- Tappelussa käytettiin työvälineinä muun muassa käsilaukkuja ja korkokenkiä. Myös väliin menneet miehet saivat osumia. Osa iskuista osui päähän. Korkokenkää voisi luonnehtia vaaralliseksi teräaseeksi, Juurinen toteaa.
Komisario Juha Juurinen Vantaan rikospoliisista kertoo, että riita sai alkunsa siiderin tapaturmaisesta läikähtämisestä ravintola Topparissa Myyrmäen asemalla.
- Sisällä ravintolassa ei vielä tapahtunut mitään, mutta toinen tyttöporukka jäi ravintolan sulkeuduttua ulos odottamaan juomaa läikytellyttä seuruetta, Juurinen kertoo.
Loukkaantuneiden haavoja paikkailtiin aamuyöllä Peijaksen sairaalan ensiavussa. Kukaan juhlijoista ei kuitenkaan joutunut jäämään sairaalaan.
Poliisi epäilee kolmea naista pahoinpitelyistä. Juurisen mukaan epäiltyjen määrä saattaa nousta kuuteen. Tänä aamuna poliisin putkassa yksi vihainen nuori nainen pohti vielä tekojaan.
- Tässä riittää selviteltävää, kuka teki ja mitä, Juurinen toteaa.
Iltasanomat 24.09.07