pullat oli juuri uunissa"
nuusku-nella
Adrian Monk
Viestit: 2745
Liittynyt: Pe Elo 06, 2010 9:14 pm
Paikkakunta: Etelämpi suomi

Re: Hätäkeskus löi luurin korvaan

Viesti Kirjoittaja nuusku-nella »

^ Se on kyllä hirveää jos apua ei saa kun sitä tarvitsee.

Omat kokemukset ovat ihan hyviä, muutamalle perheenjäsenelle olen ambulanssia soittanut, lähinnä sydänvaivoihin, ja aina apu on lähetetty vaikka joka kerta avun tarvitsija on ollut tajuissaan ja kykenevä itsekin puhumaan jne. Pari kertaa on ollut väärä hälytys ja pari kertaa on viety pillit soiden.

Toisaalta olen itse sitten kuunnellut vierestä tämmösiä häken "unelma-asiakkaita", eräänkin kerran tuttaville tuli ryppy parisuhteeseen kesken illan ja nainen ilmoitti ettei haluakaan lasta vaan tekee abortin ja mies soitti sitten hätänumeroon kysyäkseen onko abortin takaraja 10 vai 12 viikkoa. Riita jatkui ja mies soitti uudestaan hätänumeroon huutaen että "lähettäkää poliisit, toi ämmä uhkaa tappaa mun lapsen", sieltä oli jo muutama partio laitettu matkaan ennen kuin selvisi että "se ämmä" olikin kertonut haluavansa tehdä abortin sen sijaan että olisi juuri sillä hetkellä uhannut kenenkään henkeä.

Jos hätä ei ole ihan akuutti ja sairaala on suhteellisen lähellä niin pääseehän sinne muullakin kyydillä kuin ambulanssilla, suosittelenkin sitä sen sijaan että jää puhelimeen jankkaamaan että tarvitaanko apua vai ei.
dmm
Neuvoja-Jack
Viestit: 547
Liittynyt: La Helmi 14, 2009 6:19 pm

Re: Hätäkeskus löi luurin korvaan

Viesti Kirjoittaja dmm »

nuusku-nella kirjoitti:^ Se on kyllä hirveää jos apua ei saa kun sitä tarvitsee.

Niinpä, kun kyse on jotenkin sydämeen liittyvistä oireista, paikalla on ambulanssin lisäksi lääkäri ja muuta väkeä yllin kyllin. Hyvä toki näinkin... Ja toki itselläkin valtaosa kokemuksista hyviä mutta kuten yleensäkin palvelussa tai sen puutteessa, huonot seikat jää paremmin mieleen.
"Kyllä me muuten oltaisiin tultu osoittamaan mieltä ja näyttämään kaapin paikka mutta kun satoi ja oli kylmä, ja äidin leipomat pullat oli juuri uunissa"
Niinuski
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 115
Liittynyt: Ti Helmi 09, 2010 2:19 pm

Re: Hätäkeskus löi luurin korvaan

Viesti Kirjoittaja Niinuski »

Joo, eipä meinanneet miulle lanssia laittaa vaikka paniikkikohtauksen takia hyperventiloin ja pyörryin. Ilmeisesti aattelivat, et kännissä on kuitenkin eikä mistään vakavasta kyse ole. Tunti siinä meni ja toinen soitto, sit tuli lanssi. Juttelulla saivat rauhottumaan ja kotio laittoivat. Eihän siinä. Psykis tosin sano kun asiasta kuuli, et miut ois pitänyt viiä sairaalaan ja selvittää mistä kohtaus/pyörtyminen johtu.
matlockb
Michael Knight
Viestit: 4476
Liittynyt: Ma Maalis 29, 2010 6:17 am

Re: Hätäkeskus löi luurin korvaan

Viesti Kirjoittaja matlockb »

Olen tästä jo toisessa ketjussa kirjoittanut muistaakseni, mutta edelleen itseäni kalvaa eräs ikävä asia missä apua tarvinnut ei apua saanut. Heräsin yöllä 1-2 aikaan siihen että puhelin soi ja kirosin jo luuria nostaessa että mitähän nyt, no känninen naapurini soitti ja pian hän kuitenkin selvitti että kyse on siitä että hän on käymässä yhteisen tuttavamme Aimon,61v. (nimi keksitty) luona ja kertoi että Aimo on tosi kipeä eikä pääse liikkumaan kunnolla. Ihmetykseltäni sain kysyttyä että miksi et soita häkeen niin vastaus oli että sinne on soitettu monesti mutta eivät suostu lähettämään ambulanssia, kyselin tilanteen tarkkaan ja sitten pyynnön mukaisesti soitin itse häkeen ja sieltä kerrottiin että Aimo ei apua halua, uusi puhelu Aimolle ja kaverille ja kerroin mitä häke sanoi ja sain Aimonkin puhelimeen joka tuskin kykeni puhumaan. Sitten soittivat uudestaan ambulanssin, ja ambulanssihenkilökunta vain vilkaisi että selvä tapaus, kännissä oot ja kielsivät turhaan soittelemasta, no sitten Aimo meni taksilla sairaalaan, tuolloin ei mistään vakavasta ollut kyse mutta tuosta jutusta pari kuukautta niin samanlainen kohtaus iski, ei päässyt ilmeisesti liikkumaan ilman apua ja yksin kotona ja Aimo (nimi keksitty!) löytyi myöhemmin kuolleena eteisestään. Mahtaa olla ambulanssimiehet kiitollisia kun ei tarvi tätä miestä enää "turhaan" mennä katsomaan..
nuusku-nella
Adrian Monk
Viestit: 2745
Liittynyt: Pe Elo 06, 2010 9:14 pm
Paikkakunta: Etelämpi suomi

Re: Hätäkeskus löi luurin korvaan

Viesti Kirjoittaja nuusku-nella »

matlockb kirjoitti:Olen tästä jo toisessa ketjussa kirjoittanut muistaakseni, mutta edelleen itseäni kalvaa eräs ikävä asia missä apua tarvinnut ei apua saanut. Heräsin yöllä 1-2 aikaan siihen että puhelin soi ja kirosin jo luuria nostaessa että mitähän nyt, no känninen naapurini soitti ja pian hän kuitenkin selvitti että kyse on siitä että hän on käymässä yhteisen tuttavamme Aimon,61v. (nimi keksitty) luona ja kertoi että Aimo on tosi kipeä eikä pääse liikkumaan kunnolla. Ihmetykseltäni sain kysyttyä että miksi et soita häkeen niin vastaus oli että sinne on soitettu monesti mutta eivät suostu lähettämään ambulanssia, kyselin tilanteen tarkkaan ja sitten pyynnön mukaisesti soitin itse häkeen ja sieltä kerrottiin että Aimo ei apua halua, uusi puhelu Aimolle ja kaverille ja kerroin mitä häke sanoi ja sain Aimonkin puhelimeen joka tuskin kykeni puhumaan. Sitten soittivat uudestaan ambulanssin, ja ambulanssihenkilökunta vain vilkaisi että selvä tapaus, kännissä oot ja kielsivät turhaan soittelemasta, no sitten Aimo meni taksilla sairaalaan, tuolloin ei mistään vakavasta ollut kyse mutta tuosta jutusta pari kuukautta niin samanlainen kohtaus iski, ei päässyt ilmeisesti liikkumaan ilman apua ja yksin kotona ja Aimo (nimi keksitty!) löytyi myöhemmin kuolleena eteisestään. Mahtaa olla ambulanssimiehet kiitollisia kun ei tarvi tätä miestä enää "turhaan" mennä katsomaan..
Tällaiset on todella hirveitä tapauksia. Niitä ei saisi tulla ja piste! Kerran olen ollut paikalla odottelemassa apua kun häke toikkaroi osoitteen kanssa ja ensimmäinen ambulanssi lähti ihan väärään suuntaan. Kun se lopulta puhelussa kävi ilmi että olimmekin ihan toisessa kunnassa niin häketyöntekijä alkoi arpomaan että laittaako paikalle kokonaan uuden auton vai joudummeko odottamaan että se 15 min väärään suuntaan ajanut auto ehtii paikalle. Hetken aikaa luoksemme oli sitten tulossa kaksi autoa ja hetken päästä taas ei ketään kun eivät osanneet päättää kumpi auto tulee paikalle. Tilanne päättyi onnellisesti mutta opetti kyllä tekemään selväksi sen mistä soittaa.
piippis
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 109
Liittynyt: Ma Huhti 05, 2010 12:07 pm

Re: Hätäkeskus löi luurin korvaan

Viesti Kirjoittaja piippis »

No niin. Sairaankuljetuksen tehtävä ei ole kuljettaa humalaisia, ellei heillä ole joku muukin syy kyytiin kuin ei-hengenvaarallinen humalatila. Se on poliisin heiniä, eikä ihan millään ykkösprioriteetilla sielläkään.
matlockb
Michael Knight
Viestit: 4476
Liittynyt: Ma Maalis 29, 2010 6:17 am

Re: Hätäkeskus löi luurin korvaan

Viesti Kirjoittaja matlockb »

piippis kirjoitti:No niin. Sairaankuljetuksen tehtävä ei ole kuljettaa humalaisia, ellei heillä ole joku muukin syy kyytiin kuin ei-hengenvaarallinen humalatila. Se on poliisin heiniä, eikä ihan millään ykkösprioriteetilla sielläkään.
Et tainnut oikein ymmärtää? Nimenomaan kyse mainitsemassani tapauksessa oli siitä että henkilöllä oli vakava fyysinen sairaus jonka vuoksi tarvitsi sairaalahoitoa!
hmm
Scooby-Doo
Viestit: 21
Liittynyt: To Marras 08, 2007 2:17 pm
Paikkakunta: Nummela

Re: Hätäkeskus löi luurin korvaan

Viesti Kirjoittaja hmm »

http://hatakeskus.blogspot.com/ tuolta voi lukea sitten sitä toista näkökulmaa tähän keskusteluun.
VPY
Martin Riggs
Viestit: 609
Liittynyt: Ke Huhti 13, 2011 9:33 pm

Re: Hätäkeskus löi luurin korvaan

Viesti Kirjoittaja VPY »

hmm kirjoitti:http://hatakeskus.blogspot.com/ tuolta voi lukea sitten sitä toista näkökulmaa tähän keskusteluun.
Ettei vain bloginpitäjä olisi tämä henkilö?:
Kuva
corppi
Olivia Benson
Viestit: 729
Liittynyt: To Tammi 20, 2011 8:14 pm

Re: Hätäkeskus löi luurin korvaan

Viesti Kirjoittaja corppi »

Ambulansseissa on vielä toistaiseksi niin kovin vaihtelevan tasoisella koulutuksella olevaa henkilöstöä töissä,että varmasti joskus virheitä potilaiden tilanarviossa tapahtuu...Koulutuksena voipi olla palomies,lähihoitaja,lääkintävahtimestari,sairaanhoitaja,ensihoitaja...Uusi terveydenhuoltolaki ja siihen sisällytetty asetus sairaankuljetuksesta ja ensihoidosta tarkentaa ainakin omasta mielestäni kohtuullisen hyvin näitä koulutus ja ammattitaitovaatimuksia,joten ehkä nämä virheet tulevaisuudessa vähenevät...? Väittäisin kuitenkin(oman opinnäytetyöni pohjalta),että ensihoidossa tapahtuu vähiten ns.potilasvahinkoihin johtavia virheitä...Virheitä kuitenkin aina tapahtuu ja se on ihan inhimillistä,niin niitä tapahtuu kaupan kassallakin ja sille vuosikausia leikanneelle kirurgillekin...

Suurimmassa osassa suomenmaata alkaa jo olemaan sairaahoitopiireillä kohtuullisen hyvät kirjalliset ohjeet sairaalan ulkopuoliseen ensihoitoon. Näissä ohjeissa(ainakin täällä omalla alueella)on ihan selkeästi kirjattuna kriteerit millä potilaan voi jättää kuljettamatta ja epäselvissä tapauksissa sitten soitellaan tohtorille ja kysytään neuvoa...

Aina ambulanssia ei kuitenkaan tarvita,eikä kansalaisen vaivakaan aina ole sellainen,että päivystykseen tarvitsee lähteä...Ihmiset on nykyään nin saakelin uusavuttomia,että ei sitä voi edes käsittää mmiten ne tästä elämästä selviää,kun ei normaalista oksennustaudista tai kuumeesta selvitä ilman ambulanssia(enkä nyt tarkoita niitä mummoja ja pappoja,vaan nuoria aikuisia jotka ovat ensihoidossa hyvinkin kasvava asiakasryhmä)
Bias
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1354
Liittynyt: Su Heinä 19, 2009 1:04 pm

Re: Hätäkeskus löi luurin korvaan

Viesti Kirjoittaja Bias »

piippis kirjoitti:No niin. Sairaankuljetuksen tehtävä ei ole kuljettaa humalaisia, ellei heillä ole joku muukin syy kyytiin kuin ei-hengenvaarallinen humalatila. Se on poliisin heiniä, eikä ihan millään ykkösprioriteetilla sielläkään.
Sairaankuljetuksen tehtävä on kuitenkin ottaa selvää, onko kyse humalasta vai sairaskohtauksesta. Esim. tuossa tapauksessa josta kerroin, olisi sairaankuljettaja voinut luottaa baarimikon arvioon edes sen verran, että tutkii ennen kuin käy haukkumassa. Baarimikko kuitenkin työkseen katselee niitä humalaisia, ja aika pian tulee kyllä näppituntuma, mikä on viinan aiheuttamaa sekavuutta tai oireilua, mikä selvästikään ei ole.
Ei ole syyttömiä. On vain huonosti kuulusteltuja.
Josif Stalin
dmm
Neuvoja-Jack
Viestit: 547
Liittynyt: La Helmi 14, 2009 6:19 pm

Re: Hätäkeskus löi luurin korvaan

Viesti Kirjoittaja dmm »

corppi kirjoitti:Ambulansseissa on vielä toistaiseksi niin kovin vaihtelevan tasoisella koulutuksella olevaa henkilöstöä töissä,että varmasti joskus virheitä potilaiden tilanarviossa tapahtuu...Koulutuksena voipi olla palomies,lähihoitaja,lääkintävahtimestari,sairaanhoitaja,ensihoitaja...Uusi terveydenhuoltolaki ja siihen sisällytetty asetus sairaankuljetuksesta ja ensihoidosta tarkentaa ainakin omasta mielestäni kohtuullisen hyvin näitä koulutus ja ammattitaitovaatimuksia,joten ehkä nämä virheet tulevaisuudessa vähenevät...? Väittäisin kuitenkin(oman opinnäytetyöni pohjalta),että ensihoidossa tapahtuu vähiten ns.potilasvahinkoihin johtavia virheitä...Virheitä kuitenkin aina tapahtuu ja se on ihan inhimillistä,niin niitä tapahtuu kaupan kassallakin ja sille vuosikausia leikanneelle kirurgillekin...

Suurimmassa osassa suomenmaata alkaa jo olemaan sairaahoitopiireillä kohtuullisen hyvät kirjalliset ohjeet sairaalan ulkopuoliseen ensihoitoon. Näissä ohjeissa(ainakin täällä omalla alueella)on ihan selkeästi kirjattuna kriteerit millä potilaan voi jättää kuljettamatta ja epäselvissä tapauksissa sitten soitellaan tohtorille ja kysytään neuvoa...

Aina ambulanssia ei kuitenkaan tarvita,eikä kansalaisen vaivakaan aina ole sellainen,että päivystykseen tarvitsee lähteä...Ihmiset on nykyään nin saakelin uusavuttomia,että ei sitä voi edes käsittää mmiten ne tästä elämästä selviää,kun ei normaalista oksennustaudista tai kuumeesta selvitä ilman ambulanssia(enkä nyt tarkoita niitä mummoja ja pappoja,vaan nuoria aikuisia jotka ovat ensihoidossa hyvinkin kasvava asiakasryhmä)
Ihan pätevää tekstiä. Tosin jos kaupan kassalla tapahtuu virheitä, vaihdan joko kauppaa tai ainakaan en mene samalle kassahenkilölle, jos vain mahdollista. Mitenkäs valitset hädän sattuessa, että se sama lanssikuski, joka viimeksi pyyteli kollegan puhelinnumeroa tai kehui säärten kauneutta kun olisi pitänyt tehdä töitä, ei tulisikaan tällä kertaa paikalle? Minusta on aivan samantekevää, miten lanssien henkilökunta käyttäytyy siviilissä tai vaikka silloin kun ei olla työkeikalla mutta on se nyt ihme, ettei osata käyttäytyä tilanteessa, jossa se ammattitaito pitäisi käytännössä osoittaa... ei ulkopuolisten tai tilastojen takia vaan siksi, että se henkilö, jota ollaan auttamassa ei pysty itse itseään auttamaan. Joka turvaa pahimmillaan henkensä ammattilaisten käsiin. Huumorilla ja vitseillä on paikkansa, todellakin, ja rankka työ vaatii rankat huvit... vaikka sitten keikkojen välissä mutta jotain rajaa.

Ihan mielenkiinnosta myös kysyn, onko se potilasvahinko, jos ei oteta ketään kyytiin olipa syy mikä tahansa... eli mistä alkaa ja mihin loppuu se aika kun tilastot näyttävät jotain tapahtuneen?
"Kyllä me muuten oltaisiin tultu osoittamaan mieltä ja näyttämään kaapin paikka mutta kun satoi ja oli kylmä, ja äidin leipomat pullat oli juuri uunissa"
corppi
Olivia Benson
Viestit: 729
Liittynyt: To Tammi 20, 2011 8:14 pm

Re: Hätäkeskus löi luurin korvaan

Viesti Kirjoittaja corppi »

dmm kirjoitti:
corppi kirjoitti:Ambulansseissa on vielä toistaiseksi niin kovin vaihtelevan tasoisella koulutuksella olevaa henkilöstöä töissä,että varmasti joskus virheitä potilaiden tilanarviossa tapahtuu...Koulutuksena voipi olla palomies,lähihoitaja,lääkintävahtimestari,sairaanhoitaja,ensihoitaja...Uusi terveydenhuoltolaki ja siihen sisällytetty asetus sairaankuljetuksesta ja ensihoidosta tarkentaa ainakin omasta mielestäni kohtuullisen hyvin näitä koulutus ja ammattitaitovaatimuksia,joten ehkä nämä virheet tulevaisuudessa vähenevät...? Väittäisin kuitenkin(oman opinnäytetyöni pohjalta),että ensihoidossa tapahtuu vähiten ns.potilasvahinkoihin johtavia virheitä...Virheitä kuitenkin aina tapahtuu ja se on ihan inhimillistä,niin niitä tapahtuu kaupan kassallakin ja sille vuosikausia leikanneelle kirurgillekin...

Suurimmassa osassa suomenmaata alkaa jo olemaan sairaahoitopiireillä kohtuullisen hyvät kirjalliset ohjeet sairaalan ulkopuoliseen ensihoitoon. Näissä ohjeissa(ainakin täällä omalla alueella)on ihan selkeästi kirjattuna kriteerit millä potilaan voi jättää kuljettamatta ja epäselvissä tapauksissa sitten soitellaan tohtorille ja kysytään neuvoa...

Aina ambulanssia ei kuitenkaan tarvita,eikä kansalaisen vaivakaan aina ole sellainen,että päivystykseen tarvitsee lähteä...Ihmiset on nykyään nin saakelin uusavuttomia,että ei sitä voi edes käsittää mmiten ne tästä elämästä selviää,kun ei normaalista oksennustaudista tai kuumeesta selvitä ilman ambulanssia(enkä nyt tarkoita niitä mummoja ja pappoja,vaan nuoria aikuisia jotka ovat ensihoidossa hyvinkin kasvava asiakasryhmä)
Ihan pätevää tekstiä. Tosin jos kaupan kassalla tapahtuu virheitä, vaihdan joko kauppaa tai ainakaan en mene samalle kassahenkilölle, jos vain mahdollista. Mitenkäs valitset hädän sattuessa, että se sama lanssikuski, joka viimeksi pyyteli kollegan puhelinnumeroa tai kehui säärten kauneutta kun olisi pitänyt tehdä töitä, ei tulisikaan tällä kertaa paikalle? Minusta on aivan samantekevää, miten lanssien henkilökunta käyttäytyy siviilissä tai vaikka silloin kun ei olla työkeikalla mutta on se nyt ihme, ettei osata käyttäytyä tilanteessa, jossa se ammattitaito pitäisi käytännössä osoittaa... ei ulkopuolisten tai tilastojen takia vaan siksi, että se henkilö, jota ollaan auttamassa ei pysty itse itseään auttamaan. Joka turvaa pahimmillaan henkensä ammattilaisten käsiin. Huumorilla ja vitseillä on paikkansa, todellakin, ja rankka työ vaatii rankat huvit... vaikka sitten keikkojen välissä mutta jotain rajaa.

Ihan mielenkiinnosta myös kysyn, onko se potilasvahinko, jos ei oteta ketään kyytiin olipa syy mikä tahansa... eli mistä alkaa ja mihin loppuu se aika kun tilastot näyttävät jotain tapahtuneen?

No,joo..Meitä on joka junaan ja vielä pysäkeillekin riittää porukkaa...

Se ettei ketään oteta kyytiin oli vaiva mikä tahansa on tyhmyyttä ja ammattitaidottomuutta,joka lopulta johtaa potilasvahinkoon.

Omassa opinnäytetyössä keskityin enempi noihin ensihoidossa tehtäviin hoitoihin/temppuihin ja niissä tapahtuviin virheisiin ja potilasvahinkoihin...
Vastaa Viestiin