Ulvilan tapaus (ketju 4)

Keskustelua Ulvilan tapauksesta
Avatar
Hovimestari
Martin Beck
Viestit: 754
Liittynyt: To Syys 03, 2009 10:51 pm

Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)

Viesti Kirjoittaja Hovimestari »

Mary Jane Lemansky kirjoitti:Mahdollista ulkopuolista tekijää miettiessäni olen päätynyt siihen lopputulokseen, että älykäs tappaja ei painele huusholliin, jossa on muija ja mukulat kotona, aseenaan vain veitsi ja/joku astalo. Että JOS kyseessä olisi ollut ulkopuolinen henkilö, hänen täytyisi olla melko pöljä tai ollut aivan kamoissaan. Ei tuollaista atakkia kukaan rupea selvinpäin tekemään..?!
Sehän tuohon huppumieheen uskomisen vaikeaksi tekeekin. Tyyppi tekee toisaalta täysin pöljiä valintoja (murhan ajankohta, lasista läpi tuleminen, naurettavat asevalinnat, ei kasvosuojausta), mutta on kuitenkin täynnä vihaa ja helvetin päättäväinen (ei välitä muista asunnossaolijoista ja vieressä puhuttavasta häkepuhelusta mitään, tikkaa Lahteen 70 pistoa ja rusikoi kallon) ja kuitenkin samaan aikaan on joissain asioissa aivan uskomattoman taitava (akrobaatin lailla liikkuminen, kykenee lähes täydelliseen äänettömyyteen sekä liikkeissä että ääntelynsä suhteen, suojavaatteiden vaihto teon jälkeen ja jäljetön paikalta poistuminen). Pahasti vinksahtanut itämainen soturimunkki, sanon ma.

Mahdollista tässä universumissa. Mutta tähän päälle pitää vielä pinota JL ja AA:n toiminnan omituisuudet, AA:n "tunnustelut", lasten lausunnot jne. :|
You can choose a ready guide in some celestial voice. If you choose not to decide, you still have made a choice! You can choose from phantom fears and kindness that can kill. I will choose a path that's clear; I will choose freewill. -Rush
Änkkä-Kake
Armas Tammelin
Viestit: 70
Liittynyt: Ke Syys 07, 2011 5:22 pm

Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)

Viesti Kirjoittaja Änkkä-Kake »

skoone kirjoitti:
Änkkä-Kake kirjoitti:
skoone kirjoitti: Kuuromykillä ei aina ole hallinnassa puheen/ huudon voimakkuus, niin vaikuttaisi kyllä todennäköisesti, että volvossa istui.
Et voi olla tosissas? Yritän havaita sarkasmin sun kommentissas, mutta tuloksetta :shock:
Voi Änkkis, sarkasmia tietysti, sitä ihteään, mutta kun unohtu tuo hymiö pois. :D :D :D

En kestä tuommoisia salaliittoteorioita yms, jos tuommoisia juttuja kirjoittelee, niin pitäisi varmaankin siirtyä lautamiehiin?
En uutena palstalaisena ole sitten vielä tottunu ihan noin kuivan vakavaan sarkasmiin :D

Mitkä lautamiehet? Ja en tiiä mitä tarkoitat salaliittoteorioilla? Mähän just yritin osoittaa kuinka järjetön väite on pistää tuo "aja" huppumiehen suuhun ja yhdistää se vielä johonkin volvoon. Vai olenko nyt pudonnu kärryiltä ihan totaalisesti :oops:
skoone
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4648
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 9:59 pm

Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)

Viesti Kirjoittaja skoone »

Änkkä-Kake kirjoitti:
Et voi olla tosissas? Yritän havaita sarkasmin sun kommentissas, mutta tuloksetta :shock:
Voi Änkkis, sarkasmia tietysti, sitä ihteään, mutta kun unohtu tuo hymiö pois. :D :D :D

En kestä tuommoisia salaliittoteorioita yms, jos tuommoisia juttuja kirjoittelee, niin pitäisi varmaankin siirtyä lautamiehiin?[/quote]

En uutena palstalaisena ole sitten vielä tottunu ihan noin kuivan vakavaan sarkasmiin :D

Mitkä lautamiehet? Ja en tiiä mitä tarkoitat salaliittoteorioilla? Mähän just yritin osoittaa kuinka järjetön väite on pistää tuo "aja" huppumiehen suuhun ja yhdistää se vielä johonkin volvoon. Vai olenko nyt pudonnu kärryiltä ihan totaalisesti :oops:[/quote]

Huomaa, että olet uusi täällä. Se, että vastaat noihin "järjettömiin väitteisiin", osoittaa myös "uutuutesi". Niin, lautamiehissä keskustellaan tavallisesti asiattomista asioista :D

Mutta asiaan, olen itse joutunut purkamaan ääninauhoja enemmänkin ja voin vakuuttaa, että kaikki äänet ei aina saa seltyksiä (puuttuvat äänet ovat vakuuttavempia).
Muista lähdekritiikki!
okkopoika
Scooby-Doo
Viestit: 26
Liittynyt: La Syys 03, 2011 3:51 pm

Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)

Viesti Kirjoittaja okkopoika »

MissHolmes kirjoitti:Minun ymmärtääkseni tuossa litteroinnissa nuo ''tuntematon'' kohdat on sellaisia, joista ei ole osattu sanoa onko ne AA:n vai Jukan. (Lapsi todennäköisesti erottuisi)

Minusta se, että molemmat osapuolet, sekä syyttäjä, että puolustus, sanoo ettei nauhalta kulu vieraan puhetta, pois sulkee sen, että nauhalla olisi joku ulkopuolinen.
Samaahan sanoo myös AA. Tekijä saattoi kirota sisään tullessaan, mutta oli sen jälkeen hiljaa.

Ei tuossa nauhassa pitäisi olla mitään epäselvää.

Sen tulkinta on epäselvää.

Sitä paitsi tuollaisesta litteroinnista keskustelu on aika turhaa. Uskoisin, että keskustella voisi järkevällä tasolla, jos nauhan olisi kuullut.

-----------------------------------------------------------------------

- Miksi lapsi erottuisi kyllä muttei naisen ääni miehen äänestä, en ymmärrä. Miksei vaihtoehtoja sitten merkitty. Miksi joku väitti kuuluvan tekijän äänen.

- En minä sitäkään ymmärrä, miksi ei käytetä jotakin muuta sanaa, jos on tiedetty äänessä uhrin tai AA:n olevan. Tuntematon tarkoittaa tunnistamatonta ja vierasta, tarkentamaton, kiistanalainen tai identifioimaton läsnäolija tai joku muu sellainen tilannetta paremmin valottava sana olisi ollut parempi, jos ei sitten oltu sitä mieltä, että nauhalta kuuluu tuntemattoman ääni. Täällä on ollut tietoja eri aikaan ja erilaisia kysymyksiä varten tehdyistä häketeksteistä. Ja toistan taas, että alkupuolella tutkimusta kerrottiin tekijän ääntä kuuluvan. Sen ymmärrän, että tuon häke-ketjun alussa oleva häketeksti on sieltä alkuajan tutkimuksesta, siksi siinä käytetään sanaa "tuntematon". Ehkä? Siellä käräjäoikeudessa oli paikalla vain tuo tuntematon -sanaa käyttänyt ääninauhatutkija.


- Sitä en tiennyt, että puolustuskin sanoo, ettei vieraan puhetta kuulu. Ajattelin puolustuksen oman äänitutkijan löytäneen vieraan ääntä, siitä otsikoita löytyy iltalehden arkistosta, ehkä siellä oikeudessa tuntemattomienkin äänten sanojaa tutkinut. Sinä ajattelet samalla tavalla kuin syyttäjä oli ajatellut yhden iltalehden artikkelin mukaan. On kuuluttava puheääntä, muuten läsnäolo poissuljetaan. Muut äänet on vain uhrin siirtämien mööbeleiden ääniä, että äänistä huomaa ne uhrin aiheuttamiksi. Syyttäjä vaati vielä sitä kysymyslausetta uhrilta siinä artikkelissa.

- Kukaan ei ole ainakaan kertonut, että olisi sitten myöhemmin tehty uusi häketeksti, jossa olisi selitetty nuo "tuntemattomat". Varmaan hermostutte kun koko ajan samaa asiaa käsittelen, mutta haluaisin tietää tuosta Teleksin kahteen vaihtoehtoon kiteyttämästä ongelmasta. Eikö tosiaan ole saatu selvyyttä kenen puheääntä kuuluu.

- Sinun mielestäsi litteroinnista keskustelu on turhaa. Minä haluaisin vaan käsittää miksi häketekstissä lukee "tuntematon", miksi on kuultu ja miksi ei ole kuultu puheääntä, miksi pitää puheääntä kuulua. Minusta ihan aiheellista pohdittavaa, siis minulle.
Varamies
Remington Steele
Viestit: 240
Liittynyt: Ma Elo 22, 2011 5:24 pm

Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)

Viesti Kirjoittaja Varamies »

Eiköhän tässä taas yritetä ratkoa asia etp:n perusteella - oli se kuinka puutteellinen tahansa.

Oikeudessa äänitutkijat selostavat asiansa uudelleen suullisena. Ääninauhoja seurataan, tietenkin kuunnellen mutta oletettavasti myös käyttöliittymän graafisia käyriä selostaen. Originaaliäänitteen lisäksi kuuntelivat myös eri suodatettuja versioita. Kaiketi näissä esityksissä sitten käsiteltiin myös nämä "tuntematon" -kohdat ellei niitä ollut täydennetti litterointiin jo ennen sitä.
sisotalo kirjoitti: Kirjoittaja sisotalo Su Tammi 13, 2013 12:58 pm
Hänellekin on yritetty syöttää valemuistoja, mutta turhaan. Kts blogiani Seppo Isotalo.
skoone
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4648
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 9:59 pm

Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)

Viesti Kirjoittaja skoone »

skoone kirjoitti:
mysteerin miettijä kirjoitti:
^ja skoone, tarkoitatko tätä http://www.kolumbus.fi/jukka.lahti/ (löyty googlella jukka s lahti)
Tätä tarkoitan nimenomaan, siinäkin on se Tähtisentien osoite. Sivustolla oleva huumoriosio käännettiin Perhekerhon sivuille keväällä 2007.

Ja pienenä anekdoottina voin mainita, että Juliuksen työhuumori-linkistä joutui venäläis/virolaisperäiselle vaimonvälityssivustolle. - Tästä oli juttua muinoin, enkä minä ollut ainoa, jolle näin kävi.
En tiedä mihin tää joutuu, mutta löysin tällaisen oman viestini minfosta. Eli jotain lienee tässäkin ollut hämärää?
Muista lähdekritiikki!
Edwin
Neuvoja-Jack
Viestit: 521
Liittynyt: Ke Syys 14, 2011 2:18 pm
Paikkakunta: Alaveteli

Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)

Viesti Kirjoittaja Edwin »

Lukuisissa viesteissä on toisteltu, että AA:n syyllisyydestä aviomiehen surmaan ei ole näyttöä. Olisiko näyttökysymystä helpompi lähestyä, jos muutamme jutun tosiasioita hieman. Emme paljoa emmekä miltään olennaisilta osin.

Siis. Oletetaan, että kaksi henkilöä A ja B suljetaan tiiviisti ikkunattomaan huoneeseen. Kun ovi avataan, A makaa hengetönnä lattialla puukko iskettynä syvälle lapaluiden väliin. B:tä epäillään surmasta, mutta hän kiistää teon jyrkästi. Puukosta ei löydy B:n sormenjälkiä, eikä mikään muukaan fyysinen todiste liitä häntä veritekoon.

B kertoo, että kohta oven sulkeuduttua tuuletusventtiilistä alkoi tupruta höyryä. Kohta höyry otti ihmisen muodon, huppupäisen miehen hahmon, joka veti puukon povestaan ja iski sen A:n selkään. Pian tämän jälkeen hahmo höyrystyi jälleen ja poistui venttiilistä samaa kautta kuin oli tullutkin.

B:n syyllisyydestä taitaisi olla täysi näyttö. Poikkeaako Auerin tapaus miltään olennaisilta osin tästä fiktiivisestä tarinasta :?:
Kotipoliisi
Martin Beck
Viestit: 847
Liittynyt: Ti Heinä 10, 2007 8:07 pm
Paikkakunta: Stadin Kernel

Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)

Viesti Kirjoittaja Kotipoliisi »

skoone kirjoitti:
skoone kirjoitti:
mysteerin miettijä kirjoitti:
^ja skoone, tarkoitatko tätä http://www.kolumbus.fi/jukka.lahti/ (löyty googlella jukka s lahti)
Tätä tarkoitan nimenomaan, siinäkin on se Tähtisentien osoite. Sivustolla oleva huumoriosio käännettiin Perhekerhon sivuille keväällä 2007.

Ja pienenä anekdoottina voin mainita, että Juliuksen työhuumori-linkistä joutui venäläis/virolaisperäiselle vaimonvälityssivustolle. - Tästä oli juttua muinoin, enkä minä ollut ainoa, jolle näin kävi.
En tiedä mihin tää joutuu, mutta löysin tällaisen oman viestini minfosta. Eli jotain lienee tässäkin ollut hämärää?
Tämä pitää paikkansa. Muistan, että sivuston linkeistä jouduin itsekin vuosia sitten venäläisille "naistenvälityssivuille". Nyt ei näköjään enää.

Voi helkkari - silloin ajattelin, että joku virhereititys jossain mutta pitäisikö tätäkin miettiä nyt uudessa valossa.

Toivon, että äkkiä selviää tämä juttu...

8)
They copied all that they could follow but they could not copy my mind,
and I left ´em sweating and stealing and a year and half behind.

- Rudyard Kipling
Arska
Hetty Wainthropp
Viestit: 492
Liittynyt: Ke Elo 22, 2007 12:14 am

Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)

Viesti Kirjoittaja Arska »

Edwin kirjoitti:B:n syyllisyydestä taitaisi olla täysi näyttö. Poikkeaako Auerin tapaus miltään olennaisilta osin tästä fiktiivisestä tarinasta :?:
Täysi näyttö tarkoittaa joko kahta täysvaltaista silminnäkijää tai tunnustusta. Ei ole B:lle täyttä näyttöä, mutta Annelihan taisi erehtyä tunnustamaan.
MurderMama
Nikke Knatterton
Viestit: 180
Liittynyt: Su Heinä 10, 2011 10:59 am
Paikkakunta: Murder Valley

Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)

Viesti Kirjoittaja MurderMama »

Arska kirjoitti:
Edwin kirjoitti:B:n syyllisyydestä taitaisi olla täysi näyttö. Poikkeaako Auerin tapaus miltään olennaisilta osin tästä fiktiivisestä tarinasta :?:
Täysi näyttö tarkoittaa joko kahta täysvaltaista silminnäkijää tai tunnustusta. Ei ole B:lle täyttä näyttöä, mutta Annelihan taisi erehtyä tunnustamaan.
En kyllä pitäis sitä tunnustusta minään tunnustuksena, siinä A:ta oli johdateltu muutenkin sekavassa tilanteessa ja tulos oli, että paperissa jotakuinkin luki, että poliisimiehet ovat sanoneet että paikalla ei ole VOINUT olla muita, joten pidän mahdollisena, että minä ehkä tein sen.tjn..
Tuollanen ei ole mikjään tunnustus. Tunnustus on esim: Minä A. puukotin raivon vallassa mieheni hakaten häntä päähän ja mahaan ja kaikkialle kunnes hänestä viimeinenkin henki katosi tms.. Tällasta ei tietääkseni ole tunnustettu? Paitsi ehkä joku kolmas osapuoli, kuka sekin lienee sitten? Ilmeisesti ei mikään vartyeenotettava koska muutoinhan asiaa ois alettu tutkia.. :idea:
It's just murder, man. You know all God's creatures do it in some form or another. I mean, you look in the forest, you got species killing other species. Our species killing all species including the forest, and we just call it industry, not murder.
Mary Jane Lemansky
Lauri Hanhivaara
Viestit: 133
Liittynyt: Ti Syys 06, 2011 8:31 pm

Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)

Viesti Kirjoittaja Mary Jane Lemansky »

Pengoin vanhoja ketjuja (Ulvila 2ja3) ja löysin sieltä paljon mielenkiintoisia näkökulmia tähän juttuun, vaikkei silloin ollut mitään tietoa vielä, että Auer saa näitä uusimpia syytteitä taksikuskin kera...

Oli veikkauksia, että saman vuorokauden aikana, kun JL tapettiin, Puputti on voitu huumata yökerhossa (josta joutui poistumaan kesken illan huonoa oloa valitellen), on sitten huonokuntoisena mennyt ns. viimeiseen kyytiinsä ja kadonnut->seurauksena että löytyi "tapaturmaisesti hukkuneena" maaliskuussa 2007. Puputti oli ammatiltaan sosiaalityöntekijä?! (en muista mistä bongasin väitteen, sen todenperäisyyttä en tiedä). Mieletön yhteensattuma jos näin on.

Auer on kertonut Lahden tavoista kurittaa lapsia(kylmät suihkut,ulos sulkeminen...).Onkohan lapsilta kysytty, että kuinka usein ISÄNNE teitä kuritti ja miten? Jos arjet on töissä niin aika riiviöitä täytyis pentujen olla, että isä "raaskisi" heitä viikonloppuisin tai arkisin iltamyöhään kurittaa. Auer itse myöntää tukkapöllyt ja poskiläpsyt,mutta kiistää muunlaiset rangaistukset.

Lasten kertomukset, stadilainen taksisuhari,kotietsinnöissä hankittu materiaali->ja poliisilla on vahvaa näyttöä.

Mites minä muuten, jos joskus annan luunapin lapselle,se kertoo siitä jollekin ja se joku soittaa sossuille ja sitten tulee poliisi ja sitten koneelta löytyy joku kylpykuva,jossa lapsi hengaa alasti ja jonka oon lähettänyt s.postina joillekin tutuille;ni olenko mä pahoinpitelijäsadisti ja lapsipornon levittäjä ja lasten hyväksikäyttäjä? EN USKO.
Mutta jos mua oltais epäilty mieheni surmasta aiemmin, moinen tilanne pahentais tavallaan entisestään koko hommaa. Ja olisin aivan helvetin väsynyt enkä jaksais riekkua palstoilla selittelemässä yhtään mitään. Sanontakin kuuluu, että syylliset selittää.

Auerin kohdalla tää on mennyt aivan käsittämättömäksi ja suoraan sanoen en usko, että kovin herkästi häntä olisi poliisi TAAS ahdistellut turhanpäiten! Vangittu on ja mikäli näyttö on niin vahvaa kuin poliisi sanoo, tällä kertaa häkki heilahtaa. Mutta: täähän varmaan on lasten valetta, pervo taksari on ollu hänen koneellaan(siitä ne oudot tiedostot jne..) ja peite-Sepi on lavastanut sitten loput, kun on turhautunut ettei löytynyt mitään häntä vastaan Jukan surmasta....Anneli on siis jonkun järjettömän salaliiton uhri. Poliisi on päättänyt paskoa hänen elämänsä. Jepjep.
MissHolmes
Ben Matlock
Viestit: 8826
Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)

Viesti Kirjoittaja MissHolmes »

Minulle tämä juttu aukeaa nyt aivan uudella tavalla.

Uskon vahvasti, että riita tuolloin surmayönä on saanut alkunsa siitä, että Jukalle on selvinnyt vaimon teot.

Uskon, että Jukka on uhannut avioerolla ja aikonut myös ilmiantaa vaimonsa poliisille.

Uskon vahvasti, että AA on saanut lapsetkin kiristettyä puhumaan puolestaan juuri samasta syystä; heihin kohdistetut teot ovat olleet osa AA:n painostusta. Lapsi ei ymmärrä olevansa syytön nyt ilmitulleisiin hirveyksiin.

PP on toiminut sosiaalipuolella. Onko kenelläkään käsitystä millaisten asioiden hoidossa?

Minulle on enää epäselvää se, onko tieto AA:n toimista selvinnyt Jukalle sattumalta itse vai onko paljastus tullut jonkun muun kautta? PP?
Nuotio & Äreät Tiput
Kotipoliisi
Martin Beck
Viestit: 847
Liittynyt: Ti Heinä 10, 2007 8:07 pm
Paikkakunta: Stadin Kernel

Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)

Viesti Kirjoittaja Kotipoliisi »

Jotain outoa tapahtuu Auerin suunnittelemilla webbisivuilla...

Auer mainostaa Auer Media sivuillaan lapsiperheet.net sivustoa, jonka siis on suunnitellut. Sivusto on käsittääkseni aikaisemmin ollut jossain yhteydessä ainakin Kotiäidit-sivustoon ja Mannerheimin lastensuojeluliittoon.

Nykyisin linkistä ei kuitenkaan mennä lapsiperheiden sivulle vaan oudolle japanilaiselle lääkärisivustolle, jossa lukee sekaisin suomea ja japania.

Täältä Web Design kohtaan, josta linkki löytyy:
http://www.auermedia.fi/

8)
They copied all that they could follow but they could not copy my mind,
and I left ´em sweating and stealing and a year and half behind.

- Rudyard Kipling
MurderMama
Nikke Knatterton
Viestit: 180
Liittynyt: Su Heinä 10, 2011 10:59 am
Paikkakunta: Murder Valley

Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)

Viesti Kirjoittaja MurderMama »

Kotipoliisi kirjoitti:Jotain outoa tapahtuu Auerin suunnittelemilla webbisivuilla...

Auer mainostaa Auer Media sivuillaan lapsiperheet.net sivustoa, jonka siis on suunnitellut. Sivusto on käsittääkseni aikaisemmin ollut jossain yhteydessä ainakin Kotiäidit-sivustoon ja Mannerheimin lastensuojeluliittoon.

Nykyisin linkistä ei kuitenkaan mennä lapsiperheiden sivulle vaan oudolle japanilaiselle lääkärisivustolle, jossa lukee sekaisin suomea ja japania.

Täältä Web Design kohtaan, josta linkki löytyy:
http://www.auermedia.fi/

8)
Joo huomasin sama eilen mut nyt on ihan selkeet suomea Kuva
It's just murder, man. You know all God's creatures do it in some form or another. I mean, you look in the forest, you got species killing other species. Our species killing all species including the forest, and we just call it industry, not murder.
MollyMalone
Neuvoja-Jack
Viestit: 593
Liittynyt: To Tammi 20, 2011 7:43 pm

Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)

Viesti Kirjoittaja MollyMalone »

Mikäs mainos tämä on? Ihan normaalilta näyttää ainakin minulle. Todella huonolaatuinen sivusto muuten kaikenkaikkiaan...
Lukittu